Lue keskustelun säännöt.
Muita liian kilttejä, jotka häpeävät ominaisuuttaan? Ihmissuhteet vievät energiaa ja on helpompaa olla yksin.
29.03.2021 |
Tämä ei ole mikään sääliketju saatika pisteiden keräämisestä vailla tehty. Asiallista keskustelua toki toivoisin.
Tahdon kirjoittaa ja itsereflektoida tilanteita, päästä jyvälle mitä kohti tässä pitäisi mennä. Ristiriitaisuutta on taustalla, niin myös defenssejä ja turhaa uhriutumista näin jälkeenpäin miettiessäni elämääni jo varhaisteiniydestä lähtien.
Olen ollut noloutumiseen asti kiltti lapsena. En koskaan kehdannut sanoa ei ja olin aivan liian vaatimaton. Pyytelin anteeksi asioista hyvin pitkään (tästä piikiteltiin nuorena kun anoin anteeksiantoa useaan kertaan jos vahingossa jotain tein esim. rikoin astian) ja koin, että minun tulee elää muiden odotusten mukaisesti. Join jopa pilaantunutta maitoa kahvin seassa kun en kehdannut heittää sitä pois etten pahoita kenenkään mieltä. Tässä tällainen random esimerkki mitä muistan niiltä ajoilta kun aloin pikkuhiljaa kasvamaan lapsuudesta pois.
Näitä oli useita.
Menin myös mukaan aivan järjettömiin touhuihin. Hain hyväksyntää miehiltä, pelkäsin jos joku suuttuu ja siksi annoin itseäni kohdella huonosti, hyvin huonosti. Nykyään menisin suoraan poliisin puheille tai vähintäänkin kertoisin asioista, joita tapahtui esimerkiksi niiden miesten keskuudessa. Edelleen häpeä nousee pintaan siitä etten ymmärtänyt kuinka idioottina minua pidettiin. En sallisi moisia asioita koskaan.
Ystäväni olivat vääränlaisia ja jouduin myös väkivaltaisiin suhteisiin.. Ei ollut puolustuskykyä, ennemminkin halusin aina sopia ja hillitä tilanteita olemalla tarpeeksi kiltti ja mukautuvainen. Olin aidosti vilpitön mutta nykyään miettiessäni näitä niin olin myös todella tyhmä.
Kun työelämään pääsin niin jälleen kerran kiltteys teki tepposet ja uuvuin pahasti. Töitä sain helvetinmoisen määrän kun minuun luotettiin, vastuutehtäviä, pitkiä päiviä ja lisäksi palkkaa ei maksettu lain mukaisesti.
Ei lisiä ja minimipalkka vaikka tein hyvin paljon pitääkseni työpaikkani. Tunsin syyllisyyttä jos jotain jäi tekemättä ajan puutteen vuoksi ja jäin ylitöihin joita en merkannut, etten saa potkuja.
Ai että.. hieman naurattaa.
No lopulta sieltä alkoi tulemaan itsenäisempää ja puolustelevaa käytöstä. Vihaa ja oikeudenmukaisuutta. Sain tahtoni periksi muuttuessani radikaalisti sekä siinä sivussa moni ihminen jäi elämästä pois.
Nykyään olen monin tavoin ylpeä itsestäni mutta kun edes menen menneeseen aikaan ja näen ne ihmiset, jotka käyttivät hyväkseen (koska annoin) niin tulee todella huono olo. Tavallaan minun ei tule syyttää ketään, en itse vain tajunnut mitä tapahtuu ja syytin itseäni kaikesta turhasta.
Minulla on rajaton ja lasinen lapsuus eikä vanhemmilla ollut osaamista pitää minusta huolta ainakaan esimerkiksi sosiaalisella ja henkisellä tasolla. Piti itse kokea kaikki virheet ulosotosta, ihmissuhteista, työstä ja riippuvuuksista lähtien. Luulen, että lähtökohdillani on jokseenkin vaikutusta omaan käytökseeni.
Huomaan kuitenkin edelleen, että saatan helposti joissakin tilanteissa nöyrtyä liikaa enkä ole aina aivan varma tilanteen vilpittömyydestä. Välitän toki ihmisistä, ymmärrän heitä pitkälle ja tahdon olla avuksi jos suinkin pystyn mutta edelleen menen liian nöyräksi joskus.
Hieman jännitääkin, että olen nyt valinnut uudeksi alakseni työn, jossa ollaan ihmisten kanssa läheisesti tekemisissä ja pidetään huolta. Toivottavasti pystyn herkkyydestäni huolimatta olemaan hyvin työroolissani kiinni ja tekemään sen minkä pitääkin ottamatta liikaa itseeni tai etten alkaisi liikoja huolehtimaan.
