** Loka-lauantai **

Eikö MIANNI ole vielä käynyt poksauttamassa pinoa kolmenkympin kunniaksi?! No, etukäteen onnittelut :) Muistuu helposti mieleen kun itselläkin tuo maaginen raja huomenna edessä...



Kylläpä aika on mennyt nopeasti. Tai hitaasti on kulunut, mutta en ole ehtinyt yhtään sitä murehtimaan kun on niin pitänyt kiirettä.



Tiesittekö muuten, että rv 32 alkaen syntyvien sikiöiden eloonjäämismahdollisuudet ovat jo käytännössä aivan samat kuin täysiaikaisten vauvojen? Keskoshoito on nykyään niin hyvää.



(.) - Ei vieläkään yöllisiä vessareissuja. Suurin vaiva on se, että aamulla on KAMALA NÄLKÄ kun herää. Taitaa nyt alkaa vauva ottaa ihan tosissaan omiaan pois.



Sellainen juttu tuli eilen mieleen, että joitain kotonaolon käytäntöjä varmaan on muutettava ennen kuin vauva syntyy. Meillä 1,5 v on esimerkiksi tottunut siihen, että syö päikkäreiltä herättyään minun kanssa jugurttia sohvalla. No eipäs se aina välttämättä onnistukaan kun vauvankin pitää syödä. Samoin hän on tottunut, että tullaan heti nostamaan sängystä kun päikkäreiltä herää. Mitenköhän se onnistuu, jos on toinen just syömässä...?



Jonkun verran on siis mietittävää. Tai no, valehtelen, PALJON on mietittävää!



Coe rv 29+6

Ehdit minuuttia aikaisemmin joten unohdetaan tuo minun aloittama pino!!!



Oltiinpas me samanaikaisia;) Täällä heräilty taas puoli seitsemän maissa, sitten käytiin lenkillä, syötiin aamupala ja nyt ollaan tytön kanssa lähdössä kauppaan kun se aukeaa jo klo 8.00. Ajattelin leipoa marjapiirakkaa ja korvapuusteja heti aamusta ja annan miehen nukkua niin pitkään kuin jaksaa (tai niin kauan kuin pystyn vahtimaan sekä tyttöä että leipomaan...;).



Piti kaivaa tytön säästöpossusta kärrykolikko kauppareissua varten kun ei ainuttkaan kolikkoa löytynyt koko huushollista;( Kamala äiti.



masuun ei uutta, vauveli ollut ehkä vähän rauhallisempi nyt. Yö meni ihan ok, vaikka tyttö halusi meidän väliin jo puolilta öin. Voi että kun se sairastelu muutti sitä yörytmiä! Kumpa jaksaisi opettaa taas tytön nukkumaan omassa huoneessa ja sängyssä koko yön. Ainut vaan ettei häntä aiemminkaan ole tarvinut siihen opetttaa. Ehkäpä se tästä vielä palaa entiselleen..*toivossa on hyvä elää*. Nyt kauppaan!



Mukavaa lauantaita kaikille!



Nazu ja viikot 32+5

Camelot - 12.08. 07:52 vastaa tähän viestiin (1/1)

***LOKASET LAUANTAIHIN***

Huomenta!



Täällä oltu hereillä jo kuudesta asti. Kohta ajattelin lähteä tuolla paikallisella pihakirppiksellä käymään :)



Vauva myllää mahassa ihan mahdottomasti =O Ja ihan poikittain, tuntuu epämukavalta kun pyörii koko ajan mahassa ihan miten sattuu...Asettuis jo alas niin helpottais...



Hei, eilen illalla lueskelin syys- ja elokuisten pinoja ja jommassa kummassa(en muista, yllättäin;) oli mielenkiintoinen galluppi, jonka ajattelin meillekin laittaa :=)



Eli mitkä asiat järkyttivät/ihmetyttivät kun olit esikoista synnyttämässä/vuodeosastolla jo synnyttäneenä?



Vastaanpa itse ensin..

Synnytyksessä se hirveä kipu jonkalaista ei olisi edes osannut kuvitellakaan ennen, mutta miten se sitten katosi kun vauva oli ulkona mahasta. Vuodeosastolla sitten kauhistelin tyhjää mahapussiani =O

Samoin se kipu imetettäessä oli jotain aivan kammottavaa!

Mutta vaikka mieleen tulee kaikkea kamalaa niin silti sinne on uudelleen päästävä. Miehistä ei tähän puuhaan olisi.



Mutta nyt suihkuun, mukavaa lauantaita!!



