Miksi hitossa terapian jälkeen tuntuu tältä??

Terapia on maratooni, ei 100 metrin pikajuoksu. Tsemppiä!

Kaikilla on luurankoja kaapissa. Joku hankkii miellyttäviä asioita itseään varten. Toinen haluaa muille hyvää niin kuin terapeutille rahaa.

Hyvä vertaus toi maraton. Raskasta aika-ajoin.

Mulle tulee paha olla jos oon paljastanut itsestäni jotain, liikaa.

Tuossa voi olla perää et on jotenkin avannut itsestään liikaa. Epämiellyttävää.

Asioiden läpikäyminen ja kohtaaminen on raskasta, täysin normaalia että ahdistaa jälkikäteen. Kannattaa ehdottomasti mainita asiasta terapeutille! Tsemppiä kohtalotoverilta!

Onko tässä kyse luottamuksesta terapeuttiin?

Ei ole OK jos sessioiden jälkeen on poikkeuksetta aina poikkeuksellisen huono olo.

T. Kahden ja kolmen vuoden terapiajaksot läpikäynyt

Terapian tarkoitusta en ymmärrä vieläkään? Keskustellaan tuntemattoman kanssa omasta historiasta ja vuosien varrella on keskustelut sitten keskusteltu?

Itse olen lapsesta saakka käynyt huonot / vaikeat asiat läpi itseni kanssa. Selvitellyt, vatvonut ja sitten päästänyt irti.

Ja todellakin minua ei ole elämä silkkihansikkain kohdellut, on ollut väkivaltaiset vanhemmat, puolison itsemurha, kohtuun kuollut lapsi, lasten krooniset sairaudet, työpaikkakiusaamisen, koulukiusaamiset.

Normaalisti opiskellut ammattiin ja työelämässä vuosikymmenet.

Kuinka kauan ahdistus kestää ja tuleeko sen jälkeen yhtään parempi olo? Käyn itse terapiassa, ja terapian jälkeen kyllä saattaa ahdistusta olla esim parin päivän sisällä, mutta jotenkin kummasti pitemmällä aikavälillä olo on ollut parempi, toiveikkaampi. Terapia ei välttämättä ole aina sitä, että keskustelun jälkeen oisi aina kevyt ja iloinen olo, kuin oisi saanut karistettua harteiltaan jotain raskasta; terapiassa nousee aika isoja, työstettäviä asioita, jotka eivät helpota nopeasti, siksi sitä ahdistusts nousee ja se on normaalia. Siksi tarkastelisin erityisesti pitemmän aikavälin olotilaa, ja ehdottomasti keskustelisin asiasta terapeutin kanssa.

Toki voi olla muitakin syitä, ettei se ahdistus kumpuakaan niistä kesken olevista prosesseista, vaan voi olla ongelmaa siinä terapiasuhteessa tai sitten etenemistahdissa, tai kuten joku jo sanoi niin kyllä tunnistan itsekin tuon että jos kerron jotain mihin en olisi kuitenkaan vielä täysin valmis, niin sekin voi ahdistaa. Mutta se ahdistus kannattaa ottaa puheeksi siellä terapiassa.

Ettekö te hyväuskoiset hölmöläiset tajua, että se epämääräinen likainen olo, joka terapian jälkeen tulee, tarkoittaa sitä, että terapia hoitomuotona ei toimi. Sitä teidän sisimpänne yrittää teille kertoa. Te olette paljastamassa itsestänne intiimejä asioita ihan toiselle tavalliselle ihmiselle. Ei terpeutti ole jumala, ei edes pappi, ei myöskään lääkäri. Se on tavallinen ihminen, joka on opiskellut yliopistossa psykologiaa tai jotenkin muuten junaillut itsensä tuohon asemaan. Ja ihmisparat luulevat, että se ihan oikeasti tietää jotain enemmän elämästä kuin te ja siksi te kerrotte vaikka ja mitä itsestänne.

Tänne av:lle yksi terapeutti kerran tyhmyyksissään yhdessä kommentissa lipsautti, että ihmettelee, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat.

