Äitiysaivoilla elämä on paljon hauskempaa, kertokaa kokemuksia!!

Olin vauvan kanssa sohvaostoksilla, totaalisen uupuneena 2 tunnin yöunien jälkeen. Kysyin myyjältä, missäpäin täällä on divarit. Divaania olin kyllä menossa ostamaan...

Heittänyt käytetyn vaipan roskiksen sijasta pesukoneeseen, unohtanut sinne ja laittanut koneen päälle. Voin sanoa että ei kiitos enää ikinä. Jouduin pesemään vaatteet vielä 2 kertaa uudelleen, ennenkuin tulivat puhtaiksi.

Vauva itki, joten laitoin tutin suuhun. Ihmettelin miksi itku jatkui, kunnes tajusin laittaneeni tutin omaan suuhuni. Tuli vähän hölmö olo.

Mies tuli töistä ja näki minut järsimässä apaattisena perunaa, kysyi mikä on ja sanoin että ei ole kovin  hyvää mutta jotain pitää syödä. Mies löysi sitten jääkaapista kermaviilikastikkeen ja nätisti lämmitystä kelmun alla odottavat punajuuripihvit, totesi että jos se maku näillä paranisi. Tuijotin miestä ja sanoin sitten kuin se laiskiainen Zootropolis-leffassa "Voi.. olla.. mahdollista".

Odotin tuolloin toista lastani ja esikoinen sai rajuja yöllisiä kauhukohtauksia. OLln ihan tööt.

Olin menossa neuvolaan 2 kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Kun pääsin sisälle neuvolaan, tajusin kantavani tyhjää turvakaukaloa. Olin siis lähtenyt kotoa ilman vauvaa, ja laittanut tyhjän kaukalon autoon. Onneksi isä oli kotona, hän oli yrittänyt soittaa minulle että jotain taisi unohtua, mutta puhelimeni oli äänettömällä. Asuimme lähellä neuvolaa, joten äkkiä takaisin autoon ja hakemaan vauvaa.

Kotona kun on tottunut pitämään vessan oven auki jotta näkee mitä lapset puuhaa, voi sen oven sulkeminen muualla tuottaa hieman hankaluuksia. Itsellä ainakin 3 vuoden kotona olon jälkeen kesti hetki oppia sulkemaan vessan ovi työpaikalla. Jostain syystä työkavereita ei myöskään kiinnostanut, kun kerroin aina että "äiti käy nopsaan vessassa".

Vierailija kirjoitti:

Kerran menin lämmittämään vauvalle ruokaa. Kun sain ruoan lautaselle, käännyin, ja näin ettei vauva ollutkaan leikkimatolla olohuoneessa. Hämmennyin ja lähdin etsimään vauvaa. Ajattelin että hän on ryöminyt jonnekin, joten kurkistin muihin huoneisiin ja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mihin hän olisi voinut mennä. Aloin hätääntymään kun en löytänyt häntä. Etsin vauvaa siis n. 2 minuuttia. Yhtäkkiä mieleeni tuli ajatus, että vauvanihan on vasta 3kk, eikä osaa vielä ryömiä (tai ainakaan ei osannut kun lähdin lämmittämään ruokaa). Palasin leikkimaton luokse, ja samalla sekunnilla huomasin vauvani istuvan syöttötuolissa keittiön pöydän ääressä. Hän katsoi minua, mietti varmaan että mitä toi äiti taas sekoilee. Olin siis ilmeisesti nostanut hänet jo valmiiksi syöttötuoliin, mutta minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa tästä. Univelkoja oli kertynyt aika paljon, joten laitoin sen piikkiin.

3-kuinen syöttötuolissa? Laitoitko iän väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran menin lämmittämään vauvalle ruokaa. Kun sain ruoan lautaselle, käännyin, ja näin ettei vauva ollutkaan leikkimatolla olohuoneessa. Hämmennyin ja lähdin etsimään vauvaa. Ajattelin että hän on ryöminyt jonnekin, joten kurkistin muihin huoneisiin ja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mihin hän olisi voinut mennä. Aloin hätääntymään kun en löytänyt häntä. Etsin vauvaa siis n. 2 minuuttia. Yhtäkkiä mieleeni tuli ajatus, että vauvanihan on vasta 3kk, eikä osaa vielä ryömiä (tai ainakaan ei osannut kun lähdin lämmittämään ruokaa). Palasin leikkimaton luokse, ja samalla sekunnilla huomasin vauvani istuvan syöttötuolissa keittiön pöydän ääressä. Hän katsoi minua, mietti varmaan että mitä toi äiti taas sekoilee. Olin siis ilmeisesti nostanut hänet jo valmiiksi syöttötuoliin, mutta minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa tästä. Univelkoja oli kertynyt aika paljon, joten laitoin sen piikkiin.

3-kuinen syöttötuolissa? Laitoitko iän väärin?

Oli siis sellainen newborn set mikä kiinnitetään syöttötuoliin. Vähän niinkuin sitteri, mutta pienempi.

Mä olin lähdössä vauvan kanssa kauppaan ja onneksi käännyin vielä katsomaan itseäni peilistä. Mulla olikin pelkät pikkuhousut jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuopus tällä hetkellä armeijassa, mutta yhä edelleen huomaan hyssytteleväni ostoskärryjä joka ikinen kerta.

Oho, miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja?

