Miten te muut töissäkävijät jaksatte sitä, että ei ole yhtään vapaata aikaa itselle?

Ei vapaa-ajan puute ainakaan työstä johdu, vaan huonosta suunnittelusta tai liian intohimoisesta asenteesta kotitöihin.



Tulen maanantaina töistä kotiin klo 17.30, kokkaan parin päivän ruuat, syödään, tiskataan, pelaan lasten kanssa, illalla kun lapset nukkuu ja mies on kotona, lähden pyörälenkille. Mies on käynyt listan kanssa kaupassa ja työpäivän päälle salilla.



Tiistai-iltana tulen töistä kotiin, pyykkikone pyörimään, syödään, tiskataan saman tien. Lasten kanssa kirjastoon tai minne milloinkin. Lasten kanssa kotiin, mies levittää pyykit, mies laittaa nukkumaan, minä lähden lenkille.



Keskiviikkona taas kahden päivän ruokasatsi, tiskit, imurointia, lasten kanssa lenkille. Illalla kun lapset nukkuu, maalaan taulua. Jne.



Sitäpaitsi elämä lasten kanssa on vapaa-aikaa. Miksi aina pitää olla sitä aikaa ihan itselle ja lapset on kuin työmaa? Miksi sitten hommataan lapsia, jos ne eivät kuulu siihen " oikeaan ihanaan" elämään?

Täällähän saan rauhassa keskittyä omiin hommiini, enkä ole kokoajan muiden käytettävissä.



Illat onkin sitten ihanaa keskittyä lapsiin ja kotiin.



Illalla lasten nukkumaanmentyä on kyllä aikaa ihan vaan itselleni, jos niin haluan.

Kuka teillä siivoaa ja miten usein? Imurointi, matot ulos, lattioiden pesu. Pesutilat, ovet, kaapit?

Ennen lapsia olin siivouksen suhteen aika nipo, nyt rima on laskenut ja reilusti. Sekaista on, muttei nyt ihan likaista. Omaa aikaa on töissä, kun saa rauhassa tehdä hommansa ja juoda kahvinsa. Illalla käyn lenkillä joskus, kun mies on kotona. Pyöräilen työmatkat, niin tulee hyötyliikuntaa. Telkkaria en juuri ehdi katsoa, koska rikkonaiset yöt väsyttävät ja menen lasten kanssa yleensä samaan aikaan nukkumaan. Kysymys kuuluu pikemminkin, että mistä repiä aikaa parisuhteelle?

eivät tarvitse mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia. Olen pitänyt aina kiinni lukemisesta ja ystävistä. Aina ei ystäviä ole ehtinyt tapaampaan, mutta onneksi on puhelin. Kunnon jutteluhetket ystävien kanssa tekevät kutaa.



Tartun pieniin hetkiin ja olen opetellut tietoiesti elämään tässä ja nyt elämää. Jakamista helpottaa niin työssä kuin kotonakin se, että ei huolehdi liian pitkälle eteenpäin tai haudo menneitä, vaan elää tätä hetkeä ja nauttii tästä.



Olen myös laittanut asiat tärkeysjärjetykseen. Esim. tv on melkoinen aikasyöppö, niinpä en sitä juuri katso. En pese pyykkiä joka päivä, vaan keskitän pyykin pesun viikonloppuun, jolloin pyykkikone jauhaa yhden päivän tauotta.



Vähintään yhtenä arkipäivänä saunon yksin ja rauhassa. Teen joka päivä vähintään yhden asian, josta nautin ja josta saan iloa. Joskus synkkinä aikoina olen tietoisesti satsannut siihen, että joka päivästä löytyy vähintään viisi ilon kokemusta. Olen sitten vaikka järjestämällä iloa järjestänyt.



