Sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen nyt vuosia paennut työtä / opiskelua tekemällä vauvan kolmen vuoden välein. Nyt alan olla liian vanha vauvan äidiksi. Mitäs nyt?

Peruna kirjoitti:

Aika monet jännittää ja pelkää sosiallisia tilanteita. Jotkut peittää sen paremmin. Jotkut kestää ne pelot paremmin. Mut helpoimmalla pääsee, jos hakee itselleen apua. Silloin voi päästä sosiaalisista peloista, joko kokonaan tai sitten hälvenee niin paljon, että sosiaaliset tilanteet ei enää pelota niin että hallitsisivat elämää ja omia tekemisiä.

Mutta iso matka se on kohti itseään, koska jostakin se johtuu, että sosiaaliset pelot ovat niin suuret. Ja ne syyt on löydettävä sisältä ja käsiteltävä, jotta niistä voi päästä eroon. Haluan sen sanoa, että se on täysin mahdollista, mutta ei kivutonta ja helppoa. Mutta kasvattavaa ja lopulta voi vain kiitollisena katsoa taakseen, että jaksoi käydä matkan läpi, koska voi nyt elää helpompaa ja parempaa elämää. Tsemppiä

Mitä helpompaa elämää se on, kun joutuu olemaan toisten katseiden alaisena ja puhumaan ihmisille? Haluan vain rauhoittavat lääkkeet, en muuta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Eipä tässä muuta sanomisa sulle ap ole kuin: Mene hoitoon.

Olet selkeä mt-ongelmainen.

Jos joku tekee lapsia vain siksi, ettei tarvitsis lähteä työelämään, niin totisesti päässä on jotakin pahasti vialla.

Mitä sun miehesi tekee ap?

Miten te selviätte vain miehen palkalla?

Asutteko jossan vuokramurjussa suurperheenne kanssa?

Mitä ajattelit ap tehdä sitten, kun kaikki lapsesi lähtevät kotoa, sillä jossain vaiheessa he kaikki lähtevät tietenkin?

Mites ap olet ajatellut tulevaisuudesta, kun et ole töissä ollut, niin mistä saat eläkettä sitten kun vanhuus on totisinta totta, ja sitähän se jossain vaiheessa on.

Entä mitenpä sitten ap, jos kuitenkin se avio /avoero kohdallesi sattuisi. Vaikka se nyt ei ole todennäköistä, niin kukaan meistä ei voi tietää, milloin se saattaakin omalle kohdalle sattua.

Mies maksa elatusmaksut alaikäisistä lapsista, mutta ei maksa sulle mitään.

Haluaistiko ap elää loppuelämäsi pelkkänä yhteiskunnan elättinä ja luuserina, pelkän toimeetulon, asumistuen, lapsinlisien ja lasten elatusmaksujen varussa. Kitataen kaljaa joka vkonloppu ja  seikkailen Tinderissä, jossa toivot että joku mies lähtis monilapsisen yh-huoltajan kaveriksi.

Provohan tuo aloitus on aivan selkeästi, joten ap on ansainnut tämän tosi paskaisen tulevaisuuden kuvan sen rinnalle, että monet vastaavat provoon täysin toisin.

Lopuksi, mukavaa kevään jatkoa sullekin ap, kaikesta paskasta huolimatta!

Kyllä sillä mini eläkkeellä pärjää, kun on koko elämänsä pienillä tuloilla :) eipä ole pudotusta.

Miehen talossa asutaan, kaukana keskustasta.

En tiedä mitä teen kun lapset kasvaa. Haen varmaan pian työkyvyttömyyseläkettä. Jos mies jättää, niin tt tukea.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet tosiaan liian vanha.

Miksi et ole apua hakenut aiemmin.

Eikö oma perheesi tai edes puolisosi perhe ole nähnyt, ettet ole aivan täysissä sielun voimissa.

Entä puolisosi? Onko  hänkin mt-potilas, kun ei missään halunnut perheen kasvamista, vaikka yksin kävi töissä ja elätti sekä sinut että lapset.

Vai kävikö edes puolisosi töissä?

Miten hoiditte lapsenne ja kotinne?  Vai oliko ainoa päämäärä elämässä tehdä suuri määrä lapsia, joista saa suuret määrät lapsinlisiä, joilla elättää perhe, asumituen ja toimeentuen  lisäksi.

Aloitus on aivan tämän palstan peruspuhdas trolli.

