"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Aika populistista, yksinkertaistettua paskapuhetta Dunderfeltiltä. Mitä haasteita tuo muka aiheuttaa miehelle, joka on edes auttavasti "normaali"? M
Määritelläänkö tässä samassa sitä oikeaa naiseutta, vai repeääkö uniikkien naisyksilöiden raivo?
Toksiset muotit sopii vain miehille?
Jos puhutaan ihan tavallisista suomalaisista jotka raativat pellosta ja karjasta elantonsa niin se asetelma on kyllä ollut suurimmalla osalla suomalaisista naisista ja miehistä täsmälleen samanlainen. Ei ehditty ajatella kuka tekee mitä ja kuinka paljon. Kaikkien oli tehtävä helevetisti töitä niin naisten kuin miestenkin. En oikein ymmärrä mistä tuo "mies loisi muka naisten kustannuksella vuosituhansia" asenne tulee? Ikään kuin mies olisi velka aikaisempien sukupolvien tekemät vääryydet nykynaiselle. Hitsit mitä skeidaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin maailma on muuttunut ja miesten pitäisi muuttua sen mukana tai muuten jää ilman naista ja parisuhdetta. Tämä on evoluutiota ja seuraavalla sukupolvella on jo helpompaa sopeutumisessa.
Ihmisen evoluutiossa ei tapahdu mitään olennaista vielä muutamassa vuosituhannessa.
Vierailija kirjoitti:
AAHHHAHHHHAAAHHAAA!!!! Heikompi astia on vihdoin tajunnut miten heikko on ollut kaikki nämä vuosimiljardit.
Ota kiinni. Anna mennä.
Ei ihme ettei mies53v kehdannut allekirjoittaa tätä kommenttia, en minäkään kehtaisi.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun miehillä on nyt pikkasen vaikeaa. Naisilla oli vaikeaa tuhansia vuosia...
Miten niin? Sitäpaitsi Bob Marley sanoi totuuden jo aikaa sitten laulussaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten minun elämässäni ei ole ollut yhtään tuollaista "perinteistä" miestä.
Jokainen isoisästä, isään ja appeen, ex mies, pojat ja vävy ovat olleet tai ovat kai sitten uuden ajan miehiä.
Tämä.
Mulla sama kokemus,miehistä 70-luvulta alkaen. Eli aviomies, sitten oma poika ja nyt tuleva vävy. Kaikki ns. uuden ajan miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä miehet ei osallistu kotitöihin kun ne tekee niin pitkää päivää että tulevat vasta illalla töistä kotiin, kun muut menevät unille.
Aamulla aikaisin pois ja illalla kotiin nukkumaan. Se on miehen työ.
Suomessa on työaikalainsäädäntö, joka estää jatkuvat ylityöt. Meillä molemmilla on klo 8-16 työpäivä, hyvin ehtii kotihommia.
Höpö höpö. Meillä yrittäjillä ei ole mitään työaikalainsäädäntöhöpöhöpöjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Mistä ihmee saavutetuista eduista? Jos mies haluaa edelleen hoitaa perheessä ne perinteiset miesten hommat ja haluaa että nainen hoitaisi ne perinteiset naisten hommat, niin ei kyse ole mistään saavutetuista eduista luopumisesta miehen osalta. Nainen vaan ei halua enää hoitaa omia hommiaan ja rooliaan vaan haluaa kammeta sitä miehelle. Hyvin harvoin asia olisi toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Niin maailma on muuttunut ja miesten pitäisi muuttua sen mukana tai muuten jää ilman naista ja parisuhdetta. Tämä on evoluutiota ja seuraavalla sukupolvella on jo helpompaa sopeutumisessa.
Miksi pitäisi muuttua? Syntyvyys laskee jatkuvasti kaikilla muilla paitsi tyyliin lestadiolaisilla ja tietyillä maa hanmuuttajilla. Nämä lestadiolaiset ja tietyt maa hanmuuttajat eivät ole mitään nykyaikaisia. Kyllä se evoluutio suosii niitä ketkä lisääntyvät.
Ei mennyt ihan nappiin nuo juttusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Mistä ihmee saavutetuista eduista? Jos mies haluaa edelleen hoitaa perheessä ne perinteiset miesten hommat ja haluaa että nainen hoitaisi ne perinteiset naisten hommat, niin ei kyse ole mistään saavutetuista eduista luopumisesta miehen osalta. Nainen vaan ei halua enää hoitaa omia hommiaan ja rooliaan vaan haluaa kammeta sitä miehelle. Hyvin harvoin asia olisi toisinpäin.
