Naiset, mistä tunnette, onko kyseessä kunnon parisuhdemies ja jäätävä pelimies?
Tällä hetkellä mietteet 50/60 siihen, että uusi tyyppi olisi pelimies. Pienistä asioista sen henkii. Naisen vaisto sanoo.
Osaa puhua aivan järjettömän kauniisti. Niin, että minä olen jotenkin erityinen ja ihana. Puhuu kuin olisimme jo suhteessa. Mutta jotenkin vaistoan, että kyseessä kuitenkin pelimies eikä parisuhdetta hakeva kunnon mies.
Onko tähän jotain testiä? 😅
Kommentit (126)
Kertoo omista kavereistaan ja perheestään sulle. Kertoo omista vaikeista asioistaan jos haluat niistä kuulla. Järjestää sulle aikaa ihan milloin vain. Vie leffaan ja syömään yms eli ei pelota tavata sua julkisesti. On kiinnostunut sun elämästä, perheestä ja kavereista. Haluaa esitellä sut ystävilleen ja haluaa tavata sun ystävät. Pitää oikeasti kaikki lupauksensa eli jos puhuu, että mennään kuukauden päästä patikoimaan/käymään jossakin kaupungissa tms niin sitten oikeasti menette tekemään sen. Kyllä sen vaan tietää kun on tosissaan. Ei tule mitään epäilyksiä. On ihan rehellinen ja suora kaikessa. Ei pidä sua minään prinsessana vaan tasavertaisena ihmisenä. Et ole seksiobjekti vaan kiinnostava keskustelukumppani miehelle. Nyt kun jälkeenpäin mietin niin mun ei tarvinnut nykyisen mieheni kanssa missään vaiheessa kyseenalaistaa hänen motiivejaan niin kuin joidenkin aikaisempien ihastusten ja säätöjen kanssa, joista sitten tuli vaan sydänsuruja kun mies ei ollutkaan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo omista kavereistaan ja perheestään sulle. Kertoo omista vaikeista asioistaan jos haluat niistä kuulla. Järjestää sulle aikaa ihan milloin vain. Vie leffaan ja syömään yms eli ei pelota tavata sua julkisesti. On kiinnostunut sun elämästä, perheestä ja kavereista. Haluaa esitellä sut ystävilleen ja haluaa tavata sun ystävät. Pitää oikeasti kaikki lupauksensa eli jos puhuu, että mennään kuukauden päästä patikoimaan/käymään jossakin kaupungissa tms niin sitten oikeasti menette tekemään sen. Kyllä sen vaan tietää kun on tosissaan. Ei tule mitään epäilyksiä. On ihan rehellinen ja suora kaikessa. Ei pidä sua minään prinsessana vaan tasavertaisena ihmisenä. Et ole seksiobjekti vaan kiinnostava keskustelukumppani miehelle. Nyt kun jälkeenpäin mietin niin mun ei tarvinnut nykyisen mieheni kanssa missään vaiheessa kyseenalaistaa hänen motiivejaan niin kuin joidenkin aikaisempien ihastusten ja säätöjen kanssa, joista sitten tuli vaan sydänsuruja kun mies ei ollutkaan tosissaan.
BINGO !
Tulihan se sieltä! 😊
Tässä kirjoituksessa oli montakin hyvää esimerkkiä, joskaan juuri mikään niistä ei ole pelimiestä ehdottomasti poissulkeva, paitsi yksi...
Eli todellakin, kaikkea muuta taitava pelimies pystyy teeskentelemään ja manipuloimaan, mutta tuo julkisella paikalla tapaaminen, tämä on melko pomminvarma indikaattori.
Julkinen paikka on täysin satunnainen ja kontrolloimaton toimintaympäristö, ja näin ollen myrkkyä pelimiehelle.
Pelimies luulee olevansa Jumalan lahja naisille.
On eronnut tai naimisissa olosuhteiden pakosta.
Pettänyt vaimoaan useasti.
Kehuu sinua maasta taivaisiin, vakuuttaa olevasi ainutlaatuinen. Kuherruskuukautta kestää jonkun kuukauden kunnes siirtyy seuraavaan.