Tästä voisi vaikka kuinka paljon puhua. Vaivaa kovasti vielä nuo tapahtuneet jos viitsii vähänkään syvemmältä kaivaa.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen menossa terapiaan. Tällä hetkellä etsin terpauttia ja b-lausunto hankittu.
Ap
Onneksi olen vielä alle 30-vuotias ja on tuo terapia alkamassa. Toivoa on mutta joskus tulee ajateltua, että elämä meni jo aika kieroon tuossa vaiheessa varhaisteininä kun aloin oireilemaan aika pahasti kai lapsuuttani. Eikä niitä rajoja asetettu vaan sain lähinnä syyttelyä osakseni myös vanhempani kanssa asuessani. Nykyään ymmärrän jo paljon syy-seuraustilanteita ja pystyn rakastamaan itseäni. Tuo vain mitä oli niin on ollut kamalaa ja kiitollinen olen, että nykyään olen paljon normaalimpi ja osasin kasvaa silti itseäni puolustavaksi aikuiseksi vaikka edelleen pitää muistutella omien arvojen mukaan elämistä.
Ap
Enemmän kuulostat kyllä olleesi nuorena j ännätyttö kuin kiltti...
Hienosti pärjätty kuitenniin ! , rankkaa kokemustaustaa eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitä olet joutunut ihmisiltä ja maailmalta kohtaamaan. Tunteiden näyttäminen on ok, ylikiltillä usein on vaikeuksia näyttää kaikkia tunteita, vihan tunne on myös ok ja sinun ei tarvitse olla aina kivasti, kuuntele jatkossa enemmän itseäsi ja kun sinusta tuntuu väärältä jne niin sanot. Herkkyys ja kiltteys ovat myös voimavaroja ja hienouksia, joita kaikilla ei ole, vaikka niistä on välillä myös taakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla työpaikoilla vaaditaan sairaalloista kiltteyttä ja estoisuutta. Esim kun mä en voinu jäädä yöllä ilmaseks ylitöihin koska mun vika juna lähti ennen keskiyötä, niin mä sain potkut. :'DDDDDDD
Olisiko pitänytkin ollla liian kiltti? :D Ehkä, mut ei tollanen ihan nappaa.
Sä tarvitsisit jonkun (oikeasti) kiltin miehen, jonka syliin olisi turvallista ja mukavaa kääriytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä tarvitsisit jonkun (oikeasti) kiltin miehen, jonka syliin olisi turvallista ja mukavaa kääriytyä.
Ehkä joskus mutta vielä en ole sellaiseen suhteeseen valmis. Kuulostaa tämäkin varmasti typerältä mutta en vielä välttämättä kestä jos lähelläni on sellainen mies joka minuun todella rakastuu, kiintyy ja kietoutuu. Alan ahdistumaan koska pelkään, etten riittäisi kuitenkaan. En siis ole vielä tarpeeksi kypsä pystyäkseni tasa-arvoiseen ihmissuhteeseen. En kuitenkaan kohtele ketään huonosti ja on ihanaa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka todella välittävät ja haluavat kuulla mitä mielipiteitä minulla tässä maailmassa on. Se on erityistä ja olen paljon tavannut upeita ihmisiä kun lähdin työelämään, sain erilaisia suhteita ja paljon uusia ihmisiä elämääni.
Kiitän niin paljon tuota aikaa kun sain kokea olevani osa yhteisöä vaikka alkuun minua kyllä pidettiinkin pilkkanaan mutta en ihmettele, kehityin kuitenkin jopa itselleni yllättävällä tavalla kun pääsin pois kotikaupungistani ja aloittaessani uuden elämän itsenäistyessäni.
Siinä sitten kävi kaikenlaista ja lähdin jälleen pois uuteen alkuun kun olin liian uupunut. Työstä tuli minulle uusi identiteetti joka ei sitten ollutkaan kestävä sellainen. Onneksi edelleen olen useimpien kanssa lämpimissä väleissä siitä elämänvaiheesta.
Olen tässä etsinyt ja tutkinut pitkään mihin kuuluisin. Olen todennut, että minun on oltava nyt yksin siihen asti, että saan kaikista syvimmät haavani puhdistettua. Sitten pystyn tasa-arvoiseen suhteeseen uskoakseni.
Ap
Terapiaa myös suosittelen. Vaikuttaa siltä, että elät traumamaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienosti pärjätty kuitenniin ! , rankkaa kokemustaustaa eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitä olet joutunut ihmisiltä ja maailmalta kohtaamaan. Tunteiden näyttäminen on ok, ylikiltillä usein on vaikeuksia näyttää kaikkia tunteita, vihan tunne on myös ok ja sinun ei tarvitse olla aina kivasti, kuuntele jatkossa enemmän itseäsi ja kun sinusta tuntuu väärältä jne niin sanot. Herkkyys ja kiltteys ovat myös voimavaroja ja hienouksia, joita kaikilla ei ole, vaikka niistä on välillä myös taakkaa.
