"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Hyvä, että ovat sokissa ja kärsivät. Itse tällaisena "ei perinteisenä" mieshenkilönä olen aina saanut lokaa niskaan artikkelin kaltaisilta miehiltä. Mulle tämä nykyaika on just passeli, kun miehenä on ihan ok ja hyväksyttävää laittaa ruokaa ja pitää koti siistinä. Ei tarvitse olla myöskään kiinnostunut autoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
Vielä liikuttavampaa on miesten ylpeys siitä, että he ovat aloittaneet sodat eli järjettömän tappamisen, sekä vielä sotineet ne.
Hiton suomalaiset miehet ku ampu Mainilan laukaukset ja alotti talvisodan.
Neuvostoliitonko johtajat ja sotilaat eivät olleet miehiä? Tämä on minulle täysin uutta tietoa. Entä jatkosota? Neuvostoliittoko sen aloitti?
Naishallitsijat ovat aloittaneet enemmän sotia kuin miehet.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Tasa-arvoinen parisuhde on vähän kuin kommunismi. Se on ideana hyvä, mutta ei toimi käytännössä. Miehellä ei ole hyvä olla tasa-arvoisessa parisuhteessa. Sen takia eroja on niin paljon. Tasa-arvoinen parisuhde on naisten keksintö. Jossain vaiheessa mies kyllästyy liialliseen tasa-arvoon ja lähtee suhteesta tai toimii niin, että ero tulee. Mies haluaa olla perheen pää tai sitten tapailusuhteessa ilman sitoomuksia.
Joutavaa lätinää. Miehet on tehneet ja tekee edelleen toistensa elämästä helvettiä. Ja välillä muidenkin.
Miesten turha syyttäminen on kyllä tyhmää, porukkahenki on hyvä asia. Kunhan porukka toimii oikein.
Vapaamatkustuksen aika on mennyt ohi jo muutamia kymmeniä vuosia sitten, ihan joka asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Tasa-arvoinen parisuhde on vähän kuin kommunismi. Se on ideana hyvä, mutta ei toimi käytännössä. Miehellä ei ole hyvä olla tasa-arvoisessa parisuhteessa. Sen takia eroja on niin paljon. Tasa-arvoinen parisuhde on naisten keksintö. Jossain vaiheessa mies kyllästyy liialliseen tasa-arvoon ja lähtee suhteesta tai toimii niin, että ero tulee. Mies haluaa olla perheen pää tai sitten tapailusuhteessa ilman sitoomuksia.
Tuntemani miehet viihtyvät ihan hyvin tasa-arvoisessa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut."
Mielenkiintoinen historian tulkinta. Minäkun luulin että joutui toimimaan tiukasti valtaapitävien normien mukaisesti ja raatamaan hengissä pysyäkseen. Töihin ei "saanut" lähteä, vaan piti lähteä
Nimenomaan. Yksin siellä pellolla raataa, katsoa että koneet toimii, kantaa jyvä- ja lannoitesäkit, istua tärisevässä hytissä tunnista toiseen, ellei sitten ollut tarpeeksi isoa poikaa auttamaan. Mitään "kavereita" ei ollut. Jos viereisellä pellolla oli joku samaan aikaan sen kanssa saattoi pari hyvän päivän sanaa vaihtaa.
Yksin munkin maanviljelijä-isäni kaiket päivät töitään teki. Mistä tää tyyppi repii näitä yksinkertaistuksiaan.
Tuo kirjoitus kertoo oikein hyvin sen että naiset kehittyy sukupolvesta toiseen, mutta miesten kehitys on junnannut paikoillaan ihan liian kauan ja nyt painostuksella vaaditaan miehiäkin aikuistumaan ja ottamaan vastuuta eikä vain elelemään äidin hoivissa kehdosta hautaan. Kyllähän siinä naama voi aluksi venähtää kun tajuaa että nyt joutuukin tekemään oikeasti töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
:D :D
Paitsi että tutkijat ovat juuri niitä jotka huomasivat, että osa suurina sotapäällikkömiehinä pidetyistä vainajista onkin naisia. Tällaist eivät entisajan sovinistiukkelit olleet tulleet edes ajatelleeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
Vielä liikuttavampaa on miesten ylpeys siitä, että he ovat aloittaneet sodat eli järjettömän tappamisen, sekä vielä sotineet ne.
