Terapeutti ei kuuntele ajatuksen kanssa

Miksi olet ap mennyt terapiaan, jos olet haluton työstämään asioita? Terapia on rankkaa työtä ja asenteen täytyy olla kohdillaan.

Veltto Vee kirjoitti:

Ei tarvita mitään terapeutteja, asiat voi selvittää hiljentymällä ja pohdiskelemalla asioita omassa rauhassaan. Tuntuu että ihmiset ottavat itsensä aivan liian vakavasti, huumorin kautta ystävät. Yrittäkää nähdä elämä positiivisena tapahtumana, jonka olette saaneet lahjana. Vastoinkäymisiä on kaikilla, mutta aina suosta noustaan. Asenne ratkaisee elämässä 97 %, turha märehtiä menneessä, käännä sivu ja nouse kanveesista, oma päätös. Rakkaudella!

Lässyn lässyn.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Tässä on hyvin ilmaistuna se, mitä itsekin haluaisin sinulle sanoa. Toimin psykoterapeuttina yksityisvastaanotolla, ja asiakaskuntani koostuu pääasiassa itseensä vaativasti ja kriittisesti suhtautuvista nuorista naisista. Näiden ongelmien taustat ja syntyperä löytyy usein juuri lapsuudesta ja omien vanhempien vaatimuksista ja odotuksista, jotka ovat sitten sisäistyneet omiksi elämänsäännöiksi ja toimintatavoiksi.

Olisi hyvä, jos pystyisit sanottamaan kokemuksesi terapeutillesi. Itse kannustan asiakkaitani tuomaan rohkeasti esiin sen, jos olen tahtomattani sanoillani tai kysymyksilläni herättänyt jotakin epämiellyttäviä kokemuksia. Tämä mahdollistaa yhteistyön tutkimisen - mikä sanoissani sai aikaan sen, mitä koit? ketä tai mitä tilannetta se muistutti? onko toiminta- ja reagointimalli, joka itselle terapeutin sanoista aktivoituu, samankaltainen kuin menneisyydessä? Voidaksemme oppia uudenlaisia toiminta- ja reagointitapoja, on hyvä saada mahdollisimman paljon tietoa siitä, mitä näissä tällaisissa tilanteissa tapahtuu.

Mietin myös, millä tavalla olette terapeuttisi kanssa sopineet yhteisistä tavoitteista. Uskaltaisitko rohkaistua sanomaan, että toivoisit saavasi enemmän myötätuntoa kokemuksiisi? Voisitkohan tuoda esiin myös tuon tarpeesi tulla kuulluksi paremmin? Ehkä juuri tämä olisi juuri se kokemus, jota olet kokenut jääneesi paitsi, ja terapiassa voisit työstää juuri tätä: miten voisit paremmin saada sen kokemuksen, että olet tullut kuulluksi.

Vielä lopuksi - missä vaiheessa terapiaprosessisi on? On ihan normaalia, että alkuvaiheessa kipeiden asioiden esiin nouseminen tuottaa ahdistuneisuutta. Tämä kyllä yleensä muuttuu ajan myötä prosessin edetessä. Jos näin ei kuitenkaan käy, eikä riittävän turvallista yhteistyösuhdetta pääse syntymään eivätkä omat tarpeesi ja tavoitteesi toteudu, voi terapeutin vaihtaminen olla ihan hyvä vaihtoehto. Tätä ennen olisi kyllä hyvä kaydä näistä kokemuksista keskustelua terapeuttisi kanssa. Itse näen niin, että tällainen keskustelu voi olla se laukaiseva tekijä luottamuksen syntymisessä ja terapian suunnan muuttumisessa.

Jostakin syystä tuo lainaus-toiminto ei toiminut, joten kommentti, johon viittaan, ei nyt tässä näy. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ap mennyt terapiaan, jos olet haluton työstämään asioita? Terapia on rankkaa työtä ja asenteen täytyy olla kohdillaan.

Kommenttisi kertoo ensisijaisesti sinun ongelmistasi.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Tässä on hyvin ilmaistuna se, mitä itsekin haluaisin sinulle sanoa. Toimin psykoterapeuttina yksityisvastaanotolla, ja asiakaskuntani koostuu pääasiassa itseensä vaativasti ja kriittisesti suhtautuvista nuorista naisista. Näiden ongelmien taustat ja syntyperä löytyy usein juuri lapsuudesta ja omien vanhempien vaatimuksista ja odotuksista, jotka ovat sitten sisäistyneet omiksi elämänsäännöiksi ja toimintatavoiksi.

