Meillä on aivan historiallisen huono kulttuuriministeri tällä hetkellä
Kulttuuri ja tapahtumateollisuus työllistää suoraan sen 200 000 hlö ja kerrannaisvaikutukset ravintoloiden, hotellien yms kautta vielä päälle. Sen sijaan Arvon Ministeri keskittyy vain puhumaan turveteollisuuden puolesta joka työllistää sen 2300 hlö ja tuottaa 15% suomalaisten kasvihuonekaasuista.
Kulttuuritapahtumia voitaisiin täysin turvallisesti avata jo. Konserteissa ja teatteriesityksissä yleisö ohjataan paikoilleen, yleisö istuu paikallaan maskit naamalla ja turvavälein. Sen sijaan halutaan vaan avata baarit joissa turvavälit ja käsihygienia unohtuu kun promillet nousee eikä luonnollisesti kukaan käytä maskia juodessaan. Ruokaravintolat joissa jokainen istuu oman seurueensa kanssa on ihan eri asia, varsinkin kun voidaan esim tarjoilla pöytiin jolloin ihmiset liikkuvat paikasta toiseen vähemmän.
Kommentit (159)
Sais ministeri erota. Aivan käsittämätöntä että ei tee mitään alan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan joku p e r s u olisi vielä huonompi kulttuuriministerin roolissa.
Apua :D
P e r s u j e n puolueohjelmahan määritteli joskus vuosia sitten että millaista kulttuuria suomessa pitäisi tehdä. Siis miettikää, politikot sanelemassa taiteilijoille mitä saa ja ei saa tehdä! Kas kun eivät kirjoita seuraavaan puolueohjelmaansa siitä että mitä toimittajat saavat kirjoittaa. Tai no, tuo niiden johtajahan on ollut vihoissaan medialle kun on ollut mukamas liian epäedustavia kuvia mitä käytetty uutisjutuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Eikö vajakilla oikein leikkaa? Suurin osa kulttuurialalla on yrittäjiä, jotka eivät nyt voi sitä duuniaan tehdä rajoitusten vuoksi.
Vihervasemmistolaisia kommunisteja eli ”yrittäjiä”, - kylläpä kyllä.
Nämä tällaiset ”yrittäjät” loisivat rahoilla, jotka on kupattu niiltä tosiasiallista yrittäjiltä jotka tekevät töitä ansaitessaan ne rahat.
Mutta mitäpä sitä pienistä.
Mitä ne oikeat yrittäjät ovat? Omat tutut työskentelivät messuja ja vastaavia järjestävässä firmassa mutta se firma meni konkkaan jo talvella.
Ei kelpaa kepulle. Vain jyväjemmarit ja metsäteollisuus ok.
Vierailija kirjoitti:
Parempi kulttuuriministeri kuin vuosikymmeniin.
Aikasemmat kulttuuriministerit eivät ole tehneet mitään, eivät edes olleet missään vaiheessa julkisuudessa esillä.
Nykyinen kulttuuriministeri ottaa kantaa, esiintyy julkisuudessa ja on erittäin aktiivinen joka saralla.
Ap ei edes muista keitä kulttuuriministereitä Suomen hallituksissa on menneinä vuosikymmeninä pyörinyt.
Tämä johtuu siitä, että se on kepun puheenjohtaja ja pääministerin sijainen. Ei ole Saarikolla aikaa keskittyä oman salkkunsa asioihin.
Ja nyt yrittävät kaataa koko hallituksen 🙄
Vierailija kirjoitti:
Paperitehdas lopettaa, heti kriisikokous ja massiiviset tuet alueelle. Koko kulttuuriala menee konkurssiin, kukaan ei tee mitään.
Jep, itken ja nauran vuorotellen. Välillä lohduttaa että sain syksylle pienen työpätkän, välillä ahdistaa kun tiedän että kesällä joudun taas hakemaan toimeentulotukea.
Kepu on kulttuurivihamielinen puolue. Kuten myöskin p e r s u l i t.
Siellä se itkee hallitusneuvotteluissa turpeen veroalen perään. Uskomatonta!
No niin, nyt on taas turpeelle tukia hommattu. Mut mitenkäs kulttuuri, koulutus jne? Ai niin, niistähän kulttuuri-, urheilu- ja tiedeministeri voi toki leikata!
