Meillä on aivan historiallisen huono kulttuuriministeri tällä hetkellä
Kulttuuri ja tapahtumateollisuus työllistää suoraan sen 200 000 hlö ja kerrannaisvaikutukset ravintoloiden, hotellien yms kautta vielä päälle. Sen sijaan Arvon Ministeri keskittyy vain puhumaan turveteollisuuden puolesta joka työllistää sen 2300 hlö ja tuottaa 15% suomalaisten kasvihuonekaasuista.
Kulttuuritapahtumia voitaisiin täysin turvallisesti avata jo. Konserteissa ja teatteriesityksissä yleisö ohjataan paikoilleen, yleisö istuu paikallaan maskit naamalla ja turvavälein. Sen sijaan halutaan vaan avata baarit joissa turvavälit ja käsihygienia unohtuu kun promillet nousee eikä luonnollisesti kukaan käytä maskia juodessaan. Ruokaravintolat joissa jokainen istuu oman seurueensa kanssa on ihan eri asia, varsinkin kun voidaan esim tarjoilla pöytiin jolloin ihmiset liikkuvat paikasta toiseen vähemmän.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään kulttuuritapahtumassa viime syksynä ei tullut massa-altistuksia. Sen sijaan uutisoitiin baarialtistuksista joka viikko. Loogisinta olisi tietysti avata kulttuuri ensin, mutta totta kai baarit avattiin taas ensin.
Joo, kulttuurin avaamisen lisäksi moni muukin asia olisi loogista, kuten edes nuorten harrastusten avaaminen ennen baareja. Mutta sellaiseen ei riitä meidän vähä-älyisillä poliitikoilla hallituksessa kyvyt.
Saarikko on kyllä todellakin historiallisen surkea turhake pestissään.
Tuolla oli aiemmassa viestissä vastaus tähän:
Ravintolat oli pakko avata koska täyssulun jatkaminen olisi ollut perustuslain vastaista. Olisi pitänyt vääntää taas uusi laki jota olisi vatuloitu perustuslakivaliokunnassa ym monta viikkoa ja sen ajan kaikki ravintolat ja räkälät olisi ollut pakko pitää ilman rajoituksia auki. Nyt hallitus avasi erittäin tiukoilla rajoituksilla koska tästä tarvittiin vain asetusmuutos. Kannattaisi vähän seurata asioita eikä aukoa päätään tajuamatta mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo yli miljoona rokotettua, tapahtumat voisi avata edes rokotetuille. Saataisiin ihmiset takaisin töihin, takaisin elämään ja elannon äärelle.
Monet eläkeläiset ovat kulttuurin suurkuluttajia, heillä on aikaa ja rahaa.
Jep en voi ymmärtää miksei tehdä näin. Ne jotka ovat saaneet rokotteen vähintään 2 vko aiemmin voisivat mennä kulttuuritapahtumiin tai vaikkapa uimahalliin. Myös negatiivisella koronatestillä tätä voisi kiertää. Esimerkiksi Tanskan malli on ihan kohtuullinen. Mutta mitä tekee suomen kulttuuriministeri, lässyttää jostain turvetuotannosta millä pilataan suot ja suomen kansallismaisemat.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen että hankala hommahan noilla on mutta kyllä nyt olisi pitänyt keskittyä johonkin muuhun kuin turpeeseen. Ymmärtäisin jos Saarikko olisi mas-ja metsätalousministeri mutta kun ei ole edes hänen vastuualueeseensa... Minulle tulisi kyllä töissä sanomista jos puuhailisin toisten tontilla sillä aikaa kun omat hommat on hoitamatta mutta hallituksessa se ei ole niin justiinsa.
Saarikon turvehössötys on ihan täysin vaalipuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään kulttuuritapahtumassa viime syksynä ei tullut massa-altistuksia. Sen sijaan uutisoitiin baarialtistuksista joka viikko. Loogisinta olisi tietysti avata kulttuuri ensin, mutta totta kai baarit avattiin taas ensin.
Ravintolat oli pakko avata koska täyssulun jatkaminen olisi ollut perustuslain vastaista. Olisi pitänyt vääntää taas uusi laki jota olisi vatuloitu perustuslakivaliokunnassa ym monta viikkoa ja sen ajan kaikki ravintolat ja räkälät olisi ollut pakko pitää ilman rajoituksia auki. Nyt hallitus avasi erittäin tiukoilla rajoituksilla koska tästä tarvittiin vain asetusmuutos. Kannattaisi vähän seurata asioita eikä aukoa päätään tajuamatta mistään mitään.
