Lue keskustelun säännöt.
Yritin nuorena itsemurhaa. Kotona siitä ei koskaan puhuttu vanhempien kanssa. Eivät koskaan kysyneet syytä.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
ValoPallo kirjoitti:
Kun olin 13 isä pyysi/vaati mua tekemään itsemurhan. Yritin ja jouduin sairaalaan lastenosastolle. Vanhemmat tulivat sinne sättimään mua siitä, etten onnistunut. Lääkäri teki rikosilmoituksen. Isä sai oikeudessa syytteen vakavasta ruumiillisesta ja ilmeisesti henkisestäkin pahoinpitelystä. Halusi itse puolustaa itseään. Kertoi tuomarille millainen paska olen ja että koko maailmalle on parasta, että kuolen. Joutui tietenkin mielentilatutkimukseen ja sen perusteella isä on täysissä järjissään, mutta narsisti. Nyt isäni on vanha ja heikko ja vanhainkodissa. Ei ymmärrä, miksen käy, eikä ymmärrä osa sukulaisistakaan. En nyt vain piittaa.
Kauhean surullista. On vaikea edes ymmärtää, miten tuskallisen taakan alla lapsen on kestettävä ja samaan aikaan vielä kasvettava.
Kiitos myötätunnosta. Lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitan asiattomaksi.
Miksei tuosta puhua voisi jos tahtoo. Vanhemmat varmaan aatelleet että kannattaa aatella muuta kuin itsareita ettei se tee sitä. Psykologian idea on luoda lisää ongelmia puhumalla entisistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ärsyttävää tuo "eivät osanneet käsitellä niin vaikeaa asiaa". Ei kai oikein voi sanoa, että olisivat mitenkään yrittäneetkään? Kyllähän ihmisen on pakko mennä läpi vaikeita asioita vaikka se olis kuinka ikävää. Esim jos lapsi sitten kuolee niin voiko elää loppuelämänsä uskoen, että ei ole kuollut, kun se nyt vaan on liian vaikea asia?
Joo, ei voi sanoa, että olisivat edes yrittäneet. Eivät pystyneet. Ainakaan mitään muuta selitystä en ole keksinyt sille, että vanhempani lakaisivat maton alle esim. kohtaamani seksuaalisen hyväksikäytön. Eivät vain pystyneet käsittelemään sitä asiaa yhtään mitenkään, kuin olisi muuri noussut heidän ympärillensä. Heidän oma psyykensä ei olisi kestänyt asian käsittelyä, ja siksi minä jäin omilleni. Enkä sano tuota selitystä "ei pysty" mitenkään puolustellakseni. Se oli heiltä selkeää kyvyttömyyttä ja olisi pitänyt pystyä parempaan. Onhan se tavallaan ärsyttävä tilanne kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitan asiattomaksi.
Mikä sinua vaivaa?
Sinä olet saanut nämä "vanhemmat" ja se on vaan jotenkin hyväksyttävä. Aikuisena voit päättää olla tapaamatta heitä, valitettavasti narsisteja ei voi muuttaa. Tärkeintä on opetella rakastamaan ja hyväksymään itsesi, sinä olet tärkeä. Ei anneta urpojen (=mulkkujen) voittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä taaskaan järki leikkaa? He halusivat suojella sinua ja puhuminen asiasta olisi todennäköisesti ajanut sinut yrittämään uudestaan.
Vai mietitkö keinoa, millä saisit heidät syyllistämään itsensä vielä vähän enemmän?
ValoPallo kirjoitti:
Kun olin 13 isä pyysi/vaati mua tekemään itsemurhan. Yritin ja jouduin sairaalaan lastenosastolle. Vanhemmat tulivat sinne sättimään mua siitä, etten onnistunut. Lääkäri teki rikosilmoituksen. Isä sai oikeudessa syytteen vakavasta ruumiillisesta ja ilmeisesti henkisestäkin pahoinpitelystä. Halusi itse puolustaa itseään. Kertoi tuomarille millainen paska olen ja että koko maailmalle on parasta, että kuolen. Joutui tietenkin mielentilatutkimukseen ja sen perusteella isä on täysissä järjissään, mutta narsisti. Nyt isäni on vanha ja heikko ja vanhainkodissa. Ei ymmärrä, miksen käy, eikä ymmärrä osa sukulaisistakaan. En nyt vain piittaa.
Huh! Millaisia tunteita koit tuona aikana tai sen jälkeen? Esim oliko narsistituomio helpotus kuulla? Miten elämäsi on mennyt?
sodan melskeessä ja heti sen jälkeen syntyneet ovat tälläisen asioiden edes sanattomia eihän itsemurhaan kuollutta olisi haluttu haudata kirkkomaahan. Ei ennen puhuttu tunteista vaan työ ja leipää pöytään olivat tärkeintä lapset kasvoivat siinä sivussa. oli myös tietysti poikkeuksia mutta kuten paljon vieläkin se on häpeä mistä ei puhuta.