Lue keskustelun säännöt.
Miten toimia 2v lapsen kanssa, joka itkemällä tottunut saamaan aina kaiken?
23.03.2021 |
Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, niin aloittaa lohduttoman itkun?
Kommentit (33)
Sanoo vaan, että ”saa harmittaa kun asiat ei menekkään niin kuin haluaisi” ja vähän päätä silittää, mutta ei anna periksi. Älä anna itkun vaikuttaa itseesi, juttele rauhallisesti lapselle muita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten toimia? Siten, että itkulla ei saa jatkossa lainkaan haluamaansa. Oppinee nopeasti.
Rajat on rakkautta. Pysy rauhallisena ja lohduta. Lapsi on vielä pieni, häntä pitää ohjata ja neuvoa. Kasvattajan rooli ei ole helppo. 2-vuotias testaa rajojaan. Perheissä on säännöt, joita noudatetaan. Lapsi oppii, kun kärsivällisesti ohjaa oikeaan suuntaan.
Kuuluu ikään. Kyllä se itku lopulta loppuu. Lohdutat.
Entä miten toimia suunnilleen samanikäisen kanssa, joka valittaa joka asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teitä kovasydämisiä... Ei pitäisi ,, antaa pienelle aihetta ,, itkuun... Kyllä se kova maailma opettaa ,, myöhemminkin. Ei saa olla pienelle kylmä...,,
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä kovasydämisiä... Ei pitäisi ,, antaa pienelle aihetta ,, itkuun... Kyllä se kova maailma opettaa ,, myöhemminkin. Ei saa olla pienelle kylmä...,,
Just tällä kasvatustyylillä kasvaa niitä kitisijöitä ja vinkujia. Eli kun lapsi pyytää karkkia lounaaksi niin annetaan ettei vaan lapsi pahoita mieltään jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opeta lapsi nyt siihen että teillä toimitaan johdonmukaisesti, säännot on sääntojä eivätkä muutu vanhempien mielialojen mukaan, itkemällä ja kiukuttelemalla ei saa haluamaansa, huomiota saa ilman että sitä pitää hakea ja syliin saa tulla aina paitsi liikkuvassa autossa.
Lisäksi lapselle pitää antaa tunne että hän saa välillä päättää omista asioistaan ikätason mukaisesti. Esimerkiksi kysymällä toisinaan että laitetaanko tänään ruuaksi makaronilaatikkoa vai spaghettia? Pukeeko taapero päälleen sinisen vai punaisen paidan? Ostetaanko kaupasta omenoita vai banaaneja?
On tärkeää että lapsi tuntee että hänen mielipiteitään kuunnellaan.
Ihan oikeasti lastenkasvatus ei ole mitään rakettitiedettä, johdonmukaisuuttaa, rajoja ja positiivistä huomiota, niillä potkii pitkälle kaikenikäisten lasten kanssa. Ja jos pienenä antaa kaiken periksi tekee sillä hallaa lapselle itselleen.
Kaksivuotiaan kanssa pääsee paljon helpommalla hämäämällä. Aletaan katsella oravaa pihapuussa tai touhuta jotain muuta.
Ylipäätään lapselle on tärkeämpää opettaa tunnetiloista yli pääsemistä kuin juupas-eipäs-jankkaamista, jota tosin tällä palstalla johdonmukaisuudeksi kutsutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opeta lapsi nyt siihen että teillä toimitaan johdonmukaisesti, säännot on sääntojä eivätkä muutu vanhempien mielialojen mukaan, itkemällä ja kiukuttelemalla ei saa haluamaansa, huomiota saa ilman että sitä pitää hakea ja syliin saa tulla aina paitsi liikkuvassa autossa.
Lisäksi lapselle pitää antaa tunne että hän saa välillä päättää omista asioistaan ikätason mukaisesti. Esimerkiksi kysymällä toisinaan että laitetaanko tänään ruuaksi makaronilaatikkoa vai spaghettia? Pukeeko taapero päälleen sinisen vai punaisen paidan? Ostetaanko kaupasta omenoita vai banaaneja?
On tärkeää että lapsi tuntee että hänen mielipiteitään kuunnellaan.
Ihan oikeasti lastenkasvatus ei ole mitään rakettitiedettä, johdonmukaisuuttaa, rajoja ja positiivistä huomiota, niillä potkii pitkälle kaikenikäisten lasten kanssa. Ja jos pienenä antaa kaiken periksi tekee sillä hallaa lapselle itselleen.
Noikin esimerkit on kyllä joillekin 2-vuotiaille ihan liian haastavia kysymyksiä. Lapsi ahdistuu ja silloin ainakin inisee ja vinkuu se on varma. Hyvä kysymys on esimerkiksi haluatko piirtää vai et.
No et anna sitä mitä haluaa? Oliko noin vaikeeta tajuta tää ite?
Keppi opettaa kurittoman kakaran tavoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opeta lapsi nyt siihen että teillä toimitaan johdonmukaisesti, säännot on sääntojä eivätkä muutu vanhempien mielialojen mukaan, itkemällä ja kiukuttelemalla ei saa haluamaansa, huomiota saa ilman että sitä pitää hakea ja syliin saa tulla aina paitsi liikkuvassa autossa.
Lisäksi lapselle pitää antaa tunne että hän saa välillä päättää omista asioistaan ikätason mukaisesti. Esimerkiksi kysymällä toisinaan että laitetaanko tänään ruuaksi makaronilaatikkoa vai spaghettia? Pukeeko taapero päälleen sinisen vai punaisen paidan? Ostetaanko kaupasta omenoita vai banaaneja?
On tärkeää että lapsi tuntee että hänen mielipiteitään kuunnellaan.
Ihan oikeasti lastenkasvatus ei ole mitään rakettitiedettä, johdonmukaisuuttaa, rajoja ja positiivistä huomiota, niillä potkii pitkälle kaikenikäisten lasten kanssa. Ja jos pienenä antaa kaiken periksi tekee sillä hallaa lapselle itselleen.
Noikin esimerkit on kyllä joillekin 2-vuotiaille ihan liian haastavia kysymyksiä. Lapsi ahdistuu ja silloin ainakin inisee ja vinkuu se on varma. Hyvä kysymys on esimerkiksi haluatko piirtää vai et.
Mun 2-vuotiaalleni tärkein kysymys oli, että saanko auttaa. Hänellä oli sellainen vaihe, että piti saada yksin kiivetä kaikki paikat ja sulkea autonovet ja kantaa oma reppu ja niin edelleen, ja sitten tuli kauheat kilarit jos autoin.
Sitten taas hänelle oli herttaisen yhdentekevää, minkä värinen paita oli päällä.
Joten minä sanoisin, että kannattaa katsoa lasta ja sitä, mitkä ovat hänelle niitä itsenäisyyden osoittamismuotoja, ja sitten tukea mahdollisuuksien mukaan.
Päivän ruoasta en kysyisi, koska se voi olla lapselle vaikea ymmärtää että eilen sai päättää mutta tänään ei. Toki lapsesta kiinni tämäkin.
Kannattaa vaihtaa toiseen lapseen. Tuossa iässä ehtii vielä hyvin antamaan adoptioon ja uusi tilalle samalla.
Antaa itkeä vaan. Lohduttaa, jos lapsi antautuu lohdutettavaksi. 2-vuotiaan kohdalla tuollainen on ihan normaalia käytöstä.