Miksei elinkeinon harjoittamisen oikeus koske kulttuurialaa?
Mitä jos kyselisit tätä PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALTA? Hallitus pitää ne paikat kiinni jotka sillä on lainmukainen oikeus pitää. Ja hyvin on alkanut toimia.
Miksi meillä tuli vielä kolmaskin aalto jos se kulttuurin sulkeminen kerta toimi niin hyvin? Vasta kun baarit saatiin kiinni alkoi luvut laskea. Kulttuuri ollut kiinni marraskuusta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kepu pettää aina.
Tämä pitäisi kirjoittaa kissan kokoisilla kirjaimilla jokaiseen äänestyskoppiin.
Siihen nähden kuinka paljon demarit on luvanneet ennen vaaleja luvanneet milloin mitäkin ja mikä on ollut lopputulema niin olen pitkään hämmästelluyt miksei demareille ole vakiintunut vastaavaa kestokommenttia kuin tuo "Kepu pettää aina". Muistellaan nyt vaikka Urpilaisen 100000 uutta työllistä joka realisoitui 100000 uudella työttömällä, Rinteen vappusataset eläkeläisille ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan. Nykyhallituksen lupauksia ja lupausten realisoitumisia en ala edes ruotimaan. Demareilla on maaginen antimidaskosketus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo yli miljoona rokotettua, tapahtumat voisi avata edes rokotetuille. Saataisiin ihmiset takaisin töihin, takaisin elämään ja elannon äärelle.
Monet eläkeläiset ovat kulttuurin suurkuluttajia, heillä on aikaa ja rahaa.
Jep en voi ymmärtää miksei tehdä näin. Ne jotka ovat saaneet rokotteen vähintään 2 vko aiemmin voisivat mennä kulttuuritapahtumiin tai vaikkapa uimahalliin. Myös negatiivisella koronatestillä tätä voisi kiertää. Esimerkiksi Tanskan malli on ihan kohtuullinen. Mutta mitä tekee suomen kulttuuriministeri, lässyttää jostain turvetuotannosta millä pilataan suot ja suomen kansallismaisemat.
Et ole sitten yhtään seurannut rokotepassi-keskustelua? Ei ole vielä mitenkään varmaa etteikö rokotetut saisi tartuntoja ja levittäisi niitä oireettomina kulttuuritapahtuman jälkeen rokottamattomiin. Ja oireettomien testaamiseen menisi Suomessa aivan kaikki resurssit, jolloin oireiset ja oikeasti testiä tarvitsevat eivät siihen pääsisi. Suomessa testikapasiteetti on 30 000 /vrk ja Tanskassa 300 000 /vrk. Ja pikatesteistä oli just kaksikin artikkelia: eivät ole luotettavia, vaan vääriä negatiivisia on hävyttömän paljon.
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Vai niin. Osaat sitten varmaan kertoa miksi ihmeessä jaetaan mitään yritystukia, elättäkööt itse itsensä työllä? Miksi Jämsästä lakkautettiin kannattava tehdas? Missä on isojen yritysten yhteiskunnallinen vastuu? Miksi kierrätetään veroja veroparatiisien kautta? Miksi maksetaan maataloustukia? Menisivät oikeisiin töihin, saakelin jyväjemmarit.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää että ammattitaiteilijoita on kalliilla koulutettu esimerkiksi Taideyliopistossa johon kuuluu nykyään mm Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Nyt taiteilijoille sanotaan että "menkää oikeisiin töihin". Harvassa kuitenkin on ne ihmiset jotka eivät itse kuluttaisi mitään kulttuuria tai viihdettä. Moniko meistä kuuntelee musiikkia, radiota, katsoo televisiota, elokuvia vaikkei nauttisikaan ns korkeakulttuurista? Onko oikein että joku työttömäksi jäänyt huippukapellimestari pakotetaan mäkkärin kassalle (jonne sinnekään ei todellakaan vaan kävellä vaan työpaikoista taistellaan), siinä menee paljon ammattitaitoa hukkaan. Ja kun suomalaiset taiteilijat ovat luovuttaneet ja vaihteneet alaa, niin orkesterit ja teatterit pyörivät jatkossa ulkomaalaisella työvoimallako?
Silläpä hyvinkin. Ei laatu ainakaan huonone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään kulttuuritapahtumassa viime syksynä ei tullut massa-altistuksia. Sen sijaan uutisoitiin baarialtistuksista joka viikko. Loogisinta olisi tietysti avata kulttuuri ensin, mutta totta kai baarit avattiin taas ensin.
