Lue keskustelun säännöt.
Miten kasvattaa lapsi sosiaaliseksi, kun itse on yksinäinen?
28.03.2021 |
Taustatietona, olemme kolmekymppisiä ja odotamme toivottua esikoista. Meillä molemmilla vanhemmilla on vakituiset työpaikat, muutenkin vakaa elämäntilanne eikä ole mt-ongelmia tms. Lapsen isä on pelaamista harrastava introvertti, joka ei viihdy ihmisjoukoissa ja hän tapaa kavereitaan verkon välityksellä. Viihdymme molemmat hyvin kotona ja minun harrastukseni ovat rauhallisia yksilöharrastuksia. Minä viihtyisin ihmisten kanssa ja työni on sosiaalista, mutta olen koko aikuisikäni kärsinyt yksinäisyydestä. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, harvat ystävät asuvat kaukana ja olen joutunut muuttamaan töiden perässä monta kertaa vuosien varrella. Olemme muuttaneet nyt korona-aikana meille ennestään vieraaseen kaupunkiin asumaan. Sukumme on pieni ja lapsella ei tule olemaan lainkaan serkkuja eli ikätovereita ei tule suvunkaan puolelta.
Olen huolissani, miten saisimme kasvatettua lapsen sosiaaliseksi tilanteessamme? En haluaisi, että lapsesta tulisi yksinäinen, koska meidän vanhempien elinpiiri on pieni ja minulla ei juurikaan ole ystäviä. Olen huolissani siitä, millaisen mallin lapsi saa kotoa, kun meillä käy meidän vanhempien ystäviä kylässä ehkä kerran, kahdesti vuodessa ja kyläilemme toisten luona yhtä harvoin. Pidän sosiaalisten taitojen opettamista tärkeänä. Toki niitä voi opetella kotonakin ja esimerkiksi isovanhempien seurassa, mutta toivoisin lapsen saavan seuraa myös ikätovereistaan. Haluaisimme kasvattaa lapsen niin, että hän olisi ystävällinen, osaisi käytöstavat ja osaisi toimia toiset huomioon ottaen. Tällä hetkellä tämä korona-aika vaikuttaa myös lapsen sosiaalistamiseen. Uudessa kotikaupungissa ei ole mahdollista osallistua vauvavuoden ryhmiin tai äitikerhoihin, joissa tutustuisi muihin vanhempiin ja vauvoihin.
Kiinnostaisi kuulla, miten te muut, esimerkiksi introverttivanhemmat tai yksinäiset, olette ratkaisseet vastaavan tilanteen? Onko lapsenne saaneet kavereita, vaikka itse olisitte yksinäisiä tai teillä ei kävisi usein vieraita? Toki lapsen persoona vaikuttaa myös ja toiset lapset ovat luonnostaan sosiaalisempia kuin toiset, mutta suurin osa lapsista kaipaa kasvaessaan kavereita ympärilleen. En siis tarkoita, että sosiaaliseksi kasvattamalla lapsen pitäisi olla superulospäinsuuntautunut ekstrovertti, vaan että hän saisi ystäviä ja kykenisi toimimaan erilaisissa arkisissa tilanteissa luontevasti. :)
Ap
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kuulostaa tutulta! Meillä on asiat monelta osin samoin, serkkuja on kuitenkin mahdollisesti tulossa ja yksi jo onkin. Ei silti tavata usein. Poika on nyt 3 ja ainakin toistaiseksi on saanut ihan hyvin kavereita päiväkodissa... mutta kyllä minua huolettaa miten pärjää myöhemmin kun vanhemmat ovat niin huono esimerkki.