Terkuin,

Camelot 30+2

Hiljaista on taas ollut meikäläisen suunnalta, työssäkäynti on verottanut voimat totaalisesti, sekä fyysiset että henkiset. Parannusta asiaan on tulossa, sillä jään ensi viikosta saikulle, pääsyynä jatkuva supistelu ja kamalat selkäkivut. Vasta keskiviikkona pääsen lekurille näytille, onko mitään vaikutusta ollut tuolla alaosastolla (toivottavasti ei mitään pahempaa!) ja sitten katsotaan jatkoa. Nyt vaan pitää osata ottaa levon kannalta, etten sentään vuodelepoon joudu. 1v9kk vilkkaan tytön kanssa se onkin ihan helppo nakki;) Onneksi arkisin tytöllä on hoitaja.



Tässäpä mun tärkeimmät kuulumiset, yhtään en ole kyllä teidän juttuja ehtinyt lukea pariin viikkoon:( Yritän taas päästä paremmin sisälle porukkaan, kun olen taas kotona.



Lillis31+2

No, ikää ei vielä siis oo niin paljoo, mutta kuten COE jo muistutti, niin nyt se 30 raskausviikkoa pamahti täyteen. Hieno homma :)

Juu ja itse oon ollut vasta n. 20min hereillä.. nukuin klo 21-01 ja sitten valvoin yli neljään ennenkuin sain unen. Mies pahoitti yhdellä jutulla mun mielen ja sitä sitten mielessäni vatvoin.. Pitää tänään yrittää jutella asiasta sen kans ihan sivistyneesti ja yrittää välttää riitaa..



Olikohan se nyt Coe, joka kirjoitti esikoisen tavoista ja vauvasta (anteeksi, jos muistan henkilön väärin). No kuitenkin.. Ja sitten jo ihan valmiiksi, että en todellakaan tarkoita / halua nyt loukata ketään imettäjää ja tämä on vaan minun henk.koht mielipide tai lähinnä ihmetyksen aihe.. Siis just tuosta asiasta olen miettinyt monesti, kun puhutaan tästä lapsentahtisesta täysimetyksestä. Että miten se onnistuu käytännössä niillä, joilla on jo ennestään pieni(ä) lapsi(a). Siis kuinka paljon isomman / isompien lasten täytyy joustaa, että äiti pystyy täysimettämään lapsentahtisesti. Kun on nämä ns. tiheänimun kaudet jne. Itse ainakin koin viimeksi, kun talossa oli vauva, 1,5-vuotias (joka siis on todella pieni vielä itsekin) ja 6-vuotias, että en todellakaan olisi pystynyt vaan istumaan sohvan nurkassa imettämässä vaan muutakin tekemistä oli todella paljon. Tietenkin se onnistuu, jos mies on paljon kotona jne mutta meidän tapauksessa näin ei ollut eikä tule olemaankaan. Toki on sitten näitä liina- ym juttuja, jotka helpottaa asiaa, mutta itse en osaa kuvitella itseäni niihin ja uskon, etten ole ainut. Joskus olen miettinyt jo sitäkin, että jos on isot rinnat niinkuin esim. mulla niin eikö se vauva tukehdu sinne liinaan tissien alle tjn :) No, huomaa varmaan ettei mulla oo käytännön kokemusta, mutta siis en ymmärrä miten pystyisin imettämään niin, ettei mun kumpikin käsi (tai ainakin koko ajan toinen!) oo siihen hommaan varattu.. Eli joskus haluisin ihan asiallista keskustelua ja käytännön vinkkejä aiheesta: Paljonko isommat lapset joustaa, jotta vauva saadaan lapsentahtisesti täysimetettyä :) Tai oishan siinä ihan lopputyön paikka jollekin :D



Sitten, oliko Camelot vai kuka, joka kyseli synnytyksen / lapsivuodeosaston järkytyksiä. Noo, synnytyksissä ei oo järkyttänyt mikään (tai no, positiivisesti järkytyin toisen synnytyksen jälkeen, kun ponnistusvaihe oli 8min ja pystyin aivan surutta istumaan jo 30min päästä synnytyksestä, kun esikoista olin ponnistanut 1t 10min ja intiimipaikat oli täynnä tikkejä ;)



Ja sitten, se mikä järkytti myöhemmin (ja mistä mielestäni olisi pitänyt neuvolassa tai synnytysvalmennuksessa sanoa) oli ensimmäiset kuukautiset synnytyksen jälkeen: siis ne on ollu joka kerta aivan järkyttävän runsaat! Eka kerralla luulin vuotavani kuiviin ja kun synnytyksestäkin oli vaan 6 vkoa, niin säikähdin todella. Siinä sai olla monta päivää 3 isointa alwaysultraa kerralla pöksyissä ja siltiki meinas tulla yli! Ja en oo ainoa, moni on samaa kauhistellut.



