Muisti ei toimi, itken ilman syytä ja olen paisunut. Mikä on?
Taustalla stressiä. Olisi kiva jos joku kertoisi ajatuksiaan tilanteesta.
Esimerkiksi nyt vuoden sisään on ollut pari muuttoa, kaupungin vaihtoja, työpaikkojen vaihtoa (koronan takia), opiskelun aloittamista, hurjasti uusia ihmisiä elämässä ja myös ihmissuhteiden päättymisiä ikävistä syistä.
Ollut paljon pettymyksiä ihmisiin liittyen kuten väkivaltaa, juoruilua, ystävät pettivät ja lopulta parisuhteen päättyminen.
Myös vanhempien sairaus yms. ovat harnittaneet.
Olen käynyt keskustelemassa näistä kyllä.
On niin paljon ollut kaikkea, että jossain vaiheessa kun jäin yksin niin masennuin aika pahasti ja päätin kokeilla hetken mielialalääkkeitä.
Lopetin ne monta viikkoa sitten, muutin pois kaupungista ja päätin aloittaa uuden elämän.
Sillä se masennus meni ohi ja voin nyt muuten ihan hyvin mutta en vain muista kunnolla.
Se on noloa. Sanojakin saa miettiä kun ei muista, pää on sumussa.
Keskittymiskyky herpaantuu, olen aivan väsynyt kun nyt on vielä työharjoittelu meneillään alalla, jota nyt opiskelen. Paljon on uutta vaikka työ onkin mielestäni ihan mukavaa.
On mennyt tosi hyvin siellä ja sain jo töitäkin mutta olen silti poikki nyt vaikka ihan ok menee nyt vaikeuksien jälkeen.
Olen voinut siis hyvin mutta just kun tulin kotiin niin ilman syytä purskahdin vain itkuun kuin pieni lapsi ja kirosin väsymystäni.
Kilpirauhasen vajis myös on mutta syön siihen aika isoa annosta thyroxinia.
Syön nyt terveellisesti ja liikuntaa päivittäin kevyesti tunnin suunnilleen.
Olen meinaan paisunutkin ihan järjettömästi lyhyessä ajassa. Se tapahtui silloin kun masennuin lopulta kaiken kanssa ja nyt on sitten kroppa ihan sekaisin.
Tuntuu ainakin siltä.
Olisko jotain neuvoja?
Kommentit (25)
Jotkut masennuslääkkeet lisäävät ruokahalua ja painoa, johtuuko painonnoususi siitä? Unohtelu voi liittyä.myös masennukseen ja kilpirauhasen vajaatoimintaan myös.
Köy lääkärissä, kerro vaivasi, ja oireesi, niin lääkäri määrää tarvittavat tutkimukset.
Jatka liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota.
Rautavarastot?
Liity fb kilpirauhasryhmään. Saat sieltä vertaistukea.
Mulla teki hormonaalinen ehkäisy tuollaisia vaivoja. Steriloinnin jälkeen kaikki oireet hävisi ja laihduin yli 10kg.
Minulla on tismalleen samat oireet kuin otsikossa. Olen raskaana.
Masennus, ressi, vaihdevuodet, raskaus, joku lääkitys. Valitse siitä.
Kiitos.
Olen vielä nuori, joten pitäisi jaksaa touhuta kaikenlaista mutta en jaksa.
Kohta pari vuotta ollut hormonikierukka, tuskin siis olen raskaana.
Mielialalääkkeitä käytin varmaan max 2kk ja lopetin ne reilu kuukausi sitten. Oli pieni annostus.
Ehkä masennus sitten, en tiedä. Vituttaa.
Ap
Voi olla että se kilpirauhaslääke hakee vielä oikeaa annostaan. Entä syötkö kortisonia?
Vaikuttaa siltä, ettei se sun masenuksesi parantunut ja poistunut, vaan ihan hyvinvoivana jyllää sinussa edelleen. Miksi lopetitkaan sen lääkityksen?
Hormonikierukka voi lähteä pois paikaltaan.
Oletko käynyt testaamassa, että kilpiraugashormonit olivat oikealla tasolla eli ei ole lääkitty yli tai ali.
On ihan normaalia, että noin monen muutoksen jälkeen on ” sekaisin”. Voi antaa ihan luvan kanssa masentaa, se ei ole epänormaalia eikä sairasta. Anna ajan kulua ja ota iisisti. Elämä jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että se kilpirauhaslääke hakee vielä oikeaa annostaan. Entä syötkö kortisonia?
Teini-iästä asti sairastanut. Kai se on jotain traumaperäistä ja liittyy koko hermostoon jotenkin. Olen kova jännittäjä joskus ja stressaannun helposti. Sellainen fiilis vain on, että kilpirauhasen taustalla on myös fyysisen vajeen lisäksi henkisestä tilasta johtuvaa hormonien puutosta.
Tätä on siis hoidettu 10 vuotta ja annos on nyt 150mikrog. T4v ei koskaan nouse kovin korkealle oli annostus mikä hyvänsä.
En syö kortisonia. Meinaatko, että olisi lusämunuaisissa häikkää?
Minulla on vahva tunne, että oireeni voisivat oikeasti olla jotain traumaperäistä? Olen valitettavasti lähtösin erikoisesta perheestä ja traumatiasoitunut, kapseloitunut ja ehkä olen jumissa ja usein uupumuksen kierteessä.
En tietenkään tiedä mutta sitä olen pohtinut.
Ap
Kuukausi sitten tsh oli 1,4 ja T4v 13,9.
Lääkitys oli silloinkin 150mikrog.
Eli hyvät arvot muuten mutta T4v tuskin paljoa tuosta nousee vaikka toivoisin.
Ap
Vahvat vitamiinit, etenkin B-vitamiinit, kannattaa ottaa ainakin joksikin aikaa käyttöön. Ei siis mitään tavallista monivitamiinia vaan jotain todella vahvoja.
Niin joo, voisin kyllä B12-vitamiinia hakea heti huomenna.
Ap
Kuulostaa ihan uupumusoireilta.
Lähimuisti pettää, ei muista sanoja tai minne matkalla ja mistä juuri puhuttiin. Väsyttää koko ajan.
Kuvaamasa taustatarina selittäisi uupumisoireet, kuulostaa rankalta.
Uupuminen ei siis ole yhtä kuin masennus.
Ainakin yksi "yksinkertainen" tapa, jolla osaltaan voi vaikuttaa hyvinvointiin, on varmistaa, että omat rautavarastot eli ferritiini on kunnossa, ihan vähintään 30, mielellään paljon enemmänkin. Kaikki oireet voi liittyä tuohonkin, tai ainakin pahentaa niitä.
Sokeri laskee mielialaa, väsyttää, paisuttaa. Lisäksi vaikuttaa aivoihin, huonontaen niiden toimintaa.
Kannattaa vetää vaikka kuukauden detox kaikesta ylimääräisestä sokerista.
Fluoxetin voi rapauttaa muistin. Kokemusta sekä itseltä että lähipiiristä.
Up