Tiedättekö muistisairaita, joista on tullut sairastuttuaan ilkeitä tai luonne muuten muuttunut?

Tiedän tuollaisiakin tapauksia, mutta oudointa oli se, kun tunnetusti hankala ja ikävä ihminen muuttui Alzheimerin tautiin sairastuttuaan lempeäksi ja seesteiseksi. Ei kai jaksanut enää räyhätä.

muistisairasta leimaava naikone laulaa ristikuulustelussa kuin kanarialintu.

aint no lööv,dummy-

En tiedä helpottaako tämä, mutta sukulaiseni 90-luvun lopulla oli jo niin huinossa kunnossa alzhaimerin takia että koitti iskeä omaa tytärtään. (Yritti suudella suulle ja puristella) .

Pahin on se vaihe kun muistisairas asuu vielä kotona ja pystyy tekemään monenlaista harmia itselleen ja muille. Usein sukulaiset toivoo että pääsisi jo hoitoon johonkin laitokseen, saisi holhoojan.

Alzheimerissa harvemmin on ilkeilyä. Muissa muistisairauksissa enemmän. Onko edunvalvojaa? Olisi hyvä olla joku teitä lapsia tasapuolisesti kohteleva ja luotettava edunvalvoja. Tuollaisia vanhuksia käytetään hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

aint no lööv,dummy-

Tähän keskusteluun on näköjään tullut parikin kommenttia selkeästi muistisairaalta. Kiva kun pystyt vielä käyttämään tietokonetta niin ei käy aika niin pitkäksi.

Olen töissä muistisairaiden parissa. Toisten luonne tosiaan muuttuu. Se johtuu aivojen rappeutumisesta ja siitä, että muistisairaan oma maailma voi muuttua kaaokseksi ja hän kokee hätää, ei ymmärrä mitä tapahtuu ja totta kai muu maailma muuttuu todella turvattomaksi paikaksi hänelle itselleen. Kun sairaus etenee tarpeeksi, monista tulee ihan pihalla olevia, mutta sinänsä säyseitä ja helppoja hoidettavia. Kaikista ei.

Asian kanssa on vain opittava olemaan ja ohitettava käytösoireet, ottamatta niitä itseensä. Ystävällisyys, huomion kiinnittäminen johonkin muualle. Pyydä vaikka muistelemaan jotain kivoja juttuja menneisyydestä. Laulelemaan vanhoja lauluja. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Alzheimerissa harvemmin on ilkeilyä. Muissa muistisairauksissa enemmän. Onko edunvalvojaa? Olisi hyvä olla joku teitä lapsia tasapuolisesti kohteleva ja luotettava edunvalvoja. Tuollaisia vanhuksia käytetään hyväksi.

Tässä ei ole kyseessä Alzheimer. Olemme hakeneet omaiselle edunvalvojaa.

AP

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisiakin tapauksia, mutta oudointa oli se, kun tunnetusti hankala ja ikävä ihminen muuttui Alzheimerin tautiin sairastuttuaan lempeäksi ja seesteiseksi. Ei kai jaksanut enää räyhätä.

Tai unohti ne ikävät asiat, joiden vuoksi oli vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Alzheimerissa harvemmin on ilkeilyä. Muissa muistisairauksissa enemmän. Onko edunvalvojaa? Olisi hyvä olla joku teitä lapsia tasapuolisesti kohteleva ja luotettava edunvalvoja. Tuollaisia vanhuksia käytetään hyväksi.

Alzheimerin taudissa hyvin usein on käytöshäiriöitä, kuten harhaluuloja, aistiharhoja, levottomuutta tai persoonallisuuden muutoksia. Ne kyllä voivat ilmetä ”ilkeilynä”, se on hyvin tavallista.

Omaiseni, joka oli maailman lempein ihminen ja ystävällinen kaikille, tuli hyvin paranoidiksi ja pelokkaaksi. Hänellä oli todella lämpimät suhteet sisaruksiinsa ja sai tuhottua suhteet lähettämällä syytöskirjeitä heille. Olivat niin loukkaantuneita aiheettomista kamalista syytöksistä, etteivät tulleet edes hautajaisiin. Miniä varasteli muka tavaroita häneltä ja asunnossa oli muka käynyt vieraita ihmisiä. Välillä hän soitteli ja uhkaili hyppäävänsä parvekkeelta.

Äidistä tuli kärsimätön ja kovapäinen. Muutenkin oli vaikea suhtautua siihen, miten tuttu ja teräväpäinen ihminen muuttuu toiseksi. 

