Avustajasta ylijohtajaksi nousseen yli-viikarin koulutodistukset mahdollisesti keksittyjä?
Valittu virkaan myös ilman hakumenettelyjä. Lisäksi ollut vihreiden kuntavaaliehdokkaana. Kopioikaa, jakakaa, keskustelkaa.
ALAS SENSUURI!
Kommentit (317)
Aamulehti Uutiset
"VTV:n pääjohtajan rahankäyttöskandaalissa taas uusi käänne – Dokumentit tutkintotodistuksista löytyivät eri paikasta kuin niitä ensin etsittiin
Tytti Yli-Viikari on VTV:n nimikirjatietojen mukaan suorittanut kolme tutkintoa eurooppalaisissa huippuyliopistoissa vain neljän vuoden aikana."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YV:lla on siis kuvataiteiden tutkinto Ranskasta. Tarkoittaa sitä, että hän osaa viestiä hyvin kirjallisesti ja suullisesti ranskaksi.
Tämän jälkeen hän on suorittanut kaksi hallinnollista jatkotutkintoa (EU-Brugge ja ENA). Ensimmäinen kouluttaa EU-osaajia, jälkimmäinen Ranskan valtionhallintoon. Ranskan valtionhallinto voi lähettää esimerkiksi tehtäviin Angolaan. ENA:n käyneitä on Suomessa muutamia ja heillä on omat verkostot.
Tämän perusteella YV olisi EU-osaaja ja varsin pätevä esim.taidelaitokseen tai johonkin kulttuurin alalle. Hän tuskin olisi päässyt nykyiseen työhönsä avoimella haulla (Valtion tilintarkastuslaitos).
Iltiksen mukaan YV on vasta hakenut Kansallisgallerian
pääjohtajan paikkaa. Luulisi, ettei kohun jälkeen olisi enää mitään mahkuja, mutta tiedä häntä josko YV:llä on suhteita siihenkin suuntaan.
No ainakin verorahoilla reissailu ulkomailla loppuu jos tohon duuniin pääsee. Ei voi keksiä mitään syytä työmatkoille ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Aamulehti Uutiset
"VTV:n pääjohtajan rahankäyttöskandaalissa taas uusi käänne – Dokumentit tutkintotodistuksista löytyivät eri paikasta kuin niitä ensin etsittiin
Tytti Yli-Viikari on VTV:n nimikirjatietojen mukaan suorittanut kolme tutkintoa eurooppalaisissa huippuyliopistoissa vain neljän vuoden aikana."
Hän on suorittanut yhden ylemmän korkeakoulututkinnon ja kaksi vuoden mittaista täydennyskoulutusta. Todistukset voi pyytää nykyiseltä työnantajalta. Lähettivät Kauppalehden toimitukseenkin, kun Kauppalehti ei osannut lähettää tietopyyntöään oikeaan paikkaan.
Kauppalehti = ala-arvoista toimittelua. Pitäisi olla jotain journalistista ylpeyttä ja hoitaa työt kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö peruskoulun todistusta, vai missä kouluissa se on yleensä penkkiä kuluttanut?!
Mukamas huippuyliopistoissa ranskassa mutta todistuksia ei löydy mistään kun toimittajat niitä etsivät.
Sepä olisikin jymyuutinen jos CV on tuulesta temmattu :-DDDD Nyt vain toimittaja soittelemaan Ranskaan, kyllä sieltä joku merkintä täytyy löytyä jos on opiskellut ja valmistunut.
Aivan varmasti meidän luotettava media yrittää selvittää tätä.
Niin no Suomessa media on keskimäärin melko luotettavaa. Haluatko vähän avata mitä tarkoitit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sorbonne on ihan riviyliopisto (sinne pääsee useimmat sisään heittämällä, tosin pitää suorittaa hyvillä arvosanoilla, jotta saa jatkaa pidemmälle) ja se eka tutkinto enemmänkin viittaa johonkin kulttuurintutkimukseen nimensä perusteella. Ne jatkotutkinnot ovat maineikkaammista opinahjoista ja enemmän nykyiseen työhön liittyviä. Todistukset vain kehiin, niin kohu laantuu välittömästi.
