Mistä johtuu, että ne kaikista pidetyimmät, "ihanimmat" ja kaikkien kanssa toimeentulevat eivät jostain syystä tä ikinä pidä minusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaa vaikuttaa sekin, jos ap:llä on livenäkin tuo asenne, että eivät tule juttelemaan hänelle. Pitää olla aktiivinen itsekin.

Tämä. Sosiaalisilla ihmisillä riittää kavereita muutenkin.

Myös jos ei ole kovin sosiaalinen niin näkee vain sen, että nuo menee juttelemaan muille, ei minulle. Mutta ei näe sitä, että ne joille mennään juttelemaan ovat myös aktiivisia siinä kuviossa.

Näinpä. Joku itsensä kiusatuksi ja hyljeksityksi työyhteisössään kokeva valitti täällä miten häntä ei ikinä tulla pyytämään mukaan. No ei ne muutkaan ole jääneet pyyntöä odottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Hurmaavia sosiopaatteja, jotka kokevat sinut jostain syystä uhkana.

Oikeasti "ihanat" ihmiset ovat kaikille yhtä kilttejä. 

Itse olen kaikille ihmisille yhtä kiltti, paitsi työyhteisössäni olevalle hiljaiselle sosiopaatille.

Suositut ovat yleensä ekstroverttejä. He tarvitsevat huomiota ja ihmisiä ympärilleen. Hänen kanssaan pitää nauraa ja paljon. Suosittu tyyppi ei ole välttämättä oikeasti kiva, vaan ilkeä muulle kuin sisäpiirille. Hänellä on varaa olla ilkeä, kun taas ei-suositulla ei.

Jos haluaa kuulua johonkin ryhmään, pitää oppia joustamaan ryhmän mukana ja esim. tarjoamaan pyyteettömästi apua ryhmäläisille. Oman tien kulkijat eivät jaksa ottaa tätä taakakseen. Valintoja siis.

Arvaatte jo varmaan, kuulunko itse suosittuihin...

Mitä sosiaalista siinä esittämisesä on?

Täällä on kyllä todella mielenkiintoisia tulkintoja siitä, miten suositut ihmiset ovat jonkin sortin sosiopaatteja ja selkäänpuukottajia. Näin oli ehkä yläkoulussa, mutta aikuisten maailmasse ne aidosti ihanat ja suositut ovat usein vain siunattuja hyvillä sosiaalisilla taidoilla sekä tilanne- ja huumorintajulla.

Itseltänikään ei ole koskaan seuraa puuttunut, mutta entisessä työpaikassani oli vanhempi rouva, joka oli vain niin hurmaava ja karismaattinen persoona, että kaikki hakeutuivat hänen seuraansa. Silmiinpistävää oli nimenomaan aitous, jota ilmeisesti ei katkeruuskerhon mielestä suosittu voi olla. Olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa hänen seurassaan, mutta oli selvää, että hänellä oli jo omat läheiset ihmisensä ja piirinsä, eikä mitään tarvetta kasvattaa niitä. Niinpä hän oli minulle samalla tavoin ystävällinen kuin muillekin, eikä yhtään sen enempää. Hyväksyin sen, ja jatkoin omia touhujani.

Sellaista se elämä on, aina ei saa mitä haluaa. Eikä se tarkoita että toinen olisi kieroutunut narsisti, joka pelaa valtapelejä. Kaikki eivät vain syty kaikille, ja usein noilla suosituilla on varaa valita kaltaisensa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä yksi tyyppi, joka tuijottaa aina lasittunneesti eteensä. Super ujo ja arka. Ei tuu mieleen mennä heittämään mitään small talkkia.

Hah, varmaan minä. Oon niin ujo ja hiljainen ja sitten kaiken päälle vielä umpiväsynytkin joten tauoilla lähinnä tuijotan mukiani ja yritän olla nukahtamatta. 

En saa muiden puheensorinaan sanaa väliin, ja sensuroin kaiken mitä ajattelisinkin sanoa. Joten oon sit vaan hiljaa ja kuuntelen. En mä kyllä kauheasti ole seuraa vaillakaan, oon introvertti ja viihdyn silleen, ettei mulle puhuta.