Hiton suomalaiset miehet ku ampu Mainilan laukaukset ja alotti talvisodan.
Neuvostoliitonko johtajat ja sotilaat eivät olleet miehiä? Tämä on minulle täysin uutta tietoa. Entä jatkosota? Neuvostoliittoko sen aloitti?
Naishallitsijat ovat aloittaneet enemmän sotia kuin miehet.
ohis
Perehdyin kerran tällaisen väitteen taustoihin. Kävi ilmi että naishallitsijan tultua valtaan maa oli täysin hunnigolla edellisen kuninkaan keskittyessä vain hedonistisiin nautintoihin. Naishallitsija laskeutui norsunluutornistaan lähemmäs kansaa, perusti maahan poliisilaitoksen ja laittoi rehottavan rikollisuuden kuriin. Muutmien vuosien päästä maa oli siinä kunnossa, että se PYSTYI käymään sotia. Ja koska sotiminen oli siihen aikaan käytännössä maan tapa, sotimistahan siitä seurasi. Joten kyllä, kyseinen naishallitsija aloitti enemmän sotia kuin edeltäjänsä, koska maa ei ollut täysin hunnigolla.
Mä oon kyllä tosi onnellinen että elän nyt naisena enkä 50 v sitten, oon 24 v. Mummoni on sanonut että naisilla on nykyään niin paljon valtaa että ei enää erota miehistä itse :D Hänen nuoruudessa ei nainen lähtenyt opiskelemaan ja töihin samalla tavalla kun nyt ja kuulemma esim väkivaltaisesta parisuhteesta ei lähdetty koska ero oli häpeä. Tuntuu että maailma menee tässä hitaasti eteenpäin, mutta kun vertaa noinkin lyhyen ajan taaksepäin niin aika hyvin ollaan loppupeleissä edistytty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
Vielä liikuttavampaa on miesten ylpeys siitä, että he ovat aloittaneet sodat eli järjettömän tappamisen, sekä vielä sotineet ne.
Hiton suomalaiset miehet ku ampu Mainilan laukaukset ja alotti talvisodan.
Neuvostoliitonko johtajat ja sotilaat eivät olleet miehiä? Tämä on minulle täysin uutta tietoa. Entä jatkosota? Neuvostoliittoko sen aloitti?
Naishallitsijat ovat aloittaneet enemmän sotia kuin miehet.
ohis
Ottakaa tästä, alapeukuttajat!
https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-4454964/Female-rulers-2…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun miehillä on nyt pikkasen vaikeaa. Naisilla oli vaikeaa tuhansia vuosia...
Ihan syyttäkö? Näyttääkö siltä, että naiset voi nykypäivänä hyvin..pää sekaisin mielialalääkkeillä yms. paskalla. Naisella oli parempi olla 50-luvulla. Tämä on mielipiteeni..ensimmäinen kommentointi minulta aloituksen jälkeen
mies53v
Juu sinähän sen tiedät, not... No toinen jalka jo haudassa muutenkin joten mielipiteesi ei kiinnosta. Et saa enää nuorta naista ja ikäisesi tietää jo mitä 💩 on tarjolla tuon ikäisellä joten ei tule yllätyksenä.
Miksi tällä palstalla naiset hyökkäävät AINA henkilöön? Kukaan ei ole myöskään kysynyt sinulta, että saako kyseinen mies53v naista, miksi te heitätte näitä teidän omituisia juttuja jatkuvasti. Ettekö te naiset itse saa miestä ja pitää projisoida?
Selvästi sinua myös kiinnosti mielipide kun piti mennä kommentoimaan, ja vieläpä ihan henkilöä kommentoida.
Miksi joku random mies53v väittää naisilla olleen paremmin 50-luvulla? Kun todellisuudessa näin ei ole ollut.
