Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku ns. totuutta tästä Yli-Viikarista? Eikö palstalla ole ketään hänen lapsuudenaikaista ystäväänsä, opiskelukaveria, sukulaista...? Luulisi että taustalta voi löytyä vaikka mitä outoa tai ainakin taustaa, millainen ihminen hän on.
Itse ihmettelen hänen ja Pöystin outoa suhdetta. Tämä Pöysti on vuosikausia johdonmukaisesti nostanut Yli-Viikaria urallaan eteenpäin aivan kyseenalaisin keinoin. Onko ollut suhde?? Toisaalta Yli-Viikari ei vaikuta sellaiselta vaan on - anteeksi kun naisena sanon - vähän epämiellyttävän ja epäviehättävän näköinen. Lisäksi Pöysti on rauhansanalainen lestadiolainen (sama kuin Sipilä) mikä ei tietenkään tarkoita vielä mitään, ehkä jopa päin vastoin... mutta jostain syystä itselleni tulee mieleen, että Yli-Viikari tietää Pöystistä jotain kyseenalaista ja kiristää tätä. On niin häikäilemätön luonne, että sillä hän etenee urallaan.
Niinpä...
"Valtioneuvoston controllerina toiminut nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti löysi Tytti Yli-Viikarista erityisiä ansioita, joilla tämä päihitti 12 juristia ja 6 muuta hakijaa lainsäädäntöasiantuntijan haussa."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-alkoi-tytti-yli-viikarin-kova-ura…
Estetiikan tms. maisteri päihitti siis mm. 12 juristia lainsäädäntöasiantuntijan haussa.
Ylioppilas Biaudet päihitti monta maisteria vähemmistövaltuutetun haussa, vaikka tehtävässä koulutusvaatimuksena oli ylempi korkeakoulututkinto.
Suomessa ei ole korruptiota...
Tätä on vaikea uskoa.
Jos nimittäin on virka ja vaatimuksena on ylempi kk-tutkinto, niin ei voida valita, jos sitä tutkintoa ei ole.
Onko ylempi kk-tutkinto ollut kulutuksessa etu? Tai sitten virka on täytetty sijaisuutena.
Ei ollut sijaisuus kyseessä.
Lainaus Wikipediasta:
"Vuonna 2010 Biaudet valittiin erivapaudella vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi. Häneltä puuttui virkaan vaadittava loppututkinto, mutta esittelijän, kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan hänen kokemuksensa ja pätevyytensä ovat riittäviä. Valinta herätti loppututkinnon puutteen vuoksi runsaasti keskustelua. Valintaa on pidetty poliittisena virkanimityksenä. Valinnasta kanteli oikeuskanslerille muiden muassa Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed, mutta kantelut hylättiin. Biaudeta ei kuitenkaan voitu valita enää toiselle kaudelle poikkeusluvalla."
Onko Tytin isä presidentti Niinistön ystäviä? Tietääkö kukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Tytti Yli-Viikarin "ENA-tutkinto" on muuten aivan eri asia kuin ne ENAn vuosikurssit joilta mm. useita Ranskan presidenttejä on valmistunut ja joilta päästään suoraan Ranskan valtionhallintoon töihin. Kyseessä olevan tutkinnon itse asiassa toteuttaa toinen yliopisto (Université Paris-Dauphine) ja lähinnä se muistuttaa MBAta, tässä lainaus ranskankielisestä Wikipediasta:
"Master en gestion publique Modifier
Ce master à finalité professionnelle en science politique spécialité gestion publique est délivré par l'Université Paris-Dauphine. Il s'adresse aux étudiants, fonctionnaires et cadres du secteur privé confrontés à la gestion, au management public.Associant l'expertise et les enseignements de l'ENA sur les problématiques du secteur public, ce master dispose d'une formation managériale d'entreprise dispensée par Paris-Dauphine.."
