onko sinua kiusattu lapsettomuudesta?
Kommentit (21)
Sillä tavalla että jotkut perustettuaan perheen eivät pidä enää yhteyttä.
On. Entinen tuttava pitää lapsettomia yhteiskunnan pohjasakkana, pelkureina, jotka eivät oikein edes ansaitse elää. Kertoo tämän usein ja monisanaisessa esim somessaan, haukkuu myös kommentoijat lyttyyn. Jollain tapaa toki mielenterveysongelmainen tapaus.
On työpaikalla. Yksi vanhempi nainen haukkui minua mahoksi lehmäksi. Vaikka en välttämättä ole mikään maho, olen yksin asuva sinkku ja siksi minulla ei ole lapsia. Toisessa työpaikassa puolestaan perheelliset naiset kävivät yhdessä lounaalla eivätkä pyytäneet koskaan mukaan. He myös puhuivat pelkkiä lapsijuttuja eivätkä jutelleet minulle mitään. Jos minulla oli vaikka loma, eivät koskaan kysyneet miten lomani meni vaan jauhoivat vaan lapsistaan.
Ei varsinaisesti kiusattu, mutta jätetään ulkopuolelle ja ilmeisesti minua pidetään jotenkin "ei aikuisena". Olen siis 40+ nainen, joka ei koskaan löytänyt sopivaa puolisoa, jotta olisi voinut edes harkita perheen perustamista. Tuntuu, että olen pudonnut kokonaan porukasta eikä kukaan kavereista kaipaa seuraani. Jopa ns. paras ystäväni pitkän ajan takaa pitää nykyään mielummin näiden muiden perheellisten kanssa yhteyttä. Niin kuin se ei olisi rittänyt, että jäin ilman perhettä, mutta nyt olen menettänyt ystävät ja kaveritkin.
Jotkut äidit pitää itseään ylempiarvoisina😅lapsettomiin verrattuna, onhan heillä tärkeä tehtävä,ei kaikki toki. Minua se ei haittaa,eikä vois vähempää kiinnostaa. Kaikki naiset on mielestäni yhtä arvokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Sillä tavalla että jotkut perustettuaan perheen eivät pidä enää yhteyttä.
Sama. Nyt hauska kun sain esikoisen niin nämä hylänneet yrittää kynsiä itsensä takaisin elämääni. Lähinnä ajatuksena että nyt me mammat lähdetään vähän tuulettumaan. Ei suurestakaan rahasta, itselle ei tulisi mieleenkään että alkaisin katkomaan välejä lapsettomiin ystäviini.
Eräs mies väitti, että suhtaudun lapsiin negatiivisesti aivan mitättömän lyhyen "tuntemisen" jälkeen...
Kyseessä väärinkäsitys, jonka yritin korjata.
Tiedä sitten, menikö perille koska hän väitti muutakin perätöntä.
Näki maailman vain niiden omien ajatustensa läpi, turha keskustella...
Onko tuollainen normaalia? En ole kiinnittänyt mitään huomiota.
Naimattomuudesta kyllä ja nämä kaikki ovat tähän mennessä olleet toisia naisia.
Heitä tuntuu kovasti häiritsevän minun "tilanteeni".
Kaikki kolme puolituttuja ihmisiä...
Naiset saattavat kysellä vihjailevasti raskausuutisia tai perheen lisäyksen perään. Inhottava tapa. Vastaan aina ettemme voi saada lapsia. Emme niin, kumpikin steriloitu. Sitä en erittele. Uteliaat kiehukoon liemissään.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuollainen normaalia? En ole kiinnittänyt mitään huomiota.
Sinulle ei ole huomauteltu vai mitä tarkoitat?

Tuo on niin inhottavaa! Ja kyllä; Vaikka ennen oliskin ollut ok, ei ole enää.
Ja tuskin noin henk.koht. päivittely on koskaan tuntunut kenestäkään kovin mukavalta.
Kyllä ne, jotka haluaa ja aikoo hankkia tekee sen yleensä tiettäväksi.
Eikä siinä mitään, mutta pitäisi ymmärtää niitäkin ketkä eivät halua asioistaan puhua ihan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuollainen normaalia? En ole kiinnittänyt mitään huomiota.
Sinulle ei ole huomauteltu vai mitä tarkoitat?
Niin, ei ole huomauteltu lapsettomuudesta, enkä ollut tullut edes ajatelleeksi että joku ottaisi asiakseen kiusata siitä muita.
Vierailija kirjoitti:
On työpaikalla. Yksi vanhempi nainen haukkui minua mahoksi lehmäksi. Vaikka en välttämättä ole mikään maho, olen yksin asuva sinkku ja siksi minulla ei ole lapsia. Toisessa työpaikassa puolestaan perheelliset naiset kävivät yhdessä lounaalla eivätkä pyytäneet koskaan mukaan. He myös puhuivat pelkkiä lapsijuttuja eivätkä jutelleet minulle mitään. Jos minulla oli vaikka loma, eivät koskaan kysyneet miten lomani meni vaan jauhoivat vaan lapsistaan.
Malliesimerkki syrjinnästä ja rasismista, sakä 100% k u s i p ä i s y y d e s t ä, näiltä korkeakoulutetuilta "ryhmäytyjiltä"
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti kiusattu, mutta jätetään ulkopuolelle ja ilmeisesti minua pidetään jotenkin "ei aikuisena". Olen siis 40+ nainen, joka ei koskaan löytänyt sopivaa puolisoa, jotta olisi voinut edes harkita perheen perustamista. Tuntuu, että olen pudonnut kokonaan porukasta eikä kukaan kavereista kaipaa seuraani. Jopa ns. paras ystäväni pitkän ajan takaa pitää nykyään mielummin näiden muiden perheellisten kanssa yhteyttä. Niin kuin se ei olisi rittänyt, että jäin ilman perhettä, mutta nyt olen menettänyt ystävät ja kaveritkin.
Ihmiset on kyllä perseestä
En ole kohdannut tällaista kiusaamista onneksi.
Vierailija kirjoitti:
En ole kohdannut tällaista kiusaamista onneksi.
Jatkan vielä, että minun mielestä ennemminkin lasten äidit saavat kaikenlaista paskaa niskaansa. Jos vaikka lapsi huutaa bussissa, niin huokaillaan ja pyöritellään silmiä ja jälkikäteen raivotaan facebookin puskaradioon, miten kädettömät mammat eivät saa kersojaan kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Naimattomuudesta kyllä ja nämä kaikki ovat tähän mennessä olleet toisia naisia.
Heitä tuntuu kovasti häiritsevän minun "tilanteeni".
Kaikki kolme puolituttuja ihmisiä...
Jotkut naiset ovat niin rakentaneet identiteettinsä miehen ja perheellisyyden ympärille, että heitä alitajuisesti vaivaa ja ärsyttääkin naimaton ja lapseton kanssasisar. Ilmeisesti se on liian kova pala hyväksyä, että nainen voi olla kokonainen omana itsenään ja sinut tilanteensa kanssa. Hyväitsetuntoiset ja tervepäiset naiset eivät koe tarvetta vihjailla, arvostella tai kiusata ketään tämän perhe- tai parisuhdetilanteesta. Ylipäätään jokaisen naisen pitäisi oppia arvostamaan itseään ennen kaikkea ihmisenä, ei parisuhteen ja ulkonäön - jota myös pidetään naiseuden "mittarina" - kautta. Näin nämä jonninjoutavat piikittelyt ja sörkkimiset loppuisivat, kun omanarvontunto olisi jokaisella jo valmiiksi vankka.
Ovat mustamaalanneet minut homoksi ja hörhöksi.