Sinä perheellinen nainen, jos eroaisit,

En!

En olisi ehdoton, jos hyvä tulee vastaan niin mikäpä ettei. Omat asunnot olisi varmaan kuitenkin mukavampi kun tuo lapsikin muutaman vuoden päästä lähtee, niin sais nauttia hiljaisuudesta.

Ehkä, mutta kummallakin omat asunnot.

Oma asunto ehdottomasti, mutta kyllä siellä yökylässä saisi käydä

Olen pian 47 vuotias ja minulla oli jonkunlainen ikäkriisi 39-42 vuotiaana, jolloin myös mietin tätä asiaa. Jos silloin olisin eronnut, niin aivan varmasti olisin aloittanut uuden parisuhteen jossakin vaiheessa, ei kuitenkaan heti, vaan olisin laittanut arkeni ja kaiken kuntoon ensin. Lapsille en olisi uutta sulhoa esitellyt ennen kuin parisuhde olisi ollut oikeasti hyvällä mallilla.

Nyt pian viisikymppisenä en olisi yhtään niin varma uudesta suhteesta. Tosin avioliittoni lasten isän kanssa on niin hyvä, että ero ei ole tullut edes mieleen. Lapset ovat kuitenkin jo isoja teinejä, osa iältään aikuisia ja oma rauha on tärkeää. En jaksaisi edes ajatella mitään vieraaseen heppuun tutustumista ja elämäntarinan kuuntelua tai kertomista ja kaikkea, vaan olen tyytyväinen täsmälleen näin. Ehkä sitten eläkeikäisenä asia voisi olla toisin?

Jos miehellä on paalua - niin taloudellisesti kuin housuissaankin - niin mikäs siinä.

En todellakaan ajatellut uusia suhteita, kun aloin pohtiin eroa. Pohtimisen aikaan ihastuin toiseen miehen ja se oli menoa sitten. Erosin ja olin jo uudessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä, mutta kummallakin omat asunnot.

Tämä. En voisi ajatella yhteen muuttamista vuosiin. Voisin ajatella sellaista kahden aikuisen suhdetta, jossa ei roikuta toisessa kiinni koko aikaa, vaan molemmilla on omat asunnot ja treffattaisi kun siltä tuntuisi. Lomalla voisi olla enemmän yhdessä, mutta sekään ei olisi itsestäänselvyys.

Minulla on lapsia ja on hyvin mahdollista, että miehilläkin olisi lapsia, mutta en yhdistäisi kahta perhettä yhteen asuntoon. Minun lasteni ei tarvitsisi ottaa elämäänsä ja kotiinsa vierasta miestä ja varsinkaan hänen jälkikasvuaan.

Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Kyllä se aika vielä tulee kun ehkä haluaisikin se kivan miehen siihen rinnalle sitten kuitenkin. Näin kävi itselleni. Kun on yksin ollut tarpeeksi pitkään, niin sekään ei ole kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä, mutta kummallakin omat asunnot.

Tämä. En voisi ajatella yhteen muuttamista vuosiin. Voisin ajatella sellaista kahden aikuisen suhdetta, jossa ei roikuta toisessa kiinni koko aikaa, vaan molemmilla on omat asunnot ja treffattaisi kun siltä tuntuisi. Lomalla voisi olla enemmän yhdessä, mutta sekään ei olisi itsestäänselvyys.

Minulla on lapsia ja on hyvin mahdollista, että miehilläkin olisi lapsia, mutta en yhdistäisi kahta perhettä yhteen asuntoon. Minun lasteni ei tarvitsisi ottaa elämäänsä ja kotiinsa vierasta miestä ja varsinkaan hänen jälkikasvuaan.

Samoin olen ajatellut.

Olen melko vastikään käynyt läpi mieheni kanssa kovan kriisin liitossamme.

Siihen oli monta tekijää ja olemme tehneet paljon työtä että suhde on saatu taas kuntoon.

Ero oli todella lähellä ja mietin tuolloin että jos tämä liitto loppuu, uutta miestä ei tule.

Olen edelleen samaa mieltä, olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja aikalailla olemme hitsautuneet yhteen. En jaksaisi enää aloittaa alusta, nykyiset deittikuviot kuulostavat kamalilta, ja tärkein kaikista syistä on, että en haluaisi teinieni joutuvan edes ajatuksen tasolla miettimään mitään äidin uutta poikaystävää.

Olen sellainen ihminen, että luultavasti löytäisin mukavan miesystävän aika nopeastikin, jos ero tulisi.

