Onko normaalia nähdä enkeleitä?

Joillakin on sellaisia kykyjä ei niitä pidä pelätä.

Muuttuiko elämänne sen jälkeen , miten??

Vierailija kirjoitti:

Olivat melkein huoneen korkuisia. Niitä oli viisi. Kaikilla valkoiset viittamekot. Valkoiset isot siivet. Eivät sanoneet mitään mutta tunnelma oli lempeä. Kesti ehkä 10 Min. Olin ihan ruumiin ja sielun voimissa. Siitä on aikaa 11v. Olen toivonut näkeväni uudelleen.

Millaisessa tilanteessa näit enkelit?

Oletteko muuten katsoneet Enkelin kosketus -sarjaa? Se oli yksi lempisarjoistani pienenä.

Heräsin kello 1.15 yöllä vuosi1992 uskomattomaan auringon paisteeseen. Koko makuuhuoneen katto oli enkeleiden valaistuma. Sateenkaaren muotoinen  enkeliryhmä ja niin kirkas valo että vetäisin rullaverhon auki ja katsoin ulos. Oli syyskuun 22 päivän yö. Ulkona säkkipimeää. Menin ihmeissäni istumaan olohuoneeseen  sohvalle. Siellä istuin ja mietin täytyykö humenna mennä lääkärille apua hakemaan kun en jotenkin voinut edes liikkua . Istuin kuin tinasotilas. Normaalisti yöllä katsooTv tä tai lukee jotain ,juo vaikka kupin teetä tai käy savukkeella ( poltin silloin). Ja tuo viimeinen vaihtoehto on pakoittava tupakkamiehelle. 

Kello 4.15 menin nukkumaan eli 3 tuntia istuin ja en oikeen ymmärrä miten ajattelin muuta kuin tuon lääkärijutun.

4.30 soitti veljeni Lapista ja sanoi että äiti oli kuollut.

Muistan kuinka sanoin ; Ei ole äiti kuollut.. Silloin tuli ne enkelit mieleen ja olin surun keskellä hyvilläni että enkelit hakivat äidin.

Muuta en voi sanoa kuin joko uskotte tai ette. 

Tästä 29 vuotta. Totean että hyvänen aika kuin nopeaa aika rientää. Mutta suru on jokapäiväinen. Rakastin äitiäni ja toivon että hän on luonani joskus. Samoin rakkaat veljeni. Ja nyt tuli  kyyneleet.

up

Vierailija kirjoitti:

Oletteko muuten katsoneet Enkelin kosketus -sarjaa? Se oli yksi lempisarjoistani pienenä.

Katselin lumoutuneena siihen saakka kunnes se Enkeli nainen meni preppaamaan kuolemaantuomittua , silloin tajusin että hetkinen, eikös sen olisi pitänyt auttaa elämään sitä miestä ?Se vaan preppasi sitä kuolemaa varten

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Heräsin kello 1.15 yöllä vuosi1992 uskomattomaan auringon paisteeseen. Koko makuuhuoneen katto oli enkeleiden valaistuma. Sateenkaaren muotoinen  enkeliryhmä ja niin kirkas valo että vetäisin rullaverhon auki ja katsoin ulos. Oli syyskuun 22 päivän yö. Ulkona säkkipimeää. Menin ihmeissäni istumaan olohuoneeseen  sohvalle. Siellä istuin ja mietin täytyykö humenna mennä lääkärille apua hakemaan kun en jotenkin voinut edes liikkua . Istuin kuin tinasotilas. Normaalisti yöllä katsooTv tä tai lukee jotain ,juo vaikka kupin teetä tai käy savukkeella ( poltin silloin). Ja tuo viimeinen vaihtoehto on pakoittava tupakkamiehelle. 

Kello 4.15 menin nukkumaan eli 3 tuntia istuin ja en oikeen ymmärrä miten ajattelin muuta kuin tuon lääkärijutun.

4.30 soitti veljeni Lapista ja sanoi että äiti oli kuollut.

Muistan kuinka sanoin ; Ei ole äiti kuollut.. Silloin tuli ne enkelit mieleen ja olin surun keskellä hyvilläni että enkelit hakivat äidin.

Muuta en voi sanoa kuin joko uskotte tai ette. 

Tästä 29 vuotta. Totean että hyvänen aika kuin nopeaa aika rientää. Mutta suru on jokapäiväinen. Rakastin äitiäni ja toivon että hän on luonani joskus. Samoin rakkaat veljeni. Ja nyt tuli  kyyneleet.

Uskon koska uskon. Uskon siis sinua.