4-vuotiaan hysteeriset pelkotilat
Hei vaan kaikki!
4-vuotiaani saa silloin tällöin todella voimakkaita, hysteerisiä pelkokohtauksia, eilen esimerkiksi oli tosi raju " kohtaus" . Tyttö pelkää esim. ulkoa kuuluvaa musiikkia. Kotona soitettu ei pelota. Eilen illalla nukkumaan mennessä sitten naapurissa soitettiin musiikkia, ei edes kovalla, niin tyttö meni aivan hysteeriseksi, suorastaan tärisi, sanoi, että on kylmä ja sitten yht´äkkiä oksensi. Huolettaa vähän, että onko tuollainen enää normaalia.
Tällainen pelkoilu on vuoden sisällä lisääntynyt huomattavasti. Meille syntyi vuoden alussa vauva ja viime syksynä tyttö aloitti myös koulun(asumme ulkomailla, koulu alkaa 4-vuotiaana). Nämä muutokset on selvästi ollut tytölle vaikeita, kuten myös meille vanhemmille ja ollaankin oltu tosi väsyneitä ja stressissä, minkä tyttö on sitten huomannut. Eilisen jälkeen mietin tota tytön " kohtausta" ja ajattelin, että ehkä hän kokee olonsa turvattomaksi, kun saa nyt vähemmän hoivaa pikkusiskon synnyttyä ja kun meistäkin näkee, ettei jaksettaisi, niin ehkä tyttö arvelee, ettei me jaksetakaan pitää hänestä huolta. Eilen oli vielä isä poissa ja se luultavasti lisäsi pelkoa, kun tyttö tiesi, että joudun yksin laittaan molemmat nukkumaan. Tällaisia olen itse ajatellut. Onko muilla mitään ideoita tai vastaavia kokemuksia?
Muutenkin on tyttö tämän vuoden aikana ollut hankala. Syksyllä oli raivareita, ne on nyt onneksi melkein jäänyt, mutta tyttö on kauhean levoton, vauvankin kanssa tosi raju ja välillä saattaa tönästäkin vauvaa, selvästi tahallaan. Eli kyllä selvästi on jotain mustasukkaisuutta. Muutenkin tyttö on mielestäni tyytymättömämpi kuin ennen: Jotenkin ei niin iloinen ja onnellinen lapsi kuin ennen. Äitinä sattuu tosi paljon, kun huomaa tollasta lapsessaan. Huolettaa, että onko nyt kyseessä joku vakava juttu, masennus tai jotain vai onko vaan vauvasta johtuva ohimenevä vaihe. Kyllä lapsi sitten iloinenkin osaa olla, että ei hän nyt koko aikaa apaattinen ole. Kyllähän sen ymmärtää, että tämä kaikki lapselle on vaikeeta. Ollaan yritetty jutella lapsen kanssa, mutta mielestäni tyttö saa siitä vaan lisää vettä myllyynsä. Tuntee olonsa tooosi säälittäväksi, pelkää vielä enemmän, kuvittelee koko ajan kärsivänsä vääryyttä ja ajattelee olevansa tosi vaikea lapsi. Ei hyvä! Mitä siis tehdä? Enpä tiennyt, että vanhemmuus on näin vaikeaa, mutta kai tästä jotenkin selvitään.
Kommentit (3)
Hei,
luulen että noin 4v elämässä on muutenkin aika paljon pään sisäistä kehitystä ja kaikki " lisärasite" ajaa pääkopan helposti ylikierroksille.
Meillä on kesällä neljä täyttänyt tyttö ja yhdeksänkuinen vauva ja samansuuntaisia mietteitä kuin teilläkin. Isompi on aina ollut tulisielu ja voimakas tunteinen lapsi: on kiukuteltu iltaisin nukkumaanmenosta, päiväunista, syömisestä jne. Nyt kuitenkin viimeisen 4kk aikana myös yöllä. Hän herää mielestäni pissahätään ja alkaa itkeä, jonka jälkeen saa kamalan raivokohtauksen, kun huoneeseen mennään. saa raivokohtauksen myös vaikkei mentäisikään. Ei auta hyvät eikä järeämmät keinot. Neuvolasta lohduttivat, että on normaalia, mutta silti joka toinen yö nukutut muutaman tunnin yöunet sekä isosiskon huutoihin heräävä vauva ajavat välillä äidin pinnan aika tiukalle.
