Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Plutarkhos on näitä estetiikan klassikkoja. Lukeutuu perusopintojen kirjailijoihin. Hän on pohtinut kauneuden olemusta ja kirjoittanut mm. Kleopatran kauneudesta. Ehkä Tytti etsi stailaus- ja kauneusvinkkejä? Tytillä on vielä matkaa sinne.
"Kauneus on hyveen kukka." -Plutarkhos
Näin vapaasti käännettynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Siis mitäh, 6 lasta Tyttillä? Vai onko toi vanhin kentie miehen edellisestä liitosta?
Miten tämä Tytti on ehtinyt käydä tarpeettomilla työmatkoilla Bhutanissa ja Jamaikalla, kun Suomessa olisi ollut hoidettavana pääjohtajan tehtävät ja kuusi lasta kotona, näyttää aika vastuuttomalta.

Suomalaisten verovaroin kustannettu lastenhoito 24/7? Onhan kyseessä Erittäin Tärkeä Henkilö!
Järkyttävää lukea millainen pesula tämä VTV on viimeiset vuodet ollut
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007908343.html?utm_medium=promobox…
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää lukea millainen pesula tämä VTV on viimeiset vuodet ollut
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007908343.html?utm_medium=promobox…
Älä muuta sano. Hyytävä juttu tämäkin. Käsittelee toimeentulotuen siirtoa kunnilta Kelalle. Koskee sieluun katsoa noita raportteja, joissa kaikki on yliviivattu ja pehmennetty jonninjoutavaksi sanahelinäksi. Yhteiskunnassa ei voi olla mitään oikeanlaista hyvää kehitystä ja korjausliikkeitä, kun kielteiset havainnot kielletään. Se on tätä pakkopositiivisuutta.
Tarkastaja oli kysynyt Yli-Viikarilta, mikä on tarkastajan vastuu ja etiikka tällaisessa tapauksessa, kun hänen työnsä tärvellään. Yli-Viikari ei ollut vastannut.
Matti Okon mukaan Yli-Viikarin matkalaskujen ruotiminen julkisuudessa on kuormittanut myös valtiontalouden tarkastusviraston henkilöstöä.
Hyvä, että kuormittaa. Jokuhan tuolla on hyväksynyt johtajan satuilemat matkasuunnitelmat. Tämä henkilö saatava myös vastuuseen ja pois viralta. Edellleenkin ihmetyttää, että matkakuluja tarkastellaan vasta 2020 lähtien. Tuollaiset tuplalaskutukset lennoista kertovat karua kieltään, että käytännössä kaikki porsastelu on mennyt läpi. Jotain muutaman sadan pesulalaskuja sitten oltu muka hyväksymättä jotta syntyisi valheellinen kuva ulospäin, että jotain kulukontrollia olisi ollut.

Mahtaako olla syynä tuohon tarkastelujaksoon se että vuoden 2020 tilinpäätöksiä ei välttämättä ole tehty ja vastuuvapautta myönnetty asianomaisille. Aikaisempien vuosien tarkastukset ovat tehty ja niistä vastuuvapauden myöntäneet tarkastajat voivat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Älkää huoliko. Tytti saa poliittisesta virkakoneistosta ihan mukavan viran heti kun pöly on laskeutunut. Verkosto kiittää siitä, että viime vuosina VTV ei ole keskittynyt poliittisten verkostojen ja valtiontalouden tarkastamiseen vaan on antanut kaikkien kukkien kukkia. Muistattehan kansanedustajien kulukorvaukset, sauna- ja asuntosotkut jne.

