Lue keskustelun säännöt.
Paha olo abortista vieläkin
28.03.2021 |
Tehtiin lääkkeellisesti lokakuun alussa, ekan tabletin saadessani viikkoja oli 6+2. En halunnut lasta, joten ratkaisu oli sikäli oikea. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä, häpeää ja ruoskin itseäni - eniten harmittaa se, että tulin raskaaksi oman huolimattomuuden takia.
Viime aikoina on tullut myös outoja ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. En halunnut lasta mutta ehkä jossain toisissa olosuhteissa olin voinut haluta... Tunnen menettäneeni jotain ja jääneeni jostain paitsi. Jotain kateuden ja katkeruuden tunteitani tähän liittyy: asiaan osallisella miehellä on lapsia ennestään, ja huomaan tuntevani kateuden tunnetta hänen lastensa äitiä kohtaan.
Emme seurustele enää. Erosimme, ja tein positiivisen raskaustestin viikkoa myöhemmin. Mies on ollut kyllä tukena mutta ei oikein jaksa mielialanvaihtelujani. Nyt ei kaveruuskaan siis oikein onnistu.
Minulla on muutenkin kaikenlaista stressaavaa meneillään, ja viime syksyn tapahtumat kummittelevat koko ajan taustalla, vaikka näennäisen toimintakykyinen olenkin.
Vertaistukea?
Kommentit (146)
Mä tein abortin itse nyt lähemmäs 10 vuotta sitten, kun olin täyttänyt 16. Se on aina rankka ja vaikea kokemus, vaikka olisikin mihin tahansa elämäntilanteeseen yms. oikea ratkaisu. Voin myös suositella tuota jonkun muun aikaisemmin suosittelemaa ituprojektia, sillä sain itse paljon apua heiltä, vaikkakin vuosia myöhemmin. Paljon rauhaa ja voimia sulle, toivottavasti löydät keskusteluapua etkä vaan pidä kaikkea sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin se mies on yhtä lailla "syyllinen" kuin sinä. Aivan yhtä lailla hänen vastuulla, ettei tule raskautta.
Toiseksi et välttämättä olisi edes saanut lasta. Raskaus olisi voinut päättyä itsestään seuraavalla viikolla. Et usko, kuinka moni kokee keskenmenon tuossa main. Siksihän alkuraskaudessa ei usein puhuta ennen kun ollaan vähän turvallisemmalla viikoilla. Et välttämättä.olidi saanut lasta.
Kolmanneksi tunteesi ovat luonnollisia ja voisi kuvitella, että melko yleisiä. Asua on iso. Voiko olla niin, että tämä poikkeusaika kuitenkin pahentaa niitä?
Toivottavasti löydät turvallisen suhteen ja saat lapsia sitten kun aika on.
Vähän jo vanhempana naisena en kertakaikkiaan ymmärrä naisten syyllistämistä raskaudenkeskeytyksestä.
Kyllä, meitä oli tilanteessa kaksi. Olen jutellut asiasta miehen kanssa, ja hän totesi saman kuin sinä.
Ja kyllä, poikkeusaika saattaa vaikuttaa myös. Onhan tässä ollut kaikenlaista meneillään. Kiitos viestistäsi.
- ap
Varmasti jo yksin päättynyt parisuhde toisi mieleen surua ja katkeruutta. Voimia ja valoa tulevaisuuteesi!
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntoni aloittajalle. Olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa suhtaudutaan aborttiin kuin nielurisojen poistoon, tai lievemmin, risojen poistonkin jälkeen on ehkä jonkinlainen jälkikontrolli, abortin jälkeen ei.
Niin kuin eräs naislääkäri totesi: abortti voi saattaa naisen epätasapainoon ja pitäisi olla jonkinlaista jälkihoitoa. Mutta näköjään naiset saa etsiä apua joiltain kristillisiltä tahoilta kun terveydenhuollon proseduuriin henkisen puolen automaattinen jälkihoito ei kuulu.
Samalla annetaan abortista kuva, että se on helppo nakki, vaikka monet naiset kantaa asiaa mielessään elämänsä loppuun saakka, kuten äitini, joka abortoi jälkeeni tulevan lapsen väsymyksen takia. Katui sitä sitten paljon. Se on isompi juttu kuin pinnallinen aikamme antaa ymmärtää.
Kuten joku sanoi, tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta elämäsi ei tarvitse mennä tämän takia pilalle. Yritä katsoa eteen päin ja oppia tästä kaikesta jotakin.