Kun lapset olivat pienempiä, meillä kävi välillä iltahoitaja, joka tykkäsi leipoa lasten kanssa pullaa ym. Oli ihana tulla kotiin, kun koti tuoksui pullallelle ja pakastin oli täynnä pitkäksi aikaa. Emme me mitään rikkaita ole, mutta joskus kannattaa maksaa pientä luxusta itselleen, esim. lähteä yksin tai puolison kanssa konserttiin, ulos syömään tai pitkälle pyörälenkille...mikä nyt onkaan se omin juttu.



Ruokaostosten ja ruuanlaiton hyvään organisointiin kannattaa todella panostaa, se säästää aikaa.

Näinhän joku jo kertoikin. Mun luonteelle ei vain sovi tiukat aikataulutukset, vaan haluaisin joskus vain lösähtää sohvalle tai tehdä jotain " kivaa" . Töitten jälkeen on vain pakko hoitaa pakolliset kotihommat: käydä kaupassa, tehdä ruokaa, tyhjentää ja täyttää astianpesukone, laittaa pyykkiä pyörimään, raivata huushollia. Samalla ja näiden jälkeen lasten kanssa puuhaamista. Omaa aikaa on vasta illalla lasten mentyä nukkumaan, silloinkin on yleensä vielä kotihommia rästissä.



On varmasti totta, että tarkemmalla suunnittelulla ja aikataulutuksella aikaa jäisi enemmän. Esim. astianpesukoneen tyhjennys aamulla - peseytymään yötä vasten, ruokalistan suunnittelu ja megaostokset koko viikkoa varten viikonloppuna, ruuan tekeminen viikonloppuna pakastimeen, jne. Sluibaavaa luonnettaan on vain niin vaikeaa muuttaa :)

En kestä enää kauan! Lapsi on kahden, ja roikkuu nilkassani jatkuvasti eli sitä on jonkun viihdytettävä koko ajan. Lisäksi on nyt siirtynyt pinniksestä lastensänkyyn, eikä enää suostu pysymään sängyssä/nukahtamaan yksin. Tunnin jokailtaisen nukkumaanmenotaistelun jälkeen olen nin väsynyt, että menen suoraan nukkumaan. Jos jotain kotitöitä tehdään, siihen tarvitaan kaksi eli jos haluan vaikka tyhjentää astianpesukoneen, miehen pitää sillä aikaa viihdyttää lasta.

minä olen oppinut laskea kaikki aika " omaksi ajakseni" . Kun laitan ruoka - se on minun oma aika. Samoin kun laitan pyykki. Ruoanlaitosta nautin suuresti - ja rentoudun. Samoin, älkää nauratko, tiskaamisesta. Meillä on 5 lasta, tiskikone jo toista vuotta rikki - enkä suostuu ostaa uusi, koska uuden pitäisi huippuhyvä ja siihen meillä ei olisi raha, näin selitän. Muu perhe varmasti ajattelee, taas toi äiti tekee töitä - itse asiassa nämä rutiinit jotka kotiäitiaikana häiritsivät kauheasti, ovat nykyään minun henkireikä. En kerro tätä perheelleni. Jätävät minut rauhaan sillä aikana kun teen " rentoutavasti" töitä. Jätän minusta hankalat jutu, kuten lasten läksyjen teko ja viihtyttäminen suosiolla miehlleni. OIkein toimiva malli! Sitten minulla on taas voima ja halua olla sosiaalinen ja olen perheen touhuissa mukana. Olenko konservatiivinen?

Töissäkin minulla on paljon " oma aika" , ruokatunnilla voin lukea kaikessa rauhassa lehden, WC:ssakin voin käydä, ilman, että joku lapsi tulee häiritsemään. Kun käyn kaupassa, käyn aina ilman lapsia ja miestä. Ja saatan jäädä hetken kahvilaan. Se on minun oma aika! ja oikeus! ja kiva on...

Muuta en haluakaan tällä hetkellä.

Töissä käyn tavalliset 8.00 - 16.00 työpäivän, matkat päälle.

