Naapuriin muuttanut uusi perhe. Miksiköhän äiti ei halua jutella meille muille?

Lapset ovat villejä ja ilkikurisia. Tekemistä on ihan tarpeeksi omien lasten kanssakin. Naapuriystävyys on jotenkin velvoittavaa jos tulee kausia jolloin haluaakin vetäytyä omiin oloihin ja sitten mammat alkaa teorioida mikä vaivaa kun ei se halua kontaktia. Kerrostalossa haluan säilyttää ainakin sen yksityisyyden mitä nyt on jäljellä kun seinät paperia ja kaikki elämä kuuluu naapuriin. Siinä analysoimista riittää kyllä! 4v poikamme huutaa ja kiukuttelee ja joutuu häpeäpenkille alvariinsa. Moni naapurin mamma varmaan kauhistelee kuritustamme eikä kiinnosta joka päivä alkaa todellakaan selvittelemään jokaista lapsemme rääkäisyä. Takapihan puistoa emme ole suosineet koko asumisaikana kun sama pikku mammakerho kokoontuu joka päivä monta kertaa. Aina joku kyttää parvekkeelta jokaista elettä. Onneksi lähellä on puistoja jonne menemme ja jutskaamme siellä jos juttukaveria löytyy.

Jutellaan pihalla joskus pikkasen enemmän, mutta siihen se sitten jääkin.

Sitä mä en vaan ymmärrä että jos ei voi edes tervehtiä. Meillä on tässä nykyisessä talossa naapurina perhe, jonka mies ei koskaan tervehdi ensin. Jos mä jätän sanomatta huomenta tai moi, niin varmaan ei mieskään sano. Se on mun mielestä huonoa käytöstä.

Kerran sen virheen tein ja selkään puukotettiin pahemman kerran. Nyt naapurit saavat luvan olla vain hyvänpäivän tuttuja.

HJa etenkään joku hiekkalaatikon reunalla mammojen kanssa juoruilu toisten naapureiden asioista ei kiinnosta pätkääkään. Silti olen muuten aika sosiaalinen ihminen ja asiakaspalvelutyössä jne... eli en koe olevani mitenkään kovin outo, vaikka en kaikista ihmisistä välttämättä halua ystäviä itselleni.

Ei ole fiksua kytätä naapureitaan ja varsinkin kun kyseessä ei ole mikään häirikkönaapuri, vaan omaa elämäänsä rauhassa elävä perhe! Anna toisten olla rauhassa!!!



Kaikkia ei juorukerhot kiinnosta, ja hyvä niin.

naapurin akat kytiksellä hiekkalaatikon reunalla!!! En itsekkään pidä minkäänlaisia välejä naapureihin. Siis tervehdin joitakin that`s it! Mulla on ihan tarpeeksi kavereita, joiden kanssa vietän aikaa.

En voi muutenkaan sietää näitä " meidän lapsi" onniinihanansuperlahjakas- blaa blaa juttuja!

Mammat oli kaiket aamupäivät pesueineen hiekkalaatikolla juoruilemassa. Lapset teki mitä teki keskenään, äidit vaan juoruili. Piha oli aivan onneton: hiekkalaatikko täynnä roskia, koiranpaskaa joka paikka täynnä jne. Aivan ihan puisto oli kilometrin päässä, jossa kävin lasten kanssa lähes päivittäin. Piti sitten luikkia vähän takakautta sinne puistoon kun ei joka päivä viitsinyt kulkea siitä hiekkiksen ohi toiseen paikkaan. En ymmärrä miten ne akat viitsivät olla siinä pihalla aina kun niin upea puisto oli lähellä.

Yhdellä perheellä oli samanikäisiä lapsia kuin meillä, mutta meidän lapset ei koskaan leikkineet yhdessä kun yhtaikaa pihalla satuttiin olemaan. omat lapset pyysi aina sinne puistoon, ja kun itsekin siellä viihdyin hyvin, mentiin sitten sinne aina. Siellä oli aina lapsille leikkikavereita, paljon tekemistä ja itselle seuraa.

Ystäviä ja kavereita itsellä on ihan tarpeeksi, en sen takia jaksanut alkaa niin läheisesti naapureihin tutstumaan. Oli kyllä ahdistavaa se aika kun siellä asuttiin, juuri niiden naapureiden takia. Yksi perhe jonka kanssa juteltiin joskus, seurasi meidän kaikki tekemiset!! Joka kerta kun jostain tultiin, kysyivät mistä tullaan ja kaiken sai selostaa. Niin uteliaita oli että oikein oksetti! Omista asioistaan ei paljon puhunut, tai jotain vähän kaunistellen ja jotain tosi yleistä, mutta henkilökohtaisuuksia toisilta uteli. Onneksi ei tarvi enää koskaan asua kerrostalossa!!!!!!!!!!

Lasten takia ulkoilin, niin vein sitten ne selliaseen paikkaan jossa tykkäsivät olla. miksi olisin istunut puhumassa jotain typeriä naapurin akkojen kanssa ( joista yksikään ei ollut samalla aaltopituudella) ja antanut lasten " kitua" siinä surkeassa pihassa?