Yksikään ainoa tervejärkinen suomalainen nainen ei koskaan toimi ap:n kertomalla tavalla.

Ja miksikö ei?

Siksi, että jokaine tervejärkinen nainen osaa hakea apua sosiaalisiin jännitystilantesiin.

Apua on tarjolla jo peruskoulussa, sen jälkeen lukoissa ja ammattikoulussa, Ja sen jälkeen ylemmissä koulutuksissa.  Ja jos ei kuulu noihin mihinkään, niin apua saa mielenterveystoistoista.

Ohis, terveydenhoitajalta.

Ei muuten saa apua. Sanotaan vaan "se kuuluu tähän koulutukseen, miten voit tehdä tätä työtä jos et opiskellessa uskalla" ja Plaa Plaa Plaa.

Joten, kiitos ja hei, sinne jäi opiskelu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet tosiaan liian vanha.

Miksi et ole apua hakenut aiemmin.

Eikö oma perheesi tai edes puolisosi perhe ole nähnyt, ettet ole aivan täysissä sielun voimissa.

Entä puolisosi? Onko  hänkin mt-potilas, kun ei missään halunnut perheen kasvamista, vaikka yksin kävi töissä ja elätti sekä sinut että lapset.

Vai kävikö edes puolisosi töissä?

Miten hoiditte lapsenne ja kotinne?  Vai oliko ainoa päämäärä elämässä tehdä suuri määrä lapsia, joista saa suuret määrät lapsinlisiä, joilla elättää perhe, asumituen ja toimeentuen  lisäksi.

Aloitus on aivan tämän palstan peruspuhdas trolli.

Yksikään ainoa tervejärkinen suomalainen nainen ei koskaan toimi ap:n kertomalla tavalla.

Ja miksikö ei?

Siksi, että jokaine tervejärkinen nainen osaa hakea apua sosiaalisiin jännitystilantesiin.

Apua on tarjolla jo peruskoulussa, sen jälkeen lukoissa ja ammattikoulussa, Ja sen jälkeen ylemmissä koulutuksissa.  Ja jos ei kuulu noihin mihinkään, niin apua saa mielenterveystoistoista.

Ohis, terveydenhoitajalta.

Ei muuten saa apua. Sanotaan vaan "se kuuluu tähän koulutukseen, miten voit tehdä tätä työtä jos et opiskellessa uskalla" ja Plaa Plaa Plaa.

Joten, kiitos ja hei, sinne jäi opiskelu.

Ap

Juup. Liiankin tuttua.

Minä olen ikäni tehnyt asiakaspalvelutyötä ja pärjännyt siinä hyvin. Mutta ilmeisesti pitkällisen stressin seurauksena sairastuin paniikkihäiriöön enkä kyennyt poistumaan kotoa mihinkään. Yritin kyllä altistaa itseäni mutta itkun kanssa tulin aina kotiin. Minulle auttoi mielialalääkkeet sekä beetasalpaaja tarvittaessa.Niiden avulla pystyn käymään taas töissä ja elämään normaalia elämää.

Lyrica on monella auttanut ahdistukseen ja saaneet työkykynsä takaisin.

Bloggari? Siihenhän ei tarvitse mitään koulutusta, ei kirjoitustaitoa eikä mitään muutakaan osaamista ja niin halutessaan ei tarvitse nähdä ketään.

Paranin pelosta parin vuoden terapialla. On kuin olisin vankilasta päässyt. Ap hae apua. Elämä muuttuu paljon paremmaksi.

Voi luoja näitä syitä hankkia lapsia! Ei ihme että ihmiskunta tyhmenee.

Essitalopram auttoi mulla. Pari vuotta söin ja sitten jätin pois. Tiukoissa paikoissa eli harvoin lisäksi beetasalpaajia, rauhoittavia ja unilääkkeitä. Toimi hyvin. Niiden avulla pystyin menemään vaikealta tuntuviin tilanteisiin vähitellen. Nyt olen ollut n. 5 vuotta ilman lääkkeitä. Edelleen jännittää monet tilanteet, mutta en jätä menemättä ja selviän niistä. Sos tilanteiden pelko on oire, ei osa persoonaa. Siitä voi parantua.

Oletko sama trolli, joka valittaa 60-vuotiaan ikuisen kotirouvaäitinsä tylsistymisestä toisessa ketjussa?