Vauvakerhot oli aikanaan yhtä kärsimystä kun en onnistunut siellä ystävystymään kenenkään kanssa ja kaikilla muilla tuntui aina olevan niin kivaa. Itselleni korona on ollut helpotus kun ei ole tarvinnut käydä kaikenmaailman vanhempainilloissa ja varankeruuaktiviteeteissa ( joita on näköjään jo päiväkodeissa :O ). Nyt poika on kysellyt saisiko mennä kaverin luo leikkimään, koronan takia on helppo sanoa ei mutta miten sitten myöhemmin? En minä tiedä miten noissa tilanteissa pitäisi käyttäytyä, pitääkö mennä mukaan, mitä pitää sanoa, milloin on sopivaa lähteä... Entä jos sen toisen lapsen vanhemmat inhoaa minua?
Älä anna omien pelkojesi rajoittaa lapsesi elämää. Useimmat vanhemmat toivoo että lapsilla on kavereita ja tulevat lapsen kavereiden vuoksi toimeen kaikenlaisten muiden vanhempien kanssa, yritä sinä tehdä samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap hyvä, lapsi oppii sosiaalisia taitoja olemalla muiden lasten kanssa. Ei mallioppimalla vanhempiensa suhteista muihin aikuisiin.
Toki perustaitoja kuten toisen huomioimista ja toisen tunteiden tunnistamista harjoitellaan jo vanhempienkin kanssa, en tarkoita että tuo olisi merkityksetöntä. Mutta ei lapsi siis observoi sitä, onko teillä pariskuntana paljon ystäviä, olennaisempaa on, että lapsella niitä saa olla, kotiin saa kutsua leikkikavereita ja vanhemmat tukevat lapsen ystävyyssuhteita sallimalla ja mahdollistamalla harrastuksia ja kyläilyä.
Eli heitä huolesi vain, riittää kun lapsesi saa lapsikontakteja kerhoista, päiväkodista, leikkipuistoista ja vaikkapa harrastuksista.
Mene rohkeasti mukaan lapsesi kanssa perhekerhoihin, ehdota leikkitreffejä niiden lasten vanhemmille, joiden kanssa lapsesi leikkii.
Ja yksi aika tärkeä sosiaalinen taito. Mieti, miten kommentoit muita ihmisiä lapsesi kuullen. Harmitteletko sitä vaivaa, että pitää lähteä kummitädin 50-vuotissynttäreille, mollaatko naapuria, pidätkö riesana kun joutuu osallistumaan taloyhtiön talkoisiin. Vai puhutko kanssaihmisistä positiivisesti, iloitsetko, kun nähdään enoa ja onko kiva lähteä päiväkodin vanhempainyhdistyksen tilaisuuteen.
Lapsi oppii vanhemmiltaan perussuhtautumisen tavan muihin ihmisiin. Sen, miten arvostavasti tai ylenkatseella tai jopa ihmisvihaisesti muista puhutaan. Tämä on itse asiassa paljon tärkeämpi oppi lapsella kuin se, onko kotona usein vieraita vai ei.
Lapsi saa kyllä leikkiseuraa vaikkapa päiväkerhossa, ei siihen omia serkkuja tarvita. Ja tällä tietenkään ei sano, ettäkö se olisi huono asia kuulua isoon sukuun, mutta mitenkään VÄLTTÄMÄTÖN asia se ei ole sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Tärkeintä on oppia avoin ja muita ihmisiä arvostava asenne kotoa.
Turhaa murehdit ap. Jokaisella on oma persoonallisuus, enkä suoraan sanottuna usko, että omalla esimerkillä voitte hirveästi vaikuttaa lapsen sosiaalisuuteen.
Itse olen rauhallinen introvertti, vihasin perhekerhoja yli kaiken mutta kävin niissä kun ajattelin, että lapsi oppii sosiaalisia taitoja. Turhaan siellä ravasin, lapsen luonteeseen ei ollut mitään vaikutusta. Itsellä 2 lasta, toinen oli jo lapsena supersosiaalinen, toinen ujo. Samanlaisia ovat edelleen (nyt jo teini, toinen vielä ala-asteella). Toinen saa kavereita mistä vaan, toinen viihtyy itsekseen.
