Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kestätte lemmikkien menettämisen?
13.04.2021 |
Esimerkiksi omat vanhemmat menettää vain kerran, mutta lemmikkien elinikä on sen verran lyhyempi että niitä ehtii olla elämän aikana useita. Ja ovat ihan yhtä rakkaita perheenjäseniä kuin ihmisetkin. Aina jos minulta kuolee lemmikki, vannon etten ota enää uutta kun menetys tekee niin kipeää. Mutta kun kuukaudet kuluu, ei sitä vaan osaa olla ilman ja taas alkaa suunnitella uuden hankkimista. Tiedän että tässä käy taas kohta näin. Tällä hetkellä ihan hirveä ikävä kissaa joka kuoli kuukausi sitten :'(
Kommentit (39)
En kestäkään, siksi en enää ota eläintä.
Otan osaa suruusi, ap. Ymmärrän sua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalla tavalla kuin ihmistenkin kuoleman. Jokainen lähtee joskus. Yksikään toinen ei voi korvata toista ja ainakin tiedän antaneeni lemmikilleni parhaan mahdollisen elämän.
Suru on rakkauden hinta. Oma lemmikki kuoli myös kk sitten ja vieläkin itkettää kun ei ole enää karvapalloa kainalossa, pehmeä kuono nuuskimassa. Niin ainutlaatuinen persoona oli, kiinteä osa arkea, liikuttava luottamus välillämme,paljon muistoja. Nuorena minulla oli paljon lemmikkejä, suru on ajan kanssa unohtunut ja vain ihanat muistot on jäljellä.
Erittäin huonosti joten tuskin uskallan ottaa enää kolmatta kun nykyisestä aika jättää.
Sekarotuinen koira eli noin 17 vuotta.Sitten uskollinen ystävä sai lääkäriltä viimeisen piikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestäkään, kolmas kerta sen todeksi sanoi, ja nyt ei tule enää lemmikkiä kun menetys ottaa jopa kovemmalle kuin läheisen ihmisen menettäminen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestäkään. Oma rakas karvapalloni kuoli joulukuussa ja nytkin itkettää, kun kirjoitan tätä. Uutta olen välillä miettinyt, mutta juuri tuon takia en ole ottanut, kun tiedän, että kiintymisen hinta on kuukausia kestävä musertava suru. Parempi olla kiintymättä.
Mulla kesti 9 vuotta toipua edellisen lemmikin kuolemasta. Vasta sitten pystyin olemaan varma, että pystyn ottamaan uuden koiran vastaan vertailematta sitä edelliseen. Varmuudeksi otin kuitenkin eri rodun, että uusi ystävä pääsee oikeuksiinsa omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kuoli viime syksynä, ja voin vain sanoa, että paljon helpompaa on sitten joskus, kun koira pitää lopettaa.
Ajattelin jotakuinkin noin kun lemmikki oli vielä nuori. Vanhemmiten sillä sitten alkoi aktiivisuus ja hygienia kadota niin lopulta oli ihan tyytyväinen kun se lopetettiin. Ei se enää ollut se aktiivinen ja ylväs eläin jonka hankimme, vaan linkuttava ja alleen laskeva sotkuisella takapuolella varustettu vanhus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hymyssä suin
Johtuu siitä, kun vaimolla on niin paljon lemmikkejä, että määrää rajoitaa vain se, että niitä kuolee nopeammin kuin syntyy/hankitaan.
Joku tapaturma pistäisi varmaan surettamaan, mutta kuten ylempänä mainittiin, niin se vanhuuttaan heikkenevä lemmikki on kiusallinen vaikka se pahalta tuntuukin sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko tunnustaa, että taisin itkeä kissani kuolemaa enemmän, kuin mieheni kuolemaa. Nyt varmaan alkaa päälleni lentämään sontaa.
Itsekkään ihmisen orjana elänyt viaton luontokappale vapautuu viimein. Iloinen tapahtumahan tuo on
Mun koirat kuoli vajaa 10 vuotta sitten, enkä vieläkään pysty puhumaan niistä itkemättä, enkä katsomaan niiden kuvia. En tiedä pystynkö ottamaan uutta koiraa. Niihin kiintyy jotenkin ihan liikaa ja ne on niin aitoja ja vilpittömiä. Minulla on nyt 2 kissaa, ei varmaan kissan kuolemakaan tule olemaan helppo, mutta kissat on hieman erilaisia kuin koirat kuitenkin. Koirat enemmän "hoitaa ihmistä" kun taas kissoja ihminen hoitaa. Ei ole tullut enää käytyä kävelyilläkään niin paljon kuin koirien kanssa.
Ja joo, olen kamala ihminen minäkin kun en ole monen ihmisen kuolemaa surrut niin paljon kuin koirien. Toisaalta en ole ketään tosi läheistä vielä menettänytkään, veljeni kyllä, mutta ei meillä mitenkään läheiset välit koskaan olltukaan, joten mielestäni on ihan normaalia surra enemmän koiraa kuin veljeä, jos kerran koira oli arjessa läsnä ja veljen kanssa jutelttiin vain pari kertaa vuodessa. Ja silloinkin ikävissä merkeissä.
Äidin menettäminen tulee varmaan olemaan kaikkein pahinta, koska hänen kanssa olemme läheisimpiä kuin keidenkään muiden kanssa, meillä ei ole vain äiti-tytär suhde, vaan olemme myös toistemme parhaat ystävät. Äidin menettämisestä en varmasti tule koskaan pääsemään yli, samoin kuin koirien kohdalla.
Toivon, että tuo hamsterini kuolisi jo pois, niin ei tarvitsisi enää ruokkia ja putsata häkkiä. Samperi, kun elännyt jo kauemmin kuin lajitoverinsa keskimäärin.
Hanki vain sauvasirkkoja. Elävät lyhyen ajan ja kuolleena näyttävät oksilta. Ei mitään edeltävää kauheaa kitumista ja sairastelua, jota on tuskallista seurata. Eivät opi mitään, eivät kiinny sinuun. Silti vekkuleita.
en kestänyt. En ole ottanut sen jälkeen lemmikkiä kun kissa kuoli. siitä nyt yli 3 vuotta.
Alue: Aihe vapaa
Emme mitenkään.