Ottaisitko miehen 50v jolla ilmeisesti ei juuri kokemusta naisista?

Vierailija kirjoitti:

Niin, mietin että ehkä en ole ylipäänsä kauhean ihastunut. Tai en enää osaa noin vaan ihastua kehenkään, ehkä... Tai ainakin kaipaisi että toinen olisi jotenkin enemmän ihastuneen oloinen myös silleen romanttisella tavalla.

On hän tästä asiasta hieman puhunut, että pelkää tai jännittää fyysistä puolta, ja halusin sitä kunnioittaa enkä itse ole osannut tehdä mitään kauhean ihmeellisiä lähestymisaloitteita sitten ylipäänsä. Mutta siksi, ettei mussa herää edes ehkä kauheasti halua tehdä niin, enää, kun niin monta kertaa jo tavattu. 

Olen ollut siis hänen luona kylässäkin useamman kerran.

Ja ei se nyt sinällään ole se kokemus tai sen puute, vaan ehkä se että meillä on niin kovin erilaiset elämät olleet... se tuntuu muutenkin olevan "juttu", kun tapailee ihmisiä, että ne jotka on eläneet ihan erilaista elämää (esim. ei lapsia, tai jotain ikisinkkuja, tai peter pan -tyyppejä), on niin erilaisia kuin mitä mun elämä on ollut (avioliitto, asiantuntijatyöt, omakotitalo, tavallisia matkoja, lapsia...)

Ei se kemia oikein tunnu syttyvän jos ei koe mitään yhteyttä toisen kanssa.

Toisaalta on meillä jotain kiinnostuksen kohteita ehkä samoja ja arvostan sitä että on ihminen joka on valmis parisuhteeseen aidosti (eikä vaan jotain fwb-viritystä).

Eli sikäli kannattaisi jatkaa ehkä vielä tapaamista. Toisaalta en halua että hänen tunteet liikaa syvenee mikäli en pystykään hänen kanssa sellaiseen "ystävyys"-perusteiseen parisuhteeseen jos se fyysinen puoli ei kehity (ja joo en oikeasti jaksaisi opettaa ketään).

Ja lisäksi olen niin tarkka omasta ajankäytöstäni, etten kerta kaikkiaan jaksaisi tapailla ketään jos en koe saavani siitä enää mitään "uutta" irti, nyt kun ei voi oikein mennä edes mihinkään ravintolaan tai museoon tms., niin mitä mä meen sinne hänen luo istumaan ja juttelemaan niitä näitä taas läpi, tai ulkoilemaan samoja kierroksia (mulla jalka kipeä niin en pysty pitkiin lenkkeihin just nyt).

Mulla on hirveä määrä kotihommia, töitä, lasten kasvatusta, niin jotenkin en edes jaksa nähdä.

ap

Tässä viestissä melko hyvin kiteytyy se millaisia ajatuksia ja mielipiteitä ihmisillä yleensä on kokemattomista aikuisista. Etenkin tuo, että elämät ovat olleet niin erilaisia ja sen takia yhdessäelo olisi jotenkin mahdotonta. Ymmärrän kyllä, että ns. normaalin elämän eläneitä voi pelottaa, ahdistaa ja hämmästyttää, jos toisella ihmisellä ei ole kokemusta seurustelusta, perhe-elämästä tai seksistä, mutta en siltikään täysin ymmärrä miten tämä yksi (mutta toki merkittävä) seikka tekee näiden kahden aikuisen elämistä niin erilaisia. Me kokemattomatkin olemme aikuisia, olemme nähneet elämää ja osaamme elämänkokemuksen myötä ajatella maailmasta varmaan melko samalla tavalla kuin kuka tahansa ikäisemme. Jos meidät kohtaisi tasavertaisena ihmisenä eikä nostaisi sitä yhtä puutetta aina esille niin tuskin kovinkaan moni edes huomaisi, että meiltä puuttuu kokemus siitä yhdestä osa-alueesta.

Aina esiin tulee myös haluttomuus opettaa aikuiselle ihmiselle juttuja joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Ymmärrän sen, jos koetaan, että opettaminen on jotenkin epäkiinnostavaa ja opetettavan kumppanin näkee vähemmän haluttavana. Muuten en sitä ymmärrä, koska vaikka emme ole seksiä tai parisuhdetta kokeneet niin emme ole siitä huolimatta pikkulapsia, jotka eivät kykene melko nopeasti oppimaan ja omaksumaan asioita, jos tällainen tilanne eteen tulee. Väitän, että lähes jokainen kokematon ymmärtää miten seksi toimii tai millaisia asioita parisuhteen dynamiikkaan kuuluu. Meillä on siis teoria, mutta käytäntö puuttuu. Se on tietenkin jokaisen oma asia, että haluaako antaa kokemattomalle mahdollisuuden päästä harjoittelemaan noita käytännön taitoja ja näin itsekkäästä näkökulmasta olisi kiva nähdä asenteenmuutos, jossa muuten mukavaa ja sopivaa kumppaniehdokasta ei hylättäisi heti, jos hän paljastuu kokemattomaksi.

Tuskin tällaisia miehiä on niissä piireissä joissa pyörin ja jos olisikin niin en haluaisi tuon ikäistä enää opettaa.

Siis en ottaisi.