Pelimies tarvii naisia pönkittää ekoaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut, että KAIKKI mitä on sanottu ennen seksiä, on ihan tuuleen puhuttua = eli mies sanoo mitä vaan ja kehuu ummet ja lammet saadakseen pesää. Eli pelimiehen tunnistaa ehkä vasta seksin jälkeisestä tilanteesta: viestiikö edelleen, miten, millaisia juttuja.
Ei noita aina ole helppo tunnistaa. Itsellä tuli Tinderissä tarjolle kivan oloinen tyyppi, viestit mukavia ja kun nähtiin, oli heti kemiaa. Jutteli kaikenlaista kivaa, vähän suunniteltiin jotain, ei mitään syvällistä vielä. Hänestä sai ehdottoman rehellisen kuvan. Tapailtiin noin kuukausi. Käytiin toistemme kodeissa, eli ei ollut varattu.
No, aamulla vielä viesteili pehmoisia, illalla poisti mätchin ja blokkasi whatsapissa. Ei mitään varoitusmerkkejä. Eli täysin player. Horjutti kyllä hetkeksi omaa luottoa ihmistuntemukseeni.
Ehkä näissä asioissa ei edes kannata luottaa liikaa ihmistuntemukseen. Ihastuminen kuitenkin sammuttaa ne puolet aivoista joilla tilannetta voisi tulkita ja pelimiehet tekee parhaansa että niin kävisi.
Musta tuntuu että helpoiten on nimenomaan höynäytettävissä ne jotka kokee olevansa hyviä ihmistuntijoita ja pitää kemiaa merkkinä siitä että toinen on luotettava. Sehän kertoo vaan siitä että toinen on joko kuuma (jolloin kemiaa on helposti joka suuntaan) tai että osaa luoda kemiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä edes tarkoittaa tapaamiset työajalla? Eikö sillä ole töitä tehtävänä? Mihin tuo tuosta voi edetä jos tuo on ainoa tapa tavata. 🤯 Pajunköysi maistuu pääsiäisen kunniaksi.
Hän on yrittäjä ja hänen työntekijänsä hoitavat kaikki operatiiviset työt. Hän on vapaa päivisin.
Ap
Mutta onko kuitenkin jotenkin olevinaan töissä päivisin, pyörii konttorilla tms? Tai siis miksi puhut että työpäivien aikana jos kummallakaan teistä ei ole töitä päivisin?
Kyllä hän töitä tekee, mutta ne eivät ole aikasidonnaisia. Tarkoitan, että näemme arkipäivinä päivällä, emme iltaisin tai viikonloppuisin.
Ap
Sitä ajoin takaa että jos hänellä olisi ensimmäinen nainen niin luulisiko hän että mies on töissä? Voiko siis antaa sinulle sen kuvan että työt on vapaasti valittavia ja jollekin muulle kuvan että on töissä yrityksessään päivällä?
No mutta samapa se, eihän tuollaiselle päivä”deittaillut” edes ole kategoriaa, työkaverit on ainoita joiden kanssa työpäivän aikana itse vietän aikaa enkä muulloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täältä saa hyviä vinkkejä miten esittää kunnon miestä, kiitos
T. Pelimies
Eikö ole vähän tylsää olla pelimies? Kun ystävät löytävät ihanan naisen vierelleen, seurustelevat, muuttavat yhteen ja perustavat perheen, mutta sinä se vaan poljet naisia silloin harvoin kun sellaisen onnistut saamaan. Tunteita ei ole mukana ollenkaan, on vain se reiän kaipuu ja muuten yksinäinen valju elämä.
Pelimiehet ovat reppanoita ja jotenkin heistä tulee sellainen "voi pientä..." fiilis. Pelimiehet ovat kuin pikkupoikia, joille on annettu nalle kainaloon, mutta nalle on kadonnut ja siitä vihaisena he ovat päättäneet kostaa kaikille nalleille ennen kuin nallet kostavat katoamalla.
Mielenkiintoinen keittiöpsykologia -analyysi pelimiehistä.