Mutta, lapsivuodeosastolla toisen ja varsinkin kolmannen kohdalla järkytyin jälkisupistuksista. Ne oli aivan järkyttävät, auts, hyi, yök!



Josta pääsenkin omaan kysymykseeni niille, joilla on jo monta lasta:



OLIKO JÄLKISUPISTUKSET JOKA KERTA EDELLISTÄ PAHEMMAT VAI OLIKO ESIM. TOISESTA PAHEMMAT KUIN KOLMENNESTA JNE?



Haluisin niin uskoa, että mullakin ois toivoa niiden olevan nyt hellempiä kuin viimeksi, mutta taidan elätellä turhia haaveita. Mulla ihan oikeesti pelottaa ne aivan sikana. Synnytys ei oo MITÄÄN niihin verrattuna :((



(.) Yöllä poitsu mylläsi klo 2-4 niin, että koko maha tärisi ja heilui. Potkut tuntui enimmäkseen vasemmalla kyljellä, mutta enimmäkseen hän vain punkesi pyllyä tuossa ylhäällä ja huiski käsillään jne. Olo on yhä mitä mainioin. Eilen kävelin tuplarattaiden kans 3 x n. 3km:n lenkin ja ei minkaanlaisia tuntemuksia aiheuttanut missään :D



Nyt toivotan oikein leppoisaa lauantaita kaikille ja alan valmistautumaan suureen huoneidenvahito operaatioon.



Mianni 30+0 (!!!!!!)

Sain tehtyä pari työhommaa jo eikä kello ole vielä edes yhdeksän :) :) Tunnin päästä käydään hakemassa anoppi rautatieasemalta ja sitten alkaakin ihan oma työaika pariksi päiväksi, varmaan loppuviikkoon asti!



LAPSENTAHTISESTA IMETYKSESTÄ: Meillä taidettiin tosiaan tehdä sitä esikoisen kanssa, mutta vasta nyt siis olen hoksannut että ihan samalla tavalla homma ei pyöri sitten kakkosen kanssa... Ehkä tämäkin on mulla, kuten ylipäänsä imetys esikoisen kanssa, sellainen juttu että en ota paineita siitä. Onnistuu jos onnistuu, jos ei niin sitten ei. Mä näen ja koen asian niin, että mitä pienempi vauva on niin sitä tärkeämpää hänelle on se että saa maitoa heti kun nälkä on. Että saa ikään kuin " onnistumisen kokemuksia" sinne alle. Jaksaa sitten seuraavalla kerralla ehkä vähän odottaa, kun on kuitenkin jo monta hyvää kokemusta alla.



Eli siihen saumaan ainakin meillä tulee miehen ISYYSLOMA just hyvin. Hän pitänee kaksi viikkoa heti ja sitten jättää viikon, ehkä pari myöhempään, ehkä joulun tienoille, kun hänellä ei muuten siinä olisi vapaata. (Meillä tuskin on varaa täysiä lomia pitää.) Mutta että nuo ihan pahimmat hektisyydet imetyksenkin kanssa saisi alta kun mies on vielä kotona. Ja, meillä onneksi (!!) on mummola tuossa 5 km päässä, sieltä äiti tulee varmasti auttamaan esikoisen hoidossa. Eli hyvin on meillä asiat.



SYNNYTYKSEN YLLÄTYKSISTÄ: Mä menin synnytykseen todella varautumatta oikeastaan mihinkään, joten ei oikein mikään päässyt pahemmin yllättämäänkään.



Mutta kyllä se KIPU oli kieltämättä jotain kyllä mikä yllätti. Siis ainakin mun kipu oli sellaista, ettei sitä mitenkään etukäteen pystynyt kuvittelemaan enkä näin jälkikäteen pysty sitä myöskään muistamaan. En millään muotoa yritä pelotella ketään, koska mun mielestä todellakaan siihen kipuun ei voi varautua eikä ehkä kannata yrittääkään. Ainakin mulle se oli (ja on) sellainen juttu että se vaan tulee, ja se hoidetaan jollain keinolla. Esim. olin suunnitellut etten ota epiduraalia, mutta otin, koska kipu oli todella kovaa.



Ja toinen juttu, ihan toisesta laidasta, oli se kun VAUVA SYNTYI :) Ensimmäiset sanani vauvalle olivat " herranjumala siinäkö se on" , sanottuna sellaisella paniikinomaisella äänellä että ei nyt VIELÄ! Muistiin ei ole painunut esikoisen ensimmäistä katsetta tai mitään, vaan on painunut se kuinka vauva roikkuu siinä kätilön käsissä - käsittämättömän pitkänä, ihan oikeana ihmisenä. SE YLLÄTTI! Siis se, että yhtäkkiä se vauva sieltä tuli! Yhdeksän kuukautta sitä oli hartaasti toivottu ja odotettu, ja sitten se kuitenkin yhtäkkiä vaan TULI! (Tähän liittyy kyllä varmasti se, että mulla ponnistusvaihe meni tosi hyvin enkä ehtinyt tuskailla yhtään että eikö se kohta jo tule.)