Mistä sinä tiedät? Äläkä vaan nyt sano, että "no äitini sanoi, että hänellä, hänen siskollaan, ja kaverilla oli huonompi olla 50-luvulla, joten random mies53veen mielipide täytyy olla fiktiota!!!"
Mistäs sinä tiedät entisaikojen naisten onnellisuuden? En usko, että ihmiset ovat onnellisia, kun heidän on pakko tehdä kuten muutkin eikä ole edes mahdollisuutta toimia omien halujen ja kykyjen mukaan. Vielä 60-luvulla Suomessa naisilla oli tilanne, että avioitumisen jälkeen tai viimeistään raskaaksi tullessaan nainen sai valita irtisanoutuuko itse vai irtisanooko työnantaja hänet. Osa naisista jäi avioitumatta, kun ei halunnut luopua työstään. Näiden naisten haastatteluja on ollut lehdissä ja telkkarissa.
Kyllä minun isoäitini palasi 1960-luvulla töihin 5 viikkoa synnytyksen jälkeen, kuten tuolloin tapana oli. Naimisiin oli mennyt 2 vuotta aiemmin, eikä rouvautumisesta tai lapsensaannista kummastakaan potkuja jaeltu.
50-luvulla oli töissä käyvälle naiselle äitiyslomaa kuukausi ennen ja kuukausi jälkeen synnytyksen. Kyllä omakin äitini palasi kipinkapin töihin perheen taloustilanteen takia, ja imetys jäi.
Nuoret feministit ei tunnu tietävän historiasta juurikaan, vaahtoavat omien kuvitelmiensa varassa, jotka ovat virheellisiä, epähistoriallisia. Edellinen feministipolvi oli kyllä lukeneempi ja sivistyneempi. t. nainen 64 v

Kaikilla ei asiat olleet noin. Minä olen kyllä aika onnellinen että sai pitää äitiysloman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen kirjaoppinut, täysin hakoteillä.
Syy on siinä että yhteiskuntamme kaikkine satoine sääntöineen ja tukiverkkoineen on
liian holhoava. Ei mitään missä voisi yrittää itse ja onnistua, vaan tätijoukko tulee ja yhteiskunta maksaa.
Teemu Selänne vastasi kerran kysymykseen miksi NHL pystin voittaminen on tehty niin vaikeaksi.
"Siksi että se on sen kaiken vaivan näön arvoinen."
Ne jotka ymmärtävät vastauksen, ymmärtävät myös miksi mies kärsii, miksi mies makaa sohvalla olut kädessä, miksi mies on apaattinen.
Ts kaikki se tukiverkkosto (jonka naiset ovat saaneet aikaan tähän maahan) tähtää siihen että on tarpeeksi rahaa, ja se ei ole se pointti.
Elämä, kun se on oikeaa elämää, haisee hieltä ja kyyneleiltä, epäonnistumiselta ja onnistumiselta ja naurulta.
Nyt se oikea elämä on taputeltu pois ja jäljelle jää kitinä siitä ja tästä.
Nyt kun suomalainen mies ei voita NHL:ää tai valloita Etelänapaa, elämä on täysin tyhjää ja jäljelle jää kaljanjuonti perseenhajuisella sohvalla.
Naisten toiveet ja unelmat ovat niin erinlaisia. Päivän kohokohta on syödä mustikkapiirakka kahvilan ulkoterassilla juuri lakatuin kynsin Irish coffee siinä caputzinon viieressä, vekaran istuessa kärryissä tutti suussa, ja kaikki kelan tuin.
Ei ilmekkään värähdä kun tuet on tuhlattu 3 ensimmäisen päivän jälkeen ja sitten omat vanhemmat saa auttaa ja vahtia pienokaisia.
Miehillä se on vähän eri juttu. Pahoittelen jos se asia ei aukea.
Useinko näet äitejä vaunujen kanssa terassilla alkoholijuoma edessään?
Jossain harhamaassa äidit ei hoida vauvojaan ha ilmeisesti isästä ei ole tietoakaan, kun ei edes mainita lapsen mahdollisena hoitajana.
