Aspergernaiset, kertokaa itsestänne

Mulla ei ole muuta annettavaa kun tämä video.

Kun aikuinen nainen saa vasta aikuisena autismidiagnoosin ja vasta nyt ymmärtää miksi käyttäytyi lapsena oudosti.

*Millaisia olette?*

Olen tosi tarkka kaikista rutiineista, asiat pitää tehdä tietyllä tavalla tai muuten on menen pois tolaltani. Näihin kuluu paljon aikaa ja olen usein myöhässä joka paikasta. Esim. Suihkussa on käytävä joka päivä ja yhtään suihkurutiiniin liittyvää asiaa ei voi jättää välistä (ihohoitotuotteet, hiusten muotoilu, hampaiden lankaus jne.) Äkilliset muutokset on tosi pahoja, esim. jos sovittu tapaaminen perutaan viime hetkellä, siitä "toipumiseen" menee koko loppupäivä. Nämä piirteet auttoivat psykologia pääsemään diagnoosin jäljille, itse kuvittelin kärsiväni OCD:sta. Diagnoosin jälkeen kaikki palat alkoi loksahdella paikoilleen, ihan lapsuudesta saakka. Ja se oli helpotus.

Olis vielä paljon kirjotettavaa, mutta sulkemisaika lähestyy..

Ap tässä. Kuten jo aiemmin kerroin, epäilen itse kuuluvani autismin kirjolle, mutta en tiedä onko epäily turha, en tiedä mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö mitään. En ainakaan tunne kuuluvani mihinkään, olen aina "se outo tyyppi". Aina jos kerron rehellisesti mielipiteeni, joudun ongelmiin ymmärtämättä oikein miksi. En saa työpaikkaa, enkä osaa muodostaa ihmissuhteita.

Varmaan muitakin on, jotka ovat samassa tilanteessa tai saavat jotain irti näistä vastauksista. Tai sitten ei, en tiedä. Jos epäilyttää vastata, jättäkää vastaamatta. Tai jos joku vaikka osaa vinkata muuta paikkaa, jossa voi keskustella aiheesta?

Olen siis se poistetun keskustelun "sovinisti". Ei minua sellaiseksi ole vielä aiemmin kutsuttukaan, mutta ei se mitään, en loukkaannu pienistä.

Onko kenelläkään adhd diagnoosia? Minulla on ja uskon että adhd ja asperger peittävät mulla toisiansa.

Olen tuo ensimmäinen vastaaja.

Olen sinänsä tyypillinen naisaspergertapaus, että olen hyvin epätyypillinen. Minulla ei esimerkiksi ole rutiinipakkoa - toki haluan asioiden sujuvan tietyllä tavalla, mutta pystyn mukautumaan muutoksiin. Koska tiedän, että vain muutos on pysyvää, niin esimerkiksi töissä pyrin osallistumaan kaikkiin muutosprosesseihin aktiivisena toimijana. Näin saan parhaiten tietoa tulevista muutoksista. Tärkein syy on se, että voin vaikuttaa tapahtuviin asioihin. Minulle on tärkeää se että hallitsen tilannetta.

Olen jopa ehkä päinvastoin liian impulssiherkkä, mutta en ole antanut senkään kauheasti vaikuttaa.

Työstän asioita hyvin analyyttisesti. Tunnen vahvoja tunteita, mutta ilmaisen niitä vaatimattomasti. En lamaannu vaikeissa tilanteissa (ja niitä elämässäni on riittänyt, eivätkä ne liity aspergeriin, esimerkiksi läheisten kuolemia ja vakavia sairauksia). Ja tosiaan, olen hyvin itseriittoinen, en tarvitse muiden apua, enkä halua muiden apua. Minun asiani ovat minun asioitani. Jopa niin pitkälle että työkaverini eivät tiedä, että olen ollut naimisissa pian 25v.

Niin, minua sanotaan pelottavaksi. Osasyy siihen on se, että osaan asiani, työssäni olen se joka sanoo viimeisen sanan. Minä TIEDÄN mistä puhun, olipa se vapaa-aikana tai työssä. Sukuvikana on hieman vihainen perusilme (ei mikään resting bitch face vaan vihainen), se ei ole siis mitenkään as-piirre. Ulospäin minusta ei huomaa mitään erityistä.

En pelkää tuoda esiin kantaani ja osaan pitää tiukasti puoliani. Nämä kaikki yhdessä tekevät minusta pelottavan. Oletan, että jos olisin samanlainen mies, minua ei koettaisi näin uhkaavana, miesten oletetaan pitävän puoliaan, naisten oletetaan antavan periksi.

Sain diagnoosin siis vasta aikuisena, mutta se oli lähinnä muodollisuus. Huomasin jo lapsena olevani erilainen, mutta lähinnä ajattelin sen johtuvan siitä, että muut olivat tyhmempiä. Teini-ikää lähestyessä totesin että ei se siitä johdu, pääni vain prosessoi asioita eti tavalla. Minulla on ollut aivan tajutonta onnea olla kouluissa ja kaveripiireissä, joissa minua ei ole kyseenalaistettu, olen saanut olla minä. Jo ennen nettiaikaa törmäsin artikkeleihin autismista ja aspergerista, ja vaikka silloin totesin, että en todellakaan ole mikään tyypillinen as, niin ominaisuuksissani on paljon as-viitteitä. Myöhemmin nettiaikana oli aika helppoa varmistaa asia, etenkin kun alkoi tulla tutkimuksia naisaspergereista.