Iik nyt pitää lopettaa, kun anopin juna onkin kuulemma jo 40 minuutin päästä perillä ja me ollaan vielä täällä eikä mulla ole muuta kuin yökkäri ja esikoinenkin pyörii vaipassa...... kääk.



Coe

Nyt en kylla osaa kommentoida mihinkaan juttuihin kun on niin vahan kokemusta noista lapsista ja ensimmainen tulossa. Tai voinhan antaa hyvia neuvoja, eikos ne ihmiset joilla ei itsellaan ole lapsia, tieda kaiken parhaiten...;-) (kunnes niita omia tulee ja ne hyvat ohjeet lentaa roskakoriin).



Piti viela sanoa kun eilen oli kuivausrummuista puhetta, niin mina jotenkin onnistun kutistamaan kaikki vaatteet siina joten kaytan yleensa vain lakanoiden ym kuivaamiseen. Eivat siis kutistu lopullisesti vaan seuraavan pesun jalkeen ovat ihan ok jos narulla kuivattaa. Pidankohan lammon (mediumilla on ollut) sitten liian kovalla vai missahan vika? Coolilla jos pyorittaa, niin eivat kuivu ikina.



Ja ihanaa, tama on tanaan saanut runsaan maidon ja narastystablettien saattelama, syotya ihan oikeaakin ruokaakin. Ja olo on viela ok. Eli jospas se tasta. Nazu kyseli onko paino laskenut kun syomiset jaa vahemmalle niin ei ole laskenut, muttei kylla ole viimeisen laakarin jalkeen (3 vkoa sitten) noussutkaan. Paino nyt 67kg eli noussut kaikkiaan about 7kg, pituutta on 178 cm eli kaiketi ihan ok on viela...?



Mies tulee huomenna kotiin, toivottavasti ainakin. Tuo Heathrow' n tilanne vahan sotkee lentoja, mutta mies sai onneksi siirrettya lentoja niin, etta lentaa Frankfurtista yli eikatarvitse menna Lontoon kautta. Saa nyt kuitenkin nahda kuinka paljon aikataulut venyy ja ehtiiko jatkolennoille ajoissa...



Eipa nyt kummempia, vatsassa kaikki hyvin!



Millian ja pikkuneiti 30+1

ja TAAS aurinko paistaa täydeltä terältä- on tämä outo kesä kun ei sada.

no, onpahan jotain mitä oottaa :) hih!



Minä en oo ite hirveesti miettiny tuota arkielämää sen jälkeen ku vauva syntyy. Uskon että se menee omalla painollaan, ja sitä on turha suunnitella mitään etukäteen kun ei voi tietää minkälainen tapaus sieltä on masusta tulossa. Eiköhän sitä jotenki selvitä, vaikka mies ei ookkaa jäämässä etes isyyslomalle. Toisaalta hyvä että on koulussa, niin sieltä voi olla poiski noin vaan jos tilanne oikeen vaikeeks äityy :) TÖissä jos ois niin ei ois niin yksinkertanen juttu..vaikka toisaalta sitte vois ehkä pitää isyyslomaa. Ainoastaan sitä ootan " innolla" että kuinka mustasukkaseksi tuo esikoinen tulee, kun äiti ei voikaan joka vinkasuun ja pyyntöön vastata heti. Voi olla että on paikat useamman kerran kaaoksen partaalla.



MUTTA, imetyksestä, kun kaikki siitä sanoo että se alku oli niin tuskasta..mutta ei minulla ollu. Muutaman päivän jälkeen alko vähän rinnanpäät olla hellät, mutta ku sai sieltä sairaalasta sitä Lanchonia vai mikä se nyt on:) voidetta, niin sillä parani tosi äkkiä eikä ehtiny haavoja tms tulla. No, täytyy myöntää, että mulla ehkä vaikutti se, ettei maito noussu oikeastaan koko imetysaikana vauhdilla rintoihin. Ja vasta kotiuduttua pystyin antamaan vauvalle pelkkää rintaa, kun maitoa alkoi tulla tarpeeksi. Mutta näinkin voi siis olla, että ei se ihan kaikilla silti imetyskään aluksi ole tuskaa.



Mistähän minä järkytyin..siis olihan se kipu mikä kokoajan paheni loppua kohti, niin ihan järkyttävää, mutta onneksi sai kivunlievitystä :) Ponnistusvaihe oli tosi ikävä, mutta se jotenki nyt vaan kuuluu siihen hommaan niin kyllä senki kesti ;) SE oli ihanaa, kun ne kivut OIKEASTI loppu sen jälkeen ku vauva oli syntyny.