En kuitenkaan muuttaisi samaan asuntoon niin pitkään aikaan, kun lapset asuvat kotona.

Vierailija kirjoitti:

Olen sellainen ihminen, että luultavasti löytäisin mukavan miesystävän aika nopeastikin, jos ero tulisi.

En kuitenkaan muuttaisi samaan asuntoon niin pitkään aikaan, kun lapset asuvat kotona.

Ymmärrän ajatuksesi.

Mutta oletko varma että tää uusi sulho suostuisi odottamaan sitä kun lapsesi ovat muuttaneet pois? Kaikki lapset eivät muuta tyyliin 18vee pois mamman helmoista vaan voivat olla siellä pitkäänkin. Odottaako mies kiltisti sitä? Entä jos kotoa lähteneen lapsen siivet eivät kannakaan ja hän tahtoo muuttaa takasin mamman patojen äärelle? Mammalla onkin siellä jo uusi mies. Miten nämä tilanteet ratkaistaan?

Mikään pakkohan sitä lasta ei ole takaisin ottaa uunin pankolle vaan kannattaa ohjata häntä itsenäistymään.

Vaikea sanoa. Ehkä jonkun kumppaniksi. Mutta ei kovin tiiviiseen yhteiseloon. Viihdyn jo nyt liian hyvin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa. Ehkä jonkun kumppaniksi. Mutta ei kovin tiiviiseen yhteiseloon. Viihdyn jo nyt liian hyvin yksin.

Täh, oletko perheellinen?

En todellakaan katselis ketään miespuolista (työkaveria lähempänä), jos eroaisin....

N52

Varmaan aika moni ydinperheen äiti ajattelee että varmasti keskittyy sitten suunnilleen loppuelämän lapsiinsa jos eroaa, mihinkä sitä miestä koskaan tarvitsikaan muuta kuin ydinperheen perustamiseen. Mutta voi olla eri ääni kellossa sitten kun ero oikeasti tulee ja tajuaa millaista on olla yksin. Usein lapsillakin on ihan omia kavereita ja menoja jos eivät ihan pieniä ole, ei heissä voi aikuinen ihminen roikkua.

Sitä vaan että helppo se on miettiä sieltä ydinperheauvosta käsin että mitä tekisi jos eroaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa. Ehkä jonkun kumppaniksi. Mutta ei kovin tiiviiseen yhteiseloon. Viihdyn jo nyt liian hyvin yksin.

Täh, oletko perheellinen?

Juu, teinilapset ja mies tekee uraa=ei juurikaan ole kotona.

Olen ollut joitakin vuosia eronnut, ja tullut siihen tulokseen, että uuden suhteen tällääminen tähän olisi liikaa. Toki kaipaisin kumppania ihan tähän arkeen, mutta kun on alakouluikäiset lapset, niin harvan ihmisen tähän tohtisi tuoda, eikä kyllä varmasti olisi tulijoitakaan.

Ainoa mahdollisuus olisi sellainen treffailusuhde, mutta en jaksaisi sellaista. Mieluummin käytän tuon ajan yksinoloon, josta saan voimia arjen pyörittämiseen.

Omasta näkökulmasta nämä on niin hassuja nämä äidit jotka kuitenkin toivovat kumppanin mutta oikeasti se on vain kevytdeittailua, eli nähdään silloin kun mammalle ja lapsille ja eksälle (ex-ydinperheen aikataulut) sopii. Silloinkin kaikki aikataulut tietenkin muuttuvat heti jos lapsi tai eksä niin vaatii. En ymmärrä mitä kukaan oikeaa parisuhdetta haluava saa tällaisesta kuviosta, paitsi jos on omalta puoleltaankin sellainen että elää lapsiensa ja eksänsä ehdoilla. Sellaisten pitäisikin löytää toisensa, voisivat sitten kevyesti treffailla joka toinen viikko parina iltana.

Usein näissä keskusteluissa sanotaan että kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää jos ei saa jatkuvasti huomiota (viitaten siihen, joka on parisuhteen ulkojäsen ja jolla ei ole vaikutusvaltaa koko kuvioon). Mutta mammat voisivat miettiä sitä, että ajattelivatko itse näin kun aikuisiällä suhteeseen lastensa tulevan isän kanssa rupesivat. Eipä sellainen silloin tällöin deittailua -suhde ilman yhteen muuttoa olisi riittänyt heillekään, ja muut olisivat sanoneet että "jätä se sika jos ei halua sitoutua". Mutta heti kun itse on saanut lapsia niin on taas ihan eri periaatteet. Huvittavaa.