Juuri saatu rescuekoira jätettiin kaupan eteen 10-15 minuutiksi, koira varastettiin
En ymmärrä ihmisiä, jotka jättää yhtään mitään koiraa kaupan eteen edes hetkeksi. Jos koiraa ei varasteta, joku kuspää voi kiusata koiraa, joku toinen koira voi käydä sen päälle tai ihan mitä tahansa muuta voi tapahtua.
"Rovaniemeläinen Hanna Huurinainen ja hänen puolisonsa olivat matkanneet pohjoisesta Helsingin Länsisatamaan noutamaan uutta perheenjäsentä, Espanjasta adoptoitua koiraa."
"Kolmevuotias, leikattu pitbull-uros.
Ihmisrakas koira sopisi varmasti pariskunnalle, olihan Huurinaisellakin aina ollut koiria.
"Pitbull laitettiin auton kyytiin ja auto suuntasi Espooseen, jossa seurue lepäili hetken sukulaisella.
Ennen pitkää paluumatkaa Huurinaisen mies ulkoilutti koiraa. Samalla reissulla puoliso päätti käydä pikaisesti Kilon juna-aseman vieressä olevassa Salessa ostamassa matkaeväitä.
Mies kietoi koiran hihnan useita kertoja kaiteen ympärille ja kiinnitti vielä remmin lukitusmekanismilla hihnaan.
Kello oli jo lähempänä ilta yhtätoista, kun koira jäi ulos odottamaan. Huurinaisen puoliso palasi kaupasta 10–15 minuuttia myöhemmin, ja silloin koira oli kadonnut.
Se oli varastettu.
Huurinainen on etsinyt koiraa kaikkialta tammikuusta saakka."
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Siis, vieläkö joku uskaltaa jättää koiran kaupan eteen?
Helposti jos se on kaukasian paimenkoira tai kangal. Siihen ei mene kukaan lähellekään.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedetään että se oli varastettu eikä vain päässyt irti?
Tuosta jutusta:
"Tonteri kertoo, että koiran luvatta ottanut henkilö on tavoitettu. Poliisilla ei kuitenkaan ole tietoa, missä koira tällä hetkellä on."
Minusta on outoa miten ei ollut silminnäkijäitä yms.
En jätä omaa koiraani mihinkään mutta kyllä jos joku koittaa lähestyä alkaa haukkuminen ja murina ja varmasti tuossa tilaanteessa purisikin käteen
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoo että tietää tekijän mutta ei ole tietoa siitä minne koira on päätynyt. Miten se on edes mahdollista? Heittäkää voro vankilaan kunnes kertoo että minne koira on pistetty.
Eli kyseessä siis joku poliisin vanha tuttu, tunnistettu varmaan valvontakameroista. Onhan se uskomatonta miten rikollisia suojellaan, mutta en edelleenkään ymmärrä kuka jättää koiran yksin kaupan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jättävät pitbullin klo 23 juna-aseman viereen kaupan eteen ja ihmettelevät kun tämä viedään? Tuohan on jokaisen nistin unelma! Varsinkin jos koira on kiltti ja päästänyt lähelle niin en yhtään ihmettele tapahtumaa.
En tiedä miksi uutisessa puhutaan uudesta ilmiöstä, koiria on varastettu iät ja ajat. Ainoa uhri tässä on koira, joka mitä todennäköisemmin ei tule hyvään kotiin päätymään - ellei sattuisi vielä löytymään.
Ei maalaiset ymmärrä varoa, ei ne tiedä millaisia hämärähemmoja Kilossa pyörii 😒
En kyllä jättäisi edes pikkukylässä koiraa kaupan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, vieläkö joku uskaltaa jättää koiran kaupan eteen?
Helposti jos se on kaukasian paimenkoira tai kangal. Siihen ei mene kukaan lähellekään.
Joopa joo. Toivottavasti muistat olevasi korvausvelvollinen jos koirasi käy johonkin kiinni.
Nimim. rotikka käynyt kiinni takin hihaan kun hihna petti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, vieläkö joku uskaltaa jättää koiran kaupan eteen?
Helposti jos se on kaukasian paimenkoira tai kangal. Siihen ei mene kukaan lähellekään.
Meinaatko että joku narkki välttämättä tunnistaa koirarotuja? Ja siinähän vielä omistaja joutuu syytteeseen jos koira sattuu puremaan.
Tulee mieleen että maalaiset ei tajunneet vaan ettei täällä voi jättää mitään ulos tuolla lailla. Varmaan polkupyöränkin jättäisivät kaupan eteen lukitsematta, kun ei niitä pöllitä siellä samalla lailla.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoo että tietää tekijän mutta ei ole tietoa siitä minne koira on päätynyt. Miten se on edes mahdollista? Heittäkää voro vankilaan kunnes kertoo että minne koira on pistetty.
