Anoppi haluaa muuttaa meille

Minun anoppini on täysillä työelämässä mukana oleva viisikymppinen, jolta ei tekeminen kesken lopu. Hän on fiksu nainen, jonka kanssa voi käydä järkeviä keskusteluja asiasta kuin asiasta. Tokihan hänelläkin on omat heikot kohtansa, kuten liika hössötys tietyistä asioista. Mutta siis minulla ei olisi mitään ongelmaa ottaa anoppia (tai omaa äitiäni) meille puoleksi vuodeksi asumaan jos apua tarvitsevat. Siltikin jos olisivat hankalia, komentelevia tai muuten vaikeita luonteita olisi näkökantani varmasti täysin erilainen.



- nelonen taisin olla

Ajatuskin kylmää. En ottaisi. Jo viikossakin olis kestämistä, saatikka puol vuotta...

Vaikka minulla ja anopillani on mukavat välit, en silti voisi olla kuin kotonani omassa kodissani, jos anoppi asuisi täällä. Appivanhemmat olivat juuri meillä neljä yön seutua. Heti kun lähtivät, nukuimme koko porukalla 2 ½ tuntia päiväunia. Johtui kai siitä, että on henkisesti raskaampaa olla ikäänkuin emäntänä jollekin ympäri vuorokauden. Ja vanhemmat ihmiset tunnetusti heräävät aamulla aiemmin, tai eivät tarvii niin paljon unta. Eikä sitten puhettakaan, että itse osaisin jatkaa unia, kun kuulen jonkun hääräävän keittiössä. Muuten kyllä annan anopin touhuta, jos haluaa. Nytkin teki ruokaa varmaan joka päivä, tiskasi ym..

Älä missään nimessä ota asumaan! Vaikka saisit lastenhoito- tai siivousapua, on parempi että anoppi vain käväisee kylässä.

Meillä anoppi asui n. 3 kk remontin takia, eikä ollut mitenkään mukavaa aikaa. Vauva oli pieni, itse hirmu väsynyt, huoneet täynnä anopin tavaroita, ja kodissa häärää joku kovaääninen ja asioihinsekaantuva mummeli. Muistan, että olin itse aika hiljainen sinä aikana, koska jos jostain alkoi puhumaan, siitä puhuttiin sitten kaksi tuntia putkeen. Mitään ei pystynyt tekemään tai minnekään menemään ellei ensin selittänyt sitä anopille.

Myös avioelämä kärsi aika pahasti, oltiin miehen kanssa aika vieraantuneita toisistamme.

mutta kyllä minä siltikin ottaisin. Meillä autetaan sukulaisia puolin ja toisin, eikä anoppi olisi tässä tapauksessa poikkeus.

Oikein mielelläni vieläpä.

Voisin pari viikkoa majoittaa, mutta ei yhtään sen enempää. Jos siis olisi pakottava tarve majapaikalle, muuten en tykkää "karjalaisesta tavasta" majoittaa sukulaisia nurkissa kaiken aikaa. Ihailen kyllä sellaisia kulttuureja, joissa sukupolvet asuvat yhdessä, mutta tuskin sekään kovin auvoisaa on.



Vaikka kuinka haluaa sukulaisia auttaa, niin en kyllä ketään ottaisi noin pitkäksi aikaa meille asumaan, varsinkin jos anopille on toinen asunto tiedossa. Siinä tulisi kuitenkin sellainen olo, että pitäisi olla ehtoisa emäntä ja pitää seuraa.



Meillä appivanhemmat olivat ekan lapsen syntymän jälkeen kylässä joka viikonloppu (pe-ma) n. 5kk ajan ja kyllä oli hermoja raastavaa aikaa. Anoppi tuli kylästelemään sillä varjolla, että hän auttaa lapsen hoitamisessa ja kodinhoidossa, mutta kyllä se vaan minä olin joka ruokaa ja kahveja laittelin koko sakille, kun anoppi ystävällisesti kutsui meille paikkakunnalla asuvia sukulaisia ja omia (meille vieraita) tuttaviaan. Anoppini on malli "tiedän kaikesta kaiken" ja "koko ajan pitää puhua/tehdä jotain". Itse taas pidän vähän rauhallisemmasta menosta ja en jaksa puhua 24/7. Neuvoja otan mielelläni vastaan, mutta liika on siinäkin liikaa.



Kai minä olen siinä mielessä tavissuomalainen, että haluan oman kotini olevan vain meidän perheen asuinpaikka, vieraita toki voi käydä, mutta liian pitkäksi aikaa en ketään ala majoittaa.

En millään haluaisi anoppia meille asumaan. Mutta miten kieltäytyisin, jos tosi olisi kyseessä? Jaa-a... Ei käy kateeksi. Muuta äitisi luo :)

en osais yhtään olla kotonani. ja sillähän oli jo kämppä valmiina

Viikon, pari voisin korkeintaan antaa anopin meillä majailla. Mutta että puoli vuotta, ehei! Jos olisi htätätilanne, että todella asunnottomaksi taivasalle jäämässä, niin sitten voisin auttaa, mutta kun anopille kerta on asunto osoitettu niin en kyllä meille ottaisi.

