Typerin syy, miksi olet alkanut itkeä?

Naisystävä jätti kun olin kolmekymppinen. Tuli jokin käsittämätön ahdistusjakso itkuineen vähäksi aikaa. Emme olisi järjellä ajatellen edes sopineet toisillemme.

Ainiin ja armeijaan lähtökin itketti aikoinaan. En tiennyt, että se muistuttaa enemmän rippileiriä aseilla kuin jotain sukkasaippuakiduttamoa.

Asuin aikanaan Berliinissä, ja Berliinin Tegelin lentokenttä tuli tutuksi paikaksi, kun lensin usein Suomen ja Saksan väliä.

Viime syksynä Berliiniin avattiin uusi ja hieno Brandenburgin lentokenttä, ja Tegelin kenttä suljettiin lentoliikenteeltä lopullisesti. Katsoin telkkarista uuden kentän avajaisseremoniaa, ja samassa yhteydessä muisteltiin Tegelin historiaa. Yhtäkkiä alkoi vaan itkettää, kun mietin että siellä se Tegel nyt rapistuu yksin ja hylättynä, kun kaikki lennot ja matkustajat menevät uudelle kentälle.

Kun poikaystävä oli laittanut ruokaan liikaa muskottipähkinää. 😅

Ei tule mieleen yhtään typerää syytä itkulleni. Myöskään tässä ketjussa moni mainittu syy ei ole ollenkaan typerä. Ja itken kyllä tuon tuostakin. 

m44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni nähdessäni maitotölkin. Taisin olla silloin aika loppuunpalanut läjä masennusta.

Olen pahoillani masennuksestasi, mutta maitotölkki, miksi? :O

En tiedä. Ei siihen mitään syytä ollut, minkä tiedostaisin.

Teininä aloin itkeä kun isä oli syönyt aamupalaksi mun eväät (pala itsetehtyä kananmuna-riisipiirakkaa), jotka olin ajatellut ottaa kesätöihin mukaan. Olin siis pakannut piirakan pieneen muovipussiin, ja laittanut sen vähän sivummalle jääkaapppiin. Isä ei tiennyt mun aikeista, ja söi piirakan. En normaalisti nyt ihan noin helposti teininäkään itkenyt, jotenkin se väsymys purkautui siinä. (En ole koskaan ollut aamuihminen, ja klo 06.30 aamuherätys jatkuvasti liian lyhyiden yöunien jälkeen alkoi olla liikaa).

Taidenättelyn jälkeen kun mun teoksia oli kritisoitu ikävin sanankääntein. Menin kotiin ja ratkesin juomaan muutamaksi päiväksi jonka jälkeen kokosin itseni.

Sipulin kuoriminen itkettää aina.

Omituisin oli ehkä, kun odotin esikoistani ja pelasin mieheni kanssa Trivial Pursuitia. Meillä oli hauskaa ja nauroin jollekin asialle, kunnes äkkiä tajusinkin itkeväni. Se oli kummallista. 

Ilman raskautta muistan kuinka lapsena kävin äitini kanssa katsomassa jotain taidenäyttelyä, jossa oli valoshow. Siinä soi taustalla Sibeliuksen Finlandia. Musiikin ja valon yhdistelmä oli vaikuttava, mutta olin tyytyväinen, että huoneessa oli pimeää. Tunsin itseni itkupilliksi. Myöhemmin olen todennut, että itkupilli minussa on pysyvä. Minut on helppo saada kyyneliin. 

Mielestäni itku on aito tunnereaktio. Minä itken toisinaan kuten tänään.

Paralympialaisten ratakelauksen mitalien jako sai minut itkemään valtoimenaan, vaikka en seuraa urheilua ollenkaan.

Olin tosin synnyttänyt esikoiseni kaksi kuukautta aikaisemmin, joten hormoneilla saattoi olla osuutta asiaan.

