D-vitamiini ja sinkki vahvistamaan immuniteettia koronaa vastaan
Oletteko koskaan miettineet, että onko jokin muu tapa ehkäistä koronatartuntaa kuin käyttää maskia?
Itse kuulun niihin tyyppeihin, jotka käyttävät maskia ainoastaan erittäin ruuhkaisissa paikoissa, esim. Lähinnä täysissä busseissa/junissa, mutta esim. Jos käyn arkena klo 9 ruokakaupassa, en silloin käytä maskia, koska silloin ruokakaupassa on vain kourallinen asiakkaita enkä koe maskin käyttöä tarpeelliseksi ja muutenkin koen maskin käytön kovin epämiellyttävänä ja jopa terveydelle haitallisena. Sitä paitsi, viime keväänä terveysviranomaiset olivat sitä mieltä, ettei maskin käytöstä epidemian ehkäisyssä ole tieteellistä näyttöä. Edellisen kerran olin pienessä flunssassa viime vuoden helmikuussa.
Se, mikä minua on alkanut kyrsiä viime aikoina, on se, että kaikki viranomaiset jankuttavat, että on pidettävä maskia kaikkialla julkisissa sisätiloissa, mutta kukaan ei suosittele D-vitamiinin käyttöä 100mikrogrammaa/vrk ja sinkkilisää, joista on tehty ainakin miljoona eri tutkimusta, että ne ehkäisevät hengitystieinfektioita. Minä väitän, että nauttimalla isoja annoksia D-vitamiinia ja sinkkiä ehkäisee koronavirustartuntaa paremmin kuin käyttämällä maskia. Olen myös lukenut, että jos USA:ssa joutuu sairaalaan koronatartunnan vuoksi, annetaan silloin massiivisia annoksia D-vitamiinia suoneen.
Onko teidän mielestänne siinä yhtään mitään absurdia, että yleisesti suositellaan vahvasti maskin käyttöä, mutta D-vitamiinia/sinkkiä/yleisesti terveellisiä elämäntapoja, tupakoinnin lopettamista jne. Ei suositella yhtä vahvasti?
Kommentit (39)
Syön terveelliseti. Harrastan liikuntaa säännöllisesti. Käyn avannossa uimassa. Syön D-vitamiinia. En käytä maskia koskaan. Hyvin näyttää toimivan. Loppu.
On absurdia. Mutta kun miettii että mistä ne lääkejätit rahansa tekisi jos ihmiset olisi liian terveitä. Varsinkin nyt "pandemia" aikanakin on kiva saada ihmiset peloissaan piikille ennemmin kuin huoltamaan kehoaan ja immuniteettiään.
Sama pätee vitamiineihin. Löytyy tutkimuksia vastaan ja puolesta.
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/uutiset/sinkki-imeskelytabletti-e…
Ei se ole absurdia. On ihmisiä, joiden vastustuskyky on heikko vaikka söisivät D-vitamiinia ja sinkkiä. Toiset nyt vain ovat herkempiä virukselle ja vakavammalle tautimuodolle ja käyttämällä maskia suojelet ennen kaikkea heitä, et itseäsi. Itseäsi suojelet hyvällä hygienialla ja välttelyllä.
No höpö höpö nyt taas. Sitä paitsi on vaarallista syödä d-vitamiinia noin isoina annoksina.
Kannattaa uskoa THL:n suositusta. Liika D-vitamiini elimistössä aiheuttaa kauheita.
Minä syön vahvaa d-vitamiinia ja olen syönyt pitkään. En edes muista milloin on viimeksi ollut tavallinen flunssa. Sairauslomalla olin viimeksi 4v sitten pari päivää silmätulehduksen vuoksi. Siihen ei d-vitamiini auttanut.
En tiedä auttaako d-vitamiini vai ei, mutta toivon että korona pysyy, koska koronan aikan en ole kertaakaan ollut flunssassa, ennen koronaa joka talvi pari kertaa.
100mikrogrammaa on tappava annos.
Ihmisen veressä ei koskaan olla yli 25nmol/l mieluiten vielä matalampi
Vitamiinit o. Harhaopin ilmentymä. On keksitty sairauksia joita vitamiinit ehkäisee vaikka todellisuudessa vitamiinit altistaa niille.
100 mikrogrammaa päivässä D-vitamiinia. Koronan sairastin hyvin lievänä, vain pientä kurkkukipua.
Vierailija kirjoitti:
100mikrogrammaa on tappava annos.
Ihmisen veressä ei koskaan olla yli 25nmol/l mieluiten vielä matalampi
Vitamiinit o. Harhaopin ilmentymä. On keksitty sairauksia joita vitamiinit ehkäisee vaikka todellisuudessa vitamiinit altistaa niille.
Mä olen sitten elävä kuollut 😂
Olin jatkuvasti kipeä ku söin d vitamiinia. Humpuukia koko d vitamiini touhu. Kannattaa ensin mitata ne d vitamiini tasot ennenkä alkaa syömään. Varsinkin jos aikoo ottaa enemmän ku 10mikrog. päivässä.
D-"vitamiini" on immunosupressiivinen.
https://www.hus.fi/ajankohtaista/hus-suosittelee-d-vitamiinilisaa-ikaan…
Lainaus linkistä: ” D-vitamiini vaikuttaa ihmisen immuunipuolustukseen tehostamalla vastustuskykyä. Lisääntyvässä määrin on saatu tietoa, D-vitamiinin puutoksen ja koronaviruksen aiheuttaman vakavan keuhkoinfektion yhteydestä”
Uskon HUS:n linkkiä tässä asiassa. Olen itsekin alkanut syödä D-vitamiinia ja sen jälkeen ei ole enää ollut yhtään flunssaa, vaikka käyn lähitöissä ja altistun sadoille ihmisille päivässä.
Korona-aikana olen käyttänyt hengityssuojaimia sillon, kun turvavälejä ei voi pitää.
On se kumma, kun ei voida suosituksia noudattaa...
Vastahan oli pari vertaisarviotonta tutkimusta jossa todettiin ettei D-vitamiinin käyttö näy suuntaan eikä toiseen suhteessa koronaan. Eli ei estä vakavia tartuntoja tai tehohoitoa.
Samoin on tutkimuksia ettei D-vitamiini ylipäätään estä flunssia tms.
Mutta tuskin siitä talvikuukausina haittaakaan on että täällä sitä otetaan kun auringonvalo on vähäistä. Ylisyödä sitä ei kannata isoilla määrillä koska D-vitamiini varastoituu, toisin kuin C-vitamiini.
Ymmärtäkää nyt, että voit silti oireettomana tartuttaa muita, jos et käytä maskia. Tuo on itse asiassa petollisempaa: itse lisäät vastystuskykyäsi, ja saat vain lievät tai ei ollenkaan oireita, mutta voit silti tartuttaa eteenpäin. Eli hyvä että suojaat itseäsi, mutta suojaathan myös muita. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
On absurdia. Mutta kun miettii että mistä ne lääkejätit rahansa tekisi jos ihmiset olisi liian terveitä. Varsinkin nyt "pandemia" aikanakin on kiva saada ihmiset peloissaan piikille ennemmin kuin huoltamaan kehoaan ja immuniteettiään.
Goldman Sachsin analyytikkojen mielestä parantaminen ei ole kestävä bisnesmalli. Riittävä syy olla ottamasta modernan "rokotteita" jotka eivät immunisoi. En luota yhtään, mutta jokainen päättäkööt itse.
X