Miettikääpä tuota. Siinä on terapian ydin. Terapia on tulonsiirtoa hölmöläisiltä niille, jotka mielellään ottavat sen rahan vastaan rakentaakseen sillä omaa sisäsiistiä keskiluokkaista yliopistotaustaista elämäänsä. Terapeutille paras asiakas on sellainen, jolla ei mitään ihan hirveitä ongelmia ole mutta raha virtaa.

Lukekaa hyvät ihmiset edes vähän terapiakriittistä kirjallisuutta ennen kuin aloitatte terapian, jotta teillä on edes vähän muutakin näkökulmaa siihen kuin täysin kritiikitön itsensä paljastaminen ja rahan lahjoittaminen. Tällä keisarilla ei ole vaatteita. Mutta kuten tästäkin ketjusta näkee, miten moni uskoo, että on. "Siellä kuuluukin tulla paha olo." Sinisilmäiset hölmöt.

Muistakaa: ne ihmettelevät, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on luurankoja kaapissa. Joku hankkii miellyttäviä asioita itseään varten. Toinen haluaa muille hyvää niin kuin terapeutille rahaa.

Huomaa, että et ymmärrä terapian ideaa ollenkaan. Terapia sopii kaikille ja se olisi paras lahja minkä itselleen voi antaa.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te hyväuskoiset hölmöläiset tajua, että se epämääräinen likainen olo, joka terapian jälkeen tulee, tarkoittaa sitä, että terapia hoitomuotona ei toimi. Sitä teidän sisimpänne yrittää teille kertoa. Te olette paljastamassa itsestänne intiimejä asioita ihan toiselle tavalliselle ihmiselle. Ei terpeutti ole jumala, ei edes pappi, ei myöskään lääkäri. Se on tavallinen ihminen, joka on opiskellut yliopistossa psykologiaa tai jotenkin muuten junaillut itsensä tuohon asemaan. Ja ihmisparat luulevat, että se ihan oikeasti tietää jotain enemmän elämästä kuin te ja siksi te kerrotte vaikka ja mitä itsestänne.

Tänne av:lle yksi terapeutti kerran tyhmyyksissään yhdessä kommentissa lipsautti, että ihmettelee, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat.

Miettikääpä tuota. Siinä on terapian ydin. Terapia on tulonsiirtoa hölmöläisiltä niille, jotka mielellään ottavat sen rahan vastaan rakentaakseen sillä omaa sisäsiistiä keskiluokkaista yliopistotaustaista elämäänsä. Terapeutille paras asiakas on sellainen, jolla ei mitään ihan hirveitä ongelmia ole mutta raha virtaa.

Lukekaa hyvät ihmiset edes vähän terapiakriittistä kirjallisuutta ennen kuin aloitatte terapian, jotta teillä on edes vähän muutakin näkökulmaa siihen kuin täysin kritiikitön itsensä paljastaminen ja rahan lahjoittaminen. Tällä keisarilla ei ole vaatteita. Mutta kuten tästäkin ketjusta näkee, miten moni uskoo, että on. "Siellä kuuluukin tulla paha olo." Sinisilmäiset hölmöt.

Muistakaa: ne ihmettelevät, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat

Olipas purkauksenomainen kommentti. Sanoisin, että terapian suhteen on vielä paljon kehitettävää ja erityisesti sitä tulisi miettiä, keitä terapiaan ohjataan. Moni ei siitä hyödy, mutta erittäin moni myös hyötyy. Tiedän sekä hen.koht. että pitkäaikaisen ammattini kautta ihmisiä, jotka terapia on todella pelastanut, ja he ovat tulleet jälleen toimintakykyisiksi ihmisiksi.