Varmasti näin mutta mitä tarkastamista on matkoissa joita ei koronan takia ole voitu tehdä? Pelkkää teatteria.
Kulkiko Tytti pyörällä töihin kun hänen? pyöränsä huoltokin on laitettu viraston piikkiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltasanomien etusivulla olevassa kuvassa hänellä näkyy jokin kirja kädessä. En voi laittaa linkkiä, sillä jos uutisen avaa, kuvan kohdalla alkaa video, jossa ei sitten näy koko viikaria. Mutta tunnistaako joku, mikä kirja se on?
Plutarkhos on kirjailija. Antiikin Kreikan filosofeja. Voi Jösses että on Yli-Viikarilla pokkaa, röyhkeyttä ja ylimielisyyttä.
Joo, ottaa mukaan telkkariin, että näettekös nyt. Jos hän tuolla tyylillä on edennytkin. On hän varmaan sen lukenutkin, ja ottanut onkeensa miten käytän väärin virka-asemaani, tyynesti.
Sekin pitäisi selvittää, kuka Opetushallituksessa aikoinaan rinnasti Tytin parin vuoden opiskelut maisterin tutkinnoksi eli ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi. (Vastaa 5 vuoden opiskelua.) Kenen nimi päätöksessä? Vanha juttu ehkä, mutta poliittinen vastuu pitäisi kantaa. Henkilön muut toimet pitäisi selvittää: keiden muiden ja mitä opintoja hän on mahdollisesti rinnastanut ja millä perusteilla?
Vierailija kirjoitti:
Kulkiko Tytti pyörällä töihin kun hänen? pyöränsä huoltokin on laitettu viraston piikkiin?
Jos kulki, niin on täytynyt olla sähköavusteinen pyörä. Ei ainakaan päälle päin näytä sille, että olisi juuri liikkunut muuta kuin taksilla lentokentälle, hotelliin, ravintolaan ja kauneussalonkeihin.
Vierailija kirjoitti:
Älkää huoliko. Tytti saa poliittisesta virkakoneistosta ihan mukavan viran heti kun pöly on laskeutunut. Verkosto kiittää siitä, että viime vuosina VTV ei ole keskittynyt poliittisten verkostojen ja valtiontalouden tarkastamiseen vaan on antanut kaikkien kukkien kukkia. Muistattehan kansanedustajien kulukorvaukset, sauna- ja asuntosotkut jne.
Tytti luultavasti tietää liikaa —) uusi ja lovapalkkainen kiitosvirka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku ns. totuutta tästä Yli-Viikarista? Eikö palstalla ole ketään hänen lapsuudenaikaista ystäväänsä, opiskelukaveria, sukulaista...? Luulisi että taustalta voi löytyä vaikka mitä outoa tai ainakin taustaa, millainen ihminen hän on.
Itse ihmettelen hänen ja Pöystin outoa suhdetta. Tämä Pöysti on vuosikausia johdonmukaisesti nostanut Yli-Viikaria urallaan eteenpäin aivan kyseenalaisin keinoin. Onko ollut suhde?? Toisaalta Yli-Viikari ei vaikuta sellaiselta vaan on - anteeksi kun naisena sanon - vähän epämiellyttävän ja epäviehättävän näköinen. Lisäksi Pöysti on rauhansanalainen lestadiolainen (sama kuin Sipilä) mikä ei tietenkään tarkoita vielä mitään, ehkä jopa päin vastoin... mutta jostain syystä itselleni tulee mieleen, että Yli-Viikari tietää Pöystistä jotain kyseenalaista ja kiristää tätä. On niin häikäilemätön luonne, että sillä hän etenee urallaan.
Niinpä...
"Valtioneuvoston controllerina toiminut nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti löysi Tytti Yli-Viikarista erityisiä ansioita, joilla tämä päihitti 12 juristia ja 6 muuta hakijaa lainsäädäntöasiantuntijan haussa."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-alkoi-tytti-yli-viikarin-kova-ura…
Estetiikan tms. maisteri päihitti siis mm. 12 juristia lainsäädäntöasiantuntijan haussa.
Tässä se meni sitten vikaan. Vaikka hyvä tarkoitus olisi ollut tuuletus, niin viraston tehtävät on mitkä on ja estetiikan ihminen tuskin on ihan samoin orientoitunut kuin virka vaatisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matti Okon mukaan Yli-Viikarin matkalaskujen ruotiminen julkisuudessa on kuormittanut myös valtiontalouden tarkastusviraston henkilöstöä.
Hyvä, että kuormittaa. Jokuhan tuolla on hyväksynyt johtajan satuilemat matkasuunnitelmat. Tämä henkilö saatava myös vastuuseen ja pois viralta. Edellleenkin ihmetyttää, että matkakuluja tarkastellaan vasta 2020 lähtien. Tuollaiset tuplalaskutukset lennoista kertovat karua kieltään, että käytännössä kaikki porsastelu on mennyt läpi. Jotain muutaman sadan pesulalaskuja sitten oltu muka hyväksymättä jotta syntyisi valheellinen kuva ulospäin, että jotain kulukontrollia olisi ollut.
Mahtaako olla syynä tuohon tarkastelujaksoon se että vuoden 2020 tilinpäätöksiä ei välttämättä ole tehty ja vastuuvapautta myönnetty asianomaisille. Aikaisempien vuosien tarkastukset ovat tehty ja niistä vastuuvapauden myöntäneet tarkastajat voivat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Varmasti näin mutta mitä tarkastamista on matkoissa joita ei koronan takia ole voitu tehdä? Pelkkää teatteria.
Et tainnut ymmärtää kommenttiani. Juurikin niissä aikaisempien vuosien kuluissa olisikin tarkastamista. Ajankohta on valittu siten ettei aikaisempien vuosien tilintarkastuskertomuksia jouduta avaamaan. Eikös verottajakin periaatteessa ole kiinnostunut penkomaan asioita ainakin yksityishenkilöiden osalta jopa takautuvasti 5 vuoden ajalta. Luulisi nyt verotarkastajien penkovan tapauksen viimeistä pilkkua myöten. En sitten tiedä eroaako se jotenkin kun on kyseessä valtion riippumaton tarkastuslaitos.
Valtion virastolta tuollainen hupsuttelu sopii pikkujouluihin, mutta ei julkisesti jaettavaksi. Ihan kuin olisin katsonut jotain Kummeli-pätkää paitsi että tuo ei ollut vitsi.
Ketähän ne kaksi muuta tyyppiä joutsentanssissa olivat?