Kuinkahan monta kertaa pitää todeta, että ainoa kohu on palstalla, kun täällä ei osata lukea uutisia. Kauppalehden toimitus ei osannut kysyä todistuksia oikeasta paikasta. Mikään ei ole kateissa.
Älä pilaa hyvää öyhötystä:). Juttuhan ei voi mitenkään olla niin, että muija on törsännyt veronmaksajien rahoja vääriin tarkoituksiin MUTTA todistukset ovatkin löytyneet.
On näes pakko olla joko-tai, mitään harmaan sävyjä ei voi olla.
Varasteleva muija ulos sieltä virasta!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaakohan tuo ees puhua ranskaa?
Olisi oiva veto joltain toimittajalta kysyä Tytiltä jotakin ranskaksi ja katsottaisiin sitten miten vastaa. Jos osaa kielen niin hyvin, että pystyy opiskelemaan sillä tutkinnon, ei aiheuta kakeltelua vaihtaa kieltä lennosta.
Näinhän tehtiin joskus jossain pienehdokkaiden "europarlamenttivaalissa" ehdokkaalle joka väitti osaavansa ranskaa. Jälki oli karua katsottavaa - älkää kuolko myötähäpeään :D
Herra jumala . Häpeän hänen puolestaan silmät päästäni.😣🤐
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää naiset kuinka tuo on edennyt urallaan.
Ei onnistu miehiltä moinen ;)
Onhan meillä ulkoministerinä mies, joka on ylioppilas. Kunnostautunut Carunan myynnissä ja työpaikalla savustamisessa ja laittomien lentojen tirehtöörinä. Kaksinkertaisesti presidenttiehdokkaana. Että siinä teille..
Pitää kuitenkin muistaa, että on eri asia olla äänestettynä poliittiseen luottamustoimeen, kuin valtion virkaan. Kyllä toki ministerinäkin pitäisi olla pätevä henkilö, mutta Pekka lienee ihan avoimesti vain ylioppilas. Virassa taas ei käytännössä ole mitään poliittista vastuuta, ellei nyt täysin rikolliseksi rupea.
Sorbonnen 5 vuotta ja Enan vuosi vaativat kyllä henkilöltä enenmmän kuin Jyväskylä Yliopiston hallintotieteen maisterin tutkinto tai Pirkammaan ammattikorkeakoulun kultturituottajan tutkinto. Enkä puhu pelkästään opintojen vaativuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Onko miten normaalia että tärkeisiin johtovirkoihin nimitetään ihmisiä ilman julkista hakua?
Ei ole. Sitä ei itse asiassa lain mukaan saisi koskaan tehdä. Mutta ei poliitikot näistä laeista paljon piittaa, kun pitää joku puoluetoveri saada hillotolpan päälle istumaan. Valitettavasti. Nämä poliittiset virkanimitykset ovat puhdasta korruptiota ja koska poliitikot eivät osaa oikeuksiaan käyttää alkuunkaan vastuullisesti ne pitäisi ottaa ne oikeudet vain pois heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaakohan tuo ees puhua ranskaa?
Olisi oiva veto joltain toimittajalta kysyä Tytiltä jotakin ranskaksi ja katsottaisiin sitten miten vastaa. Jos osaa kielen niin hyvin, että pystyy opiskelemaan sillä tutkinnon, ei aiheuta kakeltelua vaihtaa kieltä lennosta.