- kahvitauot työkaverien kanssa

- lounastauko

- työpalavereissakin tulee höpötettyä mukavia

- koneella istuessa voi hoitaa esim. nettiostoksia :)

- työajalla voi käydä salilla (=" palaverissa" )

- asiakaskäynneiltä palatessa voi kipaista kaupungissa ostoksilla

- työ- ja kotimatkalla on aikaa soitella kavereille



Mitä oikein valitat?

Järjestelykysymys

Laitan lapset nukkumaan klo 20 ja sen jälkeen alkaa mun " vapaa-aika" . Silloin teen loput kotityöt, luen ja katson telkkaa. Nukkumaan menen viimeistään klo 22, jotta jaksan herätä aamulla ajoissa.



Yleensä pärjään näin ihan hyvin.

Uran vai terveyden.



Oravanpyörästä voi hypätä pois jos haluaa, voit etsiä itsellesi vähemmän vaativan työn, jos sinusta tuntuu, ettet jaksa kaikkea.



On oma valintasi, miten elämäsi käytät ja myös itse siitä vastaat.

Esikoinen tarvitsi koko ajan viihdytystä ja seuraa. Se oli tosi rasittavaa. Toinen lapsi meni paljon helpommin, isompi piti sille seuraa ja pienempi pystyi seuraamaan isomman touhuja eikä ollut koko ajan kitisemässä ja roikkumassa lahkeessa.

kyllä minä ainakin olen töissä ja mulla on REILUSTi omaa-aikaa!! Eihän se ole kun otat ja teet

tänä syksynä jatkamme viime keväänä hyväksi havaittua linjaa: molemmilla (isällä ja äidillä) on yksi vapaailta viikossa, jolloin voi mennä omiin harrastuksiin jne. Muuten aika vietetään arki-iltoisin perheen kanssa. Tuolla yhdellä vapaaillalla pärjään hyvin...

Käyn joka ilta (paitsi tänään) lenkillä lasten nukkumaan menon jälkeen, ehdin lukea tai katsoa telkkaa lenkin jälkeen ja olen pari päivää kuussa opiskelemassa. Mulla on aivan ihanat työkaverit, jotka korvaa aika pitkälti sen, että kavereita ei kauheasti ehdi näkemään.

mutta lepohetki on työmatka: bussissa n. tunti, ihanaa vaikka lukea kirjaa...

Meillä lapset ovat jo koululaisia, joten vapaa-aikaa on tietenkin ruhtinaallisesti ihan pienten lasten vanhempiin verrattuna (tosin harrastuksiin kuskaamisia riittää lähes joka illalle), mutta aina minulle on iltaisin jäänyt aikaa lukea, surffata netissä ja töllöttää telkkaria. Kotona harrastamaan lähteminen oli välillä vähän työläämpää, mutta sekin on onnistunut ainakin yhtenä iltana viikossa.

Ehdin lukea kirjoja ja lähettää sähköposteja kavereille, satunnaisesti myös hoitaa asioita, piipahtaa vaikkapa kampaajalla. Ja mikä ihaninta, kun töistä lähtee, työt jäävät sinne. Kotona teen kotitöitä ja leikin lapsen kanssa, sitten kun lapsi on mennyt nukkumaan, minulla on useimmiten taas omaa aikaa - joten luen, teen palapelejä, katson telkkaria, teen käsitöitä tai hengailen AV:lla. Toki joskus pitää vaikkapa silittää vaatteita.



Mutta mihin ap:n aika siis kuluu, ellei näitä hengähdystaukoja ole?

Viime jouluna naksahti, sairasloman ja unilääkkeiden kautta takaisin geimeihin.



Nyt on kesäloma ja en muuta tekisi kuin nukkuisi. Mies vaatii lähtemään sinne ja tänne ja minä haluaisin vain olla ja nukkua. Kauhea riita tänään, ja minä vain nukun. Nyt juon viiniä ja surffaan.



Ei kai tätä jaksa, menestyvä ura töissä (ihan todellisesti), pieni vaativa äärimmäisen vilkas lapsi, mies vuorotöissä ja asuntolaina.



Katsotaan koska naksahtaa pahemman kerran.