Itsekin välillä saatan heilutella kaupassa kärryjä, vaikka nuorin on jo eskarissa.

kertokaa lisää, nää on niin hauskoja

Olin kaupassa jo kassalla, mutta kun piti maksaa, niin unohdin aivan täysin kortin tunnusluvun. Sama luku ollut vuosia. Siinä sitten näpyttelin ja mietin ja jono vaan kasvoi. Onneksi avulias myyjä pelasti mut ja sanoi, että voin maksaa etämaksulla, kun hän laittaa laskun kahteen osaan. Muistin sitten luvun kun pääsin kotiin.

Puhelin on ollut jääkaapissa ja esikoinen ihmetteli että miksi meidän jääkaappi soi.

Olen alkanut survomaan esikoiselle pikkusiskon paitaa samalla kun lepertelin vauvalle, ihmettelin kun ei millään mennyt pää kauluksesta läpi. Meillä siis kolme lasta.

Käytin koiraamme lääkärissä ja lääkäri kysyi että miten koira syö (menimme vatsavaivojen takia näytille), vastasin että (pojan nimi) syö aina reippaasti lautaset tyhjäksi ja vie tiskit koneeseen. Seurasi hiukan hämmentynyt hiljaisuus.

Vein yhtä lapsista hammaslääkäriin ja lääkäri kysyi puhelinnumeroani, sanoin etten tiedä sitä kun en soittele itselleni. Seuraavaksi lääkäri kysyi, tiedätkö miehesi? Minä siihen pontevasti vastasin mieheni nimen ja lääkärin ilme oli hyvin hämmästynyt. Ihmettelin, että tekeekö se lääkäri mulle jotain muistitestiä. Kotona vasta tajusin, että hän kysyi mieheni puhelinnumeroa. Vieläkin tapaus naurattaa ja onneksi sillon ei tehty lasuja.

Olin postissa aikoinaan hakemassa pakettia. Virkailija kysyi nimeäni, joten kerroin sen hänelle. Nimelläni ei kuulemma löytynyt mitään, vaikka kerroin kirjain kirjaimelta miten nimeni kirjoitetaan (on siis ihan perus suomalainen nimi, tyyliin Anna Virtanen). Virkailija kysyi sitten osoitettani, jos sen avulla paketti löytyisi. Kerroin osoitteeni, mutta ei silti tärpännyt. Lopulta näytin puhelimeeni tullutta viestiä, jossa näkyi paketin postitusnumero tms.. Virkailija katsoi minua kummissaan, ja pyysi näyttämään henkkareita. Näytin hänelle ajokorttiani, jonka jälkeen hän löysi heti pakettini. Lopulta selvisi, että olin kertonut hänelle lapsuuden nimeni, sekä lapsuuden kodin osoitteen. En tiedä mistä ne yhtäkkiä ilmestyivät päähäni, sillä sukunimi oli vaihtunut 10v sitten ja osoite 30 vuotta sitten. Olin nukkunut huonosti edellisen yön vauvan valvottaessa, joten olin aika väsynyt.

Oltiin vauvan kanssa kylässä setäni luona, jossa käy hieroja. Hieronnan jälkeen syötin vauvan ja sitten itse ruokapöytään. Ruoan jälkeen äitini tokaisee, että sinullahan näkyy rintaliivit. Olin jättänyt imetyspaidan laittamatta kiinni ja rinta(liivi) oli esillä. Ei sitten se pöydän toisella puolella istuva setäkään ollut sanallakaan maininnut, että tissi esillä siinä olin syönyt :D Jälkikäteen kommentoi vain, että olihan siinä sentään liivit, että mitäpä tuossa.

Puhun myös jatkuvasti vauvasta KOIRANA. Menee aina sekaisin oma lapsi ja vanhempien koira, ja muutenkin kun pitäisi sanoa vauva, tulee sanottua hauva tai jopa koira. Miestä ärsyttää, minua huvittaa :D Onhan ne nyt vähän samanlaisia, söpöjä ja molemmat kerjää sellaista(kin) ruokaa, jota eivät saa syödä.

Aamulla työpaikan pihassa takapenkiltä kuului kysymys "pääsenkö mä äiti sun töihin tänään?". Jouduin toteamaan että ei onnistu ja eikun auto uudelleen käyntiin ja suunta kohti päiväkotia.

Ihanaa tietää ettei ole ainoa äiti jolle välillä sattuu ja tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Aamulla työpaikan pihassa takapenkiltä kuului kysymys "pääsenkö mä äiti sun töihin tänään?". Jouduin toteamaan että ei onnistu ja eikun auto uudelleen käyntiin ja suunta kohti päiväkotia.

Mä en päässy noin pitkälle. Puolessavälissä matkaa lapsi kysyi, että mihin ollaan menossa. ”Äiti ajaa tänään vähän eri reittiä...”

Ajoin naapurikaupunkiin kauppaan vauva ja 2v mukana. Perillä huomasin, että lompakko jäi kotiin. Ajettiin kotiin hakemaan lompakko. Kotiin päästyä piti vaihtaa vaipat, välipalaa 2v:lle, imettää vauva, uusi yritys mennä sinne kauppaan. Päästiin takaisin kaupan pihalle kun muistin, että eihän mun pankkikortti olekaan lompakossa vaan puhelimen kotelossa eli olikin mukana jo ensimmäisellä yrityksellä... koko päivä meni yhteen kauppareissun.