Vielä kymmenen vuotta sitten et ollut minkään arvoinen, jos et ollut naimisissa ja perheellinen. Entä nyt?

Olen lähes 50v nainen, eikä minua ole koskaan määritelty sen mukaan olenko perheellinen vai en. Eikä minun ole tarvinnut koskaan selitellä miksi en ole niitä lapsia halunnut. Oma epävarmuus saa kuvittelemaan, että niitä omia ”heikkouksia” pitää puolustella?

Olen 47-vuotias naimaton ja lapseton nainen, enkä ole ikinä kokenut yhteiskunnan, suvun, ystävien, tuttavien yms. osalta minkäänlaista halveksuntaa, väheksyntää tai ihmettelyä valinnoistani. Ehkä olen sitten kuuromykkäsokea, kun en näe ulkopuolelta tulevia paineita, enkä anna niiden vaikuttaa itseeni mitenkään.

Ajattelen edelleen, että lapseton 40-50-vuotias on vähän kummajainen. Tai että siihen on olemassa hyvä syy, ettei hänen kaltaisensa ihminen ole lisääntynyt ja jatkanut sukua. Avioliitosta ajattelen, että enemmänkin epävarmat ihmiset tarvitsevat sitä paperia.

Höpö höpö, ehkä joskus 70-luvulla, mutta ei todellakaan enää kymmenen vuotta sitten.

Minustakin nainen, joka ei ole hankkinut lapsia, on jotenkin outo. Lapsena ainakin ajattelin niin. Että miksei toi ole ollut NIIN VIISAS, että hankkisi lapsia? Oikeasti se tuntui minusta siltä, että ne eivät kykene johonkin tärkeään.

Kyllähän noita katsoo hieman kuin kiertolaisia.

Kyllähän ne vanhat pojat ja piiat aina vähän reppanoita on. 

Hmmmm, olen itse päälle 40 v nainen. Jos mun ikäisellä naisella on hieno työura tai on vaikka yrittäjä, on jotenkin hyvin helppoa ymmärtää, että perhettä tai lapsia ei ole.

Työpaikallani on muutama hissukkamallinen perheetön nainen, ja heihin suhtaudun vähän säälien. En sitä siis osoita tietenkään, mutta jos ihan totta puhun, niin semmoiset fiilarit mulla heistä on.

On myös pari naispuolista tyyppiä, joilla on itseään reilusti vanhempi mies. Miehellä on lähes tuon naisen ikäisiä lapsia. Heitäkin hiukan säälin, koska he elävät n. 40-vuotiaina 60-vuotiaiden elämää.

Sitten on joukko ihan tavallisia miehiä, joilla takanaan 2-3 avioliittoa 40-vuotiaina eikä lapsia. Heitä kummastelen hieman, koska he vaikuttavat täysin normaaleilta fiksuilta tyypeiltä. Rakkaus ilmeisesti kuitenkin  sokaisee heidät täysin, koska seurustelevat aina hyvin lyhyitä aikoja ennen taas yhtä avioitumistaan.

Sitten on ikuinen poikamies -malli. Hänen elämänsä täyttää autot, moottoripyörät, kaikenlainen extremeurheilu. En tiedä, täyttävätkö elämänsä tuolla kaikella siksi, että olisivat muuten yksi, vai eivätkö vain pysty asettumaan aloilleen edes hetkeksi.

Näiden lisäksi on aivan tavallisia ja mukavia perustyyppejä, osa naimisissa, osa ei. Osalla varmaan taustalla lapsettomuutta, osalla ehkä vapaaehtoistakin. Mutta oikeasti kun tänne 40 v ikään pääsee, hyvin harva nainen on aidosti vapaaehtoisesti lapseton. Etenkään jos on kyse ihan henkisesti normaalista, työkykyisestä ja ehjästä ihmisestä. Aika monta sellaista viime hetken pelastusta olen nähnyt, eli lapsi hankitaan reilusti yli 40-vuotiaana, kun tajutaan, että muuten sellaista ei enää saa.

En silleen aktiivisesti mieti muiden ratkaisuja, lähinnä nämä jutut konkretisoituvat esim. yhteisissä illanvietoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen edelleen, että lapseton 40-50-vuotias on vähän kummajainen. Tai että siihen on olemassa hyvä syy, ettei hänen kaltaisensa ihminen ole lisääntynyt ja jatkanut sukua. Avioliitosta ajattelen, että enemmänkin epävarmat ihmiset tarvitsevat sitä paperia.

Menin naimisiin, koska olin varma asiasta. Lapsia voi hankkia tai olla hankkimatta. Itselläni on 2, mutta esim. tytär on vela.

Vierailija kirjoitti:

Missä kuplassa ap elää? Jo 1900-luvun alussa oli itsenäisiä perheettömiä naisia, joita ihailtiin ja joiden ratkaisuja kukaan ei kyseenalaistanut. Nykymaailma on tuonut mukanaan minä-minä -kulttuurin, jolloin kaikkia omia ratkaisuja pidetään uniikkeina ja uusina.

