Onko muita, joiden mielestä päivähoito melkein liian edullista?
Yksi suurimpia ihmetyksen aiheitani on se, että ihmiset valittavat päivähoidon kalleudesta. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Jos kunnallisessa hoidossa ylin hoitomaksu on 200 eur/lapsi niin hintahan on todella halpa! Kun ajattelee, että myös ruoka sisältyy hintaan, usein vielä useamman kerran päivässä. Ja pienituloisilla hoitomaksukin on pienempi. Minkä verran hoidon oikein pitäisi maksaa, että ihmiset olisivat tyytyväisiä?
Enkä usko, että tämä on niinkään tulokysymys. On useita perheitä, joissa valitellaan päivähoitomaksun kalleutta ja kuitenkin esim. autoon ja asuntoon ollaan valmiita satsaamaan valtavia summia.
Ja toisin kuin voisi luulla, en ole kotiäiti tai jäämässä kotiäidiksi vaan työssäkäyvä äiti, joka vaan ajattelee, että oman lapsen hoidosta maksaisi mielellään enemmänkin. Ja ihan keskituloisia ollaan myös eli ei mitään miljonäärejä. Myös siskoni, joka on yh, on ihmetellyt samaa ja sanonut, että olisi valmis maksamaan hoidosta enemmänkin.
Onko kukaan muu ihmetellyt samaa?
Kommentit (22)
Suomalainen yhteiskunta perustuu kansalaisten perushyvinvoinnin turvaamiseen, siten että verovaroin tuotetaan palveluja, joilla taataan peruspalvelut.
Minkä ihmeen takia minun pitäsi maksaa lasteni päivähoidosta nykyistä enemmän. Nytkin käytän lasteni kanssa lähestulkoon aina yksityisiä lääkäripalveluja...
Miksi minun pitäisi maksaa veroillani vain vanhustenhuoltoa ja sosiaalitapausten elämää? Miksen voisi saada 200¿ vastaan lapselleni laadukasta päivähoitoa?? Ymmärrän kyllä, ettei tuo raha kaikkia kuluja.
Jos sinulla on niin paljon ylimääräistä rahaa, käytä sitä vaikka hyväntekeväisyyteen.
Meillä on tällä hetkellä kaksi lasta päivähoidossa ja yksi koulussa.
Tienaamme mieheni kanssa sen verran hyvin, että todellakin maksamme myös päivähoitomaksuja ylimmän taksan mukaan.
En ymmärrä näkökantaasi. En.
Meille 380 euroa kuussa on iso raha, mutta 10000 euron bruttotuloista varmaan yksi kärpäsen jätös.
vaan tasamaksu, josta tosi köyhät saa alennusta.
Minusta 200e/kk lapsesta on ällistyttävän vähän. Olemme mieheni kanssa vuorotyöläisiä, joten meidän tarvitsee viedä lasta n.10 kertaa kuukaudessa hoitoon ja maksamme siitä 100e. Minusta se on melkein ilmaista.
Mutta ymmärrän kyllä niitä, joilla tekee tiukkaa rahasta, että joka sentti ylimääräistä on liikaa. Mutta meille tuo hoitomaksu on naurettavan pieni, kun vertaan esim. ystävääni joka maksaa eräässä Euroopan maassa lapsistaan 700e/kk.
Joo, nostetaan vaan päivähoitomaksuja entisestään, niin saadaan Suomeen lisää kotiäitejä. Mitä helvatan hyötyä on käydä töissä, jos siitä jää jäljelle pelkkä työnilo (ei aina sitäkään) hoitomaksujen, matkakulujen yms. jälkeen.
Mietipä nyt: pienipalkkaisen 1100-1400 euroa netto saavan naisen palkasta kahden lapsen hoitomaksut tekee jo 380 euroa!! Ja AP:lla TÄYSIN väärä käsitys:ylin hoitomaksu menee jo perheessä, jossa kaksi pienipalkkaista duunarivanhempaa, taas on tässäkin hyvätuloisuuden raja niin matala, että keskiluokka kärsii.
asumisesta melko paljon, koska on rakennettu omakotitalo kun halutaan asua sellaisessa mieluumin kuin kerros- tai rivitalossa.
Puoliso on melko hyvätuloinen mutta hänen palkastaan menee melkein kaikki asuntolainaan, autolainaan, vakuutuksiin jne. Mun palkalla hankitaan ruoka, vaatteet jne. Puolison tulojen takia maksetaan kalliimman kautta hoitomaksut : 2 x 200 euroo päiväkotiin ja 1 lapsi on iltapäiväkerhossa nyt ekalla luokalla ja varmaan vuoden päästä vielä tokalla luokalla ja se tekee 100 euroo = yhteensä 500 euroo/kk.
Mun palkasta jää vähän alle 1000 euroo käteen verojen yms jälkeen, teen huonosti palkattua ruumiillisesti raskasta työtä, koska en ole korkeasti koulutettu. Eli puolet palkastani menee hoitomaksuihin.
Vielä kun siitä ottaa bussilipun ja työpaikkaruokailut niin ei paljon jää.
En kyllä maksaisi enää enempää, muuten koko palkkani menisi hoitomaksuihin....!
Toissa vuonna kun oli kaksi hoidossa ja kolmas ip-kerhossa, niin se oli joka kuukausi sen 500e. En sanoisi mitenkään edulliseksi, varsinkaan ip-kerhoa, jossa ei saa kuin välipalan ja silti maksaa 100e/kk.
Nyt kun on enää yksi hoidossa ja toinen eskarissa, menee silloinkin 300e/kk - viime vuonna vielä 400e/kk.
