Olin miehen ja tämän kavereiden kanssa pyöräreissulla - järkytys!
Taustana voin sanoa, että olen 30- ja mieheni 35-vuotias. Yhdessä ollaan oltu vähän yli kaksi vuotta ja kihlauduimme jouluna. Miehellä on kova vauvakuume ja itse vasta kypsyttelemässä ja miettimässä ajatusta. Meillä on ollut asiasta jopa riitaa, koska koen että mieheni painostaa lapseen ja kärttää jatkuvasti että pistettäisiin pulla uuniin. Eletään harrastusten ja matkustamisen täyteistä elämää melko itsenäisesti ja itselleni tämä riittää hyvin.
No, viime lauantaina olimme maastopyöräilemässä koko päivän (klo 8-21) mieheni ja tämän kavereiden kanssa. Reissu oli sinänsä hauska, mutta järkytyin kun kuulin millaisessa elämäntilanteessa miehen kaverit elävät...
Kaverin nro 1 vaimon laskettu aika on 2 viikon päästä ja mies on jättänyt tämän yksin kotiin koko päiväksi aiempien lapsien kanssa. Kaveri nro 2 on kahden alle 3-vuotiaan isä ja rehellisesti vähintään pari kertaa viikossa meidänkin kanssa ajamassa, omat treenit siihen päälle. Kaverilla nro 3 vaimo sai keskenmenon ja jäi kuulemma sitä kotiin suremaan, aiemmin ollut mukana paljon näillä reissuilla myös.
Mulla iski kamala ahdistus ja pelko. Jos miehen kaverit liihottelee vapaana menemään raskauksista, keskenmenoista ja pikkulapsista huolimatta niin mitä mies ajattelee isyyden olevan? Pitäisikö munkin tyytyä siihen, että oma elämä loppuu ja oon kiinni lapsissa 247 kun mies jatkaa elämäänsä normaalisti. Mies on puheissaan vinkannut, että kyllä lapset aina enemmän naisen projekti on.
En todellakaan ole enää valmis tai halua edes keskustella lapsien hankkimisesta. Tekis mieli jopa heittää koko suhde menemään, kun tulevaisuus ahdistaa niin paljon. Parempi olisi päästää mies etsimään se nainen joka haluaa olla äiti. Mä en halua.
Kommentit (428)
Luulin, että siellä pyöräreissulla tapahtui jotain järkyttävää. Kummallinen otsikko aiheeseen liittyen.
ap taasen porvoosta.
keksi seuraavaksi parempi aihe. että tulee klikkauksia.
Sivisty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missäpäin Suomea on hyvät kelit oikein usean tunnin maastopyöräilyille?
Millä vuosisadalla elät!
Vaikka missä ja TALVELLAKIN voi pyöräillä,on läskipyörät sun vaik mitä.
Lue "talvimaastopyöräily"
13 tuntia putkeen? Trollijunasi meni jo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua ylipäänsä olla äiti, et tietenkään suostu lapseen.
Jos haluat tasa-arvoista vanhemmuutta, niin heikolta näyttää tulevaisuus tämän miehen kanssa. Ilmeisesti mies näkee asian niin, että sinä otat vastuun ja hän auttelee. Kunnon keskustelu vähintäänkin on välttämätön. Tosin tuollaisessa kaveriporukassa vastuullisemmankaan miehen on vaikea olla kunnollinen, koska kaverit aivan varmasti kinaavat/painostavat noille reissuille.
Mistä helvetistä te tiedätte millainen tämä mielikuvitusmies olisi isänä?
Oletko sinäkin aivan yksi yhteen ystäviesi kanssa?
Jos miehen mielestä lapset ovat enemmän äidin projekti kertoo se kaiken oleellisen.
No paljonkos miehellä oikeasti on sananvaltaa lastenhankinnassa? Vaimo saa hankkiutua raskaaksi keinolla millä hyvänsä, eikä miehelle jää kuin maksajan rooli. Myös silloin, kun lapset eivät edes ole miehen jälkeläisiä.

Taas tätä provoul1n44. Miehillä on ihan samanlainen mahdollisuus ehkäisyyn kuin naisillakin, mutta yleensä on niin, että miehet eivät missään nimessä halua olla itse vastuussa ehkäisystä tai käyttää kumia.

Edelleen vuonna 2021 joillekin tulee yllätyksenä, että seksistä saattaa seurata lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka pyöräilee koko päivän maaliskuussa kun maa jäässä?
Kuka kyselee näin tyhmiä?
Kukaan ei pyöräile näillä keleillä kolmeatoista tuntia. Siksi. -eri
Minun veli harrastaa pyöräilyä ja hän pyöräilee ympäri vuoden. Hän tekee talviaikaankin pitkiä pyörälenkkejä. Sille nyt on yksi ja sama, kestääkö lenkki 12 vai 13 tuntia, pitkä aika kuitenkin perheelliselle. Veljeni on sinkku, joten hänen kotoa poissaolo ei ole keneltäkään pois.