Myös hänen EU-tyokokemuksensa "financial officer", joka oli vain muutaman kuukauden pituinen, lienee ollut joko palkaton harjoittelu tai "intérimaire" eli muutamaksi kuukaudeksi työnvälitysfirman kautta palkattu tilapäinen työntekijä. Muuten määräaikaisuudet EU-komissiossa ovat aina ensin vuoden mittaisia (vuoden jälkeen voidaan jatkaa sopimusta ja harva haluaa lähteä). Financial officer työ on yleensä käytännössä esim. sopimusten hallintaa, laskutuksen hoitoa jne eikä todellakaan mitään politiikan tekoa tai komissaarien piireissä pyörimistä. (Täällä kirjoittelee ihan oikea EU-virkamies joka tuntee tylsät suorittavan portaan hommat ja määräaikaisuudet kuin omat taskunsa). Kuinka paljon tällainen pätevoittää johonkin EU-asioiden hoitoon Suomen valtionvarainministeriössa, on mielenkiintoinen kysymys.
Totta, ulkkareille on oma linja ja vuonna 2000 kun Tytti sen suoritti, niin kesto oli noin vuosi, josta 2 kk harjoittelua Ranskan hallinnossa. Oletan että Tytti kävi jonkun preppauskurssin päästäkseen sisään.
Eli tässä on sotkettu kaksi asiaa, jos selkeästi argumentoiva EU-virkamies on oikeilla jäljillä:
ENA-tutkintoja on siis kolme, tulkinnoista riippuen.
1. ENA, jonka käyvät ranskalaiset puoluekaaderit.
2. ENA, jonne on ulkomaalaiskiintiö (esim. suomalaisia) on lyhyempi, eri käytäntö. Esim. UM-virkamies voi mennä ENA:n Suomen kiintiössä (jokunen sl on tämän käynyt).
3. Tytti Yli-Viikarin käymä ENA, joka on siis jonkunlainen maksullinen MBA, joka on akkredoitu ENA:n yhteyteen ja siis Dauphinen (hyvä yliopisto) yhteyteen.
Tämä on kyllä oudointa ikinä.. Kertokaa kuinka on? Kaikista asioista on joku TYV:n tulkinta. Tää vaatii jo niitä estetiikan opintoja..
Liekö kukaan oikeasti ymmärtänyt noista Tytin tutkinnoista paljon mitään Suomessa? Ja kun Pöysti on halunnut nostaa Tyttiä koko ajan ylöspäin jostain kumman syystä, niin ei ole varmaan ollut paljon väliäkään sitten... Tytin omasta mielestä 3 maisteria. :D
Vierailija kirjoitti:
Onko Tytin isä presidentti Niinistön ystäviä? Tietääkö kukaan?
Hyvä heitto... Pöystihän on Niinistön ystävä.
Ei herrajumala, luuleeko se ämmä oikeasti että sillä on varaa olla tollanen? Kukaan ei palkkaa sitä enää koskaan mihinkään... Ei-mihinkään. Ei yksityiset, ei julkiset, ei kukaan. Kaikki näkee, että siitä akasta on vain loputonta harmia mille tahansa yritykselle/yhteisölle.
Onko se joku Putinin kosto? Viikari on jo niin käsittämätön tapaus että voisi vaikka ollakin. Ei todellakaan ole normaali ihminen. Ei ole edes ihminen, vaan joku yksisolu-organismi, joka tekee yhtä ainoaa funktiota aina vaan ja uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tuon tason johtajalla on aikaa harrastaa niin paljon kuin Tytti on ehtinyt? Pikainen goolaus kertoo, että Tytti valmentaa rugbyjoukkuetta, käy tenniksen aikuisvalmennuksessa, juoksee niin ahkerasti että voi osallistua kaikkiin näihin Helsinki City Run -ja vastaaaviin juoksuihin. Lisäksi soittaa ensimmäistä viulua kamariorkesterissa. Hitsi viekööt, normaali työssäkäyvä perheenäiti ei kyllä kaikkea tuota ehtisi. Mutta super-tytti ehtii, vaikka varmasti on hirveä jet lag koko ajan päällä kun lentelee mannerten välisiä lentoja työssä ja vapaa-ajalla. Ehkä se ranskalainen mies sitten hoitaa niitä viittä lasta?
