1v2kk ja 2v5kk. Meidän arki on yhtä kiukuttelua ja itkua!!!
Sisällä tönitään toisia, revitään lelut käsistä, raavitaan ja komennetaan toisia (siis lapset keskenään ;)) Lähinnä isompi terrorisoi pientä, mutta näköjään on oppi mennyt perille myös pienellä miten kiusataan veljeä... Molemmat ovat tosi paljon äidin perään ja sylissä roikkuvat paljon (toki pidän sylittelyistä, mutta jotain kai pitäisi saada tehtyäkin...)
Ulkona isompi rundaa pyörällä ja huudot odottamisesta tai pydähtymisestä kaikuvat usein kuuroille korville. Pienellä menee hermot jatkuvasti oman moponsa kanssa yms... Omalla rivari-pihalla ei viihdytä vaan tie kiinnostaa (onneksi asumme umpikujan varressa ja tie on tosi hiljainen)
Mä olen ihan poikki jatkuvaan itkuun ja kitinään... Sekin vielä antaa mukavasti lisä itkuja, kun isompi ei tahdo piitata aamupalasta ja sitten onkin kiukkuinen kun nälkä vaivaa heti... Miten ihmeessa sais nämä pojat tajuamaan että toisesta löytyy seuraa jo vaikka kuinka. Ja kuinka paljon 2v5kk ikäiset leikkivät itsekseen. Tosi harvoin poika innostuu itsekseen leikkimaan ja jos niin tekee pikkuinen hajottaa leikit tai vie juuri sen palikan tai auton mikä olisi kiva!!! Sisällä ollessa onkin lähes jatkuva ruinaaminen titinalle dvd:n perään. Saa katsoa sitä tai muita lasten ohjelmia 0-60min/päivä.
Onko muilla ihanan seesteistä elämää... Kulkevatko kaikki vain hymyillen ja lapset leikkivät. Näinä hetkinä kun täällä on yhtä kaaosta siltä tuntuu.... Ja mikä pahinta tämä meidän kämppä kaikuu kuin kellari, korvissa soi oikein konserton aikana... Olipa kiva purkaa tänne. Vauvakuumeisille lapsettomille kavereille se on ihan turhaa, kuvitelmat lapsiperheen arjesta ovat varmaan vähän erilaisia mitä se todellisuudessa on. Niinpä se oli itsellänikin... (älkää saako sitä kuvaa että kadun lasten tekoa, niin ei ole, he ovat minulle maailmani, mutta aina vaan ei jaksa...)
Kommentit (8)
Tänään olen laittanut lähes kaikki pikku-autot jäähylle; ei auta. Yrittänyt puhua kukkaisten kieltä; ei mitään. Huutanut kuin hyeena; ei vaikutusta.
Nyt kumpikin riiviö nukkuu ja kummasti niitä on jo ikävä ;)
Mutta jaksamista!
Ja huumoria. Ilman sitä en jaksaisi päivääkään!
Kun oli paremmat ilmat ja oltiin ulkona, niin meni ihan hyvin. Mutta nyt kun on sateista eikä päästä ulos paljoakaan, niin IHAN HIRVEÄÄ!! Yhtään ei voi leikkiä yksin, äidin pitäisi viihdyttää koko ajan. Kakkonen on masussa, ja hirvittää, että mitä sitten kun hän syntyy ja aika ei riitä samaan aikaan vastasyntyneella ja isommalle.
Onneksi voi käydä kyläilemässä kavereilla, täällä kotona neljän seinän sisällä pää hajoaisi lopulta.
Että lapset on ihania:D. Tsemppiä Ap:lle, kyllä ne lapset joskus isoksi kasvaa;).
Niitä hiljaisia hetkiä ei oo varmaan näköpiirissä muulloin kun lapset nukkuvat. Varmaan hyviä neuvoja ei ole olemassakaan, mutta aika parantaa, ei sitä kestä kuin n 20 vuotta. Minun lapset lähti jo omiin leipiin, nyt oikein kaipaan sitä tappelun nujakkaa. Nauti nyt niistä lapsista ja koita jaksaa.
tosin sitten luonnollisesti osaavat olla ihan eri tavalla ärsyttäviä...
mutta silti ap:lle sympatiat ja empatiat. se äitiys ottaa kyllä kaikella tavalla välillä koville!!
Leikkivät jokivasti yhdessä, tosin kyllä leluista tulee usein riitaakin, varsinkin jos ovat väsyneitä tai nälkäisiä. Mutta nyt, kun pienempi on oppinut puhumaan ja ymmärtää leikeissä eri roolit sujuu usein pitkän aikaa tosi hyvin. Vielä muutama kuukausi sitten tuli kova huuto, kun pienempi hajoitti aina isomman leikit ja rakennelmat.
ja kun se kinaaminen alkaa heti seitsemältä aamulla niin ei kovasti naurata.
Tsemppiä meille pienen ikäeron äideille.