Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko kiusaaja iloiseksi siitä, kun hänelle sanotaan että hän kiusaa? Vai näkeekö itsensä mieluumin esim. läpänheittäjänä, totuudentorvena ja kiusaamisen kohteen liian herkkänä
08.04.2021 |
Tälläkin palstalla on kiusaajia, sekä reaalimaailman että ketjuihin aina tarkoituksellisen ilkeästi kirjoittavia.
Kiinnostaa tietää, että kun teille sanotaan että toimintanne aiheuttaa surua ja haittaa eli kiusaatte, niin oletteko aidosti ylpeitä ja iloisia siitä, että olette onnistuneet?
Vai meneekö defenssit päälle ja olette mielestänne vain sanoneet niin kuin asia on, heittäneet läppää jne, tai jos vaikka kiusaatte naapuria metelöimällä niin käännätte asian niin, että te vain elätte ja yliherkkä valittaa.
Kommentit (24)
Ap on väärässä. "Ketjuihin tarkoituksellisen ilkeästi kirjoittaminen" ei ole kiusaamista. Sitä paitsi monet ovat niin herkkähipiäisiä, että tulkitsevat ilkeäksi kirjoitteluksi sen, jos toinen on yksinkertaisesti eri mieltä. Samoin jos osoitetaan toisen kirjoittajan virhe tai logiikan puute, se tulkitaan monesti kiusaamiseksi, vaikka saattaa oikeasti olla vain yritys pitää keskustelu asiassa.
Kuten moni on täällä jo tuonut esiin, kiusaamisella on aina tietty, yksilöity kohde, ja av:lla sellaista ei pääsääntöisesti ole. Jotkut tunnuksen luoneet voivat ehkä joutua kiusaamista muistuttavan toiminnan kohteeksi, mutta näilläkään se ei ole varsinaista kiusaamista, sillä heidän henkilöllisyyksiään emme siltikään tiedä. Netissä voi kuka tahansa esiintyä minä tahansa. Tuntuu että ap:n kaltaiset eivät ole oikein vielä sisäistäneet internetin ja varsinkaan anonyymien keskustelupalstojen olemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiusaamista on niin erilaista, ettei syitä voi niputtaa yhteen.
Osa nauttii ns. vastarannankiiskenä olemisesta eli vänkäävät esim. tässäkin ketjussa vastaan ja saavat siitä nautintoa. Heistä on mukava synnyttää epäsopua. He kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella,. vähän älykkäämpiä ja nokkelampia kuin muut, mutta syvällä sisimmässään tietävät olevansa ihan peruskauraa, mikä saa heidät epätoivoisesti etsimään pätemistä muita lyttäämällä.
Varsinaiset kiusaajat ottavat kuitenkin yksittäisen uhrin, kiusaavat juuri tiettyä ihmistä ja tietyllä tavalla. Toki kiusattuja voi olla useampia, mutta jokaista uhria kiusataan niin, että hänen heikkouksiaan käytetään hyväksi. Siinä on kyse toisen alistamisesta ja pitämisestä otteessaan, julmuudesta loppupeleissä. Nämä samaiset ihmiset ovat pienenä niitä, jotka repivät hämähäkeiltä jalat ja härnäävät eläimiä eli ihan aina ottavat uhriksi heikompia ja haavoittuvaisempia.
Ja sitten on nämä totuudentorvet, ne, joiden mielestä kukaan ei voi elää muuten kuin hänen määrittelemällään tavalla ja se sanotaan ääneen ja julkisesti ja hämmästellään suoraan, että eikö enää saa olla rehellinen. Vaikka nuo julmurit ovat sairaita, niin jotenkin kammottavia ovat myös nämä totuudentorvet, koska ihan järjellä ajateltuna heidän pitäisi tajuta, etteivät ihmiset ole samanlaisia, eivät arvosta samoja asioita eivätkä tee samoja valintoja. Luulen, että he ovat pahimpia ihan siksi, että vaikuttavat normaalimmilta arkielämässä ja piiloutuvat hyvin työyhteisöihin ja kaveriporukoihin. Hämähäkinrepijää kauhistellaan aina, mutta totuudentorvea voidaan jopa ihailla eikä häntä pysty tuomitsemaan kovin helposti (ei ainakaan uskalla, kun saattaa joutua itse uhriksi).