Ne pelimiehet joita minä tunnen ei kyllä vihaa naisia tai haudo kostoa naissukupuolelle. Enemmänkin he ovat miehiä jotka intohimoisesti rakastavat naisia ja heidän seuraansa. Ongelmana vain on että he tarvitsevat sitä seuraa monelta naiselta samaan aikaan 😃
Mä sanoisin kans että pelimiehet ei viha naisia. Olen mun sinkkuaikana myös tavannut miehiä kenellä varmasti suosiota on naisten piirissä, ihan kivoja on ollut ja saanut joskus ehkä minunki koukkuun. Yksi 35 vuotias mies, ei ollut lapsia hänellä ja joku lyhyt juttu selän takana, kenen kaa oli wfb juttuja ja hän oli vain semmoinen joka ei yksinkertaisesti halunnut suhdetta. Eihan ollu katkera eikä mitään. Nyt siitä on jo paljon aikaa, en tiedä mitä hän nyt tekee vai missä menee. On kaikenlaisia ihmisiä.
Kerrot, että on normi setämiehen näköinen. Miksi tahdot olla sellaisen kanssa ? En ikinä antaisi setämiehen näköiselle seksiä.
Täällä esitetään, että kunnon mies esittelee läheisensä ja kaverinsa. En myöskään sellaisen kanssa olisi.
Tahdon kaiken ajan vain ja yksinomaan itselleni, kun olen rakastunut. En halua olla parisuhteessa jonkun kyläluudan kanssa ja näyttelyesineenä sukulaisille.
Kun salis on saatu, siitä pitää nauttia.
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juuri. Jotenkin tunnen sen, että hänellä on muita naisia. Hän ei kiirehdi kanssani, vaan on herrasmies.
Ap
Näin 40+ elämänkokemuksella voin sanoa että tämä kuuluisa naisen vaisto ei ole todellakaan mitään puppua, vaan pelottavan usein varsin tarkka! 🙄
Olen (uskoakseni) itse ”väistänyt luodin” toistaiseksi, mutta missään nimessä en suhtaudu tähän välinpitämättömästi taikka ylimielisesti.
Osaatko kertoa mitään konkreettista tämän tuntemuksesi taustalta? Mikä sen mahtaa trigata? Ihan uteliaisuuttani kyselen 🙃
Niinpä! Jotenkin sen vain vaistoaa. Pienet jutut.
Haluaa nähdä työpäivän aikana, ei ikinä ehdota iltaa tai viikonloppua. Lasten takia, jotka ovat siis teinejä. Myös kuntosali on iltaisin, sielläkin voisi käydä päivällä.
Laittaa vain viestiä, ei ikinä soita. On myös kokoajan läsnä Whatsapissa.
Puhuu liian kauniisti. Saa minut ihastumaan. Puhuu juuri niin kuin parisuhteen haluava mies puhuisi. Vaikuttaa kunnon mieheltä.
Joku tässä nyt mättää. Muiden miesten kanssa tämä vaihe on menty ihastuessa, enkä ole edes miettinyt muita naisia. Nyt se vain pulpahtelee mieleen, että olen vain yksi muutamasta ja on vielä joku tärkeämpi kenen kanssa viettää parhaat ajat.
Ap
Jaa-a... No nyt en osaa muuta ohjetta enää antaa kuin että heittäydy rohkeasti suhteeseen! :-)
Jos ja kun olet jo noinkin ihastunut, paluutahan ei enää ole, se juna meni jo... ;-)
Et siis saa sielullesi rauhaa ennenkuin olet nuo kortit katsonut 😗
:)
Ap
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Kerrot, että on normi setämiehen näköinen. Miksi tahdot olla sellaisen kanssa ? En ikinä antaisi setämiehen näköiselle seksiä.
Täällä esitetään, että kunnon mies esittelee läheisensä ja kaverinsa. En myöskään sellaisen kanssa olisi.
Tahdon kaiken ajan vain ja yksinomaan itselleni, kun olen rakastunut. En halua olla parisuhteessa jonkun kyläluudan kanssa ja näyttelyesineenä sukulaisille.
Kun salis on saatu, siitä pitää nauttia.
Mulle ulkonäkö ei vain vaikuta niin paljon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pelimieskin osaa esittää parisuhdemiestä. Oma ennätys on joku puoli vuotta, nainen luuli ihan tosissaan, että olin parisuhteen perässä. Todellisuudessa hänellä oli jumalaisen kaunis kroppa, varsinkin takaa päin katsottuna jos tiedätte mitä tarkoitan, muuten sitten ei niin kiinnostava, ;D
AlffaMale28
Se nainen siis ilmeisesti olisi toivonut vakavampaa suhdetta? Miltä hänestä tuntui, kun kävi ilmi että olit vedättänyt häntä jo pidempään?