Kiitos sinullekin!
Nykyään koko ajan enemmän pystyn asettamaan menneisyyteni vahvuudeksi. Olen todella vahva ihminen omalla tavallani ja pystyn lukemaan toisia jostain syystä herkästi. Kaikki äänensävyt, mikroilmeet ja muut ovat herkästi kohtaamisissa mukana. Tätä en käytä hyväkseni vaan aistin ja pidän tämän itselläni mutta hyvin paljon monet ihmiset kertovat minulle, että kanssani on helppoa keskustella ja tunnun turvalliselta. Tiedän sen koska tahdon todella ymmärtää ja toivon, että joku voi tulla kuulluksi kanssani.
En kuitenkaan mene liian lähelle, olen asteen aina etäisenä ja saa mnulle puhua mutta yritän olla kuormittumatta. Pidän tätä rikkautena kylläkin.
Silti tämä on hankalaa esimerkiksi omien vanhempien kohdalla. Olen heidän tukenaan liiakseen ja saan kuulla kaiken mitä ei omien lapisen korviin ehkä tarvitsisi kantautua. Haluan kuitenkin auttaa koska ovat yksinäisiä ja eksyneitä, jopa katkeria ihmisiä. Eivät pääse eteenpäin ja pahasti alkoholisoituneita. Olen sittemmin kantanut ehkä vääränlaista vastuuta heidän lapsenaanja suhteemme on enemmänkin jatkuvaa ymmärtämistä. Joskus myös minun syyllistämistä jos en ole elänyt odotetulla tavalla, se hieman sattuu koska itse yritän olla tukena. En kuitenkaan jaksa enää provosoitua kovin herkästi heidän kanssaan.
On siis ollut parempi vain olla avautumatta asioistaan ja näyttää heille, että pärjään kyllä.
Vihaa en uskalla näyttää vielä kunnolla, siis siinä mittakaavassa kun ehkä pitäisi. Siinä olen kehittynyt mutta edelleen joskus saatan pyytää anteeksi suuttumustani. Riipuu henkilöstä ja tilanteesta tietenkin. Ihmissuhteissa annan helposti anteeksi mutta viime vuosina on heitäkin jo paljon romukoppaan elämästäni heitetty ja hyvä niin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani ap elämäsi kolhuista mutta varmasti pärjäät kun olet saanut terapiasta tarvitsemasi hyödyn. Olet niin nuorikin, että sinulla on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästäsi juuri sinulle hyvää.
Olen pitkälle ollut samanlainen kuin sinäkin ja tiedän sen olevan raskasta. Tsemppiä meille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo ymmärtänyt paljon lapsuudestasi, ja siitä, miten se on sinua haitannut.
Älä ajattele, että tuo olisi sinun syytäsi. Lasinen lapsuus on pidellyt sinut pahoin, ja vienyt sinulta itsetunnon, ja kyvyn puolustaa itseäsi. Mutta sinä pystyt nyt niitä lähteä rakentamaan, kun tiedät, mistä kaikki juontaa juurensa, ja millaiselle elämälle se on sinut altistanut.
Minulla oli myös lasinen lapsuus, ja minulla meni vielä paljon kauemmin huomata, että esim mieheni ei ollut kelvollinen kenenkään kumppaniksi, ja että pomoni käytti minua hyväksi urallaan.
Mutta kun sen jossain vaiheessa näkee, itsellä alkaa kaikella tavalla silmät aueta.
Sinulla on lupa olla vihainen kaikesta mitä sinulle on tehty, se on heidän häpeänsä. Sinulla on lupa pitää puolesi, nyt tiedät, mitä et enää ikinä salli sinulle tehtävän.
Olet fiksu, kun olet jo oivaltanut noin paljon.
Olet vahva, kun olet kaikesta siitä selvinnyt, ja jättänyt taaksesi sinua hyväksi käyttäneet ja huonosti kohdelleet ihmiset.
Nyt tunnistat heidänlaiset jo kaukaa.
Ja olet vielä nuori, ehdit vielä rakentaa elämästäsi itsesi näköisen ja mukavan paikan. Nyt tiedät, miten huonosta suhteesta taistellaan pois, ja tiedät, että pystyt, ja jaksat, ja selviät. Sinusta on vielä vaikka mihin. Sinun menneisyytesi on vain yksi vaihe elämääsi, se ei määrittele sinua, se ei ole se kuka sinä olet.
Kiitos teille kovin paljon!