Hmm..vessassa käyminen synnytyksen jälkeen oli kans aikamoinen järkytys, ku niitä haavoja kirveli niin hurrrjasti.



Kaikista ihaninta oli kuitenki se kun pääsi alottelemaan vauvan kanssa tavallista elämää, oli niin paljon uutta ja ihmeellistä ja sitä vauvaa olis voinu vaikka kokoajan pitää vaan sylissä :) Senku koittaa pitää mielessä, niin kyllä ne kivut kestää.



(.) Meillä vauva on alkanu sellaseksi iltajumppariksi. Liikkuu paljon myös muullon, mutta varsinki iltasin ja alkuyöstä möyryää kamalasti.

Mahaa oon saanu pikkasen tomimaan, nyt ostin ruusunmarjapilttiä ja tuoreita luumuja, jospa niillä sais pehmitettyä entisestään masua.



Pitää lähtä suihkuunn, että päästään heti 12 aikaan tivoliin hummammaan ihan koko perheellä :)

Jääsydän rv 28+4

ELi Ilkka-lehti kirjoittaa tänään näin:



" imukupin käyttö synnytyksessä lisääntynyt - Epiduraalipuudutus saattaa hidastaa ja hankaloittaa synnytystä"



Artikkelista suoraan kopioitu myös tämä teksti:



" Pitkittynyt synttys päätetään yhä useammin imukupilla. Helsingin naistenklinikan osastoylilääkäri Erja halmesmäki katsoo synnytysten pitkittymisen johtuvan ainakin osittain epiduraalinpuudutuksen aiempaa avokätisemmästä käytöstä. Hermojuuriin vaikuttava epiduraali on tehokas kivunlievityskeino. Haittapuolena on se, että se voi vaikeuttaa ponnistamista ja hidastaa siten synnytystä."



KYSYMYKSIIN:

Kipu yllätti täälläkin, mutta myös se kuinka nopeasti se unohtui. Yllätyin myös siitä, miten nopeasti aika meni kivusta huolimatta synnytyksessä ja siitä miten nopeasti palasin entisiin mittoihini.



LAPSENTAHTINEN IMETYS: Kuten jo Miannikin totesi, tämä asia jakaa aina kahtia, eikä tosiaankaan se tarkoita että kaikkien pitäisi ollakaan samaa mieltä! Ja siksi tiedän myös ettei esim. Mianni loukkaannu vaikka olenkin eri mieltä. Minä en usko, että toisenkaan lapsen aikana tarvitsee luopua lapsentahtisesta imetyksestä, jos sitä haluaa tehdä, toki se vaatii enemmän ponnisteluja ja järjestelyjä, mutta omassa tuttavapiirissäni se ei ole ollut kuin järjestelykysymys: esikoiselle/muille lapsille luetaan samalla kirjaa (ei varmasti ole heti helppoa!!), imetys tapahtuu esim. makkarissa ovi kiinni, ettei taapero pääse tekemään " pahojaan" jne. MUTTA se on siis varmaa, että onhan se erilaista mutta esim, minä aion tehdä kaikkeni että se onnistuu ja itse koen asian niin, että pulloruokinta sitoo vielä enemmän ja aiheuttaa enemmän " hommia" (pesut, steriloinnit, lämmitykset jne).



Mies ja tyttö nukkuvat - minä menen vääntämään nyt ne korvapuustit -taikina on kohonnut varmaan metrin mittaiseksi;)



Nazu



PS: Ilmoitelkaa, jos haluatte että kopioin lisää tuosta artikkelista!

Miannille; ihan mielenkiintoinen asia tuo imetyksen sujuminen, kun on muita lapsia. Piti oikein jäädä miettimään, että mitä tarkoitat? Itse mietin asiaa niin, että joka tapauksessa vauva tarvitsee ruokaa, tuli se sitten rinnasta tai sitten pullosta. Onko niin, että vauva saa syötyä paljon nopeammin pullosta? Itselleni jäi esikoisesta sellainen kokemus, että imetys oli huomattavasti yksinkertaisempaa ja helpompaa, mitä pulloruokinta. Imetin ekat pari kuukautta pelkästään, mutta sitten sain toisen rintaan niin pahan rintatulehduksen, että en saanut imettää siitä, joten oli pakko antaa pullosta myös. Tottakai tässäkin tulee esille vauvojen erilaisuus, meidän esikoinen söi reippaasti, sanotaanko ekan kuukauden jälkeen viisi minuuttia kerrallaan. No, mutta kuten joku muukin sanoi, niin minäkään en aio murehtia tätä asiaa ennen vauvan syntymää, se selviää sitten. Ja esikoisen kanssa kantoliina osoittautui näppäräksi ja toivon, että tuleva vauvakin viihtyisi siinä. Minulla on myös isot rinnat, mutten ole kokenut, että vauva voisi tukehtua rintoihini, kun imetän.



