Olen alkanut kyseenalaistaa mennyttä avioeroa miten käsitellä?

Erosimme jo useampi vuosi sitten aloitteestani. Koin parisuhteessa voimakasta henkistä yksinäisyyttä ja tunsfin, ettei mies koskaan oikein nähnyt minua. Hän ei hakenut lähelleni, laittoi leikiksi ja vetäytyi luotani, saattoi sanoa minulle loukkaavasti tai ämmitellä loukkaantuessaan. En kokenut olevani nainen hänen kanssaan. Monella tapaa hän oli myös hyvä puoliso, osallistuva ja huolehtiva, lapsille lämmin jne. Koin siinä vaiheessa, että on pakko lähteä tai hajoan. Varmasti iso osa oli myös sen hetkistä omaa väsymystä ja neuvottomuutta monien vuosien pikkulapsi- ja koti ajan jälkeen. Missään nimessä en voi "syyttää" exää, hän teki minkä osasi.

Nyt kun lapset surevat eroa ja muistelevat että joskus oli kokonainen perhe niin olen alkanut kyseenalaistaa eroa. Koskaan en ole itkenyt miehen perään, ja mm perheneuvolassa (jossa hain tukea lapsille ja käsittelin tilannetta) totesivat että olen kuin eri ihminen eron jälkeen, jaloillani ja voimistunut positiivisesti. Silti minä nyt mietin, heitinkö hyvän miehen ja perhe-elämän yh-äidin taloudellisestikin niukempaa elämään jossa lapset kasvavat huonommalle asuinalueella jne. Tunnen surua ja syyllisyyttä siitä. Miten tätä käsitellä ja saada rauha tämän suhteen itselle? Ahdistavaa pohtia, mokasinko itse hyvän elämän. Lapset kasvaessa osaavat kyseenalaistaa näitä koko ajan enemmän eikä se helpota asiaa kannaltani.