Itkin onnesta kun sain eräästä lukiokurssista arvosanaksi kutosen. Taustaa: olin aiemmin reputtanut ko. kurssin ja antanut asian olla kaksi vuotta koska kuvittelin ettei minun ollut pakko suorittaa sitä. Vasta pari kuukautta ennen valmistumista opo huomautti etten tulisi valmistumaan jos en saisi kurssia suoritetuksi. Kyseinen aine ei ollut vahvimpiani, joten olin stressannut läpimenoa ihan hemmetisti.

Olen myös niitä ihmisiä, joilla itku muiden edessä johtaa yleensä suuttumiseen. En pidä yhtään siitä, että joku näkee minut herkkänä hetkenä, ja kaiken maailman "onko kaikki hyvin?" -kysymykset ja "ei mitään hätää, olen tässä" -kommentit varsinkin ajavat minut raivon partaalle. Yleensä itku sitten pian loppuukin ja vaihtuu karjumiseksi ja/tai pois juoksemiseksi. Itken harvoin.

Kuultuani Spice Girlsien Spice up your life. Opiskelin 1990-luvun lopulla pääkaupunkiseudulla ja äitini lähti etelään lomalle. Vein äitini lentokentälle ja kun ajoin kentältä kotiin radiosta tuli kyseinen kappale. Itkin, oli ikävä äitiä ja toivoin että lomamatka menisi hyvin. Usein vielä vuosikymmenten päästä jos kuulen tuon kappaleen muistan hetken ja herkistyn edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Näin videon, jossa vankeudessa eläneet simpanssit päästettiin luontoon. Onnen kyyneleet valuivat, kun ne simpanssit vielä halasivat vapauttajiaan. :,)

Ei ollenkaan tyhmä syy itkeä. Itse itkin silmät päästäni kun katsoin tämän

No niin, alkaa taas silmät kostua tätä kirjoittaessa.

Ostettiin miehen kanssa tortillasipsejä. Mun teki ihan hirveästi mieli niitä tortillasipsejä, ja kun viimein saatiin kotona leffan ääressä pussi auki ja sipsiä suuhun, aloin itkeä, kun sipsit eivät olleet ollenkaan suolaisia :D Tarkistin pussin moneen kertaan, eikä missään kohtaa sanottu, että "vähäsuolaista" tms., mutta eivät siis maistuneet yhtään miltään, kun olivat jostain syystä niin vähällä suolalla maustetut. Turhautti, kun odotin niin kovasti tuon herkun saamista ja meni sit elämys pilalle.

Katsottiin miehen kanssa jotain sarjaa, missä oli joku mun mielestä hauska kohta ja aloin nauraa ihan hirveästi, harvoin naurattaa mikään niin ja kun sitten tajusin, etten edes tajua mikä siinä ohjelmassa oli niin hauskaa, aloin itkeä ihan kunnolla. Olin tosin raskaana, muttei noita hölmöjä itkuja muita sattunut.

Viimeksi tänään. Autoni takana parkkipaikalla oli vesilätäkkö, ja siinä pörhisteli pieni lintu, varpunen varmaan? Sanoin sille, että kuulehan, menehän nyt pois siitä, ettet jää auton alle. Lintu katsoi minua hetken pää kallellaan ja pyrähti lentoon. Itkin. Joo en ole raskaana, mutta pms taitaa pukata päälle...

Mummini kuoli 10 vuotta sitten. Löysin pussillisen uusia mummin neulomia sukkia ja lapasia, eri kokoisia.. Neuleet tuoksuivat mummille. Tiedättekö, sellainen vanhuksen haju, johon sekoittuu jotain vaaleanpunaista. Ehkä se pinkki imperial leather -palasaippua jota mummilla aina oli? En tiedä. No nuuhkin niitä neuleita ja itkin. Selvisin vähällä, vein parin sukkia serkulle joka purskahti aivan lohduttomaan niagaraputousitkuun... Mitäs me, karjalaiset itkijänaiset, evakkojen jälkeläiset 😄

Putouksessa se pönttö koira ja se juontaja sano nyt on aika päästää irti. Voi että alko itkettää otti kovasti syvälle sieluun.