Joo ei nykyään enää tehdä lapsia. Miehet ei enää rakenna perheelleen taloa ja naiset ei hoida lapsia, mutta silti kumpikin on tyytymätön? Tinderissä swaippaillaan vasemmalle ja oikealle ja motkotetaan kun sitä minulle kuuluvaa unelmien kumppania ei löydy.
Naiset pilkkaa täällä miesten kommentteja, mutta eivät ymmärrä koko kuvaa.
Samasta syystä naiset ovat turvonneita ja masentuneita,
kun eivät saa/osaa olla naisia enää. Ja kuten edellä sanottiin miehet eivät saa/osaa olla miehiä, vaan nyky trendi, kaikki tekee kaikkea liottaa miehisyyden ja naisellisuuden pois.
Jää harmaata massaa joka on aivan pihalla identiteetistään.
Kuka korjaa pahaa oloonsa juomalla kuka syömällä.
Koittakaa ymmärtää että se syy löytyy oman pään sisältä.
Asenne. Ottakaa elämenne haltuunne ja näyttäkää keskisormea niille jotka teitä paheksuvat.
ANtakaa heidän olla humalassa tai sikamaisen lihavia.
He ovat teille kateellisia mitä olette oivaltaneet ja löytäneet.
Masentuneita ja turvonneita? Suurempi osa miehistä on ylipainoisia ja syrjäytyneitä Suomessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
Vielä liikuttavampaa on miesten ylpeys siitä, että he ovat aloittaneet sodat eli järjettömän tappamisen, sekä vielä sotineet ne.
Hiton suomalaiset miehet ku ampu Mainilan laukaukset ja alotti talvisodan.
Neuvostoliitonko johtajat ja sotilaat eivät olleet miehiä? Tämä on minulle täysin uutta tietoa. Entä jatkosota? Neuvostoliittoko sen aloitti?
Naishallitsijat ovat aloittaneet enemmän sotia kuin miehet.
ohis
Ottakaa tästä, alapeukuttajat!
https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-4454964/Female-rulers-2…
Verenhimoiset ja ahneet hallitsijanaiset, jotka ei välittäneet alamaistensa kärsimyksistä.

Mitkä maat tällähetkellä sotii ja onko johtajat mitä sukupuolta? -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun miehillä on nyt pikkasen vaikeaa. Naisilla oli vaikeaa tuhansia vuosia...
Ihan syyttäkö? Näyttääkö siltä, että naiset voi nykypäivänä hyvin..pää sekaisin mielialalääkkeillä yms. paskalla. Naisella oli parempi olla 50-luvulla. Tämä on mielipiteeni..ensimmäinen kommentointi minulta aloituksen jälkeen
mies53v
Juu sinähän sen tiedät, not... No toinen jalka jo haudassa muutenkin joten mielipiteesi ei kiinnosta. Et saa enää nuorta naista ja ikäisesi tietää jo mitä 💩 on tarjolla tuon ikäisellä joten ei tule yllätyksenä.
Miksi tällä palstalla naiset hyökkäävät AINA henkilöön? Kukaan ei ole myöskään kysynyt sinulta, että saako kyseinen mies53v naista, miksi te heitätte näitä teidän omituisia juttuja jatkuvasti. Ettekö te naiset itse saa miestä ja pitää projisoida?
Selvästi sinua myös kiinnosti mielipide kun piti mennä kommentoimaan, ja vieläpä ihan henkilöä kommentoida.
Miksi joku random mies53v väittää naisilla olleen paremmin 50-luvulla? Kun todellisuudessa näin ei ole ollut.
Mistä sinä tiedät? Äläkä vaan nyt sano, että "no äitini sanoi, että hänellä, hänen siskollaan, ja kaverilla oli huonompi olla 50-luvulla, joten random mies53veen mielipide täytyy olla fiktiota!!!"
Mistäs sinä tiedät entisaikojen naisten onnellisuuden? En usko, että ihmiset ovat onnellisia, kun heidän on pakko tehdä kuten muutkin eikä ole edes mahdollisuutta toimia omien halujen ja kykyjen mukaan. Vielä 60-luvulla Suomessa naisilla oli tilanne, että avioitumisen jälkeen tai viimeistään raskaaksi tullessaan nainen sai valita irtisanoutuuko itse vai irtisanooko työnantaja hänet. Osa naisista jäi avioitumatta, kun ei halunnut luopua työstään. Näiden naisten haastatteluja on ollut lehdissä ja telkkarissa.