Välillä mietin, että tämä ei lopu ikinä ja sitten taas voi mennä muutama päivä tai viikko ihan ilman yöhuutoja...tiedä näistä. Aion kyllä taas puhella neuvolassa, kun vauvan kanssa käymme myös näistä ison siskon huolista.
Jaksamista siis ja lohdutusta siihen, että eiköhän tuo kuulu ikään. Meille sanoivat neuvolasta, että voi kestää kuukausiakin, joten odotellaan ja koitetaan maltilla pitää turvalliset rajat.
Tokihan kaikki voi olla vain reaktiota stressaavaan elämäntilanteeseen, mutta silti pitäisi varmistaa että lapsi saa apua. Varmaan kaikki tuonikäiset välillä pelkää mitä kummallisempia asioita ja on hankalia, mutta kuvaamaasi hysteerisyys ei minusta enää kuulosta ihan pelkälle ikään kuuluvaksi, joku asia tytärtäsi vaivaa. Hankala tietysti tuonikäisen kanssa on kun ei osaa vielä itse tunnistaa mistä paha olo johtuu saatikka että olisi sanoja siihen. Jos vaan suinkin voit niin järjestä mahdollisimman paljon kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa jolloin ihan vaan puuhailette yhdessä jotain mukavaa, ehkä hän siinä saa takaisin luottamusta että hänestä oikeasti jaksetaan pitää huolta, ja hänkin saa olla pieni ja tarvitseva. Etenkin jos tuntuu että keskustelut vaan lisää lapsen ahdistusta, niin toiminnan kautta tuleva läheisyys voisi olla lapselle helpompaa.
Ja jos sitten alkaa näyttää että se ei auta, tai pelot muuttuu sellaiseksi että alkaa haitata jo arkielämää, niin pyytäisin sinuna ulkopuolista arvioita, parempi turhaan kuin liian myöhään.
en tiedä onko tästä apua mutta meillä kaksivuotiaan raivarit vähenivät mielestäni huomattavasti kun jätimme pähkinät pois ruokavalioista. Luulisin että ne tekivät maha tai päänkipua pojalle mutta tämä ei osannut sitä meille ilmaista muuta kuin raivota huonoa oloa. Huomasimme että pahimmat rähinät ajoittuivat samalle tai seuraavalle päivälle kun oli pähkinöitä syöty.
Nyt 2,7 vuotiaamme saattaa toisinaan kiukkuilla kovin ja kun pojan komentaa potalle vaikka ei pissata ei kakata niin hetken kuluttua poika kakkaa (hieman kovalla) ja raivoaminen ja kiukkuilu loppuu siihen. Eli jos meillä raivotaan tavallista herkemmin mietin onko nälkä, jano, kuuma, kylmä, kakkattaako jne. Vaikka poika jo muuten puhuu paljon ei osaa kertoa välttämättä mikä aiheuttaa kurjan olon.
Mieleeni tulee että voisitko järjestää / palkata teille apua niin että selviäisitte nyt paremmin ? Eli pienempi vaikka välillä hoitoon jollekkin ja tavallista puuhailua isomman kanssa. Ja roppakaupalla syliä. Ja hurjan paljon juttelua jokapäivä siitä kuinka tärkeitä lapset ovat teille. Ja selitystä myös että kyllä isompi saa jatkossa äidin aikaa enemmän kun vauva vähän vielä kasvaa. Ja paljon kehuja kun arki sujuu.
Toivottavasti tilanne helpottaa pian toivoo MiTeSa