Mitä sinä pelkäät?
Kommentit (115)
Että tämä jatkuu ikuisesti tai ainakin niin kauan että elämäni parhaat vuodet on auttamatta ohi.
Etten pääsisi tapaamaan vanhempiani ja Suomessa asuvia ystäviäni vielä pitkään aikaan.
Pelkään vain sitä että lapsia kiusataan tai heille tapahtuu jotain muuta pahaa.
Pelkään veljeni puolesta. On masentunut ja arvaamaton.
Edellisen lapsen syntymän jälleen kolme keskenmenoa takana ja nyt kun olen taas raskaana pelkään toistuvan vieläkin.
Hyvä kysymys. Pelkääs eniten yksinäisyyttä, vaikka olen vähän erakkoluontoinen. En siis kaipaa ihmisiä ympärilleni, mutta silti pelkään yksinäisyyttä. Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Esimiestäni.
Kannattaa vaihtaa työpaikka jos pelkää esimiestä.
Tätä tytteli hallitusta. Vie tuhkatkin pesästä
Omaa passiivista itsetuhoisuuttani. :(
Pelkään aivan hervottomasti ampiaisia, mehiläisiä, kimalaisia ja herhiläisiä. Tiedän, että mehiläiset ja kimalaiset harvoin pistävät, mutta en voi sille mitään, että menen paniikkiin heti kun kuulen äänenkin. Yritän siedättää itseäni ja olen jopa harkinnut, että antaisin ampiaisen pistää itseäni, jotta pääsisin siitä yli.
Jos ajatellaan abstraktimpia asioita, pelkään syrjäytymistä ja sitä, että eläisin muiden ehdoilla ja muiden mielipiteiden mukaisesti. Toisin sanoen siis itsenäisyyden ja toimijuuden menetystä. En ole mikään villi seikkailija, mutta henkilökohtainen vapaus on aina ollut minulle tärkeää. Olin masentunut ja ahdistunut koko lapsuuteni ajan, ja jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se johtui valinnan ja vapauden puutteesta. Kun tulin teini-ikään ja aloin saada enemmän vapauksia, valinnanvaraa ja toki myös velvollisuuksia, elämänlaatu parani.
Raamatussa 365 kertaa sanat älä pelkää.
Vierailija kirjoitti:
Korona-piikin otto pelottaa.
Kyllä se vaan on tämä piikki.Enpä taida uskaltaa ottaa.Tulee sitten korona tai ei.
Korona siellä täällä tuolla.
Korona sitä tätä tuota.
Korona sinne tänne tuonne.
Että persut pääsee Suomessa valtaan
Ihmisiä ilman maskia kaupassa.