Elämäsi hirvein kesä?

Kesä 2018 ja helvetilliset helteet.

Kesä jolloin veljeni kuoli, saatto nestetipassa 3 vkoa.

Olin parikymppisenä kesätöissä toisella puolella Suomea. Työpaikka oli keskellä ei mitään, asuin yksin sellaisessa ankeassa murjussa työpaikan alueella. Pomo ei suostunut antamaan useamman kuin kahden päivän vapaita, joten en päässyt käymään kotona kuin pari kertaa koko kesän aikana. Eikä ollut älypuhelimia ja someja, kämpässäni ei ollut edes telkkaria.

Viime kesä oli aika raskas. En päässyt kesätouhuihin ja fiilikseen ollenkaan. 

Kesä, jonka tyttäreni vietti suljetulla osastolla. Vierailut sinne satojen kilometrien päähän ja nähdä, kun hän makaa laihtuneena peiton alla, pimeässä huoneessa, kun ulkona paistaa aurinko kirkkaana, ja elämä antaisi kauneintaan. Tytär ilmeettömänä, hymyttömänä ja vaiti. Tyhjä tunne, kun astuin rakennuksesta ulos kesäiltaan ja jouduin jättämään hänet sinne.

Kesä 1989, pelkäsin yläasteelle siirtymistä.

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa että viime kesä kun ei päässyt matkustamaan - kun toisilla on ollut ihan oikeita tragedioita.

Kehtaa. Minustakin viime kesä oli elämäni pahin. Eikä sen matkustamattomuuden takia vaan muuten korona vei elämänhalun ja lomautuksiakin oli. Meni jopa raskaudessa ohitse sen kesän kun isäni kuoli. Se oli kuitenkin normaalia elämänkulkua. Viime kesänä ei tiennyt, että mitä tästä oikein on tulossa.

Kesä 2018. Helteet. Ei pystynyt kuumuuden vuoksi nukkumaan eikä liikkumaan yhtään. Silti oli töitä tehtävä. Aivot eivät toimineet toimistolla lainkaan.

Silti pientä verrattuna muiden kertomuksiin pahimmasta kesästä.

Kaksi kesää on jäänyt mieleen erityisen synkkinä.

Ensimmäinen oli silloin kun olin noin 26 v. Olin valmistunut alemmasta korkeakoulututkinnosta ja suunnitelmissa oli hakea suorittamaan ylempää. Sitten, puolen vuoden aikana, koin ns. salamaeron viiden vuoden parisuhteesta (liittyi kolmas osapuoli joka oli vieläpä kaverini), menetin työpaikkani ja sitten vielä paljastui, että asunnossani oli hometta. Sairastuin masennukseen. Sitten en saanut opiskelupaikkaa, vaan jäin 2. varasijalle. Eräs kaverini, jolla ei ollut ollut aikomuksenaan hakea opiskelemaan, mutta joka minun innoittamanani ja kannustamanani haki, sai opiskelupaikan. Olin auttanut tätä kaveria todella paljon kun hänellä oli ollut vaikea elämäntilanne, mutta nyt kun olin itse todella pahassa jamassa ja voimavarat vähissä, hän alkoi syyttää minua siitä, etten tue häntä tarpeeksi, haukkui lyttyyn, ja lopulta katkaisi välit.

Noin 9 kk kesti tämä hirveä ajanjakso elämässäni, ja sitten alkoi taas helpottaa kun muutin toiselle paikkakunnalle.

Myös viime kesä oli aika karsea, kun menetin hetkessä työni koronan vuoksi. Ihan kuin jotain painajaismaisesti scifileffaa. Haahuilin koko kesän tehden pitkiä kävelylenkkejä kun en muutakaan voinut eikä mihinkään päässyt, enkä tavannut koko kesänä perhettäni tai ystäviäni.

2018 kesäkuussa Mieheni sai aivoveren vuodon

Heinäkuusssa koiramme piti lopettaa

Elokuussa perheen jäsen teki itsemurhan

Aivan kaamea kesä 😪

Faith kirjoitti:

Kesällä 2004 minulle tuli näköhäiriöitä. Googlailtuani olin melko varma, että olin sairastunut MS-tautiin. Olin oikeassa, mutta diagnoosin sain vasta melkein 10 vuotta myöhemmin. Se kesä oli henkisesti hirveä, kun ajattelin vain MS-tautia ja oireitani.

Fyysisesti rankin kesä on ollut 2018. Alkukesästä minua vaivasi muutaman viikon selittämätön unettomuus. Kun se meni itsestään ohi, alkoi se valtava helleaalto, ja asuntoni kuumeni sietämättömäksi. Helle jatkui useita viikkoja, sääennusteissa näkyi aina vain 31 astetta ja täyttä aurinkoa koko viikolle. Muistelen varmaan koko loppuelämäni miten kauheaa tuskaa se oli.

