Onko tämä jokin huijarisyndrooman muoto, alisuoriutumista vai mitä?

Sain juuri palautteen yhdestä opiskelutehtävästä ja arvosanan 4. (1-5). Minulle tuli todella vaivaantunut olo, kun arvostelija kertoi perustelunsa ja kehui työtäni. Miksi? Siksi, että en todellakaan tehnyt parastanut sitä työtä tehdessäni, vaan sellaisella "kunhan läpi menee" -asenteella. Itse arvioin, että olisin saanut kolmosen.

Minulla on ollut sama olo about aina opiskeluissa ja työssä. Tuntuu kauhealta jos ihmiset kehuvat suoritustani, koska tiedän (tai ainakin oletan tietäväni) että olen antanut siihen työhön ehkä maksimissaan 50 % kapasiteetistani, koska ei ole huvittanut ja vittuako sitä täyttä panosta antamaan jos vähemmälläkin pärjää.

Ainoat kerrat kun olen elämässäni ollut todella tyytyväinen suoritukseeni, ovat olleet erinäisiä urheilutilanteita. Silloin olen tiennyt, että olen todellakin antanut kaikkeni. Ei ole väliä, mikä on ollut sijoitukseni, vaan se, että olen tiennyt että olen antanut ihan kaiken mitä olen pystynyt ja todellakin tehnyt parhaani.

Muuten ajelehdin elämän läpi tehden sen mikä juuri riittää ja kiusaannun kun ihmiset kehuvat. Tuntuu kamalalta, että se, mikä minulle on ollut pelkkä "pakko tehdä vasemmalla kädellä alta pois" -riesa, on toiselle kiitettävä suoritus!