Aloittajan kannattaa miettiä haluaako hän hoitaa lapsen yksin. Jos ei, niin lasta ei kannata hankkia. Tuollaisen miehen puheisiin ei ole luottamusta.
En edes harkitsisi lisääntymistä miehen kanssa joka vihjailee lasten olevan lähinnä naisen projekti. Mies pääsee jo muutenkin helpolla, ei tarvitse olla raskaana ja synnyttää lapsen saadakseen. Jos vielä joutuisin yksin hoitamaan lapsen ja arjen ja mies ottaisi vaan rusinat pullasta niin en todellakaan lähtisi moiseen.
Vaikka on lapsia niin pitää ihmisellä olla harrastuksia ja henkireikiä. Myös äideillä tietty. Ei lasten saanti tarkoita kotiin sulkeutumista. Parin yhteisille harrastuksille tietysti hankalampaa päästä.
Jos ei nainen pysty yhtä päivää lapsiaan hoitamaan yksin niin onpa heikkoa. Samoin pitääkö miehen olla kotona kuin uuni jo kaksi vk ennen laskettua aikaa. Puhelin on keksitty.
Ihmettele pareja, jotka sekuntikellolla laskee lapsiin käytetyn ajan..ja menee jopa yhdessä tylsiin leikkipuistoihin kärsimään eikä vuorotellen.
Epäitsenäistä touhua.
Ap:n purkaus on vailla todellisuuspohjaa. Mikä on elämässä tärkeää. Olisi syytä pyöräyttää lapset, kun on jo 30-vuotias. Tässä on se virhe, että aika ajaa ohi. Myös lasten kanssa voi matkustella. Vai että miehen kaverit lähtevät pyöräilemään ja vaimo jää kotiin. Eihän parisuhde mikään vankila ole. Eikä sillekkään voi mitään, että naiset synnyttää. Minä olen antanut miehen mennä niin paljon kuin on halunnut vaikka meillä oli kaksi pientä lasta. Olen minäkin vuorostani joskus jättänyt lapset miehelle ja lähtenyt kavereiden kanssa ulos.
Ennen lapsen hankkimista selvä työnjako, että äiti saa vähintään 3 omaa iltaa viikossa. Isä saman verran ja sitten vaikka se yksi yhteinen perheilta. Itselläni kävi seuraavasti. Vaimo ei viitsinyt tehdä lapsen eteen mitään, siis yhtään koskaan. Istui vain sohvalla nenä puhelimessa. Ymmärsin kyllä että heti synnytyksen jälkeen on varmasti väsynyt ja tarvitsee lepoa, mutta puolen vuoden jälkeen alkoi ymmärrys vähetä. Hoitovapaalla ollessaan usein odotti että pääsen töistä jotta hänen ei tarvitse vaihtaa vaippoja. Kerran lapsi oli paskaisessa vaipassa 4 tuntia, kun töissä tulikin hätä ja pääsin kotiin vasta kolme tuntia normaalia myöhemmin. Ei kuulema vaihtanut vaippaa kun "Sinä olit ihan kohta jo tulossa kotiin". Lapsi on jo 6v joten alkaa helpottamaan. Arvatkaapa haluanko toista lasta tämän naisen kanssa? Ero on tulossa. Lapsi jää minulle, mutta se on hyvä. Häntä en vaihtaisi pois mihinkään tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua ylipäänsä olla äiti, et tietenkään suostu lapseen.
Jos haluat tasa-arvoista vanhemmuutta, niin heikolta näyttää tulevaisuus tämän miehen kanssa. Ilmeisesti mies näkee asian niin, että sinä otat vastuun ja hän auttelee. Kunnon keskustelu vähintäänkin on välttämätön. Tosin tuollaisessa kaveriporukassa vastuullisemmankaan miehen on vaikea olla kunnollinen, koska kaverit aivan varmasti kinaavat/painostavat noille reissuille.
Mistä helvetistä te tiedätte millainen tämä mielikuvitusmies olisi isänä?
Oletko sinäkin aivan yksi yhteen ystäviesi kanssa?
Jos miehen mielestä lapset ovat enemmän äidin projekti kertoo se kaiken oleellisen.
No paljonkos miehellä oikeasti on sananvaltaa lastenhankinnassa? Vaimo saa hankkiutua raskaaksi keinolla millä hyvänsä, eikä miehelle jää kuin maksajan rooli. Myös silloin, kun lapset eivät edes ole miehen jälkeläisiä.