Minusta on ihanaa että lapseni ovat yksin viihtyviä introvertteja. Sellaisia juuri heistä halusinkin. Pitäähän maailmaan muutama järkevä ihminen saada. Sosiaalisuus ei ole järkevää.
Nyt sitten vasta rupesit tuota ajattelemaan kun olette jo ruvenneet lisääntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aika ujo ja hiljainen, ei ystäviä. Vein lastani seurakunnan kerhoon, mll. n kerhoon, muskariin, puistoihin ja n 4v asti hän oli osa-aika hoidossa päiväkodissa. Pakotin itseni noihin, jotta lapsestani tulisi erilainen kuin minusta. Ja hänestä tuli. Hänellä on paljon kavereita sekä koulussa että harrastuksissa. Hän on supliikki ja reipas, hyvin sosiaalinen. Täysin erilainen kuin minä. T. Ammattivalittaja
Vierailija kirjoitti:
Nyt sitten vasta rupesit tuota ajattelemaan kun olette jo ruvenneet lisääntymään.
kestipä pitkään, että ketjuun saatiin ensimmäinen lisääntymistä kritisoiva...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihanaa että lapseni ovat yksin viihtyviä introvertteja. Sellaisia juuri heistä halusinkin. Pitäähän maailmaan muutama järkevä ihminen saada. Sosiaalisuus ei ole järkevää.
Anteeksi nyt, mutta onpa harvinaisen typerä kommentti. Ei ihme, että introverttehin jotkut suhtautuvat negatiivisesti.
Ei sosiaalisten kykyjen kehittämiseen tarvita mitään isoa porukkaa, tarha ja pari kaveria riittää. Lapsi sitten itse löytää ystäviä elämän varrella. Riippuu ihan persoonasta miten isossa joukossa viihtyy. Mutta introvertillekin on tärkeää opettaa keskustelun taito ja muut seuratavat, kuten moni jo sanoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap hyvä, lapsi oppii sosiaalisia taitoja olemalla muiden lasten kanssa. Ei mallioppimalla vanhempiensa suhteista muihin aikuisiin.
Toki perustaitoja kuten toisen huomioimista ja toisen tunteiden tunnistamista harjoitellaan jo vanhempienkin kanssa, en tarkoita että tuo olisi merkityksetöntä. Mutta ei lapsi siis observoi sitä, onko teillä pariskuntana paljon ystäviä, olennaisempaa on, että lapsella niitä saa olla, kotiin saa kutsua leikkikavereita ja vanhemmat tukevat lapsen ystävyyssuhteita sallimalla ja mahdollistamalla harrastuksia ja kyläilyä.
Eli heitä huolesi vain, riittää kun lapsesi saa lapsikontakteja kerhoista, päiväkodista, leikkipuistoista ja vaikkapa harrastuksista.
Mene rohkeasti mukaan lapsesi kanssa perhekerhoihin, ehdota leikkitreffejä niiden lasten vanhemmille, joiden kanssa lapsesi leikkii.
Ja yksi aika tärkeä sosiaalinen taito. Mieti, miten kommentoit muita ihmisiä lapsesi kuullen. Harmitteletko sitä vaivaa, että pitää lähteä kummitädin 50-vuotissynttäreille, mollaatko naapuria, pidätkö riesana kun joutuu osallistumaan taloyhtiön talkoisiin. Vai puhutko kanssaihmisistä positiivisesti, iloitsetko, kun nähdään enoa ja onko kiva lähteä päiväkodin vanhempainyhdistyksen tilaisuuteen.
Lapsi oppii vanhemmiltaan perussuhtautumisen tavan muihin ihmisiin. Sen, miten arvostavasti tai ylenkatseella tai jopa ihmisvihaisesti muista puhutaan. Tämä on itse asiassa paljon tärkeämpi oppi lapsella kuin se, onko kotona usein vieraita vai ei.