En osaisi olla luontevasti kotonani ja varmasti "pilaisi" vauva-ajan. Tosin minun anoppini on eläkkeellä ja henkisesti aika huonossa kunnossa. Parempi niin että yhden ihmisen puoli vuotta on kärsimystä (anopin epämieluisessa asunnossa) kuin kokonaisen perheen.

Viikon, pari voisin korkeintaan antaa anopin meillä majailla. Mutta että puoli vuotta, ehei! Jos olisi htätätilanne, että todella asunnottomaksi taivasalle jäämässä, niin sitten voisin auttaa, mutta kun anopille kerta on asunto osoitettu niin en kyllä meille ottaisi.

Mulla on anopin kanssa asialliset välit enkä haluaisi niitä rikkoa tuollaisella asumisjärjestelyllä. Jos tontillamme olisi erillisrakennus niin ehkä siihen sitten (en nyt mitään tönöä tarkoita :-) ). Appiukko on meillä asunut useamman kuukauden arkiviikolla, mutta hän onkin luonteeltaan ihan erilainen kuin anoppi (ei puutu meidän asioihin, ei esitä vihjailevia kysymyksiä jne.).

Siis mitä mitä?!? Meillekö se on sitten tulossa???? Ja kuka sitä sitten hoitaa? Voin hyvin kuvitella, millasta se tulee sitten olemaan. Jos oikein seniiliksi menee, niin eihän sitä voi jättää yksin edes hetkeksikään. Mies tietty alkais viihtyyn töissä aina vaan pidempään ja minä saisin täällä anoppia hoitaa ja orjailla. AAAARGGHHH! En edes tunne kunnolla koko ihmistä. Miksi ihmeessä menee tollasia lupaillen kysymättä multa mitään? Saa kyllä mun puolesta muuttaa sitten äitinsä kanssa kahdestaan jonnekin.



Meillä majaili sukulaisperhe vajaan vuoden verran, kun rakensivat taloaan ja tiedän kyllä, millasta se on pitää omassa huushollissaan vieraita asumassa, vaikka kaikki menikin ihan kohtuu hyvin ja ollaan vieläkin hyvissä väleissä, niin silti. Ei sitä voinut olla kuin kotonaan ja tympi siivota vieraan miehen partakarvoja lavuaarista.

Ja uskon ja toivon että mies olisi samaa mieltä kanssani, jos elämä sellaisen karmean tilanteen eteen heittäisi. Ei onnistuis, ei mitenkään.

Siis mitä mitä?!? Meillekö se on sitten tulossa???? Ja kuka sitä sitten hoitaa? Voin hyvin kuvitella, millasta se tulee sitten olemaan. Jos oikein seniiliksi menee, niin eihän sitä voi jättää yksin edes hetkeksikään. Mies tietty alkais viihtyyn töissä aina vaan pidempään ja minä saisin täällä anoppia hoitaa ja orjailla. AAAARGGHHH! En edes tunne kunnolla koko ihmistä. Miksi ihmeessä menee tollasia lupaillen kysymättä multa mitään? Saa kyllä mun puolesta muuttaa sitten äitinsä kanssa kahdestaan jonnekin.

Olen paljon pohtinut tuollaista tilannetta, että ottaisinko miehen äidin meille kun tulee vanhaksi. Tosin mies ei äitiään meille ottaisi, joten meillä aika teoreettinen kysymys :-) Mutta ottaisinko oman äitini meille? Olen nimittäin ainoa lapsi, eli minähän heistä sitten huolehdin kun eivät siihen itse pysty.

Toisaalta haluaisin olla hyvä ja avarasydämminen ihminen ja toivottaa vanhuksen meille, toisaalta ajatus kauhistaa. Onneksi vanhemmat on hyvässä kunnossa ettei vielä tarvitse miettiä tuota tosissaan. Ainakin asunto pitäisi olla isompi ja minulle pitäisi taata omaa aikaa tietty määrä viikosta.

Mutta ap:n kaltaiseen tilanteeseen en ryhtyisi, koska anopille on asunto muualta tiedossa. En ryhtyisi oman äitini kohdallakaan, se taas rasittaisi miestäni liikaa.

Oman anopin ottaisin väliaikaisesti, jopa vuodeksi. On niin fiksu ihminen ja kokemusta on yhteiselosta nökillä ja mielläkin, kun on ollut lapsia hoitamassa useamminkin viikon pätkiä. onhan siitä harmiakin, mutta aivan mahtavaa, kun koti on siisti ja ruoka pöydässä :D Taitaa olla ainoa ihminen, joka meillä esim. pesee uunia tai käyttää mattoja ulkona...



Mutta jos kuvailet jo nyt anoppiasi kometelevaksi ja touhukkaksi, karvat nousee pystyyn. Ehkä (ja iso EHKÄ) jos teillä on hyvin tilaa ja anopille oma huone kauempana teidän makkarista... Ja jos mies saa anopin ymmärtämään, että koti on teidän ja hän ei voi alkaa säätämään omia lakejaan ja toteuttamaan kaikkia omi tapojaan taloudenhoidossa. Ja vain jos miehesi ymmärtää varautuneisuutesi ja voit luottaa, että hän on puolellasi, jos jotain valtataistelua tulee.

nökillä ja mielläkin

siis mökillä ja meilläkin...

Vaikka rakastan anoppiani pieninä palasina