Oliko 9000 mk/kk hyvä palkka vuonna 1998?
Kommentit (119)
Aloitin työt teleoperaattorilla vastavalmistuneena insinöörinä, ja aloituspalkka oli tuolloin 9600mk. Muistan että tuttava oli yliopistolla väitöskirjatutkijana, ja sai 7200mk
Ei siis erityisen hyvä palkka, mutta ihan ok.
1999 tienasin jotain 12500 mk/kk eikä ollut kovin kummoinen palkka Helsingin hintatasolla, yhtä kituuttamista oli vaikkei asuminen vielä niin järjettömän kallista kuin nykyään vielä ollutkaan.
Valmistuin KM juurikin vuonna 1998. Ensimmäinen opettajapalkkani (ei peruskoulussa) taisi olla 13.800 markkaa / kk. Jos oikein muistan enää.
Vierailija kirjoitti:
Sain gradunteosta palkkaa 6000 mk/kk vuonna 1999.
Saako gradusta nykyään juurikaan missään palkkaa?
Mä sain 1000€/kk palkkaa gradunteosta vuonna 2006, en muista kuka sen maksoi mutta yliopiston kautta se jotenkin tuli. Opiskelin silloin kokoaikaisen työn ohella ja kesäloman jatkoksi otin yhden kuukauden töistä palkatonta vapaata gradun tekoa varten. Yhdeltä kuukaudelta sain myös tuon tonnin avustuksen. Kiitollinen siitä olin ja se mahdollisti gradun tekemisen aikataulussa.
Olin lihanleikkaaja tuohon aikaan hankin 16500 mk / brutto
Jaa, miten sen ottaa. Sain tuohon aikaan 11000 mk kuussa kesätöistä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknikon alkupalkka 94 Nokialla 7600mk/kk
Nokialla oli useampia liiketoimintayksiköitä.
Niiden välillä oli eroja.
Nokia tunnettiin syystä alan piireissä nimellä Nuukia.
Vierailija kirjoitti:
Vuorotyöstä matalapalkkaisessa tehtaassa sai n. 5000mk/kk
Minä sain kotiavustajana 5200mk brutto. Jäi jotain 3500mk käteen. Oli 19 vuotiaalle hyvä palkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuorotyöstä matalapalkkaisessa tehtaassa sai n. 5000mk/kk
Minä sain kotiavustajana 5200mk brutto. Jäi jotain 3500mk käteen. Oli 19 vuotiaalle hyvä palkka.
Tuo palkka maksettiin 90- luvun alussa ei 98.
No ei oikein.
Mä menin ensimmäisiin töihin armeijan jälkeen -99 ja palkka oli heti 10500mk.
Reilu vuoden päästä olin 13000mk tienesteillä, eikä nekään tuntuneet kovin isoilta.
Iltapäiväkerhon setänä 2000. Toisaalta Stadissa 37neliön parvekkeellinen yksiö 1500mk. Toki sain astukea muutaman satasen.
Sanoisin, että markka aikana yli 10 000 Mk palkat oli melko hyviä.
Ehkä tuo 9000 mk oli aika keskimääräinen.
Tosin itse olin tuolloin kaupan kassalla opiskelijana ja tienasi kesällä ylitöissä yli 10000 Mk kuukaudessa. Muistaakseni olin tuolloin 3 viikkoa töissä putkeen. ilman vapaapäiviä. Sunnuntain aukiolo oli juuri alkanut.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Jokatapauksessa itse olin tuolloin elämäni ekaa kertaa kesätöissä paperitehtaalla. Olin tasan kaksi kk:tta ja sain 30000mk. Oli ihan valtava summa silloin. 😳
Olin tulossa juuri kirjoittamaan, että paperitehtailla työharjoittelijoille ja kesätyöntekijöille maksettiin noin 10 000 mk/ kk ja se oli ihan hillitön palkka. Sinä olet saanut vielä enemmän.
Olin työharjoittelussa kesällä .99, palkka 5 tonnia.
Oli se. Mun palkka oli silloin alle 6000mk.
Ei muista, ehkä riitti pysymään hengissä.
Taisi riittää kun olen hengissä, jeejee.
98 uuni tuoreena AMK inssinå aloituspaikka oli 10300 mk/kk. Olin siihen silloin ihan tyytyväinen
Sain gradunteosta palkkaa 6000 mk/kk vuonna 1999.
Saako gradusta nykyään juurikaan missään palkkaa?