Vastarannankiisket eivät tyypillisesti kiusaa, ennemminkin tiimipelurit. Liekö sitä edes tutkittu, että mikä on sosiaalisten taitojen osaamisen merkitys tässä, objektiivisesti ketään tuomitsematta.
Vierailija kirjoitti:
Ap on väärässä. "Ketjuihin tarkoituksellisen ilkeästi kirjoittaminen" ei ole kiusaamista. Sitä paitsi monet ovat niin herkkähipiäisiä, että tulkitsevat ilkeäksi kirjoitteluksi sen, jos toinen on yksinkertaisesti eri mieltä. Samoin jos osoitetaan toisen kirjoittajan virhe tai logiikan puute, se tulkitaan monesti kiusaamiseksi, vaikka saattaa oikeasti olla vain yritys pitää keskustelu asiassa.
Kuten moni on täällä jo tuonut esiin, kiusaamisella on aina tietty, yksilöity kohde, ja av:lla sellaista ei pääsääntöisesti ole. Jotkut tunnuksen luoneet voivat ehkä joutua kiusaamista muistuttavan toiminnan kohteeksi, mutta näilläkään se ei ole varsinaista kiusaamista, sillä heidän henkilöllisyyksiään emme siltikään tiedä. Netissä voi kuka tahansa esiintyä minä tahansa. Tuntuu että ap:n kaltaiset eivät ole oikein vielä sisäistäneet internetin ja varsinkaan anonyymien keskustelupalstojen olemusta.
Nettikeskustelu oli vain yksi osa sitä. Ja kyllä näissä keskustelussakin on kiusaajia sikäli, että vaikka ollaan anonyymejä, niin säännönmukaisesti todennäköisesti samat ihmiset kirjoittavat todella loukkaavia kommentteja, joista ei ole myöskään mitään hyötyä siihen keskusteluun. Ja ei, en tarkoita sitä että joku loukkaantuu kritiikistä.
Mutta toisaalta kiusaajien yleinen puolustus niin livenä kuin netistäkin on se, että kohde vaan loukkaantuu liian helposti tai ei kesyä arvostelua. Kerrostalomeluajat heittävät aina sen klassikon, että muuta ok-taloon jos et kestä ääniä. Vaikka siis itse tietoisesti kiusaavat muita
Ap
Kiusaamista on niin erilaista, ettei syitä voi niputtaa yhteen.
Osa nauttii ns. vastarannankiiskenä olemisesta eli vänkäävät esim. tässäkin ketjussa vastaan ja saavat siitä nautintoa. Heistä on mukava synnyttää epäsopua. He kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella,. vähän älykkäämpiä ja nokkelampia kuin muut, mutta syvällä sisimmässään tietävät olevansa ihan peruskauraa, mikä saa heidät epätoivoisesti etsimään pätemistä muita lyttäämällä.
Varsinaiset kiusaajat ottavat kuitenkin yksittäisen uhrin, kiusaavat juuri tiettyä ihmistä ja tietyllä tavalla. Toki kiusattuja voi olla useampia, mutta jokaista uhria kiusataan niin, että hänen heikkouksiaan käytetään hyväksi. Siinä on kyse toisen alistamisesta ja pitämisestä otteessaan, julmuudesta loppupeleissä. Nämä samaiset ihmiset ovat pienenä niitä, jotka repivät hämähäkeiltä jalat ja härnäävät eläimiä eli ihan aina ottavat uhriksi heikompia ja haavoittuvaisempia.
Ja sitten on nämä totuudentorvet, ne, joiden mielestä kukaan ei voi elää muuten kuin hänen määrittelemällään tavalla ja se sanotaan ääneen ja julkisesti ja hämmästellään suoraan, että eikö enää saa olla rehellinen. Vaikka nuo julmurit ovat sairaita, niin jotenkin kammottavia ovat myös nämä totuudentorvet, koska ihan järjellä ajateltuna heidän pitäisi tajuta, etteivät ihmiset ole samanlaisia, eivät arvosta samoja asioita eivätkä tee samoja valintoja. Luulen, että he ovat pahimpia ihan siksi, että vaikuttavat normaalimmilta arkielämässä ja piiloutuvat hyvin työyhteisöihin ja kaveriporukoihin. Hämähäkinrepijää kauhistellaan aina, mutta totuudentorvea voidaan jopa ihailla eikä häntä pysty tuomitsemaan kovin helposti (ei ainakaan uskalla, kun saattaa joutua itse uhriksi).