Minua monesti saattaa ahdistaa jälkikäteen, mutta pidemmällä tähtäimellä puhuminen on tuonut apua. Järkeilisin ahdistuksen johtuvan siitä, että palaaminen vanhoihin, ahdistaviin muistoihin ja kokemuksiin palauttaa samalla mieleen myös niiden aikaisia tunnetiloja myös.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te hyväuskoiset hölmöläiset tajua, että se epämääräinen likainen olo, joka terapian jälkeen tulee, tarkoittaa sitä, että terapia hoitomuotona ei toimi. Sitä teidän sisimpänne yrittää teille kertoa. Te olette paljastamassa itsestänne intiimejä asioita ihan toiselle tavalliselle ihmiselle. Ei terpeutti ole jumala, ei edes pappi, ei myöskään lääkäri. Se on tavallinen ihminen, joka on opiskellut yliopistossa psykologiaa tai jotenkin muuten junaillut itsensä tuohon asemaan. Ja ihmisparat luulevat, että se ihan oikeasti tietää jotain enemmän elämästä kuin te ja siksi te kerrotte vaikka ja mitä itsestänne.

Tänne av:lle yksi terapeutti kerran tyhmyyksissään yhdessä kommentissa lipsautti, että ihmettelee, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat.

Miettikääpä tuota. Siinä on terapian ydin. Terapia on tulonsiirtoa hölmöläisiltä niille, jotka mielellään ottavat sen rahan vastaan rakentaakseen sillä omaa sisäsiistiä keskiluokkaista yliopistotaustaista elämäänsä. Terapeutille paras asiakas on sellainen, jolla ei mitään ihan hirveitä ongelmia ole mutta raha virtaa.

Lukekaa hyvät ihmiset edes vähän terapiakriittistä kirjallisuutta ennen kuin aloitatte terapian, jotta teillä on edes vähän muutakin näkökulmaa siihen kuin täysin kritiikitön itsensä paljastaminen ja rahan lahjoittaminen. Tällä keisarilla ei ole vaatteita. Mutta kuten tästäkin ketjusta näkee, miten moni uskoo, että on. "Siellä kuuluukin tulla paha olo." Sinisilmäiset hölmöt.

Muistakaa: ne ihmettelevät, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat

Mitä kirjallisuutta olet lukenut? Kiinnostaa tietää, sillä on hyvinkin paljon lukenut aiheesta (mm. vertaisarvoituja tieteellisiä tutkimuksia). Mielelläni lukisin lisää aiheesta, mutta en mitä tahansa vaan laadukasta tutkimustietoon perustuvaa. Olen psykoterapian kannalla, vaikka en ole sen alan ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Terapian tarkoitusta en ymmärrä vieläkään? Keskustellaan tuntemattoman kanssa omasta historiasta ja vuosien varrella on keskustelut sitten keskusteltu?

Itse olen lapsesta saakka käynyt huonot / vaikeat asiat läpi itseni kanssa. Selvitellyt, vatvonut ja sitten päästänyt irti.

Ja todellakin minua ei ole elämä silkkihansikkain kohdellut, on ollut väkivaltaiset vanhemmat, puolison itsemurha, kohtuun kuollut lapsi, lasten krooniset sairaudet, työpaikkakiusaamisen, koulukiusaamiset.

Normaalisti opiskellut ammattiin ja työelämässä vuosikymmenet.

Ihmisiä on kovin erilaisia. Kaikki eivät osaa/kykene toimimaan kuten sinä. Käsittelemättömät ongelmat on raskas kuorma, jota terapeutin kanssa puretaan.

-ohis

Toimittaja Riku Siivosella on Yle Areenassa uusi radio-ohjelma, jossa hän käsittele mm. psykoterapiaa omien kokemustensa pohjalta. Hän on käynyt läpi kaksi pitkää, Kelan tukemaa psykoterapiaa ja ei koe erityisemmin hyötyneensä niistä. Sarjassa hän kyseenalaistaakin psykoterapian hoitomuotona ja ihmiselämään liittyvien tunteiden medikalisaation. Suosittelen kuuntelemaan. 

Ihan normaalia. Yleensä terapian alkaessa tulee juuri tuo ahdistuneisuuden tunne, kun tilanne on uusi ja joutuu kaivelemaan omia kipukohtiaan. Ajan mittaan se avautuminen ei olekkaan enää ahdistavaa, vaan jopa helpottavaa, ja henkinen hyvinvointi paranee joka kerralla. Terapia on pitkä prosessi, ja moni jättää sen pariin kertaan tuon ahdistuneisuuden takia, vaikka sitä pitäisi jatkaa pitkään.