Ravintolat oli pakko avata koska täyssulun jatkaminen olisi ollut perustuslain vastaista. Olisi pitänyt vääntää taas uusi laki jota olisi vatuloitu perustuslakivaliokunnassa ym monta viikkoa ja sen ajan kaikki ravintolat ja räkälät olisi ollut pakko pitää ilman rajoituksia auki. Nyt hallitus avasi erittäin tiukoilla rajoituksilla koska tästä tarvittiin vain asetusmuutos. Kannattaisi vähän seurata asioita eikä aukoa päätään tajuamatta mistään mitään.
Miksei elinkeinon harjoittamisen oikeus koske kulttuurialaa?
Mitä jos kyselisit tätä PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALTA? Hallitus pitää ne paikat kiinni jotka sillä on lainmukainen oikeus pitää. Ja hyvin on alkanut toimia.
Miksi meillä tuli vielä kolmaskin aalto jos se kulttuurin sulkeminen kerta toimi niin hyvin? Vasta kun baarit saatiin kiinni alkoi luvut laskea. Kulttuuri ollut kiinni marraskuusta lähtien.
Hallitus sulkee ne osat yhteiskuntaa joihin lain mukaan pystyy. Baarit oli pakko avata mutta onneksi tajusivat laittaa tiukat rajoitukset ainakin 2 viikoksi jolloin uusi arvio tautitilanteen mukaan. Kulttuuri ja urheilu sisätiloissa talvella lisää ihmisten välisiä kontakteja. Tauti saadaan hallintaan kun vähennetään ihmisten välisiä kontakteja. Onko vaikea ymmärtää?

Kulttuuritapahtumissa on ollut rajoitettu yleisömäärä, yleisöllä maskit, yleisö ohjattu paikalleen niin että turvavälit pystytty pitämään jne. Syksyllä ei ollut yhden yhtä joukkoaltistumista kulttuuritapahtumissa. Joku baari on siitä näkökulmasta paljon vaarallisempi, kun siellä ollaan ilman maskeja ja lähekkäin.
"Yksi merkittävä tekijä on se, voiko rokotettu kantaa virusta yhä mukanaan ja tartuttaa sitä eteenpäin. Yhdysvalloissa on tehty terveydenhoitoalan ammattilaisilla 13 viikon seurantatutkimus, jossa mRNA-rokotteen saaneiden havaittiin erittävän virusta eteenpäin neljä kertaa pienemmän määrän 12–28 vuorokautta rokotuksen jälkeen kuin rokottamattomien.
Myös eritysaika oli paljon lyhyempi kuin rokottamattomilla, eli tutkimuksen valossa näyttäisi olevan harvinaista, että rokotettu siirtää virusta eteenpäin ja tartuttaa muita.
Nohynek kertoo, että AstraZenecalla vastaavia tutkimuksia on tehty jonkin verran eri ikäryhmillä antamalla rokoteannokset eri aikatauluilla. Koeryhmät ovat kuitenkin olleet pieniä.
– Näyttäisi kuitenkin, että myös AstraZenecalla on voimakas viruksen eteenpäin levittämistä vähentävä vaikutus, Nohynek sanoi."
Rokotepassi olisi siis järkevä tästä näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Eikö vajakilla oikein leikkaa? Suurin osa kulttuurialalla on yrittäjiä, jotka eivät nyt voi sitä duuniaan tehdä rajoitusten vuoksi.
Vihervasemmistolaisia kommunisteja eli ”yrittäjiä”, - kylläpä kyllä.
Nämä tällaiset ”yrittäjät” loisivat rahoilla, jotka on kupattu niiltä tosiasiallista yrittäjiltä jotka tekevät töitä ansaitessaan ne rahat.
Mutta mitäpä sitä pienistä.
saarikko on ymmärtänyt oman avuttomuutensa ja puolueen laskevan käyrän. HÄN AIKOO PALKATA AVUSTAJAKSEEN GALLERISTI YLI VIIKARIN. kyllä nousee kulttuurin arvostus. saneeraa tarpeettoman huu haa alan. pehmeällä kännyllä.
Kannattaa kulttuurialasta puhuttaessa muistaa se että se on muutakin kuin näyttelijät, rikkaat muusikot ja maalarit. Esimerkiksi konsertit työllistävät roudareita, valaistushenkilöitä ja monia muita. Ihan tavallisia ihmisiä joista ei ehkä lehdissä kirjoiteta. Hätä on iso monella alalla, enkä halua väheksyä sitä. Mutta kiinnitin kyllä huomiota siihen kuinka nopeasti hallitus reagoi uutisiin paperitehtaan sulkemisesta (mikä sekin on ikävää) mutta missä on reagointi kulttuurin ja urheilun hätään?