Jos se on ensimmäinen viulu sänkykamariorkesterissa?
Nuo luetellut liikuntaharrastukset ei oikein istu habitukseen...paitsi rugby.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Tuon miehen FB-profiilissa mainitaan, että hän on ollut vaikka kuinka monessa paikassa "Oil Sales Director", esim. F-secure?
Myykö F-secure myös öljyä nykyään?
:D Yhtä luotettava CV kuin vaimollaan.
Miehen Linkkari-tilissä sanotaan, että olisi "director" suomalaisessa yrityksessä nimeltään Tangible Growth. No kun menee Tangible Growthin sivuille ja henkilöstö-osioon, niin ei löydy äijää sieltä ollenkaan. vaikka on ihan oikein director.
Ei nuo sen cv:n tiedot oikein muutenkaan pidä paikkaansa. Väittää olleensa directorina firmoilla Uros sekä Sensire, mutta kun googlaa firman nimen ja miehen nimen, niin mitään osumaa ei tule. Yleeensä director-tason tyypeillä tulee kaikenlaista oikeaa osumaa mutta nyt haun tuloksena on noin tsiljoona LinkedInin kaltaista listaussivua, jonne voi itse lisätä oman cv:n tai sitten joku automatisoitu hakusivu, joka on hakenut tiedot sieltä LinkedInnistä. että ihan puppua.
No, eipä sinänsä harvinaista. Nykyään monet paikkailee mitä erikoisimmin tavoin cv:tään, ettei ainkaan tulisi pitkiä työttömyysjaksoja. yhtäkkiä lyhyet toimeksiannot muuttuukin palkkatöiksi ko. firmalle jollain ylimalkaisella tittelillä. Ja jos ei muuta keksitä, niin olla self employed consultant ja listataan kaikki yritykset, joiden toimarin kanssa on joskus työasioista sähköpostia vaihdettu.
Ilmeisesti vaimon liksa ja hyvät työsuhde-edut on riittäneet koko perheen elättämiseen paremmin kuin hyvin. Ja mies on voinut keskittyä perheen pyörittämiseen vaimon edustaessa ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tuon tason johtajalla on aikaa harrastaa niin paljon kuin Tytti on ehtinyt? Pikainen goolaus kertoo, että Tytti valmentaa rugbyjoukkuetta, käy tenniksen aikuisvalmennuksessa, juoksee niin ahkerasti että voi osallistua kaikkiin näihin Helsinki City Run -ja vastaaaviin juoksuihin. Lisäksi soittaa ensimmäistä viulua kamariorkesterissa. Hitsi viekööt, normaali työssäkäyvä perheenäiti ei kyllä kaikkea tuota ehtisi. Mutta super-tytti ehtii, vaikka varmasti on hirveä jet lag koko ajan päällä kun lentelee mannerten välisiä lentoja työssä ja vapaa-ajalla. Ehkä se ranskalainen mies sitten hoitaa niitä viittä lasta?
Jos se on ensimmäinen viulu sänkykamariorkesterissa?
Nuo luetellut liikuntaharrastukset ei oikein istu habitukseen...paitsi rugby.
Pääasia että VTV maksaa kuitenkin viulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytillä on oman puolueensa, eli Vihreiden, tuki takana.
Siksi palkanmaksu vain keskeytettiin, ja sitä jatketaan kun rikostutkinta on ohi.
Samoin silloin maksetaan nyt rästiin jäävät palkat ja Vihreät löytävät Tytille uuden hyväpalkkaisen viran jostain.
Äänestäkää vaan vihreitä niin varmistatte että nämä moraaliltaan ylivertaiset sosiopaatit saavat jatkaa viroissaan.