Kun niitä miesten hommia ei ole edes joka päivälle. Jos perheessä on lapsia niin joka päivä pitää heistä huolehtia ja tehdä ainakin ruokaa. Pääasiassa miehet tekee ihan tavallista työpäivää, kuten naisetkin, joten on ihan turha tuoda tähän mitään marginaalin esimerkkejä.
Ehkäpä naiset kerkiäisi tekemään enemmän valittamisen sijaan, jos kännykkä ei olisi kasvanut käteen kiinni. Nyt aika menee somessa ja hommat jää hoitamatta. Varmaan myös tuon masennuksen ja muiden ongelmien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Mistä ihmee saavutetuista eduista? Jos mies haluaa edelleen hoitaa perheessä ne perinteiset miesten hommat ja haluaa että nainen hoitaisi ne perinteiset naisten hommat, niin ei kyse ole mistään saavutetuista eduista luopumisesta miehen osalta. Nainen vaan ei halua enää hoitaa omia hommiaan ja rooliaan vaan haluaa kammeta sitä miehelle. Hyvin harvoin asia olisi toisinpäin.
Suomessa ei oikein pysty saamaan riittävää elintasoa yhden tulonsaajan mallilla. Lisäksi silloin pitäisi tuoda tilipussi kotiin ja vaimo sitten käyttää rahat perheen hyväksi. Moni mies pihistelee rahaa jopa niissä malleissa, jossa nainen maksaa puolet talouden kuluista.
Vierailija kirjoitti:
Tuo jäbä on kyllä ihan täysi pelle.
Psykologia ei ole ainakaan tiedettä. Arvailla voi kuka tahansa.
Jos mies jää yksin hän kuolee pian, ei osaa tehdä ruokaa, siivota, pestä pyykkiä yms normaaleja arkielämän töitä, seurauksena alkoholismi, masennus hidas kuihtuminen, miiestä ei tarvita mihinkään.
Yks Anna kirjoitti:
Jos mies jää yksin hän kuolee pian, ei osaa tehdä ruokaa, siivota, pestä pyykkiä yms normaaleja arkielämän töitä, seurauksena alkoholismi, masennus hidas kuihtuminen, miiestä ei tarvita mihinkään.
Kyllä miehet osaavat tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä koneessa, mutta kodin siivous on tervanjuontia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Mistä ihmee saavutetuista eduista? Jos mies haluaa edelleen hoitaa perheessä ne perinteiset miesten hommat ja haluaa että nainen hoitaisi ne perinteiset naisten hommat, niin ei kyse ole mistään saavutetuista eduista luopumisesta miehen osalta. Nainen vaan ei halua enää hoitaa omia hommiaan ja rooliaan vaan haluaa kammeta sitä miehelle. Hyvin harvoin asia olisi toisinpäin.
Suomessa ei oikein pysty saamaan riittävää elintasoa yhden tulonsaajan mallilla. Lisäksi silloin pitäisi tuoda tilipussi kotiin ja vaimo sitten käyttää rahat perheen hyväksi. Moni mies pihistelee rahaa jopa niissä malleissa, jossa nainen maksaa puolet talouden kuluista.
Naiset törsäävät rahansa hömppään. Sitten pitää ottaa kulutusluottoja ja lopulta joutuu ulosottoon.
Mistä se feminismin keskellä kasvanut nuori mies ottaa sen metsältä kotiin tulleen, puhumattoman isännän roolin, kun koko ikänsä kerrottu miten kotityöt pitää jakaa 50/50?
Ajatella!! Nainen on kaiken tämän ajan ollut näin paljon kehittyneempi kuin mies, joka ei edes herran vuonna 2021 pysty vielä muuhun kuin ihan saman mitä teki 6000 vuotta sittenkin. Taitaa tosiaan olla niin että nainen on ihmisen kehittyneempi muoto, ja mies jotain neandertaalin ja nykyihmisen välillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tällä palstalla SAA kertoa totuuksia! Vain ideologiat sallitaan.
Heti ensimmäinen viesti 100% idiotismia.
Parempi mennä omia teitä ja harrastaa kevyitä tapailusuhteita, jos niitäkään.
MGTOW.