Siitähän koko tämä ketju kertoo.

Jep. Siis joku konsertti, teatteriesitys jne työllistää todella ison porukan, ei vain ne jotka sattuvat näkymään lavalla. Ja siis ei joku rivimuusikko pysty tienaamaan striimikeikalla, vain isot nimet siihen pystyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Eikö vajakilla oikein leikkaa? Suurin osa kulttuurialalla on yrittäjiä, jotka eivät nyt voi sitä duuniaan tehdä rajoitusten vuoksi.
Vihervasemmistolaisia kommunisteja eli ”yrittäjiä”, - kylläpä kyllä.
Nämä tällaiset ”yrittäjät” loisivat rahoilla, jotka on kupattu niiltä tosiasiallista yrittäjiltä jotka tekevät töitä ansaitessaan ne rahat.
Mutta mitäpä sitä pienistä.
Mitä ne oikeat yrittäjät ovat? Omat tutut työskentelivät messuja ja vastaavia järjestävässä firmassa mutta se firma meni konkkaan jo talvella.
Vierailija kirjoitti:
"Yksi merkittävä tekijä on se, voiko rokotettu kantaa virusta yhä mukanaan ja tartuttaa sitä eteenpäin. Yhdysvalloissa on tehty terveydenhoitoalan ammattilaisilla 13 viikon seurantatutkimus, jossa mRNA-rokotteen saaneiden havaittiin erittävän virusta eteenpäin neljä kertaa pienemmän määrän 12–28 vuorokautta rokotuksen jälkeen kuin rokottamattomien.
Myös eritysaika oli paljon lyhyempi kuin rokottamattomilla, eli tutkimuksen valossa näyttäisi olevan harvinaista, että rokotettu siirtää virusta eteenpäin ja tartuttaa muita.
Nohynek kertoo, että AstraZenecalla vastaavia tutkimuksia on tehty jonkin verran eri ikäryhmillä antamalla rokoteannokset eri aikatauluilla. Koeryhmät ovat kuitenkin olleet pieniä.
– Näyttäisi kuitenkin, että myös AstraZenecalla on voimakas viruksen eteenpäin levittämistä vähentävä vaikutus, Nohynek sanoi."
Rokotepassi olisi siis järkevä tästä näkökulmasta.
No niin, alkaa olla todisteita siitä että rokotteet vähentävät myös tartuttamista. Ja näinhän se on monien muidenkin tartuntatautien kanssa, joten ei sinänsä yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse minkäänlaista kulttuuriministeriä ja kaikelta kulttuuri toiminnalta tulisi katkaista valtion tuet välittömästi, elättäköön itsensä sillä taiteella tai mitä sitten ikinä tekevätkään kuten muutkin töitä tekevät ihmiset.
Kultturipiirit koostuvat puhtaasti vihervasemmistolaisista eli kommunisteista ja sellaisten tukeminen on kuin tukisi pahuutta.
Reilu peli - tuet pois ja nuo opettelkoot tekemään työtä millä elättävät itsensä.
Eikö vajakilla oikein leikkaa? Suurin osa kulttuurialalla on yrittäjiä, jotka eivät nyt voi sitä duuniaan tehdä rajoitusten vuoksi.
Vihervasemmistolaisia kommunisteja eli ”yrittäjiä”, - kylläpä kyllä.
Nämä tällaiset ”yrittäjät” loisivat rahoilla, jotka on kupattu niiltä tosiasiallista yrittäjiltä jotka tekevät töitä ansaitessaan ne rahat.
Mutta mitäpä sitä pienistä.
Mitä ne oikeat yrittäjät ovat? Omat tutut työskentelivät messuja ja vastaavia järjestävässä firmassa mutta se firma meni konkkaan jo talvella.
Toiset on katsos Parempia Yrittäjiä. Vahingossakaan joku kulttuurialaan tai tapahtumateollisuuteen liittyvä ei kuitenkaan ole oikeanlainen yrittäjä.
Oikeasti ihmiset ei edes tajua miten paljon meillä on esimerkiksi vaikkapa palvelualan pienyrittäjiä. Itketään vaan ravintoloiden perään, vaikka niin monet muut alat kärsii siitä kun baareissa levitetään koronaa.
Tätä sananvaihtoa tarkoitan. Ihan oikeasti onko Saarikolla joku fanijengi olemassa?
"Kuka tuonkin on tuonne äänestänyt, ei voi ymmärtää..."
"Ovat yhtä vähäjärkisiä kuin palvomansa ministeri."