Okei, mies on kertonut haluavansa tavata vain arkisin päivällä. Oletetaan hetken aikaa, että mies on ollut rehellinen ja todellinen syy tähän on tuo hänen kertomansa kuntosalitreenaus illalla. Eikö olisi nyt hyvä kysyä itseltään, että jos suhde etenisi, olisinko siinä tapauksessa valmis jatkamaan aina vain tätä samaa päivätapailua? Luultavastihan mies haluaisi käydä jatkossakin iltaisin kuntosalilla. Ihan jokainen nainen ei todellakaan halua parisuhdetta, jossa mies ei voi koskaan tavata arki-iltaisin kuntosalilla käymisen takia.
Vika on usein siinä että se on huomaakin vasta myöhemmin.
Narsistille voi olla tärkeää, että on vaimo ja lapsia, se ikäänkuin kuuluu kulissiin. Silti voi olla todella inhottava vaimoa kohtaan. TV:ssä sarja Exit on sitä.
Eli riippuu kenen kulmasta katsoo.
Myös persaukiset jotka esittää varakasta on huonoja. Parempi sitten vain olla maanläheinen käytännöllinen, jos ei finanssipuoli toimi.
Kun on hyvä itsetunto, ei tarvi pröystäillä.
Oliko miehen toinen syy tapaamisten sopimiselle arkipäiviin teini-ikäiset lapset? Kai olette jo jutelleet siitä kuinka usein lapset ovat isänsä luona? Vuoroviikoin, joka toinen viikonloppu, vai miten? Entä olethan jo osoittanut kohteliaasti kiinnostusta hänen lapsia kohtaan ja kysellyt millaisia he ovat, esimerkiksi mitä harrastavat jne?
Vierailija kirjoitti:
Helppoa: olen aina harrastanut seksiä miehen kanssa vain ja kun itse sitä aidosti haluan täysin riippumatta siitä, olemmeko suhteessa tai toivoisinko välillemme kehittyvän parisuhteen.
Ei ehkä toimi kaikille. Ilmeisesti kaikille ihmisille ei tuota hetkeä tulisi koskaan, vaan joillakin se seksihalu on kiinteästi sidoksissa toiveeseen parisuhteesta. Mutta jos on sellainen joka tykkää seksistä ihan sellaisenaankin niin sitten voi toimia. Ei tarvitse ajatella, että "voi ei menin antamaan sille seksiä eikä se halunnutkaan suhdetta", vaan "voi ei se ei halunnutkaan suhdetta, mutta hauskaa oli ja sainpahan sentään seksiä".
Ehdota sinä hänelle kuntosalitreffejä illalla! :)
Vierailija kirjoitti:
Ei jää seksin jälkeen yöksi, pitää yhteyttä vain humalassa, ei välitä sinun tarpeitasi ja tunteitasi vaan vain omistaan. Puhuu rehvastellen ja toisaalta naisia syytellen menneistä suhteistaan ja seksielämästään, on työnarkomaani, seksi- tai päihderiippuvainen, käy harvasen viikonloppu baarissa jne.
Kyllähän tämä aika hyvä ohjenuora on. Valitettavasti nykypäivänä ei juurikaan eri syistä toimiva. Et tule saamaan vastausta ennen kuin kaikki rajoitteet poistettu. Sittenpähän näät lähteekö baariin/reissuun ja ylläpitää haaremia. Voi nimittäin tartuntasyistä pistää haaremin tauolle. Tästäkin on kokemusta.
Se miten puhuu existä tai naisista, huoritteleeko. Onko vähän liian vahva äitisuhde? Niitä Voit nyt ajan kuluksi testailla.
Pelimiesten puheet ja teot on ristiriidassa keskenään.
Jaa-a... No nyt en osaa muuta ohjetta enää antaa kuin että heittäydy rohkeasti suhteeseen! :-)
Jos ja kun olet jo noinkin ihastunut, paluutahan ei enää ole, se juna meni jo... ;-)
Et siis saa sielullesi rauhaa ennenkuin olet nuo kortit katsonut 😗