Olen huomannut, että yh-äidit eivät saisi puhua siitä, että on rankkaa

Olen huomannut saman, jopa oma kermaperse äitini on sanonut, että joo onpa vaikeaa yksinhuoltajalla, hän ei ole koskaan ollut yksinhuoltaja, hänellä on ollut aina työtä ja ukko siinä vieressä myös tienaamassa ja jakamassa kuluja. En ole tekemisissä äitini kanssa, koska pidän hänen elämänkatsomustaan kierona, empatia puuttuu.

Saman olen huomannut

Mua huvittaa ne mammat jotka kertoo kun ovat selviytyneet siitä, että mies on muutaman päivän lomamatkalla... huoh. 

Ehkä se on sellainen asia, jota ei haluta tuoda kenenkään tietoisuuteen. Yh-äitiys on ihmisten mielestä jotenkin ansaittu ominaisuus. Olet omilla elämänvalinnoillasi päätynyt tilanteeseen. 

Vain himosuorittavat yh-äidit kelpaavat. Muiden kanattaa olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman, jopa oma kermaperse äitini on sanonut, että joo onpa vaikeaa yksinhuoltajalla, hän ei ole koskaan ollut yksinhuoltaja, hänellä on ollut aina työtä ja ukko siinä vieressä myös tienaamassa ja jakamassa kuluja. En ole tekemisissä äitini kanssa, koska pidän hänen elämänkatsomustaan kierona, empatia puuttuu.

eikä äitisi ole ainoa. Monet kokevat empatiaa vasta sitten, kun itsellä menee huonosti. Silloinkni empatia kohdistuu itseen. Sellaisia me ihmset vain olemme. 

No, sen sanon, että elämässä asiat voivat kääntyä päälaelleen.

Minä ainakin kunnioitan. Elän itse ydinperheessä ja 4 lasta. Ei hajuakaan miten tämmöisestä voisi selvitä ilman toista aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Mua huvittaa ne mammat jotka kertoo kun ovat selviytyneet siitä, että mies on muutaman päivän lomamatkalla... huoh. 

Suutuin kaverilleni kun hän revitteli jo etukäteen miehensä muutaman viikon työmatkaa kun alkaa kova yksinhuoltajuus, valitti reissun ajan jatkuvasti jotain "yksinhuoltajuuteensa" liittyvää ja miehen tullessa takaisin kotiin piti siitäkin sitten kiitollisuuspostaukset Faceen laittaa. Heillä jo kouluikäiset lapsetkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin kunnioitan. Elän itse ydinperheessä ja 4 lasta. Ei hajuakaan miten tämmöisestä voisi selvitä ilman toista aikuista.

Säkin selviäisit, jos olisi pakko.

Valtaosa yksinhuoltajista on saamattomia vässyköitä.

Yksi tai kaksi lasta menee suht helpolla, siinä mitään rankkaa ole.

Kun on kolme tai enemmän ja vielä max parin vuoden ikäerolla, silloin voi olla jo haastetta.

Kokemuksesta tiedän.

Ukko38 kirjoitti:

Valtaosa yksinhuoltajista on saamattomia vässyköitä.

Yksi tai kaksi lasta menee suht helpolla, siinä mitään rankkaa ole.

Kun on kolme tai enemmän ja vielä max parin vuoden ikäerolla, silloin voi olla jo haastetta.

Kokemuksesta tiedän.

Niinpä varmaan tiedät, ukko.

Kunhan vaan yrität paikata sitä, että jätiti vaimosi yksin lapsien kanssa. 

Usein myös kuulee, että yh:llä on helppoa, koska ei ole miestä lapsien lisäksi vaivoina. Huokaus.

Itsehän olet kohtalosi valinnut. Lakkaa uuulisemasta.

Ukko38 kirjoitti:

Valtaosa yksinhuoltajista on saamattomia vässyköitä.

Yksi tai kaksi lasta menee suht helpolla, siinä mitään rankkaa ole.

Kun on kolme tai enemmän ja vielä max parin vuoden ikäerolla, silloin voi olla jo haastetta.

Kokemuksesta tiedän.

Minun täti on lapsia rakastava perhepäivähoitaja. Hän aina sanoo, että raskainta on silloin kun on yksi lapsi hoidossa, koska se lapsi vaatii koko ajan jotain. Kun on monta, on niistä paljon seuraa ja tekemisyä toisilleen.

Ylipäätään kukaan ei saisi sanoa, että on rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Itsehän olet kohtalosi valinnut. Lakkaa uuulisemasta.

Eikö kohtalo ja valinta ole toisensa pois sulkevia asioita?

Tämä koko "asiasta X ei saa puhua" -ajattelutapa on aika outo.

Miltä mahtaisi tuntua, jos olisitte jossain maassa, jossa sananvapautta oikeasti rajoitetaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua huvittaa ne mammat jotka kertoo kun ovat selviytyneet siitä, että mies on muutaman päivän lomamatkalla... huoh. 

Suutuin kaverilleni kun hän revitteli jo etukäteen miehensä muutaman viikon työmatkaa kun alkaa kova yksinhuoltajuus, valitti reissun ajan jatkuvasti jotain "yksinhuoltajuuteensa" liittyvää ja miehen tullessa takaisin kotiin piti siitäkin sitten kiitollisuuspostaukset Faceen laittaa. Heillä jo kouluikäiset lapsetkin. 

Juuri näin. Koska itselleni yksinhuoltakuudessa suurin taakka oli se, ettei ollut toista vanhempaa pähkäilemässä tai jakamassa vastuuta ja päätöksiä. Henkinen tuki puuttui. Se ei häviä, vaikka puoliso olisi vuoden komennuksella.

Vierailija kirjoitti:

Itsehän olet kohtalosi valinnut. Lakkaa uuulisemasta.

Onko miehen kuolema oma valinta? Tai se, että mies jättää?

Hmm...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän olet kohtalosi valinnut. Lakkaa uuulisemasta.

Onko miehen kuolema oma valinta? Tai se, että mies jättää?

Hmm...

On.

Täytyy valita mies joka ei kuole tai jätä. Helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Ukko38 kirjoitti:

Valtaosa yksinhuoltajista on saamattomia vässyköitä.

Yksi tai kaksi lasta menee suht helpolla, siinä mitään rankkaa ole.

Kun on kolme tai enemmän ja vielä max parin vuoden ikäerolla, silloin voi olla jo haastetta.

Kokemuksesta tiedän.

Minun täti on lapsia rakastava perhepäivähoitaja. Hän aina sanoo, että raskainta on silloin kun on yksi lapsi hoidossa, koska se lapsi vaatii koko ajan jotain. Kun on monta, on niistä paljon seuraa ja tekemisyä toisilleen.

Ei pidä paikkaansa läheskään aina.

Moni lapsi viihtyy yksin, eikä seurustele toverien kanssa.