Mutta kannattaa ottaa myös huomioon se, että kaikki terapeutit eivät ole samanlaisia eikä kaikki sovi kaikille. Jos terapeuttia kohtaan tulee jännittynyt tai muuten negatiivinen olo niin kannattaa kysyä vaihtomahdollisuutta.

Itselleni ainakin traumaterapiassa opetettiin toimivat keinot, joilla hallita ahdistusta. Terapiaa käytiin sen ehdoilla, ettei ahdistusta saa tulla liikaa. Ahdistuksen hallintakeinot jäivät pysyvään käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te hyväuskoiset hölmöläiset tajua, että se epämääräinen likainen olo, joka terapian jälkeen tulee, tarkoittaa sitä, että terapia hoitomuotona ei toimi. Sitä teidän sisimpänne yrittää teille kertoa. Te olette paljastamassa itsestänne intiimejä asioita ihan toiselle tavalliselle ihmiselle. Ei terpeutti ole jumala, ei edes pappi, ei myöskään lääkäri. Se on tavallinen ihminen, joka on opiskellut yliopistossa psykologiaa tai jotenkin muuten junaillut itsensä tuohon asemaan. Ja ihmisparat luulevat, että se ihan oikeasti tietää jotain enemmän elämästä kuin te ja siksi te kerrotte vaikka ja mitä itsestänne.

Tänne av:lle yksi terapeutti kerran tyhmyyksissään yhdessä kommentissa lipsautti, että ihmettelee, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat.

Miettikääpä tuota. Siinä on terapian ydin. Terapia on tulonsiirtoa hölmöläisiltä niille, jotka mielellään ottavat sen rahan vastaan rakentaakseen sillä omaa sisäsiistiä keskiluokkaista yliopistotaustaista elämäänsä. Terapeutille paras asiakas on sellainen, jolla ei mitään ihan hirveitä ongelmia ole mutta raha virtaa.

Lukekaa hyvät ihmiset edes vähän terapiakriittistä kirjallisuutta ennen kuin aloitatte terapian, jotta teillä on edes vähän muutakin näkökulmaa siihen kuin täysin kritiikitön itsensä paljastaminen ja rahan lahjoittaminen. Tällä keisarilla ei ole vaatteita. Mutta kuten tästäkin ketjusta näkee, miten moni uskoo, että on. "Siellä kuuluukin tulla paha olo." Sinisilmäiset hölmöt.

Muistakaa: ne ihmettelevät, mitä kaikkea ihmiset oikein itsestään terapioissa paljastavat

Olipas purkauksenomainen kommentti. Sanoisin, että terapian suhteen on vielä paljon kehitettävää ja erityisesti sitä tulisi miettiä, keitä terapiaan ohjataan. Moni ei siitä hyödy, mutta erittäin moni myös hyötyy. Tiedän sekä hen.koht. että pitkäaikaisen ammattini kautta ihmisiä, jotka terapia on todella pelastanut, ja he ovat tulleet jälleen toimintakykyisiksi ihmisiksi.

Seli seli. Alasta tietävänä mutta ilmeisen rehellisenä jouduit myöntämään, ettei terapia auta kaikkia. Se ei auta yhtikäs ketään, tai sanotaanko näin, että jo tilastollisen todennäköisyyden ja sattuman vuoksi minkä tahansa hoidon on pakko auttaa joitakin. Unohdit myös mainita tutkimuksista, jotka todistavat, että suuri osa lievistä masennuksista ja muista ongelmista, joita terapeutit niin mieluusti "hoitavat", paranevat ihan itsestään iän myötä. Eli ajan kanssa tapahtuu paranemista, mutta se ei johdu terapiasta. Toki jos ihminen on samaan aikaan terapiassa, hän luulee, että terapia oli se apu. Tosiasiassa aika teki tehtävänsä. Muistakaa hyvät ihmiset tämäkin.