Miten toimia 2v lapsen kanssa, joka itkemällä tottunut saamaan aina kaiken?

Anna sen itkeä. Lapsen huuto ei haittaa mitään. Ärsyttävää kuultavaa se toki on äidille/isälle kun jatkuu esim. kaksi tuntia putkeen, mutta ei siitä muuta haittaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Kaksivuotiaan kanssa pääsee paljon helpommalla hämäämällä. Aletaan katsella oravaa pihapuussa tai touhuta jotain muuta.

Ylipäätään lapselle on tärkeämpää opettaa tunnetiloista yli pääsemistä kuin juupas-eipäs-jankkaamista, jota tosin tällä palstalla johdonmukaisuudeksi kutsutaan.

Kyllä se paha mielikin on ok. Ei sitä tarvitse yrittää hämätä.

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä kovasydämisiä... Ei pitäisi ,, antaa pienelle aihetta ,, itkuun... Kyllä se kova maailma opettaa ,, myöhemminkin. Ei saa olla pienelle kylmä...,,

Maailmasta tulee kova kun aikuisena huomaa ettei enää saakaan kaikkea haluamaansa...

Ja mikä tuo "...,,"-kirjoitustyyli oikein on!?

Ei kaksivuotiaan tarvitse vielä päättää, mitä ruokaa syödään tai mitä kaupasta ostetaan, ei vaikka vaihtoehtoja ei olisikaan kuin kaksi kerrallaan. Siitä se helposti levähtää siihen, että muutaman vuoden päästä vnhemmat tanssivat tenavan pillin mukaan asiassa kuin asiassa.

Riippuu lapsesta, kasvatuskin on yksilöllistä. Näen työssäni paljon teinejä, joilta on jäänyt 2v. vetämättä rajat ja nyt on sitten helvetti auki. Mutta toisaalta liian pomottava ja alistava ei saa olla. Lasta myöten. Jotkut tarvii tiukempaa, joidenkin kanssa keskustellaan jo pienestä saakka.

Esimerkiksi oma esikoinen on juuri näitä lapsia, joiden kanssa ei koskaan ole tarvinnut olla jyrkkä. Pienet kiukuttelutkin meni nopeasti ohi ja joskus toivoisin, että olisi hankalampi. Herkkä ja alistuva luonne muutenkin, ei liian jyrkkiä otteita tuollaisen kanssa. Sitten taas kuopus on kovapäisempi, mutta kiltti sekin, mutta sille pitää vetää selvemmin rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä kovasydämisiä... Ei pitäisi ,, antaa pienelle aihetta ,, itkuun... Kyllä se kova maailma opettaa ,, myöhemminkin. Ei saa olla pienelle kylmä...,,

Maailmasta tulee kova kun aikuisena huomaa ettei enää saakaan kaikkea haluamaansa...

Ja mikä tuo "...,,"-kirjoitustyyli oikein on!?

Tämä on niin kuin minä ,,tykkään kirjoittaa... Sydämmestä kirjoitan ,,ja niin kuin asiat on... On niin ,,paljon teitä kylmiä tässä maailmassa... Ja vielä pienelle ollaan ,,kylmiä myös... Miksi on niin vaikeaa ,,rakastaa ja olla lämmin ,,? Ei tarvitse ,, tehdä pilkkaa... Maailma on kylmä ,, muutenkin...

Vierailija kirjoitti:

Sanoo vaan, että ”saa harmittaa kun asiat ei menekkään niin kuin haluaisi” ja vähän päätä silittää, mutta ei anna periksi. Älä anna itkun vaikuttaa itseesi, juttele rauhallisesti lapselle muita asioita.

Muita asioita, onks tää joku läppä? Taas joku lapseton kuvittelee että lastenkasvatus on tuollaista. Lapsi huutaa sen minkä huutaa, sille ei mitään voi. Istu vieressä ja kuuntele, niin naapuritkin joutuu tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaksivuotiaan tarvitse vielä päättää, mitä ruokaa syödään tai mitä kaupasta ostetaan, ei vaikka vaihtoehtoja ei olisikaan kuin kaksi kerrallaan. Siitä se helposti levähtää siihen, että muutaman vuoden päästä vnhemmat tanssivat tenavan pillin mukaan asiassa kuin asiassa.

Tämä! Ei todellakaan tarvi! Tai valita kaikkia omia vaatteitaan!

Vierailija kirjoitti:

Ei kaksivuotiaan tarvitse vielä päättää, mitä ruokaa syödään tai mitä kaupasta ostetaan, ei vaikka vaihtoehtoja ei olisikaan kuin kaksi kerrallaan. Siitä se helposti levähtää siihen, että muutaman vuoden päästä vnhemmat tanssivat tenavan pillin mukaan asiassa kuin asiassa.

