MTV: Kemian opettaja Teemu, 36, hankkii ruokansa roskiksista: MTV seurasi, kun superdyykkari noukki jätteiden seasta syötävää – ei kavahtanut edes sushia
"Helsinkiläinen Teemu Arppe, 36, on aktiivinen roskisdyykkari. Hän haluaa vähentää ruokahävikin määrää ottamalla käyttöön muiden ihmisten tuottamaa hävikkiä."
"On torstai-ilta, kello on kuusi Helsingin Töölössä. Katuvalot loistavat vilkkaalla Runeberginkadulla. Kemianopettajana työskentelevä Teemu Arppe kurvaa raitiovaunun kolinan säestämältä kadulta kerrostalon sisäpihalle isoa tyhjää kestokassia kantaen.
– Tämä on kuin dyykkarin Linnanmäki, paljon laitteita, toteaa Arppe kuvaillessaan kerrostalokorttelin sisäpihan roskakatoksien määrää.
Tonkija saapuu ensimmäiselle roskakatokselle ja avaa jäteastian luukun tukien sen tukevasti, jotta se ei iskeydy päähän roskista penkoessa.
Roskis on miltei täynnä asukkaiden roskapusseja. Tonkija näkee niistä jokaisen mahdollisuutena. Hän kuvaakin roskisdyykkausta eräänlaiseksi aarteenmetsästykseksi, sillä ikinä ei voi tietää, mitä tulee vastaan.
Vastaan tulee pohdintaa herättävä löytö, nimittäin sushirasia. Se sisältää muun muassa raa'asta kalasta valmistettuja lohinigirejä ja lohimakeja.
– En ole nähnyt juurikaan vaikutusta kylmäketjun katkeamisella. Olen dyykkannut jauhelihaa helteisinä kesäpäivinäkin, kertoo Tonkija.
Tonkija kertoo olevansa lähes kaikkiruokainen.
Tonkijan päällä olevista vaatteista kaikki on löydetty roskiksesta alushousuja lukuun ottamatta. Ne hän on löytänyt kadulta."
Koko juttu luettavissa:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kemianopettaja-teemu-36-hankkii-ruo…
Onkohan Tonkija ikina sairastunut löydöistään ja penkookohan roskiksia nyt koronan aikaan? On ihan totta, että ruokahävikkiä pitäisi vähentää, mutta kuten jutusta käy ilmi kotitalouksien ruokahävikki on loppupeleissä melko vähäistä. Ja ehkä voisi kehittää muitakin keinoja sen pienentämiseksi kuin dyykkaus. Jutun mukaan myös muut talon asukkaat ovat valittaneet Tonkijan roskisten penkomisesta.
Kommentit (95)
Ihmisen vatsa on erittäin vahvahappoinen johtuen siitä että olemme luontaisesti lihansyöjiä ja joskus on tullut tarvetta syödä raatoja. Voi siis huoletta dyykatakin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen vatsa on erittäin vahvahappoinen johtuen siitä että olemme luontaisesti lihansyöjiä ja joskus on tullut tarvetta syödä raatoja. Voi siis huoletta dyykatakin.
no emme ole ja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen vatsa on erittäin vahvahappoinen johtuen siitä että olemme luontaisesti lihansyöjiä ja joskus on tullut tarvetta syödä raatoja. Voi siis huoletta dyykatakin.
Pelkästään suun limakalvoilta imeytyy moni virus ja bakteeri. Eihän muuten kukaan saisi hepatiittiä tai salmonellaa. Näitä on nyt juuri saatu meetvurstista ruokakaupoista muka puhtaasta ruuasta. Liha on neljässä tunnissa pilalla huoneenlämmössä. Ruokamyrkytykseen tai norovirukseen voi kuolla. Onhan tuossa isot riskit, että sairastuu.
Hyvä että joku vastustaa tätä järjetöntä kulutusta minkä keskellä elämme. Dyykkaaminen oli 90-luvulla paljon helpompaa, ei ollut kauheita Molokin kitoja tai lukollisia katoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitaan "kauppoja" jonne viedään kaikki vielä okei marketeista niin ettei roskiin mene mitään turhaa. Sieltä voisi vaan ilmaiseksi hakea. Tai ihan pikkurahalla.
Ongelma näissä on että sitten joku Kaarina sairastuu ja haastaa oikeuteen tämän kaupan. Kukaan kauppa ei halua tähän tilanteeseen joutua.
Hahah jos meen roskiksesta huom roskiksesta ruokaa hakee niin kyllä täytyy tajuta sairastumisen vaara. Sen takia ruuat laitetaan roskikseen koska ne on vanhentuneita. Vaikkei sitten oliskaan. Miten kauppa siitä voi joutua oikeuteen? Joku menee hakee roskiksesta ruokaa?
Erikoisoluita voi kuitenkin kaupasta hakea. Eli ei ole ilmastonsuojelun kannalla. Varmasti, kun on vaimo ja pikkuinen koira, niin käyvät varmasti kerta vuoteen ulkomailla.Tyypillinen hedonistinen, lapseton pariskunta
Entäs onko hu u, me piikkejä löytynyt? Niihin voi pistää vahingossa kätensä. Ei vissiin ole edes viillon kestäviä käsisuojia? Ja nyt en kyllä usko, että jauheliha tai sushi säilyisi varsinkaan kesäkuumalla. Onko montakin kertaa sairastunut oksutautiin, flunssaan tms?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen dyykannut aiemmin paljonkin, mutta vain kauppojen roskalaatikoista. Yksityisten roskiksista en viitsisi mennä tonkimaan itsekään. Kaupan roskiksesta hakemalla olen säästänyt tuhansia euroja, eikä ole tullut vatsavaivoja. Se tavara, mikä siellä etenkin päällimmäisenä on, on yleensä samana päivänä siihen laitettua. Jos näin nollakeleillä sieltä otat talteen vaikka lihapaketin, jossa on päiväys mennyt päivä tai pari sitten, niin riski saada siitä jotain on häviävän pieni.