Kiitos tästä viestistä. Tein elämäni ensimmäisen ja varmasti viimeisen abortin vuonna 2017. Ensimmäiset pari vuotta meni niin ja näin ja vasta sen jälkeen iski katumus. Luulen, että tähän on vaikuttanut se, että sairastuin syöpään (hoidettu) ja se herätti jonkinlaisen tunteen pintaan, enkä ole katsonut maailmaa enää samoilla silmillä. Olen myös pohtinut, oliko se oikeasti oikea päätös silloin. En usko, että oli. Tiedän, että jos en olisi tehnyt aborttia, niin elämäni olisi totta kai aivan erilaista; olisin todennäköisesti yksinhuoltaja ja asuisin toisella puolella Suomea häpeän takia. Tekisin pätkäduuneja, sinnittelisin päivästä toiseen ja yrittäisin pitää lapsesta kovasti huolta miettien, saako se kaiken, mitä se tarvitsee. Potisin jatkuvaa alemmuuden tunnetta ja ahdistusta ja miettisin jatkuvasti, miten tämä kaikki vaikuttaa lapseen. Se ei olisi oikein.
En uskalla haaveilla perheestä, koska tuntuu, että se juna meni jo. Ja miksi minulla olisi oikeutta perheeseen kun kerran olen sen abortin tehnyt?
Tosiaan kävi niin, että kondomi meni rikki eli exä oli laittanut sen nurinpäin ja se hajosi. Hain jälkiehkäisypillerin seuraavana päivänä, mutta se ei auttanut mitään eli tulin raskaaksi. Ovulaatio oli siis jo tapahtunut (eli se joka ei tiedä, niin jälkiehkäisyn pillerin teho perustuu siihen, että se siirtää ovulaatiota - jos ovulaatio on jo tapahtunut, sen pillerin syöminen ei auta yhtään mitään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin se mies on yhtä lailla "syyllinen" kuin sinä. Aivan yhtä lailla hänen vastuulla, ettei tule raskautta.
Toiseksi et välttämättä olisi edes saanut lasta. Raskaus olisi voinut päättyä itsestään seuraavalla viikolla. Et usko, kuinka moni kokee keskenmenon tuossa main. Siksihän alkuraskaudessa ei usein puhuta ennen kun ollaan vähän turvallisemmalla viikoilla. Et välttämättä.olidi saanut lasta.
Kolmanneksi tunteesi ovat luonnollisia ja voisi kuvitella, että melko yleisiä. Asua on iso. Voiko olla niin, että tämä poikkeusaika kuitenkin pahentaa niitä?
Toivottavasti löydät turvallisen suhteen ja saat lapsia sitten kun aika on.
Vähän jo vanhempana naisena en kertakaikkiaan ymmärrä naisten syyllistämistä raskaudenkeskeytyksestä.
Kyllä, meitä oli tilanteessa kaksi. Olen jutellut asiasta miehen kanssa, ja hän totesi saman kuin sinä.
Ja kyllä, poikkeusaika saattaa vaikuttaa myös. Onhan tässä ollut kaikenlaista meneillään. Kiitos viestistäsi.
- ap
Varmasti jo yksin päättynyt parisuhde toisi mieleen surua ja katkeruutta. Voimia ja valoa tulevaisuuteesi!
Kiitos paljon! :)
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntoni aloittajalle. Olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa suhtaudutaan aborttiin kuin nielurisojen poistoon, tai lievemmin, risojen poistonkin jälkeen on ehkä jonkinlainen jälkikontrolli, abortin jälkeen ei.
Niin kuin eräs naislääkäri totesi: abortti voi saattaa naisen epätasapainoon ja pitäisi olla jonkinlaista jälkihoitoa. Mutta näköjään naiset saa etsiä apua joiltain kristillisiltä tahoilta kun terveydenhuollon proseduuriin henkisen puolen automaattinen jälkihoito ei kuulu.
Samalla annetaan abortista kuva, että se on helppo nakki, vaikka monet naiset kantaa asiaa mielessään elämänsä loppuun saakka, kuten äitini, joka abortoi jälkeeni tulevan lapsen väsymyksen takia. Katui sitä sitten paljon. Se on isompi juttu kuin pinnallinen aikamme antaa ymmärtää.
Kuten joku sanoi, tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta elämäsi ei tarvitse mennä tämän takia pilalle. Yritä katsoa eteen päin ja oppia tästä kaikesta jotakin.