Lapsi saa kyllä leikkiseuraa vaikkapa päiväkerhossa, ei siihen omia serkkuja tarvita. Ja tällä tietenkään ei sano, ettäkö se olisi huono asia kuulua isoon sukuun, mutta mitenkään VÄLTTÄMÄTÖN asia se ei ole sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Tärkeintä on oppia avoin ja muita ihmisiä arvostava asenne kotoa.
kuulostat hirveän vaativalta ja kireältä tapaukselta tekstisi perusteella
Ihan rennosti, Ap! Vauvavuonna riittää, että vietätte perheenä aikaa lapsen kanssa. Sitten kun palaat takaisin töihin, niin lapsi ehtii kyllä päiväkodissa tai kerhossa tutustumaan muihin ikäisiinsä. Sieltä tulee sitten kavereita. No worries!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on, että te vanhemmat olette sosiaalisia lapsellenne, vuorovaikutatte hänen kanssaan, ja vastaatte hänen tarpeisiinsa. Tämä riittää aluksi erittäin hyvin.
Tervehtiminen, kiitos, hyvää yötä, pieniä sanoja, joita käytetään ensin kotona ja sitten lapsi tottuu puhumaan toisia huomioivasti. Itse olisin voinut jutella enemmän lapseni kanssa, kun hän oli pieni, kysyä ja kuunnella. Olisi oppinut keskustelemaan paremmin. Olin usein kiireinen ja väsynyt töiden jälkeen, niin se oli sellaista vähän niukkaa puhetta ja hän tottui olemaan häiritsemättä minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka vauva ei vielä ystävysty vauvakerhoissa, äidit (tai isät) ystävystyy. Siellä oppii tuntemaan alueen saman ikäisten vanhempia, ja teidän lapset on sitten samassa päiväkodissa ja koulussa. Lapsenkin on helpompi saada kavereita, jos osa on jo edes jostain tuttuja.
Hyvä tiedostaa ensin, että sosiaalisuus on sisään-tai ulospäin kohdistuvaa eli mainitsemasi intro- ja ekstroverttiys. Luonteenominaisuutta ette valitettavasti pysty muuttamaan, se on perinnöllistä.
Sitten nämä keskustelussa olevat hyvät vinkit, missä hän tapaa muuta ikäistään seuraa niin on paikkoja, joissa hän oppii sosiaalisia taitoja. Sosiaalisia taitoja voi opetella vielä aikuisenakin ja se helpottaa arjessa olemista. Sosiaalisten taitojen kehittämisestä eri ikäisillä lapsilla löytyy hyvin luotettavaa tietoa myös hakukoneista etsimällä.
Olen itse introverttien tytär ja kyllä, olen hieman outo, mutta lapsuudessa olin paljon yksin sekä usein kaipasin ystäviä. Olen kuitenkin aina ystävystynyt, aikuisenakin, mutta itselläni on aina ollut lisäksi vahva tunne olla ulkopuolinen, joten se on varmasti vahvistanut omaa etäisyyttä muihin ihmisiin.
Suosittelen kuitenkin aktivoimaan lapsen yhteyttä muihin saman ikäisiin lapsiin niin hänen sosiaaliset taitonsa kehittyvät samassa suhteessa kuin ikäisensä. Hänen temperamentinsa taas vaikuttaa siihen kuinka paljon hän viihtyy muiden lasten kanssa.
Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut, ja hänen kirjojaan on luettu äänikirjoiksi mm. aiheista sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, pienen lapsen sosiaalisuus sekä mainitakseni vielä hyvä itsetunto.