Olisi hyvä, jos pystyisit sanottamaan kokemuksesi terapeutillesi. Itse kannustan asiakkaitani tuomaan rohkeasti esiin sen, jos olen tahtomattani sanoillani tai kysymyksilläni herättänyt jotakin epämiellyttäviä kokemuksia. Tämä mahdollistaa yhteistyön tutkimisen - mikä sanoissani sai aikaan sen, mitä koit? ketä tai mitä tilannetta se muistutti? onko toiminta- ja reagointimalli, joka itselle terapeutin sanoista aktivoituu, samankaltainen kuin menneisyydessä? Voidaksemme oppia uudenlaisia toiminta- ja reagointitapoja, on hyvä saada mahdollisimman paljon tietoa siitä, mitä näissä tällaisissa tilanteissa tapahtuu.

Mietin myös, millä tavalla olette terapeuttisi kanssa sopineet yhteisistä tavoitteista. Uskaltaisitko rohkaistua sanomaan, että toivoisit saavasi enemmän myötätuntoa kokemuksiisi? Voisitkohan tuoda esiin myös tuon tarpeesi tulla kuulluksi paremmin? Ehkä juuri tämä olisi juuri se kokemus, jota olet kokenut jääneesi paitsi, ja terapiassa voisit työstää juuri tätä: miten voisit paremmin saada sen kokemuksen, että olet tullut kuulluksi.

Vielä lopuksi - missä vaiheessa terapiaprosessisi on? On ihan normaalia, että alkuvaiheessa kipeiden asioiden esiin nouseminen tuottaa ahdistuneisuutta. Tämä kyllä yleensä muuttuu ajan myötä prosessin edetessä. Jos näin ei kuitenkaan käy, eikä riittävän turvallista yhteistyösuhdetta pääse syntymään eivätkä omat tarpeesi ja tavoitteesi toteudu, voi terapeutin vaihtaminen olla ihan hyvä vaihtoehto. Tätä ennen olisi kyllä hyvä kaydä näistä kokemuksista keskustelua terapeuttisi kanssa. Itse näen niin, että tällainen keskustelu voi olla se laukaiseva tekijä luottamuksen syntymisessä ja terapian suunnan muuttumisessa.

Minulle on henkisesti todella kova paikka se, että puhun käynneillä uupumuksesta ja kuormituksesta, mutta terapeutti ei reagoi mitenkään. Tulee tunne, että terapeutti ei joko kuule mitä sanon tai sitten ei halua kuulla sitä. Herättää todella suurta turhautumista.

No aiotko sanoa terapeutille siitä vai et? t.eri

Vierailija kirjoitti:

No aiotko sanoa terapeutille siitä vai et? t.eri

Aion sanoa terapian olevan ohi. Olen yrittänyt tarpeeksi kauan tuoda ajatuksiani esiin. Nyt on johtopäätösten aika.

Ok. Musta tuntuu että et oo vielä sanonut ihan suoraan, oot vaan vihjaillut.

Olen jo vuosia harkinnut terapiaa, mutta ajatellut sitten, että eivät ne menneisyyden traumat siitä miksikään muutu. Toinen ongelma on se, että terapeutin kanssa ei välttämättä tule toimeen, on kuin pukille puhuisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo vuosia harkinnut terapiaa, mutta ajatellut sitten, että eivät ne menneisyyden traumat siitä miksikään muutu. Toinen ongelma on se, että terapeutin kanssa ei välttämättä tule toimeen, on kuin pukille puhuisi.

Terapiasta voi olla paljon apua, mutta aina se toimi kuten pitäisi. Siksi toisinaan ihmiset joutuvat vaihtamaan terapeuttia.

Vierailija kirjoitti:

Terapia esitetään usein todella myönteisessä valossa. Olisi kiinnostavaa tietää miten usein terapia päättyy sen takia, ettei asiakas koe terapian hyödyttävän häntä riittävästi.

Terapeuttia ja terapiamuotoa voi myös vaihtaa. Vaihdoin yliempaattisesta lässyttäjästä, joka teki kognitiivis-analyyttistä terapiaa, topakkaan ja vaativaan ratkaisukeskeiseen terapeuttiin.