Tietenkään mikään ei poista tekoja, joilla teidän sairas läheisenne on loukannut, mutta kannattaa silti ajatella niin, että hän on tietyssä mielessä syyntakeettomassa tilassa. Hän ei pysty kontrolloimaan käytöstään niin kuin me terveet. En osaa antaa mitään muuta neuvoa, kuin täytyy oppia siihen, että antaa olla. Vääriä muistikuvia ei saa korjattua eikä luonnetta muutettua ennalleen. Ei auta edes huomauttaminen, että käyttäydy paremmin. Kaiken täytyy vain antaa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisiakin tapauksia, mutta oudointa oli se, kun tunnetusti hankala ja ikävä ihminen muuttui Alzheimerin tautiin sairastuttuaan lempeäksi ja seesteiseksi. Ei kai jaksanut enää räyhätä.

Juuri noinkin voi käydä. Tiedän useita tapauksia, joissa sairastunut on muuttunut tavanomaista säyseämmäksi ja kiltiksi kun taas jotkut muuttuvat ilkeiksi ja agressiiviksi. Kaikenlaisia löytyy yksilöllisesti.

Joo, lempeästä tädistä tuli epäluuloinen, vihainen ja vainoharhainen. Se meni kyllä ohi silloin kun toimintakyky romahti täysin ja vanhuksesta tuli muutamassa kuukaudessa käytännössä puhekyvytön vuodepotilas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alzheimerissa harvemmin on ilkeilyä. Muissa muistisairauksissa enemmän. Onko edunvalvojaa? Olisi hyvä olla joku teitä lapsia tasapuolisesti kohteleva ja luotettava edunvalvoja. Tuollaisia vanhuksia käytetään hyväksi.

Alzheimerin taudissa hyvin usein on käytöshäiriöitä, kuten harhaluuloja, aistiharhoja, levottomuutta tai persoonallisuuden muutoksia. Ne kyllä voivat ilmetä ”ilkeilynä”, se on hyvin tavallista.

Omaiseni, joka oli maailman lempein ihminen ja ystävällinen kaikille, tuli hyvin paranoidiksi ja pelokkaaksi. Hänellä oli todella lämpimät suhteet sisaruksiinsa ja sai tuhottua suhteet lähettämällä syytöskirjeitä heille. Olivat niin loukkaantuneita aiheettomista kamalista syytöksistä, etteivät tulleet edes hautajaisiin. Miniä varasteli muka tavaroita häneltä ja asunnossa oli muka käynyt vieraita ihmisiä. Välillä hän soitteli ja uhkaili hyppäävänsä parvekkeelta.

Vaikka omaiseni muistisairaus ei ole Alzheimer, tässä on paljon tuttua. Kyse ei ole pelkistä rumista sanoista, vaan teoista, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Omainen on välillä aivan muistamaton ja "sekaisin", mutta pystyy toisina hetkinä suunnittelemaan ja tekemään kaikenlaista muiden pään menoksi. Mikään ei yhtään sovellu hänen aikaisempaan luonteeseensa, ihan kuin olisi eri ihminen, vaikka näyttää ja kuulostaa samalta. Henkisesti  erittäin raskasta myös läheisille. 

AP

Raskasta se onkin, valitettavasti muiden tulee sopeutua siihen, ja sanojen mennä ohi.

Valitettavasti useimmat muistisairaat ovat jossakin vaiheessa ilkeitä. Ilmeisesti se, että ei pysty hallitsemaan elämäänsä tekee ihmisen epäluuloiseksi. Asia on ehkä helpompi hyväksyä, kun miettii, miten pelottavaa on, kun esineet eivät olekaan siellä, minne muistaa ne jättäneensä tai ei muista mikä päivä on tai onko syönyt vai ei. Tänään viimeksi töissä syötin ihmistä, joka huuteli*Annatko sinä minullekin ruokaa?', joka ikisen lusikallisen välissä.

Olen ymmärtänyt, että on aika tavallista. Nähnyt myös läheltä tämän, mummoni laukoi aika ikäviä juttuja viimeisinä vuosinaan, mutta me onneksi muistamme sen lempeän ja ihanan ihmisen, joka hän oli ennen. Aika paljon huumoria sai kyllä olla mukana, kun hänen kanssa jutteli. Hyvinä hetkinä oli tietysti enemmän oma, entinen itsensä.

Epäilen sukulaisella tätä. Tosi ilkeä ja soittelee "jauhot suuhun" - puheluita sekä aukoo armottomasti päätä.

Pitää raskaita puhutteluja ja vaikuttaa, että haluaisi käydä päälle.

On jo yli 60-v sekä sai aivoinfarktin joitain vuosia sitten ja on fyysisesti tosi heikossa kunnossa. Auta armias jos satut kerrankin suuttumaan itse, niin uhriutuu välittömästi.

Ymmärrän tilannetta, mutta voimia tuo syö jonkin verran. Pelkään, että häntä aletaan käyttää hyväksi jossain vaiheessa, mikä on hieman käynytkin.

Sanna Marin ja Krista Kiuru tulevat ensimmäisinä mieleen.