Vihreitä sosiopaatteja on Suomenkin yliopistot pullollaan. Kuola suusta valuen ja silmät kiiluen etsitään valtaa ja uhriudutaan, jos joku ei ymmärrä heidän nerouttaan.
VTV:n intrasta kadonnut video - varsinkin viimeiset sekunnit unohtumattomia (Yliviikarin ja Koirasen pienten joutsenten tanssi Töölönlahden puistossa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Tuon miehen FB-profiilissa mainitaan, että hän on ollut vaikka kuinka monessa paikassa "Oil Sales Director", esim. F-secure?
Myykö F-secure myös öljyä nykyään?
OLI Sales Director, ei oil...
Vierailija kirjoitti:
VTV:n intrasta kadonnut video - varsinkin viimeiset sekunnit unohtumattomia (Yliviikarin ja Koirasen pienten joutsenten tanssi Töölönlahden puistossa)
Huutonaurua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nih. Nyt läks sikailijalta virka alta. Ihan oikein. Vankilaan tuskin joutuu mutta ihan turha haaveilla mistään Kansallisgallerioista enää. Ei toi saa töitä enää mistään. Toivottavasti on hänellä runsaat säästöt ja varakas mies.
Tytti palaa 1.1.2022 ylijohtajan virkaan, takaisin VTVlle.
Sitä ylijohtajan virkaa, missä Yli-Viikari oli vuonna 2014 ei enää ole kiitos VTV:n organisaatiouudistuksen. VTV voi aina vedota KHO:n ennakkotapaukseen KHO:2018:15 ja sanoa, että virkasuhde on päätetty organisaatiomuutoksen vuoksi. Näin, niin kuin juridisesti ajateltuna.
https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1516962078308…
Lakkautti itse vahingossa omankin virkansa kun uudisti organisaation?
Vierailija kirjoitti:
VTV:n intrasta kadonnut video - varsinkin viimeiset sekunnit unohtumattomia (Yliviikarin ja Koirasen pienten joutsenten tanssi Töölönlahden puistossa)
No voi tziisus...!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Tuon miehen FB-profiilissa mainitaan, että hän on ollut vaikka kuinka monessa paikassa "Oil Sales Director", esim. F-secure?
Myykö F-secure myös öljyä nykyään?
:D Yhtä luotettava CV kuin vaimollaan.
Miehen Linkkari-tilissä sanotaan, että olisi "director" suomalaisessa yrityksessä nimeltään Tangible Growth. No kun menee Tangible Growthin sivuille ja henkilöstö-osioon, niin ei löydy äijää sieltä ollenkaan. vaikka on ihan oikein director.
Mä luulen että se mies on lastenhoitaja/kodinhoitaja oikeasti....
Äijä tossun alla koko ajan, ehkä joskus myös tussun.
Vierailija kirjoitti:
VTV:n intrasta kadonnut video - varsinkin viimeiset sekunnit unohtumattomia (Yliviikarin ja Koirasen pienten joutsenten tanssi Töölönlahden puistossa)
Kiitos tästä ;)
Vierailija kirjoitti:
VTV:n intrasta kadonnut video - varsinkin viimeiset sekunnit unohtumattomia (Yliviikarin ja Koirasen pienten joutsenten tanssi Töölönlahden puistossa)
Voi pyhä jysäys!

Kikatin tätä kyyneleet silmissä nukkumaan mennessäni. Hulvaton. Niin huono että on hyvä. Mutta miten tämä on VTV:lle edustava tai tarpeellinen? Mitä tällainen komediallinen lapsellinen sähellyspätkä kertoo virastosta, jonka pitäisi olla vakavasti otettava ja asiallinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Tuon miehen FB-profiilissa mainitaan, että hän on ollut vaikka kuinka monessa paikassa "Oil Sales Director", esim. F-secure?
Myykö F-secure myös öljyä nykyään?
:D Yhtä luotettava CV kuin vaimollaan.
Puolisona myyntitykki, onkohan Tytti lukemattomilla virkamatkoillaan lobannut miehensä bisneksiä?