Lässyttäjällä oli vuoden paikkansa, mutta tuli sellainen olo, että nyt pitää jatkaa matkaa ja lopettaa se itsesäälissä jatkuva rypeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia esitetään usein todella myönteisessä valossa. Olisi kiinnostavaa tietää miten usein terapia päättyy sen takia, ettei asiakas koe terapian hyödyttävän häntä riittävästi.

Terapeuttia ja terapiamuotoa voi myös vaihtaa. Vaihdoin yliempaattisesta lässyttäjästä, joka teki kognitiivis-analyyttistä terapiaa, topakkaan ja vaativaan ratkaisukeskeiseen terapeuttiin.

Lässyttäjällä oli vuoden paikkansa, mutta tuli sellainen olo, että nyt pitää jatkaa matkaa ja lopettaa se itsesäälissä jatkuva rypeminen.

Mistä syistä olit alunperin päätynyt terapiaan? Kävitkö ratkaisukeskeisessä terapiassa pitkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yleistä on se, että terapeutin kanssa menee sukset ristiin, kun yhteistä näkökulmaa ei löydy?

Terapeutti varmasti yrittää parhaansa, mutta patistelu hoitaa sitä ja tätä vain kasvattaa sisäistä epätoivoa ja hätää. Vaikka kerron olevani valmiiksi todella kiireinen ja uupunut, ei sitä huomioida mitenkään. Patistelu vain jatkuu kerta toisensa jälkeen. Sen seurauksena pintaan on alkanut nousta puhdasta kiukkua terapeuttia kohtaan. Terapia ei tunnu mielekkäältä.

Tämä kiukun nouseminen on nyt se juttu. Sun pitää oppiakin olemaan vihainen kun sua kohdellaan väärin tai rajojasi ylitetään. Oppia sanomaan siitä, että rajojesi ylittäminen tuntuu pahalta. Kukaan muu kuin sinä ei tiedä, missä sinun rajasi kulkee. Välttely tai pakeneminen ei ole ratkaisu.

Tottakai ansaitsisit ja tarvitsisit myötätuntoa, se on selvä, mutta ensisijaisesti sinun pitää oppia olemaan itsellesi armollinen, antaa itsellesi myötätuntoa silloinkin, kun ulkopuolelta asetetaan vastimuksia. Nyt vielä tuntuu, että ulkoapäin asetetut odotukset ja vaatimukset (vanhat tai nykyiset) vaikuttavat sinuun että olet niin ankara ja vaativa itsellesi.

Älä lopeta terapuaa, saatat olla juuri nyt ratkaisun alun äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yleistä on se, että terapeutin kanssa menee sukset ristiin, kun yhteistä näkökulmaa ei löydy?

Terapeutti varmasti yrittää parhaansa, mutta patistelu hoitaa sitä ja tätä vain kasvattaa sisäistä epätoivoa ja hätää. Vaikka kerron olevani valmiiksi todella kiireinen ja uupunut, ei sitä huomioida mitenkään. Patistelu vain jatkuu kerta toisensa jälkeen. Sen seurauksena pintaan on alkanut nousta puhdasta kiukkua terapeuttia kohtaan. Terapia ei tunnu mielekkäältä.

Tämä kiukun nouseminen on nyt se juttu. Sun pitää oppiakin olemaan vihainen kun sua kohdellaan väärin tai rajojasi ylitetään. Oppia sanomaan siitä, että rajojesi ylittäminen tuntuu pahalta. Kukaan muu kuin sinä ei tiedä, missä sinun rajasi kulkee. Välttely tai pakeneminen ei ole ratkaisu.

Tottakai ansaitsisit ja tarvitsisit myötätuntoa, se on selvä, mutta ensisijaisesti sinun pitää oppia olemaan itsellesi armollinen, antaa itsellesi myötätuntoa silloinkin, kun ulkopuolelta asetetaan vastimuksia. Nyt vielä tuntuu, että ulkoapäin asetetut odotukset ja vaatimukset (vanhat tai nykyiset) vaikuttavat sinuun että olet niin ankara ja vaativa itsellesi.

Älä lopeta terapuaa, saatat olla juuri nyt ratkaisun alun äärellä.

Kyse ei ole siitä ettenkö osaisi ja pystyisi tarvittaessa pitämään puoliani. On ollut pakko opetella siihen. En vain yksinkertaisesti halua olla tällaisessa asetelmassa mukana. Tämä ei palvele hyvinvointiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yleistä on se, että terapeutin kanssa menee sukset ristiin, kun yhteistä näkökulmaa ei löydy?