No meet johonkin tehtaasee yms töihi missä ei tarvitse puhua kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tekisit jonkun rikoksen josta saa ehdollisen tuomion? Vankilassa olet turvassa, varsinkin jos pyydät päästä eristykseen. Henkirikoksestahan ei saa juuri mitään joten kannattaa joko tehdä iso huumerikos tai talousrikos. Niistä pääsee vuosiksi suojaan vankilaan.

Sieltä ei pääse illalla pimeällä lenkille, joten ei kiitos. Ap

Vankilan pihalle pääsee jaloittelemaan, kai sekin on tyhjää parempi

Vierailija kirjoitti:

Oletko sama trolli, joka valittaa 60-vuotiaan ikuisen kotirouvaäitinsä tylsistymisestä toisessa ketjussa?

En

Oletko jo kokeillut sähköshokkihoitoa? Se on nimeään parempi keino todellisuuteen sopeuttamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Sitä ei osata vieläkään hoitaa, harmillista. Siihen auttaa positiiviset ihmissuhdekokemukset. Niitä ei saa normi koulutuksessa tai työelämässä. Pitää olla syvempiä tunteita ja suhteita. Rakkautta ja hyväksyntää.

Beetasalpaaja ja tarvittaessa puolikas rauhoittava. Näillä uskalsin mennä sos.tilanteisiin ja vähitellen pahin pelko oli kadonnut. Aidot ja luotettavat ihmussuhteet ovat tärkeintä, siis tulla täysin hyväksytyksi ja saada rakkautta. Itse sain näitä lapsiltani. Kyllä sä Ap pärjäät.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet tosiaan liian vanha.

Miksi et ole apua hakenut aiemmin.

Eikö oma perheesi tai edes puolisosi perhe ole nähnyt, ettet ole aivan täysissä sielun voimissa.

Entä puolisosi? Onko  hänkin mt-potilas, kun ei missään halunnut perheen kasvamista, vaikka yksin kävi töissä ja elätti sekä sinut että lapset.

Vai kävikö edes puolisosi töissä?

Miten hoiditte lapsenne ja kotinne?  Vai oliko ainoa päämäärä elämässä tehdä suuri määrä lapsia, joista saa suuret määrät lapsinlisiä, joilla elättää perhe, asumituen ja toimeentuen  lisäksi.

Aloitus on aivan tämän palstan peruspuhdas trolli.

Yksikään ainoa tervejärkinen suomalainen nainen ei koskaan toimi ap:n kertomalla tavalla.

Ja miksikö ei?

Siksi, että jokaine tervejärkinen nainen osaa hakea apua sosiaalisiin jännitystilantesiin.

Apua on tarjolla jo peruskoulussa, sen jälkeen lukoissa ja ammattikoulussa, Ja sen jälkeen ylemmissä koulutuksissa.  Ja jos ei kuulu noihin mihinkään, niin apua saa mielenterveystoistoista.

Ohis, terveydenhoitajalta.

Onpas empatiakyvytön, ylimielinen ja tuomitseva terveydenhoitaja. Olet ilmiselvästi väärällä alalla. Harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat sinun asiakkaiksi.

En itse tykkää puhua kun mulla on ruma ääni :(

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta pystyy menemään esim. uimahalliin ja töihin ei?

Minulta on psykiatri kysynyt tällaisen samanlaisen kysymyksen ja ihan tosissaan. Että ei minulla kyllä mitään sosiaalisten tilanteiden pelko ongelmaa näyttäisi olevan kun kerran pystyn kerran viikossa käymään harrastuksessa ja psykiatrin vastaanotollekin uskalsin tulla. Ihmettelen, miten jopa tuollaisen ammatti ihmisen on vaikea ymmärtää tätä ongelmaa. Mitä siellä lääkäri koulussa oikein opetetaan :D

Uimahallissa ei vietetä kahdeksaa tuntia päivässä ja uimahalliin ei tarvitse mennä joka päivä. Sama juttu muissa harrastuksissa, ne ovat kerran pari viikossa ja kestävät 1-2h.

Ainakin minulla se ongelma on se, että töihin ja kouluun mennään joka päivä. Kyllä minä pari kertaa viikossa pystyn selviytymään ahdistavista tilanteista, mutta kun niihin tilanteisiin on pakko mennä joka päivä niin iskee väsymys. Väsyn siis siihen, että koko ajan joka päivä pitää olla sietokykynsä rajalla. Jossain kohtaa ei vaan enää jaksa sietää sitä päivittäistä toistuvaa stressiä ja ahdistusta ja lopulta olenkin sitten jättänyt koulun kesken.