Kepu on oikeasti vaaraksi koko suomelle. Perustelut: eivät piittaa ympäristöstä, eivät piitaa kulttuurista tai koulutuksesta, kiinnostaa vain joidenkin eläinrääkkääjäturkiseläinkasvattelijoiden oikeudet tai ympäristön pilaava turvetuotanto. Kepu voisi esimerkiksi ajaa sitä ettei suomeen tulisi ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä saastuttamaan mutta ilmeisesti haluavat vaan lisää talvivaaroja tänne. Yrittävät taannuttaa koko suomen kehitysmaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Saarikolle porttikielto kaikkiin kulttuuritapahtumiin koko loppuelämäksi.
Paitsi ikuinen vippi Vesalan keikoille.
Vierailija kirjoitti:
Sais ministeri erota. Aivan käsittämätöntä että ei tee mitään alan eteen.
Välikysymystä kehiin.
Kepu vastusti rokotusten kohdentamistakin. Niin paljon vihaavat helsinkiläisiä että haluavat t a p p a a eteläsuomen riskiryhmäläiset.
"Taiteen budjetti on vuosittain hieman alle puoli miljardia euroa. Kehysriihen päätöksen mukaan koko summa otetaan pois tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) toimialalta eli taiteesta, tieteestä ja liikunnasta."
Että semmoista. Kiitti vaan.
https://yle.fi/uutiset/3-11910378?fbclid=IwAR0gQFyEIihDL0ccVwwRW3DIXD3f…
Vierailija kirjoitti:
Mitähän meillä on oikeasti enää jäljellä koko kulttuurikentästä tämän jälkeen?
Ei varmaan paljoa mitään. Nyt taas monet isot festarit jo peruttu, ja ilmeisesti koko taidekenttää aiotaan rajoittaa koko loppuvuosi.
Miksi turpeelle riittää tukia mutta paljon laajemmalle kentälle ei???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään kulttuuritapahtumassa viime syksynä ei tullut massa-altistuksia. Sen sijaan uutisoitiin baarialtistuksista joka viikko. Loogisinta olisi tietysti avata kulttuuri ensin, mutta totta kai baarit avattiin taas ensin.
Ravintolat oli pakko avata koska täyssulun jatkaminen olisi ollut perustuslain vastaista. Olisi pitänyt vääntää taas uusi laki jota olisi vatuloitu perustuslakivaliokunnassa ym monta viikkoa ja sen ajan kaikki ravintolat ja räkälät olisi ollut pakko pitää ilman rajoituksia auki. Nyt hallitus avasi erittäin tiukoilla rajoituksilla koska tästä tarvittiin vain asetusmuutos. Kannattaisi vähän seurata asioita eikä aukoa päätään tajuamatta mistään mitään.
Miksei elinkeinon harjoittamisen oikeus koske kulttuurialaa?
Tietääkö joku? Entä jos kaikki elokuvasalit, museot, kirjastot ja teatterit muutetaan baareiksi, saako ne silloin oikeuden olla auki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Eikö vajakilla oikein leikkaa? Suurin osa kulttuurialalla on yrittäjiä, jotka eivät nyt voi sitä duuniaan tehdä rajoitusten vuoksi.
Vihervasemmistolaisia kommunisteja eli ”yrittäjiä”, - kylläpä kyllä.
Nämä tällaiset ”yrittäjät” loisivat rahoilla, jotka on kupattu niiltä tosiasiallista yrittäjiltä jotka tekevät töitä ansaitessaan ne rahat.
Mutta mitäpä sitä pienistä.
Mitä ne oikeat yrittäjät ovat? Omat tutut työskentelivät messuja ja vastaavia järjestävässä firmassa mutta se firma meni konkkaan jo talvella.
Toiset on katsos Parempia Yrittäjiä. Vahingossakaan joku kulttuurialaan tai tapahtumateollisuuteen liittyvä ei kuitenkaan ole oikeanlainen yrittäjä.
Oikeasti ihmiset ei edes tajua miten paljon meillä on esimerkiksi vaikkapa palvelualan pienyrittäjiä. Itketään vaan ravintoloiden perään, vaikka niin monet muut alat kärsii siitä kun baareissa levitetään koronaa.
Niin, voisi olla silmät avaavaa vaikkapa saada listaus siitä kuinka monia ihmisiä yhdet festarit työllistävät suoraan tai välillisesti.
Juttuvinkkiä lehdille? Ylehän tekee välillä todella kattavia uutisia, kuten myöskin hesari. Muilta medioilta tuskin voi tällaista odottaa, kun ei saa hyvää klikkiotsikkoa aikaiseksi...
tekisipä joku media tästä perusteellisen uutisjutun.