Ei tarvitse, mutta kun antaa sille lapselle kaksi vanhemman valitsemaa vaihtoehtoa, niin lapsellekin tulee olo, että voi vaikuttaa. Lapsi ei voi valita, että nyt ei pueta haalaria ulos, eikä voi valita, että illalla pannaan valot päälle ja tanssitaan nukkumaanmenon sijaan, mutta jos kaupassa kysyy, haluatko syödä tänään viiliä vai jugurtua tai haluatko ottaa hapankorppua vai näkkäriä, niin sehän on hyvä juttu kaikkien kannalta. Lapsi saa olon, että häntä kuunnellaan.

Kyllä näitä lapsia riittää ketkä vetelee isää ja äitiä kuin pässiä narussa. ”Haluatko sitä, haluatko tätä? Ai et halua, selvä, otatko sitten tätä..?” Ihan kamalaa hyysäämistä mitä vanhemmat harrastavat. Ja lapset ovat aina vaan tyytymättömiä. Jostain kumman syystä.

Että 2v päättäisi mitä meillä tänään syötäisi! Ei tulis mieleenkään. Siitäpä alkais hyvin helposti sellainen syömisrumba, ”en halua”, närppiminen jne. Ja meillä aina lapset olleet hyviä syömään ja myös kaikkiruokaisia. 2v saa päättää ottaako ketsuppia makaronilaatikoon vaiko ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaksivuotiaan tarvitse vielä päättää, mitä ruokaa syödään tai mitä kaupasta ostetaan, ei vaikka vaihtoehtoja ei olisikaan kuin kaksi kerrallaan. Siitä se helposti levähtää siihen, että muutaman vuoden päästä vnhemmat tanssivat tenavan pillin mukaan asiassa kuin asiassa.

Tämä! Ei todellakaan tarvi! Tai valita kaikkia omia vaatteitaan!

Ei tarvii tietenkään, jos lapsi ei ole vielä kehittynyt ”minä itte”-vaiheeseen. Sitten jos se kehitysvaihe on päällä, viisas kasvattaja ymmärtää sen hyvät ja tärkeät puolet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaksivuotiaan tarvitse vielä päättää, mitä ruokaa syödään tai mitä kaupasta ostetaan, ei vaikka vaihtoehtoja ei olisikaan kuin kaksi kerrallaan. Siitä se helposti levähtää siihen, että muutaman vuoden päästä vnhemmat tanssivat tenavan pillin mukaan asiassa kuin asiassa.

Tämä! Ei todellakaan tarvi! Tai valita kaikkia omia vaatteitaan!

Kun lapsetkin haluaa osallistua asiohin. Jos uhmaikäiselle luo tunteen, että kaikki tapahtuu heidän ylitseen, lapsi uhmaa enemmän. Kun taas antaa merkityksettömissä asioissa lapsen valita, lapselle tulee olo, että häntäkin kunnioitetaan eikä vain sanella. Kun pienellä lapsella on kuitenkin (tai ainakin pitäisi olla) todella vähän sananvaltaa elämässään, niin todella helppoa on antaa hänen valita, ottaako punaisen vai sinisen paidan jne.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä lapsia riittää ketkä vetelee isää ja äitiä kuin pässiä narussa. ”Haluatko sitä, haluatko tätä? Ai et halua, selvä, otatko sitten tätä..?” Ihan kamalaa hyysäämistä mitä vanhemmat harrastavat. Ja lapset ovat aina vaan tyytymättömiä. Jostain kumman syystä.

Että 2v päättäisi mitä meillä tänään syötäisi! Ei tulis mieleenkään. Siitäpä alkais hyvin helposti sellainen syömisrumba, ”en halua”, närppiminen jne. Ja meillä aina lapset olleet hyviä syömään ja myös kaikkiruokaisia. 2v saa päättää ottaako ketsuppia makaronilaatikoon vaiko ei.

 Mun on kyllä hyvin vaikea ymmärtää, miten se, että lapsen antaa valita vanhemman antamista vaihtoehdoista, johtaa siihen, että vanhempaa viedään kuin pässiä narussa. Mun lapsilla on nuo taaperouhmat takanapäin, mutta nuorempi lapsi on eskarissa ja käy läpi nyt niin sanottua eskariuhmaa. Nyt tietenkin taistelut on erilaisia, mutta selvästi tässäkin vaiheessa lapsi haluaa tulla kuulluksi ja juuri se, että asiat vain puhutaan lapsen yli, on selvästi se, mikä häntä riepoo. Hänkin haluaa sanoa oman mielipiteensä ja tarjota omat vinkkinsä, kun kaikki muutkin saavat.