Gallupia oli myös siitä, että mikä hämmästytti/yllätti synnytyksessä tai jotain sinne päin. Ei oikeastaan. Ei tule mitään erityistä juuri nyt mieleen. Vauvalle sanoin jotain tyyliin moi, tässä on äiti. Ehkä itkuherkkyyteni yllätti. Eli itkin melkeinpä joka asiasta. Korteissa olleet vauva runot saivat vollottamaan erityisesti. Samoin muistan hetken kotona, kun mies oli töissä ja minä olin ensimmäisiä hetkiä yksin vauvan kanssa, niin pelotti. Ja minä myös kuulun niihin, joilla ei imettäminen sattunut yhtään alussakaan.



Kysymys jälkisuppareista, nämä ovat minulle ihan vieraita, auttaako niihin kipulääkkeet, miten niihin voisi etukäteen valmistautua? Ilmeisesti melko todennäköistä on, että niitä tulee toisen synnytyksen jälkeen.



Nyt en taasen muista muita kyselyitä. Mutta myöhemmin sitten niihin vastauksia.



K&T&pikkupippuri rv30+6

Tuosta imetyksestä voisin kommentoida että mullakin isot rinnat ja vauva meinaa tukehtua tissin alle.Tarvin siis aina kaksi kättä kun imetän istualteen,eri asia tietty kun syöttää vaikka makuultaan.Rinnan päät myöskin ihan rikki aina ja imettäminen on tuskaa noin 1-3vk verran.Oli hankalaa siis.



Herkkyys on vallanut mutkin nyt,itken helposti ja suutun myöskin.Ärsyttävää.

Vauveli riehuu paljon ja kääntyilee kai miten sattuu.välillä painaa alas ja välillä taas huomaa että on istumassa masussa.Tilaa siis on .



Millian on kyllä tosi hoikka,kateellisena täällä :)

Eipä tarvi pähkäillä laihdutuksen kanssa kun on saanut nyytin.Mulla aina sama homma edessä,salilla 3-4krt viikossa ja kuitenkaan paino ei mene takaisin siihen mitä oli ennen esikoista.





Wades & Natika 30+5

Voi paska! Anteeks kielenkäyttöni,mutta kirjoitin äsken viestin ja kun se piti lähettää painoin vahingossa että peruuta. Että hyvä minä :)



No pikaisesti nyt sitte,eli eilisessä pinossa BERNUSKI tuskaili paineentunteen kanssa alapäässä.Mua vaivaa ihan sama homma.Siitä lähtien kun vauva on kääntynyt pää alaspäin.Kävelen kuin ankka ja tuntuu että koko alakerta on aivan turvoksissa.Ei kivaa!



Esikoisen SYNNYTYKSESSÄ mut ylätti se pahimpien supistusten kipu.Ja kuinka " eläimellisiä" ääniä sitä päästelikään niissä kovimmissa tuskissa ja vieläpä vieraitten ihmisten kuullen.Mutta kaippa ne kätilöt on mahtanu ennenki ulisevia akkoja kuulla.Kakkosen jälkeen olin aivan ihmeissäni jälkisupistuksista.Minä urpo en ollut niistä koskaan kuullutkaan.Aivan hiki nousi pintaan ja välillä tuntu et saa alkaa puuskuttamaan.Jälkisupparit mua nytki eniten kauhistuttaa.KYSYMYS kuuluukin: Mitä nappia saitte jälkisuppareihin? Mä en tiedä mitä mää sain,mut ne ei kyllä auttanu pätkääkään.Kätilökin ihmetteli kun pyysin vähän väliä uutta annosta.



Oltiin muuten esikoisen kans tänään eskari tarvike ostoksilla.Ja meinas äitillä tulla ihan tippa linssiin kun oli tärkeetä touhua.Oon muutenkin aivan älyttömän herkillä! Pillitän joka asiasta! Eilenki katoin tv:tä ja siinä näytettiin kun se suomalainen juoksi voittoon ja sai mitalin kaulaan ,niin mää tietty porasin!Että ei ollenkaan hormoonit hyrrää :)



Nyt lähen kasteleen kukkia.Mukavaa viikonloppua mammoille ja massuille!



