Ärsyttääkö muitakin vanhemman sukupolven rahojen pihtaaminen?
Aina pitää vain säästää ja säästää joka hemmetin asiassa. Kaikki uusi on turhaa ja kituutetaan niillä vielä 10 v sitten kirpputoreilta ostetuilla astioilla ja vaatteilla.
Vanhainkodissa onkin sitten kiva istua rahapossun päällä ja miettiä mitä kaikkea olisi VOINUT tehdä rahoilla ennen kuin terveys petti... Raha on tehty käytettäväksi.
Kommentit (12)
No ainakin nuorempi sukupolvi saa perintöä.
Toiset taas pistävät omaisuutensa haisemaan ja eivät jätä perintöä.
Kukin taplaa tyylillään. Ja ketä edes kiinnostaa toisten ihmisten rahankäyttö?
Ei ole minun rahojani, mutta hieman huvittaa, kun 75-vuotias isäni pitää pankkitilillä ”varmuuden vuoksi” 150000 Euroa.
Mieluummin maksavat 5k/kk samasta hoidosta kuin köyhä, joka saa hoitonsa ilmaiseksi palvelusetelillä yksityisessä laitoksessa. Mikäs siinä.
Ei ärsytä, herättää sympatiaa. Monet heistä on eläneet köyhän lapsuuden ja tehneet aikuisikänsä töitä pienellä palkalla. Enemmän ärsyttää katsoa nuukien ikäihmisten lapsia ja sitä ylimielisyyttä, millä he vanhempiensa tapoihin suhtautuvat. Erityisen sydäntäsärkeviä tilanteita on ollut sellaiset, joissa ikäihminen on ostanut lapsellelleen lahjan ja saaja on halveksinut sitä halpana krääsänä. Todella olisi tehnyt mieli sivusta vetää korville tuollaisia.
Mukava kuulla, että jotain ärsyttää se, että vanhempi ikäpolvi ei kuluta varallisuuttaan, kun ihan liian paljon saa lukea kitinää, jossa suoraan tai epäsuorasti anneaan ymmärtää, että kirjoittaja on huolissaan, toisinaan mahd. peloissaan siitä, ettei hän (tai hänen kumppanina) ei mahd. tulekaan saamaan perintöä.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Kannattaa muistaa, että moni heistä on ehtinyt kokeilla toistakin tyyliä, eikä ehkä pitänyt seurauksista.
En ole kuin vasta 40, mutta miksi astiat pitäisi uusia 10 vuoden välein? Olen ostanut omat astiastoni ollessani 20-30-vuotias, ja aion pärjätä näillä eläkeikään, toivottavasti pidemmällekin.
Vierailija kirjoitti:
En ole kuin vasta 40, mutta miksi astiat pitäisi uusia 10 vuoden välein? Olen ostanut omat astiastoni ollessani 20-30-vuotias, ja aion pärjätä näillä eläkeikään, toivottavasti pidemmällekin.
Siksi, kun lasitus ei kestä, kuten esim. Teeman lautaset
Ei ärsytä.
Vanha talonpoikien perinne ja kunnia-asia on ollut sukupolvien ajan, että kun isäntä talossa vaihtuu, on tilan kunto ja varakkuus parantunut edellisestä sukupolvesta.
Tämä on hyvä periaate. Kasvattaa perheen varakkuutta sukupolvesta toiseen, sen sijaan, että tuhlaa kaiken, koska ”rahan kuuluu kiertää”. Sillä tavalla on tuomittu ikuiseen persaukisuuteen

No mutta näillä tilat ja tilukset mätänee pystyyn, kun ei raaskita edes peruskorjauksia tehdä.
Työttömyyskorvauksia maksetaan 5 miljardia ja niillä tehdään töitä, eläkkeitä maksetaan
30 miljardia, että voisivat kyllä ostaa jotain.
Ei ärsytä yhtään. Ei ole minun rahojani