Kyllä selviän, saan elämäni joka vuosi hiljalleen eteenpäin. Kompasteluita tulee mutta selviän niistäkin. On vain niin paljon asioita joita tapahtui, tarvitsen tosiaan hyvän terpiasuhteen.
Oli myös niihin aikoihin äidillä suhde ja hänen miehensä oli minua kohtaan todella ilkeä ja puolustin äitiäni paljonkin kun asuimme yhdessä kun tuo mies oli meillä, sillä oli väkivaltainen häntä kohtaan. Lopulta he yhdessä pahoinpitelivät minua ja ystävääni kun olimme "kotonani" eli äidilläni ja siitä sitten lähdinkin poliisiasemalle ja sain oman ensimmäisen asuntoni alaikäisenä. Siinä samalla tuli tuo raskaus hetkeä myöhemmin. Oli aivan järkyttävää aikaa ja tosiaan tuntuu siltä, että se oli jopa epätodellista. En voi uskoa, että siinä pisteessä olen ollut. Ihan kaikenlaista on tapahtunut, tuon jälkeenkin mutta jo nykyään seison onneksi omillani hyvin pitkälle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Monilla työpaikoilla vaaditaan sairaalloista kiltteyttä ja estoisuutta. Esim kun mä en voinu jäädä yöllä ilmaseks ylitöihin koska mun vika juna lähti ennen keskiyötä, niin mä sain potkut. :'DDDDDDD
Olisiko pitänytkin ollla liian kiltti? :D Ehkä, mut ei tollanen ihan nappaa.
Ylityö on vapaaehtoista, eikä siihen tarvitse suostua. Eikä se kelpaa potkujen syyksi. Vai oliko kyseessä hätätyö? Jotenkin en usko, että potkut on annettu vain tuosta syystä, vai jätätkö jotain muuta kertomatta? T. Kiinnostunut
Samaa oli ja rankasti.
Terapiaan hakeutumisen kehoitus kuulostaa vittuilulta, oon vuosia yrittänyt hakea, hylättynä tulee hakemukset.
Pitäisi t#ppaa joku jotta saisi hoitoa. Mutta systeemi katsoo, kun olet kiltti, sinusta ei ole haittaa kenellekään. Varjoihin jäämme.
Se mikä minua kaikista eniten vaivaa nuoruudessani, niin on minun "ensirakkauteni". Lainausmerkit koska oksettaa niin paljon. Jo tässä vaiheessa kysyn, että kannattaako tätä puida vielä terapiassa? Kuinka paljon ihmisen kannattaa repiä haavojaan auki?
Siitä miehestä sen verran tahdon avautua, että hän oli kyllä ehkä yksi kamalin ihmissuhteeni mitä tähän elämääni tähän asti olen tavannut.
Mm. painosti seksiin useita kertoja (raivostui jos en suostu), rikkoi tavaroitani, tukisti ja riepotteli jos en tehnyt kuten pyysi. Heivasi minut usein yöllä kotoaan pois soittaakseen pian, että tulisitko kulta takaisin tänne? ja minähän menin, Jopa useaan kertaan saman yön aikana. Herätteli myös öisin tahalleen kun olin sikeässä unessa.
Olin todella pahasti manipuloitu ja hän petti minua koko ajan. Jopa ystäviäni iski silmieni edessä ja osa heistä menikin tämän kanssa touhuilemaan. Käytti myös taloudellisesti hyväkseen ja otin vippejä, oli alkoholisti ja pakotti minut moniin juttuihin mukaan. Olen edelleen järkyttynyt silloin kun uskallan niihin aikoihin mielessäni mennä. Tuntuu niin järjenvastaiselta.
En paljoa pysty avaamaan koska viha alkaan nostamaan päätään aivan kuten häpeäkin. Pahinta on, että äitini oli erittäin tietoinen miehestä ja käytöksestään eikä edes puuttunut asiaan. Päinvastoin, vietti aikaa ja tuli juovuksissa käymään silloin tällöin luonamme. Tämä mies yritti myös äitini kanssa päästä sänkyyn.
Tulin alaikäisenä raskaaksi ja onneksi tein abortin tässä tilanteessa. Kamalat arvet jäi kuitenkin noilta ajoilta, en osannut yhtään pitää itsestäni huolta.
Oksettavaa. En tiedä mikä minua vaivasi noina aikoina. Tässäkin hyvin lyhkäisesti koko homma ja ehkä tämä nykyään tuntuu lähinnä uskomattomalta, unen kaltaiselta kokemukselta jota en edes mielelläni tahtoisi mieltää todellisuudeksi. Totta kuitenkin. Olin aivan eksyksissä ja lisäksi alkoholi väritti jo liian varhaisena elämääni.
Ap