Liha menee jo pilalle 20 minuutissa kun kylmäketju katkeaa. Leivoksetkin voi olla pilalle menneitä, vaikka päällepäin näyttää iham syötäviltä. Ota myös huomioon, että ruoka on muutenkin voitu tehdä vuotta aiemmin ja pistetty vuodeksi pakkaseen, sulatettu ja laitettu myyntiin. Tämä on ihan tavallista. Sitten heitetään pois. Se voi seistä siellä vaikka viikon ennen kuin viedään varsinaiseen roskikseen. Tai ruoka voinut tippua likaselle lattialle ja sieltä sitten laitetaan roskikseen. Lattialla on voitu kävellä tuhansilla ja tuhansilla ulkokengillä lumessa, loskassa, sateella, säällä kuin säällä missä vain. Kengät on voinut olla vaikka ulkomaisen turistin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen dyykannut aiemmin paljonkin, mutta vain kauppojen roskalaatikoista. Yksityisten roskiksista en viitsisi mennä tonkimaan itsekään. Kaupan roskiksesta hakemalla olen säästänyt tuhansia euroja, eikä ole tullut vatsavaivoja. Se tavara, mikä siellä etenkin päällimmäisenä on, on yleensä samana päivänä siihen laitettua. Jos näin nollakeleillä sieltä otat talteen vaikka lihapaketin, jossa on päiväys mennyt päivä tai pari sitten, niin riski saada siitä jotain on häviävän pieni.
Liha menee jo pilalle 20 minuutissa kun kylmäketju katkeaa. Leivoksetkin voi olla pilalle menneitä, vaikka päällepäin näyttää iham syötäviltä. Ota myös huomioon, että ruoka on muutenkin voitu tehdä vuotta aiemmin ja pistetty vuodeksi pakkaseen, sulatettu ja laitettu myyntiin. Tämä on ihan tavallista. Sitten heitetään pois. Se voi seistä siellä vaikka viikon ennen kuin viedään varsina
Ulkomainen turisti on voinut saapua vaikka Aasiasta ja tuoda kengän pohjissaan vaikka mitä koronaa, lintuinfluenssaa tms.
Vierailija kirjoitti:
Miten alas voi ihminen vajota?
Olen häntä vanhempi ja 3 lasta löytyy. Näen velvollisuudeksi syödä otse roskiksista että perhe saisi syödä hyvin. Kuljen myös kaduilta löydetyissä vaatteissa. Oma tuntipalkka on 9e h. Joten tiukkaa tekee. Pakko syödä roskiksista.
Oon seurannut tota onnentongintaa-tiliä instagramissa ja oon todella järkyttynyt, kuinka paljon noista kauppojen roskiksista löytyy syömäkelpoista ruokaa ja muidenkin. Samoin ravintolat ja päiväkodit ym. Osa kaupoista heittää biojätteeseen lasit ja metallit päivineen. Samoin näitä "pehmeitä" kahvipaketteja heitetään roskikseen.
https://www.instagram.com/p/C4BgKmroOXp/
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että joku vastustaa tätä järjetöntä kulutusta minkä keskellä elämme. Dyykkaaminen oli 90-luvulla paljon helpompaa, ei ollut kauheita Molokin kitoja tai lukollisia katoksia.
Järjetöntä kulutusta...Se että syö ruokaa niin kuin muutkin olennot. Ja ainut tapa vastustaa tätä "järjetöntä kulutusta" eli ruuan syömistä on tonkia muiden jätteitä ja syödä ne? Voi viddu nyt taas..
Tuokin hihhuli mouhottaa että tekee tätä että maapallo pelastuu. Olen aika varma ettei satunnaisen suomalaisen kulutus vaikuta koko maailman tilanteeseen percskarvan vertaa. Kenenkään ei tarvitse syödä vanhoja mössöjä ja muiden jätteitä. Ei ihme että kaikenklaiset bakteeritulehdukset leviävät taas jos porukka on näin sontaista.
Tuo tyyppi näyttää ainakin valokuvissa melko sairaalle, ei hyvinvoivalle..
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että joku vastustaa tätä järjetöntä kulutusta minkä keskellä elämme. Dyykkaaminen oli 90-luvulla paljon helpompaa, ei ollut kauheita Molokin kitoja tai lukollisia katoksia.
Aivan, suomalaisethan ovat tunnettuja ökykuluttamisesta LOL vai tarkoittaako arvon älypäät taas että suomalaisten elämän kurjistaminen jotenkin neutralisoi ökykuluttajien niin kuin vaikka kiinalaisten touhuja? Ei ihme että luteet ja muut ulkoötökät ovat lisääntyneet kerrostaloissa kun muutamat älypäät roudaavat roskiskamaa sisälle.
Ongelma näissä on että sitten joku Kaarina sairastuu ja haastaa oikeuteen tämän kaupan. Kukaan kauppa ei halua tähän tilanteeseen joutua.