Päivänsäde 31+6

Eiköhän tuo saa pian tarpeeksi minusta ku aina hälle valitan :)



Käytiin tosiaan tivolissa pyörähtään, mutta tuo raivostuttava helle ajo meidät sieltä pois. Kuka enää JAKSAA näitä ilmoja??:( En ainakaa minä! Piti sitte ruveta vielä tässä iltasella siivoamaan, ja mies onneksi imuroi, mutta ite sitte moppasin lattiat ja kyllä alkaa olla oikeasti niin tuskaa että huhhuh. Tuntuu niin kömpelöltä, kun ei taivu ja ei jaksais millää kyykkiä saatikka hartiavoimin jynssätä että kaikki paska lattialta irtois..melkein itku kurkussa väänsin tuon mopin kanssa. En kyllä enää kertaakaa siivoa, ennenku tulee kylmemmät ilmat. välillä on ihan semmonen olo ettei saa henkiä, kun on niin kuuma ja tunkkanen ilma. Tuo maha on niin iso- mieski totes kun lösähin tuohon penkille sen viereen, että onpa tuo sinun maha kyllä tosiaan aika iso- nii-in. Ja sen kanssa eläminen välillä tooosi puuduttavaa. Ois vaan jo se lokakuu... Kokoajan on maha ihan kivikovana ku koittaa jotain touhuta.

No, valivali ja vali, muttaku alkaa niin tympäseen kaikki ku ei kohta enää kotitöihin pysty. Ja nämä helteet- argh!!!! KYLMÄÄ tänne Suomeen, KIITOS! Toivottavasti tulee ruton kylmä talvi ;)



Kukas se laittokaa sen artikkelin tuosta epiduraalista?? Luin ite saman viime ma Kalevasta ja ei kyllä yllättäny yhtään, joskin sain varmistusta omille epäilyilleni.



No, lähen tästä juomaan ja vähän pötkötteleen, jos illemmalla ja VIILEÄMMÄLLÄ jaksas vielä lähtä käpöstelemään tuonne rantaan..



Jääsydän rv edelleen 28 + 4 (oispa jo 39+4)

Vastaan vaan galluppiin kun ei ole muuta asiaa (ei paljon naurata kun oltiin päivä anoppilassa).



Eli synnytyksessä, vaikka menin sinne avoimin mielin ilman odotuksia, yllätti tosi moni asia.

Ensinnäkin se kohtelu oli hirveää. Kätilö suorastaan vittuili, ja oli tosi vähän paikalla.

Ja se kipu, herranjumala sentään! Sitä toivoo vaan kuolevansa pois! Minulle oli tosi yllätys se, että epiduraalia ei todellakaan saa heti vaikka niin lupaillaan. Sain odottaa sitä 5h koska anestesialääkärillä oli kiirellisempiä potilaita.

Kun lapsi tulee ulos, kipu ei todellakaan lopu siihen! Jos toosa on revennyt, niin kuka on oikeasti niin tyhmä että luulee ettei se koske??? (Ja ponnistusvaiheessa tuntuu, kuinka se repeää hitaasti kun lapsi pusertuu ulos ihan käsittämättömän kivun siivittämänä)

Ja kätilö ei tosiaan puuduta, eikä ole helläkätinen sitä ommellessaan! Nyt on siis vuosi tästä kohta, ja edelleen joskus on kipeä koko helahoito, onneksi harvoin. Entiselleen se ei tule :(

Lisäksi äiti, joka on juuri synnyttänyt monta vuorokautta ja pyörtynyt monesti synnytyksen aikana kivusta ja väsymyksestä, laitetaan itse kävelemään osastolle joka ei ole ihan lähellä. Seinistä piti ottaa tukea.



Osastolla en enää edes jaksanut ihmetellä mitään. Mitään imetysohjausta ei tosiaan saanut. Olin siellä kaksi päivää, eikä huoneessa käynyt ketään hoitajia neuvomassa tai kyselemässä vointia kertaakaan. Jos tarvitsi apua tai neuvoa, piti kysyä sitä sen radion kautta, ja vastaukset oli tosi ynseitä. Jos sattui torkahtamaan, ja sillä välillä oli kutsuttu syömään niin jäi ilman ruokaa. Vasta lähtiessä sieltä hoksasin, että se ruoka kyllä laitetaan jääkaappiin talteen, mutta kun kukaan ei sanonut niin en tajunnut.

Viereinen äiti oli aika järkytys, teini-äiti joka ramppasi tupakalla ja jätti vauvan huutamaan kurkku suorana yksin. Kävin salaa heijaamassa sen sänkyä.... Eli siis nukkua ei voinut kun viereisen äidin lapsi huusi yökaudet.

Imettäminen myös todella sattui, ei vain alussa vaan koko sen ajan minkä imetin. Siis todella sattui! Ihan kuin vauva hampailla purisi tissiä, siltä se tuntuu.

Jälkisupistuksia oli tosi vähän, ne ei sattuneet yhtään!