Taas tätä provoul1n44. Miehillä on ihan samanlainen mahdollisuus ehkäisyyn kuin naisillakin, mutta yleensä on niin, että miehet eivät missään nimessä halua olla itse vastuussa ehkäisystä tai käyttää kumia.
Edelleen vuonna 2021 joillekin tulee yllätyksenä, että seksistä saattaa seurata lapsi.
Edelleen joillekin tulee yllätyksenä, että ilman seksiäkin voi tulla raskaaksi. Ns. muumimukimenetelmä.
Edelleenkin joillekin tulee yllätyksenä, että osa avioliitossa syntyneistä lapsista ovat muiden miesten alkuunsaattamia.
Meillä se olen minä joka koluaa viikonloput metsissä ja mies on lasten kanssa. Siitä lähtien kun nuorimman imetys on loppunut niin pääsin taas harrastamaan. Nyt lapset alkaa kasvaa niin että niistä jopa saa kaveria harrastuksiin.
Ehkä ne vaimotkin pääsee vuorollaan ja miehet on kotona? Äidit on ihan kykeneviä olemaan lasten kanssa päivän kotona ja sitten taas vuorostaan isät on. Sehän on jokaisesta pariskunnasta kiinni miten asiat sovitaan. Vai teilläkö mies vain päättää?
Jännä miten moni mies vastustaa naisten päätöstä hankkia yksin ja sitä paheksutaan, koska se laskee ulimiesten todennäköisyyttä päästä epätoivoisesti perheen haluavan naistan kanssa parisuhteeseen. Kuitenkaan ei paheksuta niitä miehiä, ketkä jättävät oman perheensä tehden naisesta yksinhuoltajan. /ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka pyöräilee koko päivän maaliskuussa kun maa jäässä?
Kuka kyselee näin tyhmiä?
Kukaan ei pyöräile näillä keleillä kolmeatoista tuntia. Siksi. -eri
Sanoiko ap jossain, että koko 13 tuntia on vietetty pyörän päällä? Kyllä tuohon aikaan mahtuu taukojakin, pitää syödäkin kunnolla välissä ja tiedä, vaikka olisi mukaan laskettu vaikka matkat autolla pyöräilyreitille. Jos kyso on maastopyöräilystä, niin ne maastot usein ovat vähän syrjempänä, varsinkin, jos pitkää lenkkiä haluaa pyöräillä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n purkaus on vailla todellisuuspohjaa. Mikä on elämässä tärkeää. Olisi syytä pyöräyttää lapset, kun on jo 30-vuotias. Tässä on se virhe, että aika ajaa ohi. Myös lasten kanssa voi matkustella. Vai että miehen kaverit lähtevät pyöräilemään ja vaimo jää kotiin. Eihän parisuhde mikään vankila ole. Eikä sillekkään voi mitään, että naiset synnyttää. Minä olen antanut miehen mennä niin paljon kuin on halunnut vaikka meillä oli kaksi pientä lasta. Olen minäkin vuorostani joskus jättänyt lapset miehelle ja lähtenyt kavereiden kanssa ulos.
Pointti tässä ei ole että 'joskus' jätät lapset isälle ja menet naisten kanssa ulos vaan että ap:n kaveripiirin miehet menevät useita kertoja viikossa ja jättävät lapset naiselle. Tasa-arvoisessa parisuhteessa menojen tulisi jakautua puoliksi ja lisäksi yhteistä aikaa tulisi olla myös perheelle. Jos mies menee 4 iltana viikossa ja nainen 4 iltana viikossa, milloin on perheen yhteistä aikaa ja kuka hoitaa lapset kun molemmat on menossa?
Juokse. Tuollaisen kanssa jos lisäännyt, niin kohta olet täällä jonon jatkeena valittamassa ja erohan se on sitten edessä ja ihana yksinhuoltajuus pikkulapsen kanssa. Sen jälkeen onkin mahdotonta löytää uuttaa laadukasta elämänkumppania. Jos noin selvät merkit ovat jo nyt ilmassa, niin voi vain itseään syyttää siinä vaiheessa kun olet siitä lapsesta 100 % yksin vastuussa miehen jatkaessa huoletonta elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei nainen pysty yhtä päivää lapsiaan hoitamaan yksin niin onpa heikkoa. Samoin pitääkö miehen olla kotona kuin uuni jo kaksi vk ennen laskettua aikaa. Puhelin on keksitty.
Ihmettele pareja, jotka sekuntikellolla laskee lapsiin käytetyn ajan..ja menee jopa yhdessä tylsiin leikkipuistoihin kärsimään eikä vuorotellen.
Epäitsenäistä touhua.
Meillä ainakin miehen oli hyvä olla kotona jo pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Yksi lapsista syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa ja kaksi vain parin tunnin kuluttua supistusten alkamisesta. Jostain kaukaa pyörälenkiltä olisi kyllä myöhästynyt omien lastensa syntymästä.