Maailmanhistoria tuntee kaikki perhe- ja parisuhdemuodot, joita pidetään uusina.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin nainen, joka ei ole hankkinut lapsia, on jotenkin outo. Lapsena ainakin ajattelin niin. Että miksei toi ole ollut NIIN VIISAS, että hankkisi lapsia? Oikeasti se tuntui minusta siltä, että ne eivät kykene johonkin tärkeään.

Itse mietin voinko rehellisesti haikailla oman lapsen perään tilanteessa, jossa niin moni lapsi ja nuori voi huonosti. Jokainen kykenee sen oman lapsen tekemään, mutta kuinka monella riittää sydäntä ottaa kotiinsa vieraita lapsia?

Sehän riippuu asuinpaikasta. Helsingissä yli puolet kotitalouksista on jo sinkkutalouksia. 70-luvulla syntyneissä on paljon naimattomia ja lapsettomia. Ja määrä kasvaa, mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään. Moni jopa päättää ryhtyvänsä lapsettomaksi.

Jossain Pohjanmaalla, Lapissa tai Savossa voi tilanne olla erilainen. Maaseudulla lisääntyminen ja perinteiset sukupuoliroolit ovat kunniassaan. Ovat kyllä muutenkin ahistavia paikkoja elää. Ilmankos väki karkaa elämään oma elämäänsä yhteisön ja suvun pakkonormien ulottumattomiin :D

Sama asenne pätee edelleen.

Eihän sitä niille itselleen sanota.

Asenteet eivät ole muuttuneet.

70-luku ei ollut kymmenen vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu asuinpaikasta. Helsingissä yli puolet kotitalouksista on jo sinkkutalouksia. 70-luvulla syntyneissä on paljon naimattomia ja lapsettomia. Ja määrä kasvaa, mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään. Moni jopa päättää ryhtyvänsä lapsettomaksi.

Jossain Pohjanmaalla, Lapissa tai Savossa voi tilanne olla erilainen. Maaseudulla lisääntyminen ja perinteiset sukupuoliroolit ovat kunniassaan. Ovat kyllä muutenkin ahistavia paikkoja elää. Ilmankos väki karkaa elämään oma elämäänsä yhteisön ja suvun pakkonormien ulottumattomiin :D

Suurin osa sinkkutalouksista on iäkkäitä leskiä. Heillä on aikuiset lapset yms. joten eivät kuulu siihen ihmisryhmään josta ap puhuu.

Vierailija kirjoitti:

Missä kuplassa ap elää? Jo 1900-luvun alussa oli itsenäisiä perheettömiä naisia, joita ihailtiin ja joiden ratkaisuja kukaan ei kyseenalaistanut. Nykymaailma on tuonut mukanaan minä-minä -kulttuurin, jolloin kaikkia omia ratkaisuja pidetään uniikkeina ja uusina.

Mutta kyllähän oman sielunkumppanin löytäminen on lähes jokaisen tavoite elämässä.

Ihan niinkuin jokainen kaipaa ystäviä. Mielestäni se on ihmisen perustarve. Onhan se surullista, että joku ei löydä kumppania. Vielä surullisempia ovat kuitenkin huonot parisuhteet. Parisuhteessa pitäisi olla kivaa, sen kuuluu tuoda elämään onnea ja positiivisuutta, hauskuutta ja turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Missä kuplassa ap elää? Jo 1900-luvun alussa oli itsenäisiä perheettömiä naisia, joita ihailtiin ja joiden ratkaisuja kukaan ei kyseenalaistanut. Nykymaailma on tuonut mukanaan minä-minä -kulttuurin, jolloin kaikkia omia ratkaisuja pidetään uniikkeina ja uusina.

Olet väärässä. Ainakin Suomessa yksineläviä naisia on aina paheksuttu ja halveksittu. Myös silloin 1900-luvun alussa. Toki on niitäkin jotka ihailevat, mutta he ovat vähemmistö.

Tuntemani 50+, jotka ovat lapsettomia, ovat henkiseltä kehitykseltään kuin 17-vuotiaita. Parempi näin kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kuplassa ap elää? Jo 1900-luvun alussa oli itsenäisiä perheettömiä naisia, joita ihailtiin ja joiden ratkaisuja kukaan ei kyseenalaistanut. Nykymaailma on tuonut mukanaan minä-minä -kulttuurin, jolloin kaikkia omia ratkaisuja pidetään uniikkeina ja uusina.

Olet väärässä. Ainakin Suomessa yksineläviä naisia on aina paheksuttu ja halveksittu. Myös silloin 1900-luvun alussa. Toki on niitäkin jotka ihailevat, mutta he ovat vähemmistö.

Eikä ole.