Yllätyksenä tuli myös, ettei vauva tunnu heti omalta eikä rakkaalta, siihen menee kuukausia aikaa että sitä oppii rakastamaan.



Positiivista täytyy vielä sanoa etten ihan vaikuta kauhealle valittajalle, eli synnytyksestä todella paranee nopeasti noin niin kuin pääpiirteittäin. Jo viikon päästä käy lenkillä ja harrastaa seksiä ihan normaalisti, siitä todella yllätyin koska olin luullut että paranemisessa menee aikaa eikä seksiä voi harrastaa kuukausiin!

Jälkivuoto oli myös tosi vähäistä, ei lähellekään menkkojen tasoa. Oikeastaan pari päivää tulee kunnon vuotoa ja sitten tulee vaan tiputtelua pari viikkoa.

Menkat ei tosiaankaan runsastuneet synnytyksen jälkeen, ei mitään muutosta!



-lupicaia 32+6

Nyt täytyy Lupicaia sanoa, ettei ollut kivaa luettavaa! Vaikka kokemukset olivat henkilökohtaisia ja varmasti sinulle jäi siitä kauhea mielikuva, niin ei se todellakaan kaikilla mene noin;) Onneksi niin. En siis tarkoita väheksyä, tiedän ja muistan että sinulla todella on ollut kauhea kokemus esikoisen syntymä enkä väitä vastaan yhtään! Tarkoitan vaan, että kirjoituksesi perusteella minusta saa sellaisen kuvan, että synnytys tapahtuu aina noin kivuliaasti.



Minulla voisi sanoa, että kaikki meni täysin päinvastoin kuin sinulla. Spinaalipuudutus annettiin nopeasti avautumisen jälkeen, se ei vienyt supistuskipuja mutta teki alapään ihan tunnottomaksi joten minä en tuntenut yhtään mitään vaikka " toosa" repesi. En myöskään tuntenut yhtikäs mitään kun lääkäri + harjoittelija ompelivat alapääni - päinvastoin sanoin että tehkää mitä teette, ei tunnu missään! Lisäksi eppari parani parissa viikossa, eikä siitä ole sen kooommin ollut mitään havaintoa ja koko alapää on entisellään - minusta jopa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin:) Supistuskivut ovat ainoita jotka tosiaan tuntuvat, mutta tiedän monia ystäviä jotka ovat kuvailleet supistuskipujakin sanoilla " luulin että ne olisivat olleet kivuliaampia" . Joten kaikki ENSISYNNYTTÄJÄT, avoimin ja reippain mielin synnyttämään! Meistä ei kukaan voi tietää, millainen synnytys hyvässä tai pahassa edessä on, mutta minusta pahinta ei kannata missään nimessä pelätä. Ja kaikki meistä olemme varmasti valmiita vähän kärsimään sen lapsen puolesta, eikö niin?



IMETYS" KIPU" : Rinnat ovat toki arat, mutta minulle ei jäänyt mielikuvaa " kipeästä" imetyksestä ollenkaan. AInoastaan sen hetken kun vauva ekoina päivinä ottaa kiinni nänniin, tuntui epämiellyttävältä jos iho oli rikki (LANSINOH auttoi todella mahtavasti!!!).



JÄLKISUPISTUKSET: Minulle annettiin ihan vaan nelisatasta buranaa eikä suoistukset kestäneet kuin ekan päivän eivätkä ne olleet kuukautiskipuja pahempia minulla.



EPIDURAALI. Mä kyllä itse käännyn spinaalin puoleen jos itse saan valita (siis saahan sen mutta mä aion luottaa hoitohenkiläkuntaan hyvän kokemukseni perusteella) ja sitä kohdunkaulan vai mikä sen nyt olikaan lyhenteeltään, niin sekin kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta. Epiduraalista tosiaan on niin monia juttuja ja se on paljon kehuttu mutta se painontunteen lisääntyminen ei houkuta kun mulla supistukset ainakin viime kerralla tuntuivat niin kovana paineena emättimessä ja peräsuolessa.



nazu



PS. Lupicaia, ethän loukkaantunut? En tosiaan halua vähätellä ja mistä sitä tietää tosiaan vaikka omat " ruusunpunaiset" synnytyskokemukseni muuttuvat kertaheitolla samansuuntaisiksi kuin sinun nyt tulevana syksynä. itselläni ehkä tosiaan suurin yllätys koko synnytyksessä oli se, miten äkkiä se meni kivusta huolimatta, miten hyvin siitä toivuin ja nopeasti ja miten kauniit muistot ensimmäisestä synnytyksestä minulle jäivät. Katson yhä viikoittain tytön synnytyskuvat (ei itse synnytystapahtumasta ole mutta siitä saakka kun tyttö nostettiin rinnalle).



Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!