Näinhän tehtiin joskus jossain pienehdokkaiden "europarlamenttivaalissa" ehdokkaalle joka väitti osaavansa ranskaa. Jälki oli karua katsottavaa - älkää kuolko myötähäpeään :D
Herra jumala . Häpeän hänen puolestaan silmät päästäni.😣🤐
ton toimittajan ranska oli ihan samaa tasoa kuin haastateltavan ja oli opetellut fraasinsa etukäteen. Isommat myötähäpeet menee toimittajalle,
Vierailija kirjoitti:
Sorbonnen 5 vuotta ja Enan vuosi vaativat kyllä henkilöltä enenmmän kuin Jyväskylä Yliopiston hallintotieteen maisterin tutkinto tai Pirkammaan ammattikorkeakoulun kultturituottajan tutkinto. Enkä puhu pelkästään opintojen vaativuudesta.
Kyllä, olet oikeassa, että nuo ovat erittäin haastavia tutkintoja. Sitä vastoin se ei ole ollenkaan selvää, että millaista pätevyyttä Sorbonnen taideaineiden maisterintutkinto noin tarkkaan ottaen antaakaan valtiontalouden tarkistusviraston johtajana toimimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka Tytti opiskeli Ranskassa vuosikaudet, se ei selitä huikeaa uraa. Päinvastoin moni työnantaja karsastaa tuollaista melkein 10 vuoden opiskelijaelämää vailla työkokemusta. Ja Ranskassa suoritetuista tutkinnoista olisi lisäarvoa lähinnä jos työssä tarvitsisi ranskaa. Suoraan assarin määräaikaisesta työpaikasta asiantuntijavirkoihin ja johtoasemaan.
Kiinnostavaa nähdä kuinka käy Tytin hakemalle Kansallisgallerian pääjohtajan paikalle. Valitaanko hänet siihen kohusta huolimatta vähin äänin. Se kuulostaa Tytin unelmatyöltä, jossa hän olisi eläkkeelle jäämiseen saakka. Ei mitään vaikeita päätöksiä ja lähinnä varmasti edustaisi näyttelyiden avajaisissa ja muissa kivoissa kulttuurijuhlissa, joissa tekisi vaikutuksen puhumalla sujuvaa ranskaa. Työpaikkakin sijaitsisi Kampissa, ja veikkaan Tytin työuran perusteella hänellä jo olevan kiva kaupunkiasunto Kampissa, joten työmatka olisi varmasti 5 minuutin luokkaa.
Ja tosiaan jos on tuollainen koulutus, tutkintotodistukset eivät hupsista katoa.
Olen työskennellyt Ranskassa 5 vuotta ja miunulla maisterin tutkinto taloudesta (aalto). Suomesta ei töitä löydy. Haluaisin verkosotitua tytin kanssa. Musta se on tominut just niinku pitääkin.
Jos Tuomas Pöysti palkkasi Tytin, eikö hän kaiken järjen mukaan ole myös sama, joka tarkasti Tytin todistukset ja laittoi raksin ruutuun?
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän noita hommia voi tehdä pelkästään hirveällä pokalla ylioppilaspohjalta, eihän? Kai siellä oikeasti täytyy tehdä muutakin kuin istua työpöydän takana ja näyttää hyvältä.
No onhan meillä ulkoministerinä vain ylioppilas.🤣Tämä vilunkirouva saattaa istua työpöydän takana, mutta hyvännäköistä hänestä ei saa tekemälläkään.
Olen melko varma, että TYV ei olekaan sitä ENAa käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Sorbonnen 5 vuotta ja Enan vuosi vaativat kyllä henkilöltä enenmmän kuin Jyväskylä Yliopiston hallintotieteen maisterin tutkinto tai Pirkammaan ammattikorkeakoulun kultturituottajan tutkinto. Enkä puhu pelkästään opintojen vaativuudesta.
Hep hep! Sorbonne NELJÄN vuoden tutkinto. Maîtrise oli 4, ei 5 vuotta. Ei todellakaan vaatinut niin paljon hommaa kuin suomalainen maisterintutkinto, jossa on myös sivuaineita.
Kaksi asiaa, joiden takia tänä vuonna menetän uskoni ihmisyyteen: Koskelan pojat tuomitaan vain taposta, Tytti Yliviikari jatkaa tehtävässään.
Niin? Ilkka Kanerva