Kiitos tästä viestistä. Tein elämäni ensimmäisen ja varmasti viimeisen abortin vuonna 2017. Ensimmäiset pari vuotta meni niin ja näin ja vasta sen jälkeen iski katumus. Luulen, että tähän on vaikuttanut se, että sairastuin syöpään (hoidettu) ja se herätti jonkinlaisen tunteen pintaan, enkä ole katsonut maailmaa enää samoilla silmillä. Olen myös pohtinut, oliko se oikeasti oikea päätös silloin. En usko, että oli. Tiedän, että jos en olisi tehnyt aborttia, niin elämäni olisi totta kai aivan erilaista; olisin todennäköisesti yksinhuoltaja ja asuisin toisella puolella Suomea häpeän takia. Tekisin pätkäduuneja, sinnittelisin päivästä toiseen ja yrittäisin pitää lapsesta kovasti huolta miettien, saako se kaiken, mitä se tarvitsee. Potisin jatkuvaa alemmuuden tunnetta ja ahdistusta ja miettisin jatkuvasti, miten tämä kaikki vaikuttaa lapseen. Se ei olisi oikein.
En uskalla haaveilla perheestä, koska tuntuu, että se juna meni jo. Ja miksi minulla olisi oikeutta perheeseen kun kerran olen sen abortin tehnyt?
Tosiaan kävi niin, että kondomi meni rikki eli exä oli laittanut sen nurinpäin ja se hajosi. Hain jälkiehkäisypillerin seuraavana päivänä, mutta se ei auttanut mitään eli tulin raskaaksi. Ovulaatio oli siis jo tapahtunut (eli se joka ei tiedä, niin jälkiehkäisyn pillerin teho perustuu siihen, että se siirtää ovulaatiota - jos ovulaatio on jo tapahtunut, sen pillerin syöminen ei auta yhtään mitään).
MIKSI sinulla EI olisi oikeutta perheeseen?
Se, että tuntee asiasta surua ja suhtautuu vakavasti on hyvin luonnollista, moni asia elämässä tuottaa jossittelu ja murheellisia ajatuksia, mutta eihän tuossa ole mitään väärää, että jos ehkäisy pettää, ja ei voi ajatella tulevansa äidiksi, niin ei silloin tule. Sehän osoittaa vastuullisuutta, mitä hyvä vanhemmuus vaatii.
Moraalisesti vaikeaksi tilanne muuttuisi, jos tilanteessa mies todella syvästi toivoisi omaa lasta. Silloin ollaan oikeasti sen kysymyksen äärellä, että pitääkö käydä läpi ei-toivottu raskaus, synnytyksen riskit jne.
Mutta jos kondomi hajoaa ja kumpikaan ei voi ajatella vanhemmista, niin asia on minusta moraalisesti helppo, abortti on siinä tilanteessa oikea ja vastuullinen ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntoni aloittajalle. Olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa suhtaudutaan aborttiin kuin nielurisojen poistoon, tai lievemmin, risojen poistonkin jälkeen on ehkä jonkinlainen jälkikontrolli, abortin jälkeen ei.
Niin kuin eräs naislääkäri totesi: abortti voi saattaa naisen epätasapainoon ja pitäisi olla jonkinlaista jälkihoitoa. Mutta näköjään naiset saa etsiä apua joiltain kristillisiltä tahoilta kun terveydenhuollon proseduuriin henkisen puolen automaattinen jälkihoito ei kuulu.
Samalla annetaan abortista kuva, että se on helppo nakki, vaikka monet naiset kantaa asiaa mielessään elämänsä loppuun saakka, kuten äitini, joka abortoi jälkeeni tulevan lapsen väsymyksen takia. Katui sitä sitten paljon. Se on isompi juttu kuin pinnallinen aikamme antaa ymmärtää.
Kuten joku sanoi, tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta elämäsi ei tarvitse mennä tämän takia pilalle. Yritä katsoa eteen päin ja oppia tästä kaikesta jotakin.
Kiitos tästä viestistä. Tein elämäni ensimmäisen ja varmasti viimeisen abortin vuonna 2017. Ensimmäiset pari vuotta meni niin ja näin ja vasta sen jälkeen iski katumus. Luulen, että tähän on vaikuttanut se, että sairastuin syöpään (hoidettu) ja se herätti jonkinlaisen tunteen pintaan, enkä ole katsonut maailmaa enää samoilla silmillä. Olen myös pohtinut, oliko se oikeasti oikea päätös silloin. En usko, että oli. Tiedän, että jos en olisi tehnyt aborttia, niin elämäni olisi totta kai aivan erilaista; olisin todennäköisesti yksinhuoltaja ja asuisin toisella puolella Suomea häpeän takia. Tekisin pätkäduuneja, sinnittelisin päivästä toiseen ja yrittäisin pitää lapsesta kovasti huolta miettien, saako se kaiken, mitä se tarvitsee. Potisin jatkuvaa alemmuuden tunnetta ja ahdistusta ja miettisin jatkuvasti, miten tämä kaikki vaikuttaa lapseen. Se ei olisi oikein.
En uskalla haaveilla perheestä, koska tuntuu, että se juna meni jo. Ja miksi minulla olisi oikeutta perheeseen kun kerran olen sen abortin tehnyt?