On se paljon rahaa, jos voi käyttää tuon 500e/kk vaikka lomiin tms.
mutta mistä tällainen ajatus, että päivähoito saisi viedä vain pienen osan tuloista? Mielestäni olisi luonnollisempaa, että se vie suuren osan tuloista (niinhän esimerkiksi monissa muissa maissa on tilanne).
neljää lasta kotona ja tulen hoitamaan siihen asti kun nuorin menee toiselle tai kolmannelle luokalle. Olen niin pienipalkkainen, että palkastani ei jäisi yhtään mitään vaan eläisimme kuitenkin puolison tuloilla.
niin, että kaikki mitä saa palkkaa, menee vieraalle palkaksi lasten hoidosta? Mitä helvetin järkeä siinäkin olisi. Olen siivooja ammatiltani ja en tosiaan saa vessojen siivoamisesta niin paljon ammatillista tyydytystä, että tekisin sitä " ilmaiseksi" . Hoidan mieluumin lapset siis itse.
t. 5
n 1000 euroa ja sillä pitäisi maksaa kaikki. Olen samoilla linjoilla kuin toinenkin neljän äiti. Mieluummin hoidan itse, kun teen urakalla töitä ja saan käytännössä saman verran käteen maksettuani hoitomaksut, bussiliput ja työpaikkaruokaa ei olisi edes varaa syödä.
Mutta toisaalta, yhteiskunta subventoi monia muitakin asioita. Koulunkäynti on ilmaista. Terveydenhoitoa subventoidaan huimasti. Teiden käyttö on ilmaista. Jnejne.
Joten miksei lastenhoitoa tuettaisi?
Mutta, mutta...
Kyllä mun on pienituloisena yh:na pakko sanoa, että 400e kuussa olisi mulle aivan liikaa. Joten otan ilolla vastaan sen alennuksen meille pienituloisille.
Jos mulla olisi todella varaa, maksaisin oikein mielelläni sen 200e/lapsi.
Ärsyttää vaan, kun monien hyvätuloistenkin mielestä päivähoito on NIIIIN kallista. En tarkoittanut arvostella siivoojia ym. pienituloisia, teille maksetaan jo muutenkin liian vähän.
Mielestäni olisi kuitenkin reilua, että jos yhteiskunta haluaa subventoida lasten hoitoa, se hoidettaisiin niin, että jokaisesta lapsesta saisi tietyn rahasumman (olisiko se sitten esim. 500 tai 700 euroa). Ja vanhemmat päättäisivät itse, ostaisivatko sillä rahalla päivähoitopaikan + loput itse vai olisivatko kotona ja saisivat itselleen tuon rahan.
Ja tätä mieltä olen siis, vaikka itse olen työssäkäyvä äiti enkä aio koskaan kotiin jäädäkään.
Mielestäni systeemi vain on tällä hetkellä väärä. Loppuisi varmaan tuo ikuinen valitus kalliista päivähoidostakin samalla, kun vanhemmille tulisi valinnanvapaus.
Vierailija:
Kyllä mun on pienituloisena yh:na pakko sanoa, että 400e kuussa olisi mulle aivan liikaa. Joten otan ilolla vastaan sen alennuksen meille pienituloisille.
Jos mulla olisi todella varaa, maksaisin oikein mielelläni sen 200e/lapsi.
Kateus tappaa kalat vedestä, sanoo sananlasku.
Jos nyt lapsiperheet itse alkaisivat kampanjoida päivähoidon todellisten kustannusten tuomisesta perheiden maksettavaksi (taka-ajatuksena osalla voi olla kotihoidon arvostuksen nosto tätä kautta), niin virkamiehille se olisi mannaa. Mutta kuka takaisi, että päivähoidon laatu siitä nousee? Paljon todennäköisempää olisi, että kunnat säästäisivät saman verran ja panisivat ne rahat johonkin muuhun.
Minusta on paljon huonompiakin rahareikiä kuin lapsiperheiden tukeminen.
esim Englannissa lapsen voivat viedä hoitoon vain ne, joilla oikeasti on varaa. Suomessa kun päivähoidon maksut eivät ole lähelläkään todellisia kustannuksia.
Mutta tämän takiahan täällä verot ovatkin kovat. Maksetaan toisten lekurikäyntejä, hammaslääkäreita, lastenhoitajia ja ties mitä. Jos verot olisivat alhaisemmat, voisivat kaikki maksaa näitä menoja itse.
päivähoitoikäistä lasta niin laskettiin että jopa rahallisesti minun kannattaa jäädä kotiin kunnes esikoinen vuoden päästä aloittaa koulun sillä palkastani ei olisi jäänyt hoitomaksujen, työpaikkaruokailun ja matkakulujen jälkeen käteen käytännössä katsoen mitään. Jos on oikeesti isot tulot niin eihän tuo ole summa eikä mikään mutta jos tulot juuri ja juuri ylittävät tulorajan niin kyllä vaan tuntuu aika kovalta rahalta.
viriketominnasta tuo 200 e ja eihän se tosiaan paljon olekaan. Samoissa perheissä kuitenkin valitellaan asumiskuluista yms menoista. Halpaa tuo päivähoito on! Kun lapselle alkaa muuten järjestelemään hoitoa, niin huomaa, ettei tuolla hinnalla saa hoitoa kuin murto-osan. Siksipä kai useat vauvojen äidit laittavatkin isommat lapset saamaan virikkeitä, niin saavat vapaammin kulkea kaupoilla. Pitäisi saada jonkinlainen lähes yhtä edullinen tuntimaksuinen hoitojärjestelmä myös kotona kasvatettaville isommille lapsille (2 v alk.). Äidit kun tuntuvat nyt varmuuden vuoksi varaavan sen päiväkotipaikan, kun muita järjestelyjä ei ole ja isosisaruksia on vaikea saada minnekkään edes lääkärissä käyntien ajaksi.