Ylihuolehtivat vanhemmat, miten tämä näkyy aikuisena?

Kuinka moni on ainoa lapsi? Ymmärrettävämpää jos lapsi on pitkään toivottu, vihdoin saatu.

Minä ymmärrän ylihuolehtivuudella, ettei 4 v saa juosta tai kiipeillä kiipeilytelineissä tai 10 v:n lähellä ei saa polttaa kynttilää.

Ei se tarkoita sitä, että rahaa viljeltäisiin tai että kaikki tehtäisiin hänen puolesta.

Haluaison tietää, millaisia tulee lapsista, jotka eivät saa tehdä oikein mitään? 8 v ei saa edes tuolille kiivetä, kun sieltä voi pudota.

Mun on täysin mahdoton päästää muita ihmisiä lähelle ja kertoa asioistani, ahdistun jopa ihan viattomasta "mitä kuuluu?"-kysymyksestä. Asuin 12 vuotta kahdestaan ylihuolehtivan ja -kontrolloivan äidin kanssa eikä mulla ollut minkäänlaista yksityisyyttä, oman huoneen sain vasta 13-vuotiaana ja sinnekin äiti ja pikkusisko tunkivat aina kun olin vaikkapa isovanhempien luona. Kotona oli kunnon Pohjois-Korea-meininki, mutsi luki mun kirjeet ja päiväkirjat ja tuli sitten huutamaan asioista joita oli sieltä lukenut, tuntui mystisesti tietävän kaiken mitä koulussa tapahtui ("sun opettajas kerto että siivooja oli kuullu kun sä välitunnilla sanoit että..."), toisaalta multa ei myöskään vaadittu mitään vastuuta, ei rohkaistu kokeilemaan asioita tai voittamaan pelkojani, mutsin mielestä lapsen kuuluu oppia vanhemman neuvoista (ja kielloista) eikä omista virheistään. Nykyään en pyydä apua edes silloin kun tarvitsisin sitä ja olen aika lailla erakoitunut. En sano että mun masennus ja eristäytyvä persoonallisuushäiriö on yksinomaan seurausta lapsuudesta, mutta ainakin oppimani mallit estää mua hoitamasta itseäni kuntoon, kun asioista puhuminen ja avuttomuuden myöntäminen on suurinta syntiä mitä ihminen voi tehdä. Olkoon vaikka juoppo tai rikollinen, kunhan ei itke muiden nähden.