Koska aiemmin minulla ei ollut virallista diagnoosia, en ole nytkään ottanut asiaa esiin työssä. Ainoa paikka, missä as-diagnoodia olen käyttänyt, on ollut as-lapseni koulunkäyntiin liittyvät keskustelut. Kun erityisopettaja kirkkain silmin sanoo, että kaikki aspergerit päätyvät laitokseen, eivät selviä jokapäiväisestä elämästä, niin olen vähemmän kauniisti ilmoittanut, että hän ei asiaa tunne, ja tämä asperger tässä on täysin täysivaltainen yhteiskunnan jäsen vaativassa työssä(hän olisi halunnut siirtää lapseni vakavasti kehitysvammaisten lasten oppilaitokseen, kun lapseni todistuksen keskiarvo oli lähellä 9, ja ainoat todelliset ongelmat olivat ryhmäliikunta ja syöminen - mutta jos lapsi ei rakasta jääkiekkoa, niin silloin on pakko olla päässä pahasti vikaa, sanoi rehtori... joka jäi ennenaikaiselle eläkkeelle). Kaksi nuorinta ovat menossa nyt tutkimuksiin, heilläkään oireet eivät ole sellaisia, että heillä olisi varsinaisesti toimintakyvyssä ongelmia, jumittumista kylläkin (+muita viitteitä, mutta ne eivät vaikuta selviämiseen jokapäiväisestä elämästä tai työelämästä)

Minulla noi rutiiniasiat menee niin, että voin joskus kokeilla vaikkapa jotain uutta ruokaa, kunhan se on minun itseni tietoinen päätös ja suunniteltu juttu. Ulkopuolelta tulevia yllätyksiä en siedä, tai jos suunnitelmiin tulee viime hetken muutoksia.

Syöminen ja ryhmäliikunta olivat minullekin koulussa pahinta. En osannut lukea peliä, enkä ymmärtänyt sääntöjä. Muuten tykkäsin koulussa olemisesta, pärjäsin hyvin, kaikki oli selkeää, kun sama kaava toistui koko ajan.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Palstan hullu neuropsykologiko se siellä urkkii ihmisten asioita?

Kerro itse omista sairauksistasi!!

Voi kunpa olisinkin neuropsykologi, mutta ihan niin pitkälle en valitettavasti ole elämässäni päässyt. Hullun kriteeritkään eivät vielä täyty.

Kerroinkin jo jotain omista as-piirteistäni. Itse en tosin aspergeria sairautena osaa ajatella, heillä vaan on eri tavalla toimivat aivot, ei vialliset, ei huonommat, ei paremmat. Eri käyttöjärjestelmä vaan.

-Ap

Adhd-tapaus täällä, moi! Moni assin piirre sopii myös minuun, ainakin tuo perinpohjaisuus ja asioihin jumittaminen tiedonhankinnassa. Joku Wikipedia tai TV-Tropes on ihan pahin asia silloin kuin pitäisi olla nukkumassa jo kaksi tuntia sitten. En aina osaa lukea sosiaalisia vihjeitä ja paasaan iloisesti omista mielenkiinnonkohteistani enkä tajua vaihtaa jo levyä vaikka kuuntelijat ovat jo kyllästyneet.

Olen kyllä hyvin spontaani ja hypin iloisesti puheessani asiasta toiseen. Rutiineista en saa pidettyä kiinni oikein millään, aamiaisellakin arvon iloisesti randomilla jääkaapista jotain (olen ymmärtänyt että yleensä ihmisillä aamiainen on aterioista se, joka halutaan mahdollisimman samanlaisena päivästä toiseen).

Koulussa minulla oli välillä vaikeuksia auktoriteettien kanssa: en voinut sietää sääntöjä, joiden tarkoitusta en ymmärtänyt, enkä sitä että opettaja oletti saavansa kunnioitusta pelkän auktoriteettiasemansa vuoksi, jossei hänen käytöksensä ja puheensa sitä mielestäni oikeuttanut. Arvosanat olivat hyviä oikeastaan kaikessa, vaikken koskaan oikein oppinut tekemään läksyjä.

Opiskelen tällä hetkellä, mutten missään nimessä halua kotiini työpöytää ja tuolia, koska koen sellaisen paikan vastenmieliseksi lapsuusmuistojen vuoksi: mieluummin vaeltelen pädin/läppärin kanssa sohvan, sängyn ja ruokapöydän välillä. En tykkää istua pitkään paikallani, jos minulla on vaikeuksia keskittyä tekemiseeni.

Persoonallisuudeltani olen hyvin rationaalinen ja tämä on aiheuttanut ulkopuolisuuden tunteita ihmissuhteissa. Olen todellakaan ole "tyypillinen nainen", en jaksa vatvoa samoja asioita uudestaan ja uudestaan, varsinkaan jos kyse on faktoista, enkä tykkää keskustella paljoakaan tunneasioista. Parisuhteessakaan en todellakaan ole mikään lepertelevä päänsilittelijä ja miehen jutuille punasteleva kikattelija. Ihastumiseni tulevat aina älykkäiden keskustelujen kautta, en todellakaan voisi ihastua johonkuhun pelkkien kuvien (tai ulkonäön) perusteella ja joillakin deittimiehillä on ollut vaikeuksia suhtautua tähän.