Tää oli koko jutun paras kohta. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. En kyllä kehtaisi ikinä myöntää olevani poliisi kun noin munattomia ovat. Ei luulisi olevan vaikeaa selvittää mihin se koira on päätynyt...paitsi jos viety eteläiseen tai itäiseen naapuuriin eikä sitä kehdata sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoo että tietää tekijän mutta ei ole tietoa siitä minne koira on päätynyt. Miten se on edes mahdollista? Heittäkää voro vankilaan kunnes kertoo että minne koira on pistetty.
Voro on myynyt sen huumeita vastaan kaverilleen, joka on taas myynyt sen eteenpäin. Tai sitten se on "päässyt" karkuun kun voro tajusi, että koiraa pitää ulkoiluttaa ja ruokkia. Nuo nyt ensihätään tulee mieleen, että miten on mahdollista ettei kukaan enää tiedä, mihin koira on päätynyt.
Mulla ei ole ikinä ollut koiraa ja olen maalainenkin, ja pakko sanoa, että olisin itse saattanut tehdä saman virheen, koska olen lukemattomia kertoja nähnyt koiria odottamassa kaupan edustalla (sekä maalla että pk-seudulla) ja pitänyt sitä ihan normaalina tapana. Mutta aina oppii uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoo että tietää tekijän mutta ei ole tietoa siitä minne koira on päätynyt. Miten se on edes mahdollista? Heittäkää voro vankilaan kunnes kertoo että minne koira on pistetty.
Voro on myynyt sen huumeita vastaan kaverilleen, joka on taas myynyt sen eteenpäin. Tai sitten se on "päässyt" karkuun kun voro tajusi, että koiraa pitää ulkoiluttaa ja ruokkia. Nuo nyt ensihätään tulee mieleen, että miten on mahdollista ettei kukaan enää tiedä, mihin koira on päätynyt.
Vapaana juoksenteleva koira pk-seudulla kiinnittäisi kyllä nopeasti huomiota. Ja jos myyty eteenpäin niin ei muuta kuin huumekämppiä ratsaamaan kunnes joku puhuu. Ihmeellistä rikollisten hyysäämistä poliiseilla. Toki tietysti kivempaa ja helpompaa kuskata juoppoja putkaan ja esiintyä sankareina Poliisit -sarjassa hymy naamalla.
Siis poliisiko on sanonut että tietävät kuka vienyt? Vai vain tämä nainen väittää, että poliisi tietää syyllisen?
Jos joku varastaa auton kaupan edestä niin onko se omistajan syy kun jätti siihen? Entä pyörävarkaus? Entä jos koira varastetaan kotoa? Entä jos lapsi kaapataan koulumatkalta? Lopettakaa uhrin syyllistäminen ja syyttäkää varasta
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisiko on sanonut että tietävät kuka vienyt? Vai vain tämä nainen väittää, että poliisi tietää syyllisen?
Ihan itse poliisi niin sanoo. Se mainitaan aloituksen jutussa, ja ko. kohta on pastettu tähän keskusteluun ainakin kerran.
Sääliksi käy koiraa, vastuuttomat omistajat. Mutta tokihan on niin että varastaminen oli se väärä teko, ei koiran ulos jättäminen omissa tyhmyyksissään.
Ihan sama kuin joku pöllisi pyörän: mitäs jätit telineeseen kaupan ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku varastaa auton kaupan edestä niin onko se omistajan syy kun jätti siihen? Entä pyörävarkaus? Entä jos koira varastetaan kotoa? Entä jos lapsi kaapataan koulumatkalta? Lopettakaa uhrin syyllistäminen ja syyttäkää varasta
Järkeä on suotava käyttää.
Hullua porukkaa. Meidän seuduilla oli viime vuonna keissi jossa joku nuorisoporukka oli murtautunut omakotitaloon isäntäväen ollessa poissa, syönyt vähän ja ottanut perheen koiran mukaansa. Koiraa (ja porukkaa) etsittiin somenkin välityksellä monta päivää, omistajalla oli iso hätä koska kyseessä oli vanha ja sairas koira. Muistaakseni puskaradion avulla näiden jäljelle sitten päästiin.
Eivät tule tämän jutun jälkeen toivottavasti ikinä uutta koiraa saamaan miltään yhdistykseltä. Täydellisen typerä temppu. Syy ei ole pääkaupunkiseudun varkaissa vaan pariskunnan typeryydessä.
Poliisi sanoo että tietää tekijän mutta ei ole tietoa siitä minne koira on päätynyt. Miten se on edes mahdollista? Heittäkää voro vankilaan kunnes kertoo että minne koira on pistetty.