Mitä sisältöä elämään ehdottaisin kuusikymppiselle äidille? Itkee kurjuutta ja yksinäisyyttä
Valittaa niin kauheasti sitä aina puhelimessa että miksei tulla useammin käymään, on niin kurjaa, on niin yksinäistä jne. Oli koko ikänsä kotiäiti, mutta nyt kun kaikki lapset on jo reippaasti aikuisia ja elävät omaa elämää ja äidillä ei olekaan enää mitään. Ei työtä, ei harrastuksia, ainoa mitä tekee on kävelyllä käyminen. Mitä tekemistä voisi tuollaiselle saada että saisi sisältöä elämään? Jotain sosiaalista mielellään ja mikä täyttäisi päivät.
Kommentit (565)
Porno-Jalmari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon kanssa päätettiin katkaista välit anoppiin kun jäi eläkkeelle. Ei jaksettu vastata hänen viesteihinsä kun oli kuitenkin kutsumattomana vieraana sisään pyrkimässä. Hän oli hyvin yksinkertainen ihminen ja on täysin korvattavissa. Emme tarvitse häntä lainkaan elämäämme eikä lapsetkaan enää häntä muista. He saavat nyt tutustua erilaisiin ihmisiin ja kulttureihin vaihtelevasti.
Mitä vittua nyt, toivottavasti olette katkaisseet välit myös sinun vanhempiisi tasapuolisuuden vuoksi.
Olet itse myös ilmeisen yksinkertainen ihminen ja sinua ei tarvitse edes korvata koskapa olet niin turha.
Tuo " Porno-Jalmarin" kirjoitus taitaa olla kuitenkin vain aiheeseen liittyvä provo. Eli ei siis kovin vakavasti otettava
... tai ylipäätään millään lailla otettava. Toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos.
Kaupungin tai kunnan tapahtumasivuistolta voi katsoa mitä kaikkea on paikkakunnalla ylipäätään tarjolla. Jos vaikka jotain mielenkiintoista löytyisi olisi se sitten liikuntaa tai kulttuuria. Lemmikki olisi tosi hyvä ratkaisu yksinäisyyteen jos vain haluaa ja pystyy hoitamaan. Voisitte myös kustantaa jokin suoratoistopalvelu äidille, meidän seniorit palkitsevat itseään leffalla tai sarjalla päivän liikunnan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on joku mies tehnyt karhunpalveluksen naiselle mahdollistamalla kotiäitiyden. Huono diili kaikkien kannalta.
Tai, siinä joku mies mahdollistanut itselleen uppoutumisen työuraan ja siinä etenemiseen vailla huolia lastenhoidosta, sairastumisista, kotitöistä tai mistään kotiin liittyvästä. Edut kyllä on otettu ja muu jätetty äidin harteille aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Vierailija kirjoitti:
Aah, mun melko pitkä tekstini hävisi yhdellä klikkauksella.
Olen itse yli 60. Tekemisen puutetta ei ole, ennemminkin tunnit päivässä loppuvat välillä kesken.
Äitisi taitaa olla masentunut, kuten moni on arvaillutkin. Ainakin hän on näköalaton, ponneton ja oletettavasti läheisriippuvainen. Nyt jos koskaan olisi ryhtiliikkeen aika ja aika alkaa elää omaa elämää, kun sitä on vielä jäljellä.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei lasten kuulu olla äidille mitään seremoniamestareita, mikäli se alkaa käydä työstä. Äiti opetelkoon tekemään omia juttuja!Minäkin olen yksin eläjä, vain yksi lapsi, muutama ystävä puhelimen päässä, suku kaukana. Lapselleni olen esittänyt toiveen, että keskittyy aikanaan vain tyttärenä olemiseen, ammattilaiset ovat hoivatyötä varten. En toivo hänen väsyttävän itseään minun kanssani, vaan toivon, että tapaamisemme ovat iloisia jälleennäkemisiä. Toki sitähän ei voi tietää, jos sairastunkin muistisairauteen ja heittäydyn sen myötä hankalaksi. Sitä suuremmalla syyllä sitten ammatti-ihmiset hoitamaan, heillä ei ole henkilökohtaista tunnesidettä hoidettavaan.
Nyt vielä välillä sairauksien myötä runsaskin vapaa-aikani täyttyy omista mielenkiinnon kohteista ja hupskeikkaa, yhtäkkiä onkin taas ilta ja nukkumaan menon aika. Taaskaan en ehtinyt lenkille, vaikka niin olin suunnitellut. Näin nämä päivät menevät.
Komppaan tätä, vaikka saattaa tuntua kylmältä. Äidin pitää ratkaista tuo merkityksen saaminen loppu-elämään itse. Ulkopuolelta tulevat ehdotukset tuskin kantavat pitkälle, tai auttavat äitiä eteenpäin itsenäistymisessä. Sillä siitä lienee kysymys, ennen elänyt muiden kautta ja muita varten? Nyt äiti kasaa ahdistuksensa ja vastuun ap:lle, joka asiaa ei voi ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on joku mies tehnyt karhunpalveluksen naiselle mahdollistamalla kotiäitiyden. Huono diili kaikkien kannalta.
Työpaikka ja harrastuksia NYT, ei ole aikaa joutavaan rääkymiseen sen jälkeen.
Kyllä. Ex-mieheni ehdotti mulle kotiäidiksi jäämistä hoitovapaan päätteksi. En onneksi uskaltanut jäädä. Se kotiäidin kannalta huonon toteutui, kun hän löysi uutta seuraa ja tuli tietysti ero.