Ap:n viesti voisi olla omani :D
Täällä toinen introverttiodottaja, tosin raskaus on vielä ihan alussa. Stressaa jo nyt, miten ihmeessä lapsi saa ikinä kavereita, kun äitinsä on maailman huonoin sosialisoimaan ja verkostoitumaan kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Musta olennaista tossa tilanteessa on, että tiedostatte sen ja haluatte tehdä sille jotain. Eiköhän lapsesta tuu ihan normaali, kun tekin elätte tavallista elämää ettekä pelkää sosiaalisia tilanteita. Ainahan sitä voi lähteä lapsen kanssa jonnekin, tehdä päiväretkiä ja muita kodin ulkopuolella. Näkee lapsi maailmaa ja muita ihmisiä. :)
Apua, kyllä on normaalia olla introvertti tai sitten extrovertti. Nyt menee käsitteet sekaisin, että introvertti ei olisi "normaali".
Mikään sosiaalinen tilanne, sosiaalinen päiväretki tms. ei muuta introverttia extrovertiksi! Kyse on luonteenpiirteestä!
Voin sanoa, että meillä koko perhe on introverttinen, mutta ollaan paljon matkusteltu maailmalla, eikä siellä ole "tuomittu" introverttiydestä, koska introvertit ovat yleensä ihmisiä, jotka kuuntelevat muita, seuraavat ympäristöään, ovat kohteliaita ja keskustelevat mieluummin pienemmässä piirissä. Eivät siis pidä mitään ylimääräistä hälyä itsestään esim. hotellin aulassa.
Koska olemme introvertteja olemme yllättäin myös hyvin sosiaalisia, mutta emme halua tulla esiin isossa ihmisryhmässä, sillä emme pidä hälystä ja hälinästä muutoinkaan.
Jos teillä ap on pelkoja sosiaalisissa tilanteissa se on eri juttu! Siihen te voitte ehkä tarvita apuja. Introvertti ei tarhoita, että olisi sosiaalisia pelkoja ja haluaisi sen takia eristäytyä itsekseen.
Jos lapsenne on introvertti, niin sellaisena hän pysyy kyllä lopun elämää, ette saa häntä muutettua extrovertiksi millään. Introvertin luonne on aivan yhtä "normaali", kuin extrovertin😋
Ne ovat erilaisia luonteenpiirteitä ja elämään suhtaudutaan eri näkökulmasta. Introvertit sitten aikuisena soveltuvat paremmin myös eri tehtääviin, kuin extrovertit työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aika ujo ja hiljainen, ei ystäviä. Vein lastani seurakunnan kerhoon, mll. n kerhoon, muskariin, puistoihin ja n 4v asti hän oli osa-aika hoidossa päiväkodissa. Pakotin itseni noihin, jotta lapsestani tulisi erilainen kuin minusta. Ja hänestä tuli. Hänellä on paljon kavereita sekä koulussa että harrastuksissa. Hän on supliikki ja reipas, hyvin sosiaalinen. Täysin erilainen kuin minä. T. Ammattivalittaja
Niin sinulla on extrovertti lapsi😋....ei se ole sen ihmeempää.
Taitoja voi harjoitella ihan aikuisenakin, mutta introvertti ei ole mitenkään "vajaa" extroverttiin nähden.
Työelämässä introvertit on halutumpia (riippuu alastakin), mutta introvertit keskittyvät töihin paremmin ja usein keskittymiskyky on hyvä. He perehtyvät syvällisesti asioihin ja tekevät työnsä loppuun saakka.
Extrovertin ongelma on se, että työt jää kesken, koska on paljon jutusteltavaa työkavereiden kanssa ja keskittyminen herpaantuu. Useimmiten kahvitunnilla äänessä oleva henkilö on extrovertti, kun introvertit tuntevat velvollisuutena juoda kahvinsa melkein työn lomassa, sen sijaan, että keskusteluihin kuluisi liikaa aikaa ja sosiaalista hälinää.
Lapsen voi laittaa sisäoppilaitokseen!
No sitten se on sukupolvikokemus eikä niinkään yksilöllinen ongelma. Kaikilla sama tilanne, kuten vaikka sodan keskellä syntyneillä ikäluokilla.