Terapeutti varmasti yrittää parhaansa, mutta patistelu hoitaa sitä ja tätä vain kasvattaa sisäistä epätoivoa ja hätää. Vaikka kerron olevani valmiiksi todella kiireinen ja uupunut, ei sitä huomioida mitenkään. Patistelu vain jatkuu kerta toisensa jälkeen. Sen seurauksena pintaan on alkanut nousta puhdasta kiukkua terapeuttia kohtaan. Terapia ei tunnu mielekkäältä.

Tämä kiukun nouseminen on nyt se juttu. Sun pitää oppiakin olemaan vihainen kun sua kohdellaan väärin tai rajojasi ylitetään. Oppia sanomaan siitä, että rajojesi ylittäminen tuntuu pahalta. Kukaan muu kuin sinä ei tiedä, missä sinun rajasi kulkee. Välttely tai pakeneminen ei ole ratkaisu.

Tottakai ansaitsisit ja tarvitsisit myötätuntoa, se on selvä, mutta ensisijaisesti sinun pitää oppia olemaan itsellesi armollinen, antaa itsellesi myötätuntoa silloinkin, kun ulkopuolelta asetetaan vastimuksia. Nyt vielä tuntuu, että ulkoapäin asetetut odotukset ja vaatimukset (vanhat tai nykyiset) vaikuttavat sinuun että olet niin ankara ja vaativa itsellesi.

Älä lopeta terapuaa, saatat olla juuri nyt ratkaisun alun äärellä.

Kyse ei ole siitä ettenkö osaisi ja pystyisi tarvittaessa pitämään puoliani. On ollut pakko opetella siihen. En vain yksinkertaisesti halua olla tällaisessa asetelmassa mukana. Tämä ei palvele hyvinvointiani.

Sitten sun kannattaa kertoa tuo suoraan terapeutille. Avata, mitä ikäviä tunteita hänen suhtautumisensa sussa herättää. Vaihda terapeuttia jos se on parasta, mutta älä lähde kertomatta syitä, sillä se on se on pakenemista jos vaan häipyy, kun toinen alkaa tuntua ikävältä ihmiseltä.

Saanko kysyä missä käyt terapiassa. Terapeutin nimi ei kiinnosta, mutta firma kiinnostaa?

Olen uusi kommentoija. Luin ketjun läpi ja minulle nousi mieleen muistoja omista eri terapioistani, joita olen ehtinyt käydä elämän varrella  useammankin jakson ja jotka ovat eriasteisesti onnistuneita, viimeisin oli hyvä.  Minulla on pitkä mt-alan koulutus, terapeutti en kuitenkaan ole. 

Tutkimusten mukaan tärkein terapiassa vaikuttava tekijä on terapiasuhteen laatu, siis vuorovaikutus. Terapiasuuntaus tulee vasta sen jälkeen. Muut asiakkaan elämässä vaikuttavat asiat (lähipiiri, toimeentulo, työolot ym.) ovat myös merkittävässä osassa. On myös tutkittu, että terapeuttien kyvykkyydessä on selviä eroja - mistä nämä erot tarkkaan ottaen johtuvat ei tiedetä, on kuitenkin näyttöä, että jotkut terapeutit onnistuvat erilaisten asiakkaiden kanssa  jatkuvasti paremmin kuin toiset.  

Päädyin parikymppisenä terapeutille, joka oli minulle umpiväärä. En vain tiennyt sitä silloin. Hän oli kokenut ja itsevarma, varma menetelmistään ja siitäkin että oli minulle juuri oikea terapeutti! Kolmivuotisesta, Kelan korvaamasta hoidosta tuli katastrofi. En kerro tässä kaikkea, se olisi liian pitkä juttu, mutta jouduin sen terapian myötä ongelmieni kanssa syvempään suohon kuin se mistä olin suurella vaivalla noussut omin voimin hankkiutuakseni terapiaan. Olin pettynyt itseeni ja terapeuttini syytti minua, ja taivasteli vaikeuksieni syvyyttä ja vakavuutta. 

Onneksi en luovuttanut, vaikka olinkin kaikesta hoitosuhteessa tapahtuneesta ahdistunut ja masentunut. Halusin hakeutua uudelleen terapiaan - ihmetellen tosin, voisiko kukaan minua, tällaista toivotonta tapausta, enää auttaa.  Varojen puutteessa kului aikaa, ennen kuin pääsin taas aloittamaan.  Muutaman lyhyen ja yhden keskipitkän terapiajakson jälkeen, joista oli apua, joskaan ei riittävästi, löysin itselleni todella sopivalta tuntuvan  terapeutin. Meillä meni hyvin usean vuoden ajan ja lopputulos oli parempi kuin osasin odottaa. Elämäni suunta kääntyi. Sain itseluottamusta, turvallisuudentunnetta, traumasolmuista aukeni suuri osa. 