Tosiaan kävi niin, että kondomi meni rikki eli exä oli laittanut sen nurinpäin ja se hajosi. Hain jälkiehkäisypillerin seuraavana päivänä, mutta se ei auttanut mitään eli tulin raskaaksi. Ovulaatio oli siis jo tapahtunut (eli se joka ei tiedä, niin jälkiehkäisyn pillerin teho perustuu siihen, että se siirtää ovulaatiota - jos ovulaatio on jo tapahtunut, sen pillerin syöminen ei auta yhtään mitään).
Kiitos, kun kerroit kokemuksestasi. Minusta kyllä kaiken kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että siinä tilanteessa abortti oli oikea ratkaisu. Olisitko jaksanut hoitaa lasta syöpähoitojen keskellä?
Ei sinun tarvitse luopua perhehaaveista yhden vahingon takia. Jos löydät sopivan kumppanin ja haluatte lapsen, go for it!
- ap
Tämä palsta ei sitten ole täysin anonyymi, vaan voidaan yhdistää Sanoman keräämiin ja ostamiin muihin tietoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta ei sitten ole täysin anonyymi, vaan voidaan yhdistää Sanoman keräämiin ja ostamiin muihin tietoihin.
Häh?
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa.
Niin mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikella kunnioituksella, en ymmärrä tätä karmeaa syyllisyyttä&tuskaa mitä kaikki muka saavat abortoinnin jälkeen. Olisitte iloisia että tämä on täällä vielä mahdollista, monissa maissa ei ole ja naiset kärsivät. Mitä ihmeen syyllisyyttä pitää potea siitä että poistaa alkion jota ei edes toivonut. Ihan kun ei voisi tehdä uutta lasta ikinä sen jälkeen(tämä ei tietenkään koske niitä joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi etc) Mitä jos mitä jos...turha sitä on jossitella, olisit iloinen että olet hengissä ja terve.
Miksi murhaamisesta pitäisi olla iloinen ja että se on VIELÄ mahdollista??
Pystyn ymmärtämään sen, että et hyväksy minun aborttiani. Mielestäni kuitenkin esimerkiksi raiskatulla tulee olla oikeus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen. Olkoonkin sitten vaikka mur.ha - joissain tapauksissa äidin henki ja terveys menee sikiön edelle.
Saat tuomita minut ihan vapaasti.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6+2 on kyllä hyvin varhainen keskeytys. Olisi saattanut mennä kesken itsekseen... kuka tietää.
Vierailija kirjoitti:
6+2 on kyllä hyvin varhainen keskeytys. Olisi saattanut mennä kesken itsekseen... kuka tietää.
Olisi saattanut olla nenemättäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6+2 on kyllä hyvin varhainen keskeytys. Olisi saattanut mennä kesken itsekseen... kuka tietää.
Olisi saattanut olla nenemättäkin.
Ap taisi sanoa jossain viestissä, että hänellä alkaa olla jo ikää. Keskenmenoriski kasvaa ikääntyessä.
Tsemppiä ap:lle!
Toivottavasti olosi helpottaa ajan kanssa.
Kunnioitukseni siitä, että suhtaudut aborttiin vakavasti, koska ei se mikään hällä väliä-asia olekaan.
Älä välitä näistä fanaattisista huutelijoista. Teit sillä hetkellä parhaaksi näkemäsi ratkaisun. Toki se herättää varmasti ristiriitaisiakin ajatuksia, mutta älä jää liiaksi kiinni niihin.
Kaikkea hyvää sinulle.❤
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap:lle!
Toivottavasti olosi helpottaa ajan kanssa.
Kunnioitukseni siitä, että suhtaudut aborttiin vakavasti, koska ei se mikään hällä väliä-asia olekaan.
Älä välitä näistä fanaattisista huutelijoista. Teit sillä hetkellä parhaaksi näkemäsi ratkaisun. Toki se herättää varmasti ristiriitaisiakin ajatuksia, mutta älä jää liiaksi kiinni niihin.
Kaikkea hyvää sinulle.❤
Kiitos paljon rohkaisusta.
Niin, ei se ole hällä väliä -asia. Toki jotkut tekevät abortin sen kummemmin miettimättä ja vailla tunnontuskia, ja se heille suotakoon. Se on sallittu ja ok tapa reagoida. Minä puolestani reagoin ja oirehdin omalla tavallani. Todellakin otan tapahtuneen vakavasti enkä enää koskaan halua kokea sitä uudestaan. Kaikkea hyvää sinullekin!
- ap
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Et ole ainoa, joka on tehnyt abortin. Pääasia lienee, että opit kokemuksesta jotain.
Et huolehtinut ehkäisystä? Häpeäisit.
Kamalaa.