Kyllä minun isoäitini palasi 1960-luvulla töihin 5 viikkoa synnytyksen jälkeen, kuten tuolloin tapana oli. Naimisiin oli mennyt 2 vuotta aiemmin, eikä rouvautumisesta tai lapsensaannista kummastakaan potkuja jaeltu.
50-luvulla oli töissä käyvälle naiselle äitiyslomaa kuukausi ennen ja kuukausi jälkeen synnytyksen. Kyllä omakin äitini palasi kipinkapin töihin perheen taloustilanteen takia, ja imetys jäi.
Nuoret feministit ei tunnu tietävän historiasta juurikaan, vaahtoavat omien kuvitelmiensa varassa, jotka ovat virheellisiä, epähistoriallisia. Edellinen feministipolvi oli kyllä lukeneempi ja sivistyneempi. t. nainen 64 v
Kyllä täällä kuvitelmat jostain menneisyyden kotirouvakulttuurista on vain miehillä, miksi sekoitat nuoret feministinaiset ja sovinistimiehet keskenään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun miehillä on nyt pikkasen vaikeaa. Naisilla oli vaikeaa tuhansia vuosia...
Ihan syyttäkö? Näyttääkö siltä, että naiset voi nykypäivänä hyvin..pää sekaisin mielialalääkkeillä yms. paskalla. Naisella oli parempi olla 50-luvulla. Tämä on mielipiteeni..ensimmäinen kommentointi minulta aloituksen jälkeen
mies53v
Juu sinähän sen tiedät, not... No toinen jalka jo haudassa muutenkin joten mielipiteesi ei kiinnosta. Et saa enää nuorta naista ja ikäisesi tietää jo mitä 💩 on tarjolla tuon ikäisellä joten ei tule yllätyksenä.
Miksi tällä palstalla naiset hyökkäävät AINA henkilöön? Kukaan ei ole myöskään kysynyt sinulta, että saako kyseinen mies53v naista, miksi te heitätte näitä teidän omituisia juttuja jatkuvasti. Ettekö te naiset itse saa miestä ja pitää projisoida?
Selvästi sinua myös kiinnosti mielipide kun piti mennä kommentoimaan, ja vieläpä ihan henkilöä kommentoida.
Miksi joku random mies53v väittää naisilla olleen paremmin 50-luvulla? Kun todellisuudessa näin ei ole ollut.
Mistä sinä tiedät? Äläkä vaan nyt sano, että "no äitini sanoi, että hänellä, hänen siskollaan, ja kaverilla oli huonompi olla 50-luvulla, joten random mies53veen mielipide täytyy olla fiktiota!!!"
Mistäs sinä tiedät entisaikojen naisten onnellisuuden? En usko, että ihmiset ovat onnellisia, kun heidän on pakko tehdä kuten muutkin eikä ole edes mahdollisuutta toimia omien halujen ja kykyjen mukaan. Vielä 60-luvulla Suomessa naisilla oli tilanne, että avioitumisen jälkeen tai viimeistään raskaaksi tullessaan nainen sai valita irtisanoutuuko itse vai irtisanooko työnantaja hänet. Osa naisista jäi avioitumatta, kun ei halunnut luopua työstään. Näiden naisten haastatteluja on ollut lehdissä ja telkkarissa.
Kyllä minun isoäitini palasi 1960-luvulla töihin 5 viikkoa synnytyksen jälkeen, kuten tuolloin tapana oli. Naimisiin oli mennyt 2 vuotta aiemmin, eikä rouvautumisesta tai lapsensaannista kummastakaan potkuja jaeltu.
Kaikilla ei asiat olleet noin. Minä olen kyllä aika onnellinen että sai pitää äitiysloman.
Sait pitää 60-luvulla tuon 5 viikon äitiysloman?