Olen siis kokenut omakohtaisesti terapian hyvät ja huonot puolet ja riskit. Neuvoni sinulle aloittaja on, että luota itseesi ja kuuntele omaa sisäistä ääntäsi.

Tietenkin kannattaa koettaa puhua terapeutille siitä mitä aloituksessa kirjoitit. Olet varmaan sen jo tehnytkin - puhumaanhan terapiaan mennään. Jos mikään ei ole muuttunut, on täysin mahdollista, että terapeuttisi ei ole kuullut eikä ymmärtänyt sinua, eikä tule myöhemminkään kuulemaan eikä ymmärtämään. Voisit harkita terapeutin vaihtamista.  - Viestitila loppuu, jatkan seuraavassa... 

Vastaaja 37 jatkaa. Terapian toimimattomuuden taustalla voivat olla omat aiemmissa ihmissuhteissa kohtaamasi asiat (vaativuus ym.), joita tiedostamattasi heijastat terapeuttiisi (transferenssi). Tällainen solmu voi joskus hyvinkin aueta kun asiakas uskaltaa ottaa tunteensa puheeksi, ja jos terapeutti osaa tulkita ne oikein. Transferenssin käsittely voi avata pitkään painaneen ongelmavyyhdin.  Se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos terapiasuhteessa ei ole siihen edellytyksiä. Vuorovaikutus ei ehkä toimi riittävän hyvin, syitä tähän voi olla monia. Toiseksi, terapeutin koulutus voi olla puutteellinen, tai hän ei ole työstänyt omia ongelmiaan riittävästi koulutusterapiassaan. Terapeutti saattaa esimerkiksi kompastua omaan vastatransferenssiinsa, eli heijastaa tiedostamattaan asiakkaaseensa omia aiempia ihmissuhdekokemuksiaan. 

Jos olet koettanut puhua terapeuttisi kanssa  asiasta useampaan otteeseen ja koet ettet saa vastakaikua lainkaan, on terapeutin vaihtaminen mielestäni  harkitsemisen arvoinen asia. - Eräs  kokenut psykoterapeutti-psykoanalyytikko onkin eräässä teoksessaan todennut mielipiteenään, että jos terapiasta ei muutaman kuukauden jälkeen ala olla selvää hyötyä, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia. Pään seinään hakkaamisesta ei ole hyötyä.

Kela edellyttää kuntoutusterapeuteiltaan läpikäytyä omaa terapiaa, mutta pituudeksi hyväksytään niinkin lyhyt kuin 40 käyntiä. Olen sitä mieltä, että jos terapeutti hoitaa asiakkaita pitkäkestoiseksi katsottavassa terapiassa,  esimerkiksi 2-3 vuotta tai pitempään, hän ei voi olla pätevä jos on itse perehtynyt "pimeisiin puoliinsa" vain muutaman kuukauden ajan terapiassa.

Terapiasuhde pääsee kunnolla käyntiin vasta puolen vuoden jälkeen, jolloin kiintymyssuhde alkaa vakiintua. Terapeutti, joka ei ole käynyt edes tämän verran omassa terapiassa, ei minusta voi  käytännössä voi tietää mitä on tekemässä asiakkaidensa kanssa. 

Et kertonut miten pitkässä terapiassa käyt. Jos kyse on lyhytkestoisesta, esim. ratkaisukestoisesta terapiasta, ovat tavoitteet hieman erilaiset kuin pitemmässä. Siinäkin kyllä toimivat monet samoista lainalaisuuksista kuin pitemmässäkin, eli vorovaikutus on tärkeää, transferenssi muodostuu puolin ja toisin, ja terapeutilla pitäisi olla riittävä itsetuntemus oman psyykkisen työn kautta saavutettuna. 

Voimia sinulle ja toivottavasti löydät ratkaisun tilanteeseen joko yhdessä terapeuttisi kanssa tai muulla tavoin:)

Ammattilaiset rahastavat hädänalaisia. Eivät ratkaise ongelmia, tunnista tai auta toisen hätää. Ovat oman sokeutensa vankeja - pahentavat tilannetta.

huu