Nyt olet ottanut opiksesi ja hankkinut ilmastointilaitteen. Eikö niin?

Et kai vaan luule että helteitä ei enää ikinä tule?

2016. Masennuin todella vakavasti aivan yhtäkkiä ja olin todella ahdistunut ilman mitään varsinaista syytä. Oli jo varsin lähellä että olisin tehnyt jotain itselleni, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

2018 kesäkuussa Mieheni sai aivoveren vuodon

Heinäkuusssa koiramme piti lopettaa

Elokuussa perheen jäsen teki itsemurhan

Aivan kaamea kesä 😪

Aivoverenvuoto ja perheenjäsen ovat yhdyssanoja.

1989. Peruskoulu loppui ja piti ottaa itse vastuuta elämästä. Alkukesästä minut raiskattiin väkivaltaisesti. En ketonut asiasta kellekään, en edes sairaalassa, missä olin ommeltavana kun sisältäni valui verta solkenaan. Kukaan ei kysynyt, ei edes vanhempani, vaikka näkivät sen verenvuodon. Lääkäri sairaalassa sanoi, kun kauhuissani puristin jalkojani yhteen että jos olisin noin laittanut hanttiin en nyt olisi siellä ommeltavana. Olin siis keksinyt itselleni mielikuvituspoikaystävän ja väitin että meillä oli vähän rajumpaa seksiä. Jölkikäteen ajateltuna on kamalaa, että se meni ensin terveyskeskuksessa, sitten sairaalassa, kaikilta hoitajilta ja lääkäreiltä läpi.

No, loppukesän  olin jossain sumussa, en mennyt jälkitarkastukseen. Bulimia paheni. Oli yksinäinen ja turvaton olo.

Vierailija kirjoitti:

Joskus 4.-5.-luokan välillä, tai vuotta myöhemmin, en muista tarkkaan. Niihin aikoihin kuitenkin luokkakavereiden jutut alkoivat muuttua isompien lasten jutuiksi, ja minä hitaasti kehittyvänä ja lapsellisena tipahdin vähän pois kaveripiiristä. Olin aika yksinäinen sinä kesänä, enkä oikein osannut hakeutua muiden seuraan.

Lapsena ja nuorena oli ikäviä kesiä, koska olin aika yksinäinen.

Murrosikäisenä sitä ikään kuin odotti jotain, mitä ei ikinä tullut.

Harvat kaverit kulkivat nuorten riennoissa, itse ei päässyt tai uskaltanut mennä mukaan.

2013 kesä oli hirveä, kauhean kevään jälkeen... keskivaikea masennus...

Lasten sairautta, puolison sairautta, talousvaikeuksia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2018 kesäkuussa Mieheni sai aivoveren vuodon

Heinäkuusssa koiramme piti lopettaa

Elokuussa perheen jäsen teki itsemurhan

Aivan kaamea kesä 😪

Aivoverenvuoto ja perheenjäsen ovat yhdyssanoja.

Myös sana tilannetaju on yhdyssana, mutta se on tainnut jäädä hämärän peittoon.

2013 elämäni pahin psykoosi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa että viime kesä kun ei päässyt matkustamaan - kun toisilla on ollut ihan oikeita tragedioita.

Kehtaa. Minustakin viime kesä oli elämäni pahin. Eikä sen matkustamattomuuden takia vaan muuten korona vei elämänhalun ja lomautuksiakin oli. Meni jopa raskaudessa ohitse sen kesän kun isäni kuoli. Se oli kuitenkin normaalia elämänkulkua. Viime kesänä ei tiennyt, että mitä tästä oikein on tulossa.

Kylmää tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

2018. Hikoilin sairaalassa tuskissani. Välillä pelkäsin kuolevani ja välillä toivoin sitä.

Sama. Tosin olin ”vain” raskaana ja viikon sairaalassa mutta oli aivan suoraan helvetistä koko kamala kesä, hyi satana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaako sanoa että viime kesä kun ei päässyt matkustamaan - kun toisilla on ollut ihan oikeita tragedioita.

Kehtaa. Minustakin viime kesä oli elämäni pahin. Eikä sen matkustamattomuuden takia vaan muuten korona vei elämänhalun ja lomautuksiakin oli. Meni jopa raskaudessa ohitse sen kesän kun isäni kuoli. Se oli kuitenkin normaalia elämänkulkua. Viime kesänä ei tiennyt, että mitä tästä oikein on tulossa.

Kylmää tekstiä.

Miten niin?

Mikä sä olet sanomaan mikä kenenkin mielestä on raskaita.