Vierailija kirjoitti:
Voi taivas että ihmisillä on ongelmat... Voi kumpa minunkin ongelma olisi se ettei ole mitään tekemistä. Koko ajan pelkään että kuolen kun sydän temppuilee työstressin takia.
Veit sanat suustani :-)))
Kotiäidin taitoja tarvitaan erilaisia asumispalveluja tuottavissa yrityksissä, esim. vanhusten ja vammaisten asumispalvelut. Siellä on nyt kova pula sijaisista ja erilaisia avustavia tehtäviä kuten ruoanlaittoa, tarjoilua ja siivoamista voisi hyvin löytyä. Oppisopimuskoulutuksella voisi vielä opiskella avustajaksi työn ohessa.
Lähihoitajaksi.Sekin antaa iloa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi taivas että ihmisillä on ongelmat... Voi kumpa minunkin ongelma olisi se ettei ole mitään tekemistä. Koko ajan pelkään että kuolen kun sydän temppuilee työstressin takia.
Itse olen valtavan onnellinen, kun ei tarvitse töissä käydä. En itke elämääni muille, vaan nautin kaikesta tästä, kun ei ole kiire mihinkään, ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua. Nyt korona-aikanakin saa vain olla möllöttää, eikä eristyksissä ollessaan edes tarvitse tavata ketään. Harrastuksetkin ovat varsin lähellä.
Mulla sama 46 v töissä, nyt nautin joka päivästä minkä saan olla kotona. Aina on jotain tekemistä, pitää oppia olemaan yksin. Ei harrastuksiin tarvitse minnekään lähteä, kotonakin voi harrastaa. Käden taitoja, jumppaa, aina on jotain järjestämistä ja siivoamista. Mutta yksin olemisen oppiminen on tärkeätä, ja nautittavaa kun ei ole ketään passattavana tms.
Kysy jossakin facebook ryhmässä äidille kaveria. Semmonen ryhmä jossa on 50+ naisia.
Terapiaa ehdottaisin ensimmäisenä. Vähintään käyntiä psykologin juttusilla.
Vierailija kirjoitti:
Kysy jossakin facebook ryhmässä äidille kaveria. Semmonen ryhmä jossa on 50+ naisia.
Mutta eikö tällainen ole luutunutta ja binääristä? Kyllä kai miehiä ja muunsukupuolisiakin pitäisi olla.
Jos hankkisi lemmikkieläimen vaikka koiran?
Arvo Pohja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy jossakin facebook ryhmässä äidille kaveria. Semmonen ryhmä jossa on 50+ naisia.
Mutta eikö tällainen ole luutunutta ja binääristä? Kyllä kai miehiä ja muunsukupuolisiakin pitäisi olla.
Kylläpä olikin hauska, ihan selkäkeikkanarut tälle. Not.
Omat 70+ läheiseni puuhaavat erilaisten järjestöjen parissa. On eläkeläisten liittoa, Marttoja, MLL, Sydänliitto, seurakunta ja näillä tapaamisia ja retkiä viikottain. Lisäksi harrastavat paljon esim. jumppaa, kuntosalia, tanssia, tikanheittoa jossain ryhmässä jne. Heillä on vilkkaampi seuraelämä kuin minulla.
Ostakaa äidille museokortti. Tulee lähdettyä jonnekin kun on valmis kortti olemassa, mutta ei tarvitse jutella kuin kassan kanssa, jos ei halua olla tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa.
Oma sisäisesti koettu onni ja rauha täytyy itse saavuttaa ja helppoa se ei ole.
Se on sisäisen rauhan mielentila, ei kiinni pelkästään jossain jumpassa käynneistä.
Monille tulee järkytyksenä oma sisäinen tilansa, kun työelämä päättyy, lapset on muuttaneet pois kotoa ja esimerkiksi puoliso kuolee. Hiljaisuus ja tyhjyys valtaa alaa, omaan alitajuntaan vuosikymmenien mittaan haudatut ikävät tuntemukset nostavat päätään.
On eletty vuosikymmeniä muiden tarpeita varten ja/tai muiden kautta. Todellisuudessa on unohdettu kuka minä olen, mistä minä pidän, mitä minä ajattelen ja tunnen jne.
On vain muiden kautta heijastettu mielikuva siitä, kuka minä olen, mutta se ei yleensä ole todellinen kuva omasta itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Ehdota aloittamaan jokin uusi harrastus, erilaisiin jumppiin pystyy varmaankin osallistua etänä netin kautta, ehdota opettelee jonkin uuden taidon, ulkoilu näin keväisin, lukee kirjoja
Harrastukset ovat kalliita. Vieläkin harmittaa, kun 2v sitten maksoin yhden kurssin ja hankin kalliin oppikirjan ja sitten opetus siirtyi nettiin, jota en voinut hyödyntää. En muutenkaan halunnut harrastaa istumalla ruudun edessä vaan nimenomaan menemällä pois kotoa ja tapaamalla ihmisiä.
Olisitko itse valmis kuuntelemaan kuusikymppisen valitusta vuodesta toiseen ilman, että tämä on valmis tekemään mitään oman hyvinvointinsa eteen? Kyse ei ole viisaasta vanhuksesta. Mitä perinteitä ja traditioita ihmisellä on siirtää sukupolvelta toiselle, jos on käytännössä irtaantunut muusta yhteiskunnasta parikymppisenä? Myös sukupolvensa on repinyt railon aiempaan ja siirrettävänä on vain kulutusyhteiskunnan saastaa. Jos jutut toistavat kehää niin rikkinäinen levy käy kenen tahansa hermoon.